Täällä Pohjantähden alla: Juhannusaattoilta | S | Aleksi Koskela/Valenti Leppänen

[Aladdin Sane]

Nimi: Juhannusaattoilta
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Haikeilua ja kaipausta, kevyttä angstia
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Koskelan Aleksi/Leppäsen Valenti
Yhteenveto: Oi jos sinä kultani tietäisit, miten ikävä minulla on –– eli Aleksi ikävöi omassa yksinäisyydessään.
Vastuunvapaus: Hahmot ja Täällä Pohjantähden alla yleensä kuuluvat Väinö Linnalle.

A/N: Osallistuu fanficsataseen sanalla 082 (jos), Spotify Wrapped -haasteeseen ja Tavoita tunnelma III -haasteeseen Rajattoman kappaleella Kaipaava. Biisin voi kuunnella vaikkapa Youtubesta tai Spotifysta. Tää biisi päätyi mun viime vuoden wrappediin vähän sattumalta, mutta hienoa että päätyi, koska oon laulanut kuorohommissa just tätä sovitusta vuosikaudet ja koko ajan miettinyt sitä miten siihen nojaten sais kirjoitettua Sitä Hyvää Piningia. Nyt oli hyvä sauma tehdä just sitä.

Tää on samassa versessä kuin mun edellisetkin Aleksi/Valentit, mutta niitä ei tartte lukea kärryillä pysyäkseen. Tää sijoittuu ajallisesti niiden kahden väliin, juhannusaattoon 1917.

Jos verselle haluaa muutakin taustamusaa kuin tuon Rajattoman biisin, niin boy have I got you covered, näille on Spotifyssa kokonainen soittolista.




JUHANNUSAATTOILTA




Valenti hyvä.

Joutsenen yksinäinen törähdys kaikuu järvellä. Aleksi koettaa hakea huutajaa katseellaan, mutta se taitaa olla jossakin metsän takana.

Hän on pukenut ylleen parhaan paitansa, sen, joka on niin hyvää kangasta, ettei hän viitsi sitä aivan minne tahansa laittaa. Hän on harjannut takkinsa ja pyyhkinyt saappaansa erityisen kiiltäviksi, vaikkei niissä mitään tahroja ollut alun alkujaankaan.

Väkisinkin hän miettii, vaikka tietää, ettei sellaisella tee mitään. Mutta nyt on juhannus. Horisontti on värikäs ja elävä, eikä aurinko varmasti laske aivan kokonaan tänä yönä.

Valenti hyvä.

Illan säteet kimmeltävät laineissa. Mitä Aleksi muka voi. Mitä hän on tähänkään asti voinut?

Elokuussa tulisi kolme vuotta täyteen.

Jos kysyisi joltakin osoitetta. Mutta mitä sekään auttaisi? Jos Aleksi kävisi Halmeella kysymässä, saisi vähintään Akseli tietää. Eikä Leppäsiltä voi kysyä, koska silloin siitä saisi kuulla koko kylä ja kirkonkylä siihen päälle. Miten Aleksi sen sitten selittäisi.

Ja jos hän kirjoittaisi, niin mitä hän voisi sanoa? Mitä hän uskaltaisi?

Valenti hyvä.

Ei hän voisi pyytää Valentia palaamaankaan. Jos Valenti ei ole siihen itse valmis, niin hän ei palaa. Ja mitä kerrottavaa kylän asioista olisi, joka häntä niin kaukana koskettaisi. Mitä Suomenkaan asioista olisi sellaista, mitä hän ei muualta saisi tietää paremmin.

Samat kysymykset ovat hänellä mielessä joka kerta täällä käydessä, ja joka kerta hänellä on niihin samat vastaukset, jotka hän tietää jo hyvin.

Mutta jos hän silti jotakin laittaisi, ja jos Valenti saisi hänen sanansa ja näkisi tönkköjen kirjainten taakse niin kuin aaltojen ja pilvien väleihin, ja –

Ei sitä voi ajatella.

Valenti hyvä.

