Kirjoittaja Aihe: Divergent: Jos mä vaan puhuisin sulle, yllättyisit | K11 | Four/Tris  (Luettu 1708 kertaa)

chitaur

  • Lukuholisti
  • ***
  • Viestejä: 227
Fandom: Outolintu
Kirjoittaja: chitaur
Ikäraja: K-11
Paritus/Hahmot: Four/Tris
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä saa tästä myöskään rahaa.
Varoitukset: viittauksia väkivaltaan, ei kuitenkaan kuvailla
Yhteenveto: Four kiinnittää huomionsa Trisiin.
A/N: Teksti on alun perin kirjoitettu joskus kesällä Shuffle V -haasteeseen, mutta unohtunut julkaista pienen keskeneräisyytensä takia. Nyt tyydyin kuitenkin korjaamaan vain typot ja julkaisemaan sellaisenaan, vaikka tästä ei enää haasteeseen ole, on tässä haasteen idea kuitenkin mukana  ;D Multidfadom-haasteeseen tämä kuitenkin tälläisenään kelpaa.

Nimi on taas taattua chitaur-laatua, mutta minkäs voit.


Jos mä vaan puhuisin sulle, yllättyisit

Linnunluinen tyttö makaa verkolla. Vaatimaton. Beatrie Prior. Vaistoni heräävät. Ei voi olla totta, kykenen ajattelemaan. Tämän ei pitäisi tapahtua. Teidän tasan tarkkaan, miksi tyttö on täällä. Pysyn kuitenkin kylmän viileänä ja autan tytön alas verkolta.

Nimekseen hän sanoo Tris. Hän tuijottaa minua hieman liian pitkään, mutta en sano mitään. Hätistän työn pois kylmällä katseella seuraavan hyppääjän syöksyessä kiljuen verkolle. Hymyilen vahingoniloisesti. En halua enää muistaa tyttöä. Hän ei kuulu minulle. Olen kova ja kylmä Neljä, uskaliaan huippu. Paras kaikista. Tehtäväni on saada juuri saapunut vaihtajajoukko anelemaan armoa ja haluamaan kotiin. Vaikka Eric epäileekin, tiedän tasan tarkkaan miten se tehdään ja pystyn siihen.   

*****

Tyttö on huono. Me vanhemmat naureskelemme hänelle. En ole jutuissa täysillä mukana. Kukaan ei kuitenkaan ihmettele sitä, en ole koskaan missään mukana oikeasti. Vain ruumiillani. Kukaan heistä ei muista minunkin tulleen vaatimattomasta. Se on vaiettu asia, useimmiten minua luullaan syntyperäiseksi uskaliaaksi. En välitä asiasta, eihän se minulle kuulu. Millään ei ole enää väliä, kun olen nyt uskalias. Ja kaikista pelätyin, muistutan itselleni. Kukaan ei sano mitään minulle vastaan, eivät edes Max tai Eric. Eric ei uskalla eikä Maxillakaan ole rahkeita siihen. Tiedän olevani paras.

En edes haluaisi puolustaa Tönkkö-Trisiä muiden jutuilta. Hän on juuri niin huono kun kaikki puhuvat. Tiedän hänessä olevan kuitenkin potentiaalia. Se kuitenkin ilmenee vasta simulaatioissa, tiedän. Se ei ole hyvä asia. Mutta oma turvallisuus on ensimmäinen juttu, mitä täällä ajatellaan. En voi käyttäytyä muuten. Enkä edes haluaisi. Pidän liikaa itsestäni puolustaakseni tyttöä. Tönkkö pärjätköön itse.

*****

Tönkkö rökitettiin tänään harjoituksissa. Katsoin vierestä kylmänä. Se on tehtäväni. Enkä tuntenut mitään katsoessani sitä. Pitsi mielenkiintoa. Tyttö ei lamaannu hakattaessa, vaan yrittää viimeiseen saakka. Se on mielenkiintoista. Ikään kuin hän tietäisi olevansa huono, mutta pitäisi kynsin ja hampain kiinni siitä vähästä, mitä omistaa. Se ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Ei omaansa voi puolustaa, jos on antanut jo kaiken pois. Tuollainen kynsin ja hampain omansa puolustamien pitäisi aloittaa jo alussa. Tyhjää on paha puolustaa.

Jos pääsisin kurittamaan tuota tyttöä, psyykkaisin häntä samalla. Miten hän silloin reagoisi? Pärjäisikö hän paremmin silloin? Nautin kivun tuottamisesta. Mutta minun ei tarvitse reagoida muuten. Se on juuri nyt tehtäväni. Muuhun voin keskittyä, kun olen saanut Tönkön reagoimaan haluamallani tavalla.

*****

Autoin tönkköä tänään. Autoin. Olen yhä pettynyt itseeni. Ei siinä niin pitänyt mennä. Minun piti mennä näyttämään, kuinka nyrkkeilysäkkiä oikeasti käytetään. Päädyin auttamaan häntä. Hänen on parasta voittaa seuraava taistelunsa tai hänen käy huonosti. Silloin olisin turhaan antanut yhden monista suojakerroksistani laskeutua tytön edessä. En halua, että se tapahtui turhaan. En ole anteekstisantavaista sorttia. Enkä rauhallista, ystävällistä. Olen perfektionisti, sadisti, vahva. En tiedä olenko vahva. Mutta olen vahvempi kuin tyttö.

Tyttö on vahva vain hakatessa. Silloin hän on kaikessa kiinni tiukasti. Silloin se ei kuitenkaan auta. Hänet hakataan kuitenkin. Hänen täytyy oppia olemaan vahva. Voittamaan. Ennen sitä hän on täysi nolla. Minä taas olen Neljä. Ehkä joskus jopa nolla. Kai?

En auta häntä enää ikinä.

*****

Tänään se meni ja voitti. Ihan sama sen pitäisi olla minulle. Ei silti onnistu. Minkä sille voin, että naamalleni nousi vahingoniloinen virnistys joka ei ihan alkuun haihtunut? Se oli hyvä suoritus. Ihan oikein. Vaikka Tönkkö ei ole enää se hento ja huono tyttö vaatimattomasta. Yritän olla kiinnittämästä häneen huomiota. Ei ole minun tehtäväni seurata hänen edistymistään. Olen hänen ohjaajansa, vastuu on minulla. Mutta ei ole tehtäväni seurata sitä, jos ei pärjää kunnolla. En halua auttaa ketään kokelaista erikoisesti. En varsinkaan tönkköä. Se ei ole oikein. En halua tehdä niin.

Se katsoi minua taas vähän liian pitkään tappelunsa jälkeen. Virne oli varmaan yhä naamalla, mutta muuten en huomioinut katsetta. Enhän minä ollut kiinnostunut hänestä, halusin vain skipata hänet parhaani mukaan. Ei sama osasto tee kenestäkään sielunkumppaneita. Varsinkin kun se on entinen osasto. Eikö vain nykyisuudella ole merkitystä?

A/N2: Shufflena taustalla pauhasivat seuraavat biisit:  (tosin eri järjestyksessä)
Keinutaan – Antti Tuisku, VilleGalle
Fragile – Kygo, Labirinth
LIKE I WOULD – ZAYN
Sata salamaa – Antti Tuisku
Play My Drum – Sandra Lyng