Kirjoittaja: Hallahäive
Ikäraja: S
Fandom: Hobitti
Hahmot: Thorin, Fíli, Dís
Genre: Draama
Disclaimer: Pojat kuuluvat Tolkienille, sekä Peter Jacksonille. Minä vain leikin.
A/N: Adoptoin sitten Poetry Wheel II:stä vielä toisen runon (löytyy ficin lopusta). Täytyy sanoa että oli vähän vaikeaa keksiä mitä sillä tekisin ja deadline meinasi hujahtaa ohi, mutta inspiroiduin sitten vihdoin tällaiseen pieneen fiilistelyyn...
Mizimith= Pieni jalokivi, hellittelynimi
Mahal= kääpiöiden luoja
Valoa täynnä
Ilta on hiipinyt paikalle vaivihkaa ja ensimmäiset tähdet loistavat hiljaista melankoliaa. Thorin pyöräyttää jumiutuneita hartioitaan niiden alla astellessaan. Tähtien valo on kylmää takomon loimussa vietetyn päivän jälkeen. Hän syyttää sitä raajojaan värisyttävästä väsymyksestä. Syyttää tähtiä, lohikäärmettä, kirottuja tähtiä rakastavia haltioita.
Ikkunasta kajastaa valoa hänen tullessaan heidän asumuksensa luo. Thorin pohtii, onko Dís jäänyt vartomaan häntä. Hän on jälleen myöhässä illalliselta. Ei niin kauaa sitten kaikki olisivat odottaneet kuningastaan pöytään. Nyt… Voiko olla kuningasta ilman valtakuntaa? Thorin on vain yksi seppä muiden joukossa.
Thorin avaa oven hiljaa ja astelee keittiöön. Dís ei enää ole siellä, mutta kattila muhennosta odottaa yhä lämpimänä ja pöydällä palaa yhä kynttilä. Thorin kauhoo itselleen annoksen ja asettuu syömään puujakkaralle. Se on kiikkerä. Hänen pitäisi tehdä sille jotakin, varmastikin, mutta viime aikoina hänellä on hädin tuskin riittänyt tarpeeksi aikaa hänen oikeisiin töihinsä, niihin, joiden saamisesta hänen on täytynyt taistella siinä missä kaikkien muidenkin.
Lattia narahtaa, ja Thorin tavoittelee vaistomaisesti puukkoa vyöllään. Hänen kätensä seisahtuu vaaleiden kutrien pilkistäessä oven raosta.
”Fíli, eikö sinun pitäisi olla jo pedissä?”
”Ei”, poika vastaa ja hymyilee harvahampaista hymyä.
”Äitisi varmasti peitteli sinut jo”, Thorin huomauttaa.
”Ei”, Fíli inttää. Se on hänen lempisanansa. Thorin odottaa kauhulla sitä päivää, jona Kíli oppii puhumaan ja päättää ottaa tästä esimerkkiä.
”Tulehan tänne sitten”, Thorin sanoo, ja niin Fíli tassuttelee hänen luokseen. Thorin kaappaa pojan polvelleen. Tämä on vielä kovin kevyt. Mutta hartiat ovat vankat ja niille Thorin vielä aikoo asettaa kokonaisen valtakunnan. Vielä joskus.
”Thorin.”
”Mitä, mizimith?” Thorin kysyy ja lappaa suuhunsa lisää muhennosta.
”Anna.”
Thorin huokaa. ”Et sitten kerro Dísille.”
”Ei!” Fíli hihkaisee hilpeästi. Seuraava lusikallinen suuntautuu hänen pieneen suuhunsa. He syövät kulhon tyhjäksi siten, yksi lusikka Thorinille, yksi Fílille, ehkä vielä toinenkin Fílille… Thorin ei tahdo kieltää perillisiltään mitään, mitä kykenee tarjoamaan. Enää se ei ole paljoa, mutta lusikka siellä, toinen täällä antaa edes illuusion jostakin suuremmasta. Fíli haukottelee.
”Oletko varma, ettei sinua nukuta?”
”Ei”, Fíli sanoo ja nojaa vasten Thorinin rintakehää. ”Kerro satu.”