Jos…

Jos tällaisena iltana, tällaisena lämpimänä ja valoisana keskikesän iltana, kun taivaanranta on kuin maalaus ja järven yllä huutaa lintu toiselle, ja Aleksi olisi vain sattunut tänne ja yrittäisi etsiä niitä katsellaan… ja jos hänellä olisi sellaisena iltana, niin kuin nyt, parhaat kovavartiset saappaansa ja huolellisesti laitettu paita ja puvuntakki, jonka haki Halmeelta viipyen vain vähän aikaa ja puhuen vain pakolliset, koska siellä ei tuntunut hyvältä olla, kun katse vieläkin haki mestarin olan takana häälyvää muistoa. Jos hän kuulisi takaansa askeleet, tai jos hänelle vain tulisi sellainen tunne, että lähellä olisi joku. Ja jos hän sitä tunnetta seuraten kääntyisi ja yhtäkkiä Valenti olisikin siinä –

Ei Aleksi voi. Ei hän voi.

Valenti hyvä.

Joulun alla hän viimeksi pani kotiinsa kortin. Leppäsen Henna esitteli sitä kaikille niin, että Aleksikin oli sen saanut nähdä. Siinä oli jokin iso rakennus ja viisi sanaa tutulla käsialalla. Hyvää joulua, terveisin poikanne Valenti. Henna ja Preeti olivat siitä niin innoissaan, ettei Aleksi oikein tiennyt, sääliäkö vai ollako huvittunut.

Siellä on kaikki niin paljon suurempaa ja vilkkaampaa kuin Aleksi tahtoisi elämänsä olevan. Mutta Valenti on eri maata. Hänen täytyy saada olla vapaa. Aleksi tietää sen. Hän ymmärtäisi aivan hyvin, jos Valenti päättäisi olla koskaan tulematta kotiin.

Mutta silti Aleksin rintaa joskus puristaa niin, ettei sitä tahdo kestää.

Valenti hyvä.

Puut näyttävät taivasta vasten mustilta. Ei Aleksi voisi kertoa mitään tällaista, ja vaikka voisikin, ei hän voisi vaatia Valentilta mitään. Hän tietää, että kertomalla hän tekisi juuri niin, vaikkei suoraan mitään vaateita esittäisikään. Eikä se ole oikein.

Järven laineet punertavat kilpaa hänen poskiensa kanssa, ja häntä hävettää. Mitä tämmöisellä tekee. Mitä se auttaa. Vaikka sama taivas siellä kaukanakin on, ja vaikka Valenti saattaa katsoa samaa aurinkoa yhtä aikaa hänen kanssaan.

Valenti hyvä.

Kyllä hän tietää selviävänsä. Hän on tähänkin asti selvinnyt. Aleksi lähtee takaisin kotiinpäin, eikä katso enää horisonttiin.

Ranta on autio ja kaunis.

[Salem]

Voi. 

Tämä teksti kosketti tosi paljon, kun on kesääkin kohtaa vähän haikea olo. Hienoa, onnistunutta juhannusillan kuvailua. Ja niin makoista piningiä (onko sille joku suomenkielinen sana??). Aleksi on tässä jotenkin niin poikamaisen kömpelö, ja se on vielä surullisempaa, kun miettii, että miten tuohon maailmanaikaan suhtauduttiin muihin kuin heterosuhteisiin. Pidin tuosta Valenti hyvä-toistosta. Se toi tähän sellaista kirjeen tuntua myös.

Hän on pukenut ylleen parhaan paitansa, sen, joka on niin hyvää kangasta, ettei hän viitsi sitä aivan minne tahansa laittaa.

Tämä jotenkin jäi niin mieleen lukemisen jälkeen.

Jos tällaisena iltana, tällaisena lämpimänä ja valoisana keskikesän iltana, kun taivaanranta on kuin maalaus ja järven yllä huutaa lintu toiselle, ja Aleksi olisi vain sattunut tänne ja yrittäisi etsiä niitä katsellaan… ja jos hänellä olisi sellaisena iltana, niin kuin nyt, parhaat kovavartiset saappaansa ja huolellisesti laitettu paita ja puvuntakki, jonka haki Halmeelta viipyen vain vähän aikaa ja puhuen vain pakolliset, koska siellä ei tuntunut hyvältä olla, kun katse vieläkin haki mestarin olan takana häälyvää muistoa. Jos hän kuulisi takaansa askeleet, tai jos hänelle vain tulisi sellainen tunne, että lähellä olisi joku. Ja jos hän sitä tunnetta seuraten kääntyisi ja yhtäkkiä Valenti olisikin siinä –

Piti napata iso palanen sitten. Tämä oli minusta teknisesti niin hieno. Siis tuo jännite tässä pätkässä. Jotenkin herää lukijallakin sellainen toivo, että jos Valenti olisi siinä, vaikka tietää, että se ei ole mahdollista. Mutta jos sitten kuitenkin.

