Nimi: Viileää
Kirjoittaja: tirsu
Genre: Slice of life, fluff, femme & one-shot
Paritus: Taika/Bertta
Ikäraja: S
Summary: >> Sinä kiero! >> huudahdan.Disclaimer: Hahmot ovat ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta kera kaiken muun.
Haasteet: Femme10 #5 A/N: Tästä tuli tällainen arkinen pikku tarina. Kaikki sai alkunsa siitä, että sain päähäni kirjoittaa tarinan, jossa on (tavallaan) keskiössä vuodevaatteiden viileys (en tosin suhtaudu siihen ihan noin pakkomielteisesti kuin Taika…).
Lue, kommentoi. Lue, älä kommentoi. Älä lue. Ihan miten itse tykkäät. Kommenttia tietysti arvostetaan.
ViileääYy, kaa, koo ja hops!
Lämähdän pompahtaen vasten sängyn patjaa. Painan poskeni tiiviisti tyynyä vasten.
Aaah, ihanaa. Peitto ja tyynyt tuntuvat ihanan viileiltä ihoani vasten. Mmm-mmm. Ihanan viileää.
Rakastan niin paljon, kun käyn nukkumaan ja tyynyni, peitto ja lakanat ovat viileitä. Se on yksi parhaimpia hetkiä matkalla Nukkumatin saarille. On vain mahtavaa tuntea viileys ihollaan. On harmillista, kun viileys häviää liinavaatteista. Mutta onhan se odotettavissa, kun tykkään kyhnyttää niitä vasten ja ottaa ilon viileydestä irti. Yrityksistä huolimatta en koskaan onnistu saamaan niiden viileyttä pysymään kauan. Minkäs sille tosin voi.
Kuuluu pieni kolahdus, patja notkahtaa Bertan käydessä omalle paikalleen. Katson, kun hän ottaa kirjan pöydältä ja avaa sen lukumerkin kohdalta. Huivi peittää hänen punertavia hiuksiaan, jotka hän on laittanut papiljotinteille.
>> Saanko ottaa hörpyn? >> kysyn Bertan ottaessa pöydältä haalistuneen Karvinen-mukin – se on ollut hänellä lapsuudesta asti.
>> Vettä jäi keittimeen, voisit hakea omasi >>, hän sanoo nostamatta katsetta kirjastaan.
>> Ääh, en halua nousta >>, vaikeroin ja tahkoan kasvojani tyynyjäni vasten, joista viileys on alkanut kadota.
>> Ota sitten, laiskimus >>, Bertta sanoo.
Nappaan mukin hänen kädestään ja otan kulauksen kaakaota. Maistan häivähdyksen minttua. Irvistän. En pidä mintusta.
>> Sinä kiero! >> huudahdan. >> Tiedät, että en pidä mintusta! >>
Bertta naurahtaa ilkikurisesti. >> Olisit noussut ja hakenut omasi. >>
Hymähdän pahastuneesti ja käännän selkäni hänelle osoittaakseni mököttäväni. Viileys on kadonnut peitosta ja tyynyistä. Sekin vielä.
>> Taika hei, jos nouset ja menet tekemään itsellesi kaakaota tai mitä haluatkaan, niin tajuat kai, että tyynysi saattavat ehtiä viilentymään siihen mennessä? >> Bertta huomauttaa.
Vääntelen suutani. Hän on oikeassa, miten en tajunnut sitä itse? Syytän väsymystä, aivot eivät toimi silloin kunnolla, jos on väsynyt.
>> Vain viileyden vuoksi >>, mumisen kun nousen.
Bertan hersyvän naurun säestämänä menen keittiöön. Muumimammalla kuvioitu vedenkeitin on yhä lämmin. Haen ikkunan lähettyvillä sijaitsevasta kaapista Cookie Monster-mukini, jonka tilasin netistä. Lasken mukin pöydälle ja alan tutkia teevalikoimaa. Päädyn Jännä juttu-muumiteehen.
Kaadettuani vettä mukiin jätän teepussin maustamaan veden. Avaan keittiötason yllä olevan kaapin ja tutkin keksivalikoimaa. Nappaan avonaisen Jaffa-keksipaketin, ne ovat mansikanmakuisia. Otan kolme keksiä ja lasken ne pöydälle. Hetken harkinnan jälkeen otan vielä yhden keksin lisää.
Suljettuani kaapin oven palaan mukini luo. Vilkaisen mukini sisältöä, vesi on värjäytynyt melko tummaksi. Haen pikkulusikan, jotta voisin maistaa onko maku sopivan vahvuista.
Uuniomenan aromi täyttää suuni, voihkaisu karkaa huuliltani. Täydellistä.
Kaadan teen joukkoon tilkan maitoa, mikä vaalentaa teen sävyä hieman. Heitän tyhjän maitopurkin tiskialtaaseen ja kiitän onneani, ettei se jäänyt Bertan löydettäväksi aamulla. Olisin saanut satikutia, kun olin ajatuksissani tunkenut maitopurkin takaisin jääkaappiin vaikka siinä oli vain luraus maitoa.
Cookie Monster-mukissani on kolo keksejä varten (painavin syy, miksi kyseisen mukin itselleni hankin), joten työnnän keksit sinne. Tiedostan sen mahdollisuuden, että suklaakuorrute keksien (varsinkin ensimmäisen) päältä saattaa kokea sulamisen kohtalon.
Bertta on syventynyt kirjaansa. Hänen silmälasinsa ovat valahtaneet alas nenänvartta pitkin.
