Muumit: Vuodenaikani kertovat sinusta | S | Raapalesarja 5/5

[Crys]

Nimi: Vuodenaikani kertovat sinusta
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Fandom: Muumit
Paritus: (Muumipeikko/Nuuskamuikkunen voipa kai tulkita myös kaverussuhteena)
Genre: slash, fluffyangst, tunnelmointi
Status: 5/5 raapaletta
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni, kunnia hahmoista ja maailmasta menee Tove Janssonille
A/N: Osallistuu haasteeseen Otsikoinnin iloja otsikolla luonnonilmiöotsikko, Vuodenaikahaaste III ja Genretasohaaste genrellä slash.


Kesä
Kesät koostuivat retkistä. Oli perheretkiä, joille lähdettiin hyvin varustautuneina, silloin seilattaisiin viikoiksi aavan meren saarille. Oli myös kaverusretkiä, joille Muumipeikko, kumppaneineen lähtisivät pienet kantamukset mukanaan ani varhain kesäauringon alla. Sitten oli niitä, joille he lähtisivät kahdestaan Nuuskamuikkusen kanssa. Niille retkille ei tarvittu tavaraa.

Kesän viimeisellä kahdenkeskeisellä retkellä Muumipeikko kysyi saisiko hän tulla Nuuskamuikkusen mukaan etelänmatkalle sinä vuonna. Nuuskamuikkunen ei sanonut kyllä tai ei, vaan hän selitti, miten hänen piti mennä yksin, jotta hän osaisi kaivata Muumilaaksoa. Se sattui Muumipeikkoa, sillä hän osasi kaivata Nuuskamuikkusta ihan ilma poislähtöäkin. Hän ei kuitenkaan ikinä väittänyt vastaan, vaan kysyi saman kysymyksen uudestaan seuraavana vuonna.

[Crys]

Syksy
Alkusyksyn viileät tuulenvireet puhalsivat läpi Muumilaakson. Muumipeikosta oli mukava nähdä lehtien värjäytyvän puissa kuin väriliidulla värittäessä ja matkaavan sitten tuulen mukana ympäri laaksoa. Hänestä oli mukavaa kävellä kuivuneiden lehtien päällä, kuunnella lehdistä aiheutuvaa rapinaa ja potkiskella lehtiä ympäriinsä. Hänestä oli myös mukava syödä omenia suoraan puusta ja nautiskella äidin kurpitsasadon mahtavia tuotoksia.

Muumipeikko piti eläinten tarkastelusta syksyisin. Paitsi kun linnut kokoontuivat pelloille keräämään viimeisiä voimia matkaa varten. Siinä vaiheessa Muumipeikko käänsi katseensa pois ja keskittyi turkkiaan vaihtaviin eläimien ihmettelemiseen.

Vasta kun viimeiset lehdet putoilivat puista ja lensivät pohjoistuulen mukana Yksinäisiä vuoria kohti, Muumipeikko väistämättä muisti kuka muukin lähtisi pian pois.

[Fredu]

Kommenttikampanjasta heippatii!

Mun oli pakko saada ottaa tää het kun näin, mikä paritus on kyseessä. Eikä haittaa laisinkaan, vaikka sen voisi mieltää myös kaverussuhteena, onhan mulla ficcarin mieli. Otsikko sai myöskin mun huomion, se on herttainen!

Kesä-raapaleessa oli ihanaa se, miten Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen tekee retkiä ja niillä ei tarvita tavaroita. Se kuvaa jotenkin sitä simppeliä yksinkertaisuutta, näiden kahden suhteen helppoutta. Heidän on luonnollista olla kahden ja pärjätä luonnossa ilman mitään erityisiä kantamuksia. Vain teltta ja he. Tosi hellyyttävä ajatus ja se lämmitti ainakin mun kylmää sydäntäni. Samoin se, miten Muumipeikko jaksaa joka syksy kysyä ja Nuuskamuikkunen joka syksy vastata.