Thorin puistaa päätään huvittuneesti. Hän on lähestulkoon valmis syömään partansa jos poika onnistuu pysymään hereillä kokonaisen kertomuksen ajan. Todella, olisi parempi vain kantaa tämä nukkumaan veljensä viereen ja suunnata sitten pesemään omat kasvonsa takomon savusta. Thorin ei kuitenkaan ole muutamaan päivään nähnyt siskonpoikaansa muutamaa aamiaispöydässä vietettyä hetkeä lukuun ottamatta, joten hän päättää antaa periksi.
”Olipa kerran Ereborin valtakunta—”
”Ei.”
Thorin räpäyttää silmiään. ”Anteeksi?”
”Ei sitä”, Fíli komentaa. ”Uusi satu.”
Thorin tuntee olonsa eksyneeksi. ”Millainen sen sitten pitäisi olla?”
”Tähtisatu”, Fíli sanoo.
”Fíli, valitse jotain muuta. Tähdet ovat haltioiden ha—”
Fílin alahuuli väpättää.
”Älähän nyt, poika”, Thorin yrittää ja hyppyyttää tätä pari kertaa polvellaan. Thorin kurtistaa kulmiaan Fílin ynähtäessä uhkaavasti. ”Hyvä on sitten, toinen tarina. Olenko kertonut sinulle siitä kerrasta, kun äitisi oli pieni—”
”Ei.”
Mahal, Thorin toteaa mielessään. Fíli tulisi vielä jokin päivä sopeutumaan vallan mainiosti jääräpäisten neuvoston jäsenten sekaan. Kenties siis, tämän yhden kerran…
”Jos kerron sinulle jotain tähdistä, lupaatko käydä nukkumaan?”
”Juu!”
Thorin alkaa haparoiden kertoa tarinaa tähtien luomisesta. Hän vetää samalla sormiaan läpi Fílin unesta sekaisten hiusten, ja alkaa koota näitä yksinkertaiselle letille. Niiden kultainen väri muistuttaa häntä Frerinistä. Tämä olisi varmasti ollut huvittunut Thorinin vastusteluista. Luuletko pojan muuttuvan haltiaksi yhden sadun jälkeen? Örkilläkin on enemmän älyä päässään… Hänen veljensä ääni härnää jossakin Thorinin pään perukoilla. Toisina päivinä muistot Frerinistä sattuvat niin, että ne saavat hänen henkensä salpautumaan. Nyt Thorin tuntee vain pienen piston syyllisyyttä. Hän kiinnittää letin pienellä narunpätkällä ja painaa huulensa kevyesti Fílin päälaelle.
Vielä joskus. Vielä joskus sinä saat kaiken, mitä ansaitset, Thorin lupaa pojalle, joka on täynnä sitä valoa, josta hän itse on jo päästänyt irti.
Hiljalleen Fílin pää alkaa nuokkua. Thorin jatkaa kertomuksen loppuun saakka, vaikka Fíli onkin jo unten mailla. Pienet sormet takertuvat hänen hiuksiinsa, eikä Thorin henno irrottaa niitä. Hänen todella pitäisi viedä Fíli sänkyyn. Sen sijaan Thorin kantaa tämän mukanaan nojatuoliin tulisijan vieressä ja nakkaa muutaman klapin kytevään hiillokseen. Liekit tanssivat korkeammaksi hänen silmiensä edessä, mutta vaihteeksi ne ovat vain tulta, eivät kaikuja tuhosta. Fíli jatkaa hiljaista tuhinaansa hänen rintaansa vasten. Thorinin omat luomet alkavat painua raskaina alas.
Aamuyöstä Dís nousee syöttämään nuoremman poikansa, hymähtää, ja asettaa viltin Durinin perillisten ylle. Unessa molempien kasvot ovat yhtä viattomat. Kohtalon kourista vapaat. Niin ne pysyvät, edes niin kauan kuin tähtien valo vielä niitä sivelee ennen aamunkoittoa.
Salliman helmassa kaunis on,
sielu, sun osaas sietää,
kehtoon piillä kohtalon,
kodikses se tietää;
tähdestä tähteen heilahtaa
loisteessa Linnunradan,
vartoa onnea, vaatimaa
tuhannen vuosisadan!
(Juhani Siljo - Tuutulaulu lapselleni)
