Sulje ovi lähtiessäsi (ethän palaa) |S| Sirius/Remus |angst, songfic

[Isfet]

Nimi: Sulje ovi lähtiessäsi (ethän palaa)
Kirjoittaja: Isfet
Beta: SparklingAngel
Ikäraja: Sallittu
Genre: angst, drama, songfic
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: En omista J.K:n hahmoja, enkä kyseistä kappaletta

A/N: Taas tällainen jonka kirjoittamisesta on aikaa varmaan puoli vuotta. Angstausta by Remus, kappale on PMMP:n Joutsenet

*

Valo leikkii huoneemme seinillä, mutta jostain syystä se ei tunnu enää samalta. Nousen taas ennen sinua, keitän taas mukillisen teetä joka maistuu yhä ummehtuneelle. Odotan Päivän Profeettaa, kuten joka aamu. Aina samaa, kuin muutos aiheuttaisi lisää pelkoa.

Sinä nouset vasta kun se on jo tullut, minä luen ketkä kaikki ovat kuolleet. Sinulla ei ole paitaa, mutta se ei saa minua katsomaan vilkaisua pidempään. Kysyt luenko taas kuolinilmoituksia, vaikka tiedät jo vastauksen. Yrität virittää keskustelua, mutta luovutat jälleen kun en vastaa. Sanot lähteväsi baariin juomaan. Minä nyökkään. Et tiedä koska tulet takaisin. Nyökkään uudelleen katse kiinni sanomalehdessä. Seisot hetken hiljaa paikoillasi, ennen kun lähdet huokaisten. 

Palattuasi huudat minulle täyttä kurkkua ettet jaksa enää. Kiroilet ja paiskaat maljakon takkaan niin, että se särkyy pirstaleiksi. Haistan alkoholin hengityksessäsi kun suutelet minua rajusti yrittäen saada minut reagoimaan, tuntemaan. Kun et onnistu, turhaudut ja lähdet ovet paukkuen. Jään tuijottamaan sulkeutunutta ovea; melkein toivon ettet tule takaisin. (Yöllä kömmit laskuhumalassa viereeni ja pyydät anteeksi kuiskaten, uskaltamatta koskea.)

Seuraavana aamuna yrität toisenlaista taktiikkaa. Repäiset lehden edestäni ja pakotat minut katsomaan silmiisi. Sanot että olen viettänyt liikaa aikaa murehtien neljän seinän sisällä, että nyt asioihin tulee muutos. En vastaa mitään, mitä muka pitäisi? Ilmoitat että lähdemme jonnekin tekemään jotain, mikä saa minut unohtamaan. Etkö ymmärrä, en minä voi! Tiedätkö edes että kuolonsyöjät olivat kiduttaneet ja tappaneet pienen tytön ja tämän äidin, koska tytön isä oli pidättänyt yhden heistä? Et tietenkään.

Katson hiljaa lipastoa, jonka päällä kaikki valokuvat lepäävät omissa kehyksissään, haudoissaan. Kuvia Tylypahkasta, kuvia jossa kaikki kelmit nauravat yhdessä kameralle, kuva kilpailusta jossa piti syödä mahdollisimman monta pippuripirua mahdollisimman nopeasti (Peterin korvat savuavat), kuva Lilystä ja Jamesista, kuva sinusta ja minusta. Kuulen askeleidesi tulevan lähemmäs, mutta en käänny katsomaan.

Istut hajareisin syliini ja katsot mitä tuijotan. Otat meidän kuvamme ja käsket minun katsoa sitä. Se on viimeiseltä vuodeltamme. Me hymyilemme, onnellisina. Sinulla on takkuiset mustat hiukset ja naurunryppyjä silmäkulmissa, niitä ei olekaan näkynyt hetkeen. Käsket minua sanomaan että rakastan sinua. Kohtaan lähes epätoivoisen katseesi, ja yritän, ihan totta, mutta ääneni sortuu ennen loppua. Mitä merkitystä sillä edes on, kun voimme molemmat kuolla huomenna? Se vain sattuu enemmän. Suljet silmäsi ja nouset ylös, sanomatta sanaakaan.