Syksy-raapaleessa onnistuit ihanasti kuvaamaan syksyn kauniita puolia, mä pystyin tuntemaan sen viileän syksytuulen, kuulemaan lehtien rapinan ja näkemään pikakelauksella lehtien värien muutoksen. Tosi kauniin yksinkertaisesti oot myös saanut Muumipeikon uteliaisuuden ja tiedonjanon kerrottua ilman, että se tuntuu alleviivaavalta ja teennäiseltä. Samalla huomaa, kuinka alitajuisesti Muumipeikko yrittää keskittyä kaikkeen muuhun että unohtaisi sen, että Nuuskamuikkunen lähtee kohta.

Herttaiset kaksi raapaletta ja jään odottamaan innolla muita!

[Crys]

Fredu: Otsikkoa pyörittelin itse asiassa kauan ja en ollu ihan satavarma tykkäänkö siitä, mutta halusin jotain keksiä että pääsen julkasee näitä, mutta kiva että tykkäät Nyt mäki alan ehkä lämpenemään sille Kiitos kommentistasi :3

Talvi
Talvi tuli Muumilaaksoon aina rysäyksellä. Eräänä iltana Muumipeikko menisi nukkumaan ja seuraavana hän ei ehkä heräisi, mikäli kylmyys oli luikkinut ikkunanraameista sisään saattaakseen Muumipeikon horrokseen. Tänä talven ensipäivänä Muumipeikko kuitenkin heräsi. Heti astuessaan sängystä hän tiesi talven koittaneen. Hän kurkisti ikkunasta, josta avautui näkymä talven ihmemaailmaan. Muumipeikko avasi ikkunan nähdäkseen paremmin kuuran takaa. Maisema oli kaunis, kovin kaunis, mutta myös surullinen, sillä talvi toi mukanaan hiljaisuuden.

Hän kuuli vain vaimean tuulen äänen. Ei lehtien havinaa tai rapinaa. Ei joen pulputusta tai kosken kuohuntaa. Ei iloisia huudahduksia tai askelluksia. Ei isän kynän rapinaa tai äidin pannujen kalinaa. Eikä varsinkaan huuliharpun sävelmiä.

[Crys]

Kevät
Levätessään kostealla kevään vihertämällä ruoholla, Muumipeikko kuunteli Nuuskamuikkusen tarinoita talven etelänmatkasta silmät kiinni, jotta hän pystyi kuvittelemaan olleensa seikkailuissa mukana. Aurinko lämmitti Muumipeikon silmäluomia muuten viileässä ilmassa hänen makoillessaan. Hän näki Nuuskamuikkusen kertomat vehreät kukkulat, värikkäät kasvit ja sadat ihmiset suurten kylien vilskeissä. Hän maistoi suussaan satamasta ostetun rapupiirakan, näki taivaan erilaiset tähtikuviot ja haistoi paahtavan lämmön ympärillään, jota Nuuskamuikkunen oli kokenut taivaltaessaan. Hiljaa Muumipeikko kadehti Nuuskamuikkusta rikkaiden kokemusten takia.

Kun tarinoiden loputtua Muumpeikko avasi silmänsä, hän näki Nuuskamuikkusen ja hän tajusi sen olevan tarpeeksi. Jos hän aina lähtisi talven ensipäivänä Nuuskamuikkusen mukaan, hän ei saisi kokea tätä keväistä tarinahetkeä.

[Crys]

A/N: Ja vielä yksi kesä! Tätä oli kiva kirjottaa, toivottavasti myös lukea

Kesä
Kesä oli Muumipeikon lempivuodenaika. Kesällä ei ollut kiire minnekään, toisin kuin muina vuodenaikoina. Keväällä oli kiire herätä ajoissa kuulemaan Nuuskamuikkusen matkatarinoita. Syksyllä oli kiire viettää aikaa Nuuskamuikkusen kanssa, ennen kuin tämä lähtisi pois. Talvella oli kiire nukahtaa, jotta heräisi aikaisemmin. Mutta kesällä… kesällä ei tarvinnut kiirehtiä. Nuuskamuikkusellakaan ei ollut kiire.

