Voi että, miten tämä on ihana. Lueskelin tämän aiemmin tänään sängyssä unenpöpperössä maatessani ja puhelimella Finiä selaillessani, ja tulin niin kovin hyvälle tuulelle.
Vanhat ajat vetoaa muhun kovasti, ja niistä on ihanaa lukea. Tästä tekstistä välittyy ihana kuva aikakaudesta: suurihihainen, kapeauumainen puku, rauhallinen kävely puutarhan ympäri... Itse tekstikin on mielestäni kivalla tavalla hiukan vanhahtavaa. Esimerkiksi
neito,
seuralainen ja
suo anteeksi ovat mielestäni oivia sananvalintoja. Teitittely istuu seuralaisen puheeseen mainiosti. Kertojaääni muistuttaa mua aavistuksen Scarlett O'Harasta, sillä teksti on jotenkin vähän samantyylistä kuin siinä
Tuulen viemää -suomennoksessa, joka mulla on, vaikkei
pelottaa olekaan tässä
peloittaa. Onpa kertojassa ehkä hieman samantyylistä itsepintaista luonnettakin kuin Scarletissa, ainakin tuosta päätellen, miten hän muuttaa käyntinsä ja olemuksensa arvokkaaksi ja muodolliseksi kun seuralainen ei millään puhua pukahda.
Komppailen
Orenjia, minäkin onnistuin jo kiintymään hahmoihin. Haluaisin lukea heistä lisää! Pidän kertojasta. Siitä, miten hän ei koe etiketin noudattamista tarpeelliseksi, ja siitä, miten hän on leikkisä ja eloisa. Ihana hahmo, sellainen jonka kerronnan parissa todella viihtyy. Seuralainenkin on valloittanut sydämeni, ah ja voi. Myönnän viehättyväni miehistä, jotka on pidättyväisiä ja hiljaisia ja ehkä vähän jäyhiä mutta joista kuitenkin huokuu jonkinlaista lempeyttä. ♥
Multa onnistui jotenkin ekalla lukukerralla menemään ohi se, että seuralainen on kertojan tuleva aviomies. Nyt vasta bongasin sen tiedon tuolta. Jotenkin sekin tuntuu aikaan sopivalta, että ollaan menossa naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, jota ei vielä tunneta kovin hyvin. Tulen hyvälle mielelle siitä, että kertojan turhautuminen ja epätoivo tuntuu haihtuvan, kun seuralainenkin alkaa osallistua keskusteluun ja kaksikon kävelyretki muuttuu luontevammaksi. Tulee sellainen olo, että hehän saattavat sopia toisilleen oikeinkin hyvin. Ite ainakin olen huomannut, että tällaisena höpöttelijänä sitä usein natsaa parhaiten yhteen vähän hiljaisempien tyyppien kanssa.
Tarinan nimi on muuten mielenkiintoinen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että se kuvaa kertojan hyväntuulisen pirskahtelevaa ja syksyn väreistä nauttivaa sielunmaisemaa, mutta loppu saa mut aattelemaan, että kaunosieluksi taitaakin paljastua tämä hiljalleen aukeneva seuralainen. Tai ehkäpä he ovat sitä molemmat, kuka tietää. Kiva nimi joka tapauksessa. Se yhdistettynä leikkisään draamaan sai mut varmaankin alun perin klikkaamaan tämän auki.
Pidän muuten hirmusti ilmauksesta
murretut värit. Se on kovin kaunis ja syksyyn sopiva.
Kiitos kovasti tästä ihanasta pikku tarinasta, ihastuin tähän. ♥