Joulukuu koittaa pimeänä ja kylmänä. Maahan sataa lunta, mutta leijailevat valkeat hahtuvat eivät enää saa minua hymyilemään. Ne yrittävät vain peittää totuuden, sen että oikeasti maa on jäinen ja musta, eloton. Pahinta on se, etten enää osaa paeta sitä, jos olen koskaan osannutkaan. Ennen sinä vedit minut irti, mutta nyt se ei riitä; olen juuttunut kiinni näihin ajatuksiin, kiinni kylmään pimeyteen. 

Lapselliset toiveet eivät toteudu, aika hiertää ne kappaleiksi. Sinä et tunnu ymmärtävän, unelmoit yhä että kaikki voivat olla onnellisia yhdessä "sitten joskus". Olisi helpompaa sinulle jos vain lähtisin, mutta en pysty siihen noin vain. Surullinen ilmeesi ei liikauta minua enää enempää kuin mikään muukaan. Ne tappoivat taas jästejä, kokonaisen perheen. Eivätkä he edes tiedä miksi kuolivat. Minä tiedän, ja se on syvältä.

Ei ole olemassa höyhentyynyjä tai pyöreitä kulmia, eikä kukaan voi suojella ketään. Älä edes yritä, se vain satuttaa sinua. Et voi auttaa, mene pois, ennen kuin sinustakin tulee tällainen. Pelasta joku johon sinulla on valtaa.

Minä en unohda sinua (rakastan sinua), mutta et enää saa minua tuntemaan. Sydämeni syke ei enää kohoa kun painat huulesi omilleni, en enää värähdä kosketuksesi alla, eikä hymysi saa minua hymyilemään. Sota muuttaa ihmisiä. Minusta se on tehnyt kovan ja turtuneen. En tiedä, koska luen sinun kuolinilmoitustasi, ja se sattuu. Se sattuu enemmän jos rakastan liikaa. 

Yritin aluksi selittää miten minua pelotti, ja sinä tahdoit vain suudella sen pois. Yritit estää minua näkemästä, etkä itsekään suostunut katsomaan. Yritin olla ajattelematta, mutta se sai minut vain ajattelemaan enemmän. Minä olen muuttunut, mutta sinä et. En oikeastaan enää haluakaan saada sinua ymmärtämään.

En uskalla enää heittäytyä rakkauteen. Minun pitäisi lähteä, jos sinä et sitä tee.

Katson vaieten kun pakkaat laukkusi. Yritän näyttää pahoittelevalta, mutta en taida onnistua. Nyökkäät hammasta purren ja ovi kolahtaa kiinni. Sen lopullinen sointi on oudon lohdullinen. Toivon sinulle kaikkea hyvää. 

 

Voit sanoa mitä haluat,

 se ei tunnu se ei kosketa

 mene vaan mene vaan

 

tivolitkaan ei saa mua nauramaan

 eikä sirkus tai sata hattaraa

 mene vaan mene vaan

 en kävele vastaan

 

 Toinen toistansa täällä jumaloi

 ketään täysin ei silti saada voi

 älä järjetön enää kapinoi

 mene vaan!

 

 Lumi on syönyt kaiken

 routa raiskaa tämän maan

 Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan

 unelmat vaihtuu toisiin

 valuen vuosiin vihaisiin

 lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

 ei mee enää niin

 ei mikään mee enää niin

 

 aina kovaa ei ikinä pehmeää

 enkeleitä ei meille riitäkään

 mene vaan mä voin kääntää pään

 vaikeaa selittää ja ymmärtää

 miten toisesta aina jälki jää

 mene vaan

 

 sitä mitä koitin sussa koskettaa

 tajusin ei oo olemassakaan

 aika kuole ei tappamallakaan

 mene vaan

 

lumi on syönyt kaiken

 routa raiskaa tämän maan

 joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan

 unelmat vaihtuu toisiin

 valuen vuosiin vihaisiin

 lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

 

sä et ehdi juosta enää

 junaan viimeiseen

 et ehdi enää

 jos et jo mee

 

 Lumi on syönyt kaiken

 routa raiskaa tämän maan

 joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan

 unelmat vaihtuu toisiin

 valuen vuosiin vihaisiin

 lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

 ei mee enää niin

 se ei mee enää niin

 ei mee enää niin

 ei mikään mee enää niin

[Kaira]

Poimin tämän kommenttikampanjasta koska jee, Sirius/Remus ja angst, lupaa hyvää! Songficit on mulle vähän vaikeita, joten en ehkä osaa kommentoida tuota ulottuvuutta minkä Joutsenet tuo tähän. Surullinen biisihän se on, ja niin on tämä ficcikin.