Istahdan varovasti sängyn jalkapäätyyn, Bertan puolelle tietystä syystä. Bertta vilkaisee minua nopeasti, hänen huulillaan karehtii puolikas hymy. Olen kuin en huomaisikaan ja siemaisen teetäni.
Otan yhden kekseistäni esille, suklaa sen päältä on sulanut hieman, ja haukkaan palasen. Pienoiseksi harmikseni Bertta ei kiinnitä minuun enää huomiota, hän on keskittynyt jälleen lukemiseen.
Mutristelen suutani ja nyrpistelen nenääni. Lopulta päästän pitkän huokauksen ilmoille. On aivan turhaa kiukutella ja käyttäytyä lapsellisesti (varsinkaan kun sillä ei ole mitään vaikutusta).
Puhallan etuhiuksiani, lasken keksin polvelleni ja otan yhden keksin. Ojennan sitä Bertalle (minun oli aikomus antaakin yksi keksi hänelle, ihan oikeasti!).
>> Tässä. Vaikka teitkin ilkeän tempun minulle, toin sinulle keksin >>, sanon.
>> Kiitos >>, Bertta ottaa keksin itselleen.
>> Sinun on parempi korvata tämä >>, totean ennen kuin työnnän loput keksistäni suuhuni – olen heikkona Jaffa-kekseihin.
>> Vai niin. Millä tavalla, jos saan kysyä? >> Bertta kysyy pitäen katseen kirjassaan.
Nielaisen suuni tyhjäksi ja hörppään teetäni. >> Hmm… Saat hankkia minulle seuraavaksi vuosipäiväksemme mukin, jossa lukee ”tämän kodin paras emäntä” tai ”hengetär”. Ellet sitten satu löytämään sellaista mukia, jossa lukee ”paras vaimo ikinä”. >>
>> Pelkkä muki? Minä luulin jo jotain ihan muuta. Mutta ihan miten vain tahdot, laitan toiveesi korvan taakse >>, Bertta vannoo.
>> Kumma sanonta >>, tuumaan ainoastaan, >> laittaa korvan taakse. Miksei voi vain sanoa, että merkitsen muistiin? >>
>> Onko se sitten jotenkin parempi? >> Bertta utelee.
Kohautan olkiani. >> En tiedä. >>
Hiljaisuus lankeaa makuuhuoneeseemme. Bertta lukee ja juo kaakaotaan hitaasti. Minä syön loput keksit hajamielisesti. En voi olla pohtimatta muita sanontoja. Eivät ne kaikki ole kummia, mutta monet ovat loppujen lopuksi. Siis ajatelkaa nyt vaikka ”kauhistuksen kanahäkkiä”. Eivät kanahäkit kauhistu! Tai entäs sitten ”vettä sataa kuin Esterin perseestä”? Aivan kummallista.
Yksi sanonta, joka minua erityisesti häiritsee ja mietityttää, on sanonta, joka liittyy Sherlock Holmesiin. Jos joku sanoo jotain itsestään selvää, saattaa yleensä saada vastaukseksi ”eikä Sherlock”. Siinä ei ole mitään järkeä. Siis, sen verran mitä olen Bertan puheista ymmärtänyt, niin sen sanonnan pitäisi olla ”eikä
Watson”. Siinä olisi huomattavasti enemmän järkeä, sillä Watsonhan oli se, joka niitä itsestään selvyyksiä lateli eikä Holmes. (Jos olen väärässä, syyttäkäämme Berttaa!)
Juon viimeisen tilkan teestäni. >> Onko sinun mukisi tyhjä? >>
>> Ei ihan vielä >>, Bertta pudistaa päätänsä.
>> Selvä, saat viedä sen sitten itse >>, sanon noustessani pystyyn.
Bertta nyökyttää päätänsä hitaasti – kirjassa on kaiketi jokin erityisen kiintoisa kohta meneillään. Suuntaa keittiöön, jossa lasken mukin tiskialtaaseen. Avaan vesihanan valuttaakseni parisen senttiä vettä mukin pohjalle. Se saisi likoa yön yli aivan rauhassa, sillä tiskikone on jo päällä.
Palaan makuuhuoneeseen, sammutan valon; Bertalla on yövalo päällä, joten hän näkee yhä lukea. Nostan peittoa ja kömmin paikalleni. Lakana tuntuu viileältä pohkeitani vasten – loistavaa.
>> Bertta hei >>, sanon.
Hän ynähtää kysyvästi. En sano mitään, joten hän siirtää katseensa minuun. Hymyilen ja hän hymyilee takaisin.
>> Ei mitään, halusin vain toivottaa hyviä öitä >>, sanon ja nojaan eteenpäin antaakseni hänelle suukkosen suulle.
>> Hyvää yötä, rakas >>, Bertta vastaa hipaisten sen jälkeen vielä huulillaan poskeani kevyesti.
>> Älä lue koko yötä >>, sanon painautuessani maate.
>> En, en >>, Bertta lupaa.
>> Öitä >>, toivotan vielä kerran.
Käännyn vatsalleni, jotta voin painaa poskeni tyynyä vasten. Se on jälleen viileä, voi miten ihanaa. Peittokin tuntuu viileältä. Mukavaa, kun ne kaikki ovat jälleen viileitä.
Huokaisen tyytyväisenä. Vien käteni tyynyjeni alle kuin halatakseni niitä. Suljen silmäni ja kuuntelen Bertan hengitystä ja sivujen rapinaa. Tässä on hyvä olla.