Niinpä he makoilivat kukkuloiden laidoilla harva se päivä. He tuijottelivat pilviä ja osoittelivat mitkä niistä näyttivät pannukakuilta, mitkä tuoleilta ja mitkä kahvipannuilta. Välillä Muumipeikko vilkaisi Nuuskamuikkusta ja harkitsi tämän käteen tarttumista. Nuuskamuikkunen vilkaisi häntä. He hymyilivät toisilleen ja kääntyisivät taas pilvien puoleen, kädet muutaman sentin päästä toisistaan.

Ei ollut kiire.

[Fredu]

Tätä oli todellakin kiva ja etenkin ihana lukea!

Talvi oli tosi surumielinen ja haikea, mutta mitä muuta saattoikaan odottaa? Onneksi se ei ollut ihan niin synkkä kuin se olisi voinut olla. Pidit kuitenkin Muumipeikon omana itsenään, kaipaavana mutta ei järin synkkämielisenä. Sait hienosti tuotua tähän myös äänimaailman, tai pikemminkin sen puuttumisen. Sen hiljaisuuden pystyi kuulemaan, vaikka tätä lukiessa soikin taustamusiikki.

Kevät -raapaleessa mun sydäntä lämmitti kovasti tuo Muumipeikon ajatus siitä, että pelkät Nuuskiksen tarinat seikkailuista riittää ja se erityinen hetki kahdestaan onkin itse seikkailun kokemista parempi. Se osoittaa miten tärkeä Nuuskis on Muumipeikolle ja miten tärkeetä Muumipeikosta on se, että Nuuskis saa omaa tilaa. Pienestä tyytyväisyys♥

Kesässä oli ihana tämä kiireettömyys, mikä ei nykyään tunnu kuuluvan kenenkään kesään. Ihania nämä pienet makoiluhetket ja tunnelmoinnit, etenkin toi ettei ne ottaneet toisiaan käsistä. Koska siihen ei ole kiire, vaan se menee omalla painollaan. Rauhassa ja vakaasti, aivan kuten vuodenajat seuraa toisiaan.

Kiitoksia tästä lukukokemuksesta! Tykkäsin tästä, tää oli oikein hyvä Nuuskamuikkunen/Muumipeikko.

[Crys]

Fredu: Kiva että tykkäsit Tykkäsin varsinkin tuon viimeisen kesän kirjoittamisesta juuri sen takia, että Muumilaaksossa ei ole kiire, vaikka tavallaan aina kaikilla tässä maailmassa on (päästäkää mut jo asumaan sinne muumimaailmaan)

Rauhassa ja vakaasti, aivan kuten vuodenajat seuraa toisiaan.

Oli pakko lainata tämä kohta koska kyllä, tätä juuri hain, ihana että tajusit sen :3 Kiitos paljon kommentistasi

[Violetu]

Välillä Muumipeikko vilkaisi Nuuskamuikkusta ja harkitsi tämän käteen tarttumista. Nuuskamuikkunen vilkaisi häntä. He hymyilivät toisilleen ja kääntyisivät taas pilvien puoleen, kädet muutaman sentin päästä toisistaan.

Ei ollut kiire.

Awww.

Tykkäsin just tämän tietynlaisesta levollisuudesta, mutta toisaalta myös vähän ehkä ahdisti oman tämänhetkisen elämän takia kaiken muuttumattomuus 🙈
Suosikkini oli viimeisen kesän lisäksi talvi sen melankolisuuden takia, olit kuvannut hienosti sen hiljaisuuden <3

~Violet kiittää

[Crys]

Violetu: hyvä jos tästä tekstistä tuli kuitenkin osittain levollinen fiilis, vaikkakin sitten keskellä muuttumatonta elämää :p tälleen uudelleen luettuna talvi on kyllä ehkä munkin lemppari (ehkä sen takia että olen jo valmis talven tuloon ) Kiitos kommentistasi!