Sinä-kertoja on haastava, mutta onnistuessaan koskettava ja intiimi. Minusta onnistuit, sillä tämä sai todella miettimään. Mietin alussa, että olisi aivan huikeaa jos lukijalle ei lopussakaan paljasteta, kumpi tarinan kertoja oikeasti on, Sirius vai Remus, ja ilahduin paljon kun et paljastanut sitä vaan annat lukijan tehdä omat päätelmänsä. Ajattelin kertojan Remuksena siksi, että ryyppääminen ja kiihkoilu sopivat ehkä enemmän Siriukseen, mutta sitten taas toisaalta, niin sopii myös masennus. En tiedä miksi, mutta minulle Sirius on paljon ailahtelevaisempi hahmo näistä kahdesta. Joka tapauksessa yritän siis sanoa, että oli mainio ratkaisu olla paljastamatta kumpi olikaan kumpi. Jahas kommenttia lukiessani huomasin sitten A/N:n ja siellähän se sanotaan, että Remus on kyseessä kuitenkin pysyn kannassani siitä, että on kivaa, ettei sitä tuoda itse tekstissä esille.

Jäin miettimään sitä, minkä ikäisiä pojat ovat tässä. Koska toisaalta kuvat kavereista piirongin päällä ja valtoimenaan räiskyvä sota antavat ymmärtää, että kyseessä on ensimmäinen velhosota, mutta sitten toisaalta pojat eivät tunnu alle kaksikymppisiltä vaan vanhemmilta. Taitaa kuitenkin olla Tylypahkan jälkeiset vuodet kyseessä.

Tuntuu uskottovalta, että sota voi vaikuttaa tällä tavalla Remukseen, joka taitaa muutenkin olla vähän masennukseen taipuvainen. Jäin miettimään kohtaa, jossa Remus suluissa sanoo rakastavansa, sillä se tavallaan tulee ilmi myös muusta tekstistä hienovaraisemman kerronnan kautta, ja sen takia tuntuu ehkä hieman turhalta lisäykseltä.

Kamalaa, että Sirius ja Remus päätyvät eroamaan! Lodutan itseäni ajatuksella, että he päätyvät yhteen Azkabanin jälkeen, vaikkei se enää samanlaista varmasti olekaan. Loppu oli muuten kaunis. On varsin tavallista esittää toivovansa hyvää entiselle rakastetulle, mutta sen perusteella mitä Remuksen mielenmaisemasta saatiin tässä tietää, voisin olettaa hänen todella toivovan sitä Sirrelle. Vaikka varmasti hän jää kaipaamaan tai tajuaa jossakin vaiheessa tehneensä virheen. Kuitenkin, loppu oli kaunis ja surullinen.

Jotenkin myös liikuttavaa, että Sirius jaksaa vielä uskoa onnellisempiin aikoihin ja samalla kamalaa, että Remus on luovuttanut.

Kiitos tästä, tykkäsin!

[Isfet]

Tännehän on ilmestynyt kommentti! Kiitos, Kaira.

Jätin tarkoituksella mainitsematta itse tekstissä kumpi on kumpi, mutta päädyin sitten laittamaan oman mielipiteeni tuohon alkuun. Ehkei olisi tarvinnut, mutta siellä on. Tylypahkan jälkeisessä ajassa ollaan, vain vähän ennen Peterin kavallusta omissa mietteissäni. Oli surullista kirjoittaa pojat eroamaan, mutta etääntyminen on minulle ainoa järkevä selitys salaisuudenvartijan vaihdokseen johtaneisiin epäilyihin.

Nyt en voi olla kuin yhtä mieltä mainitsemistasi suluista. Teksti on pyörinyt käsissäni tosiaan jo jonkin aikaa, jossain välissä olen lisännyt, enkä ole poistanut. Vähän ylikorostettu olo tuosta tulee, mutta sielläpähän nyt ovat.