Kiitos tästä ♥

[Aladdin Sane]

Kiitos paljon, Salem! Piningista vois kai käyttää suomeksi jotakin kaipauksen tai haikailun tyylistä termiä, mutta jotenkin musta tuntuu että niissä ei ole pelkältään sellaista täysin oikeanlaista sävyä... kielet on jänniä. Valenti hyvä -toistelun alkujuonne oli sellaisessa raakileideassa, jossa Aleksi olisi aloittanut useammankin kirjeen Valentille, mutta ne olisivat kaikki kaatuneet samaan kuin tässä lopullisessa ficissä; mitä hän vois lopulta sanoa.

Ihanaa että tykkäsit! Kyllä kesäkin vielä taas tulee. <3

[Vuorna]

Iltapäivää! Alkutiedot lupailivat totisesti sitä Hyvää Piningia, ja teksti lunasti ne lupaukset oikein kirkkaasti. Historiallisen kontekstin pining (jolle mäkään en ole löytänyt oivallista käännöstä) on ehdottomasti mun heikko kohta, ja sitä voisin lukea varmaan tästä ikuisuuteen. Täällä Pohjantähden alla ei oo mulle se tutuin sarja, ekan osan oon tainnut jollain lukiokurssilla kahlata läpi mutta myöhempiin osiin tutustuminen on jäänyt... heikonlaiseksi. Toisaalta sen takia sun Pohjantähti-tekstien lukeminen on hurjan mielenkiintoista, kun ei kontekstia niin läpikotaisin tiedä. Eipä se ainakaan lukukokemusta liiemmin haittaa ainakaan mun kohdalla

Tämä oli kyllä valtavan hieno teksti. Jotenkin Aleksin kaipaus oli ihan törkeän riipaisevaa, ja sen kontrasti todella nättiin luontokuvaukseen oli aika pysäyttäväkin. Tietty neuvottomuus ja tunne siitä, ettei oikein voi tehdä mitään, tulivat hyvin esille Aleksin mietteistä. Ilahduttavaa oli myös se, että vaikka Aleksi Valentia kaipaakin, ymmärtää hän hyvin sen, miksi Valenti lähti eikä ole vielä takaisin tullut. Ehkä juuri Aleksin ymmärtämisen takia hänen haaveensa tuntuivat niin haikeilta.

Mutta jos hän silti jotakin laittaisi, ja jos Valenti saisi hänen sanansa ja näkisi tönkköjen kirjainten taakse niin kuin aaltojen ja pilvien väleihin, ja –

Tämä oli minusta varsin ihana kohta. Kaunista kieltä ja myös tuo Aleksin jossittelu oli vaikuttavaa!

Mä pidin myös kovasti Valenti hyvä-toistosta. Se rytmitti nätisti tekstiä ja lisäsi oman ulottuvuutensa tuohon Aleksin kaipaukseen ja ikävöintiin. Tää oli surumielisyydessään kaunis ja tää myös kolahti oikein sopivasti mun pining-tekstejä rakastavaan sieluun. Tosi nätti teksti niin tekstin kuin asetelmankin tasolla, Aleksin mietteitä oli mielenkiintoista lukea ja ne tuntuivat kovinkin autenttisilta. Juhannusaattoilta oli osuvuudessaan loistokas otsikko ja vielä hienokin kaiken lisäksi. Kiitos hurjan paljon tästäkin tekstistä, tämä jäi mulle mieleen kovinkin vahvasti.

[Aladdin Sane]

Hyvää iltapäivää sinnekin, Vuorna! Ilo kuulla, että pining-odotukset tuli lunastettua. Itekin tykkäilen tässä ehkä eniten tästä historiallisesta kontekstista (joten mikä onni, että olenkin ajautunut juuri näiden fandomien pariin ).

Ymmärrän kyl tosi hyvin, että trilogiaa on, ah, haastavaa lähestyä, mulla eka yritys lukea nämä katkesi kakkososan alkupuolelle ja jäi siihen moneks vuodeks. Tekstiä on niin hemmetisti, hahmoja on hemmetisti, historiaa tapahtuu hirveän paljon ja filmatisoinnit on laadullisesti vaihtelevia. Siksi oonkin näitä ficcejä koettanut tehdä vähän sillä tavalla, että näistä sais jotain irti vaikkei tarina ihan täysin oliskaan hallussa, ja ihana kuulla että nää toimii.

Kiitos kommentista <3