Hienon kommentin olit kirjoittanut lyhyestä pätkästä, ilahdutti mieltäni kovasti <3

[LillaMyy]

Haeskelin tässä jokin aika sitten songficcejä kommenttiterttuuni ja bongasin tämän. Tämä on siitä asti roikkunut välilehdissäni, mutta nyt ajattelin ystävänpäivän kunniaksi järjestetyn kommenttimaratonin muodossa käydä viimein kommentoimassakin tätä. (:

Nyt on ihan suoraan sanottuna aika tyhjä olo tämän jäljiltä. Mun mielestä oli hieno saavutus, että vaikka tässä ei kertaakaan sanottu itse tekstissä, että kertoja oli Remus, sen pysty aika lailla aistimaan, kun tiesi, että parituksena on Sirius/Remus. Jotenkin näistä kahdesta jos on pakko valita, niin se on juuri Remus, joka ajattelisi näin, Sirius on liian positiivinen, omalla tavallaan, tällaiseen. En jotenkin osaa ajatella Siriusta vielä tuossa vaiheessa (oletan, että James ja Lily ovat vielä elossa tässä) miettimään mahdollista kuolemaa sun muuta. Sen jälkeen asia on tietenkin ihan toinen...

Olit muutenkin tosi hienosti saanut tuon PMMP:n kappaleen sanoja tulkittua ilman, että käytit niitä suoraan tekstissä hyväksi, mikä on mun mielestä aina vaan plussaa! (: Niitä sellaisiakin songficcejä, joissa lyriikoita on siellä välissä, on kiva lukea, mutta mun mielestä on vielä hienompaa, että saa sen saman tunnelman aikaan tekstissä kuin kappaleessakin ILMAN niitä tekstinpätkiä siitä kappaleesta. (:

Tämä oli kyllä oikeasti todella hienosti kirjoitettu, ja mun mielestä tämä kuvasti hyvin aikaansa, koska sodan keskellä on varmasti aina vaikeaa, jos on tarpeeksi pehmeä kuten Remus, joka varmaan tuntee kipua jokaisen menetetyn hengen vuoksi, tunsi hän kuollutta tai ei. Etenkin, kun hän tietää, kuinka turhaa ja tyhmää koko touhu on! >: Kiitoksia tästä, jos nyt näin voi sanoa olematta ihan kamala, tämä todella pysäytti hetkeksi ajattelemaan!

[Isfet]

Kiitos, LillaMyy! En ollut millään lailla valmistautunut siihen, että joku vielä kommentoi tätä, kiva yllätys. 

Kiva että kertojavalintani välittyi sinullekin tekstin kautta. Ja kappaleen tunnelmakin vielä, oi voi. Niin, Remus on ihan pehmo, ei pitäisi joutua kokemaan sitä kaikkea. Varsinkaan kahdesti

Minä olen varmaan nyt ihan kamala, koska olen oikeastaan iloinen että tämä jätti tyhjän olon. Kiitos sinulle! <3

[Dokumentti]

En lukenut A/N ennen tekstin lukemista, mutta alusta asti jotenkin vaan tiesin Remuksen olevan kertojana.
Olit onnistunut tekemään kerronnasta kovin Remusmaisen. Ehkä Siriukselle ei tällainen ajattelu sopisikaan ja olisin ollut todella hämmentynyt, jos kertoja olisi ollutkin Sirius.

Säälitti Sirius kovin, kun se yritti kuitenkin piristää toista ja saada toisen tuntemaan.
Olisi kiva tietää kuinka kauan Tylypahka vuosista on ja kauan Remus on ollut tällainen. (Mä nyt aina kaipaan sitä taustatietoa ja ihan turhaa infoa. Liian utelias luonne...)

Minä en unohda sinua (rakastan sinua), mutta et enää saa minua tuntemaan.

Tässä vähän särki sydäntä.
Nyyh <3

Kiitos tästä, oli kaunista ja surullista <3

[Isfet]

Dokumentti, kiitos myös sinulle! Heh, Remusmaisuus alkaa jo kupillisesta teetä ja Päivän Profeetasta 

Hienoa (?) kuulla että surumielisyys puri myös sinuun, taustatiedot jäivät vähän pimentoon.