Suukoin talvesta kesään
S | fluffy, slash (Sipi/Sulo) | Otsikoinnin iloja (genreotsikko)
Talven pimeimmät yöt
Fluffy10 #2, Luonnonilmiöistä (superkuu), One True Something 20 #2, Ficlet300 (99. Tammikuu)
Sulo työnsi kätensä syvälle toppatakin taskuihin, kun hän ja Sipi olivat viimein päässeet kukkulan huipulle. Tammikuun loppupuolella yöpakkaset olivat kuitenkin jo helposti lähempänä viittätoista astetta sielläkin seudulla, eikä Sulo paljasjalkaisena Etelä-Suomen asukkina ollut suinkaan tottunut sellaisiin lämpötiloihin.
”Mitä sä halusitkaan näyttää mulle? Mä
jäädyn kuoliaaksi!” Sulo kysäisi hampaat yhteen kalisten.
”Tän.”
Sipi otti Suloa olkapäistä kiinni ja käänsi tämän merelle päin. Siellä loisti kirkkaana kuu, paljon suurempana kuin yleensä.
”Miksi se on noin… noin…”
”Iso? Se on superkuu, Sulo.”
”Superkuu? Mikä ihme?”
”Hämmentävää, ettet oo törmännyt iltapäivälehdissä selityksiin tästä. Superkuu on siis täysikuu, jolloin Kuu sattuu olemaan lähempänä Maata ku yleensä.”
”Ai! Aika jännä.”
Sulo kääntyi takaisin Sipiin päin ja kaappasi tämän halaukseen.
”Nyt kun ollaan nähty se, voidaanko mennä jo takaisin autolle? Mä jäädyn, en vitsaillut.”
”On mulla siihenkin ratkaisu.”
Sipi kohotti kantamansa korin paremmin näkyviin ja antoi Sulon katsoa sen päällä olevan viltin alle. Siellä oli kaksi termosmukia. Sulo katsoi kysyvästi Sipiä, joka nyökkäsi lempeä hymy kalpeilla huulillaan.
”Ota vaan. Niissä on kuumaa kaakaota.”
”Sä. Oot. Mun. Sankari.”
Sulo otti varovasti lapasillaan toisen mukeista ja hörppäsi siitä varovasti. Sulan suklaan lämpö tuntui leviävän hänen vartalonsa joka kolkkaan, varpaista sormenpäihin.
”Voi tsiisus. Sipi, sä oot ihana. Oikeesti. Tää on niin täydellistä.”
”Aattelin, että varmaan arvostat tuota, kun raahaan sut muuten tänne pakkaseen keskellä yötä.”
”No kyllä arvostan. Istutaanko hetkeks?”
”Istutaan vaan. Peeäs, toi huopakin on lämmitetty.”
”Eikä!”
Kaksikko istuutui läheiselle penkille ja Sipi kietoi viltin heidän ympärilleen niin, että sitä oli sekä heidän jalkojensa alla että niiden päällä. Sulo ryysti termosmukista ja nojasi Sipin olkapäähän katsellen taivaalla möllöttävää superkuuta.
”No onhan toi nyt aika hieno. Eikä taida ihan joka tiistai ilmestyä näkyviinkään.”
”Ei ihan, joo. Kiva että tykkäät.”
Sulo otti vähän etäisyyttä ja katsoi muka harmistuneena Sipiä.
”Minäkö olisin tykkäämättä jostain sinun jutustasi? Sun täytyy nyt vähän pohtia tätä meidän suhdetta uudestaan, eikö?”
”Ha, totta.”
Sipi henkäisi ja otti itsekin kulauksen kaakaota.
”Mä oon niin onnellinen, Sulo, että mulla on sut.”
Sulo tyytyi hymisemään ja nojaamaan takaisin Sipiä vasten. Hän saattoi vihata talvea ja kylmimpiä öitä, mutta Sipi teki niistäkin kokemisen arvoisia.
Jokakeväinen murtuminen
Fluffy10 #2 sanalla "huolehtia", One True Something 20 #2, Ficlet300 (188. Kuulo)
Kun Sipi palasi keväiseltä juoksulenkiltä kotiin, hän kuuli olohuoneesta sohvan takaa hysteeristä nyyhkytystä. Sipi viskoi kengät pois jaloistaan johonkin taakseen eteiseen ja ryntäsi katsomaan, mitä Sulo oikein itki. Sulo istui lattialla kasvot käsiinsä haudattuna, ja sohvalla lojui pari paksua biotekniikan oppikirjaa – uusimmat painokset niistä kirjoista, joita Sulo oli joka kevät lukenut siitä lähtien, kun he olivat ryhtyneet seurustelemaan. Ja jokainen vuosi Sipi oli toivonut koko sydämellään, että Sulo pääsisi opiskelemaan.
Sipi työnsi sohvapöytää syrjään ja istui Sulon viereen lattialla, otti tämän halaukseen riippumatta hikisistä juoksuvaatteistaan. Sipi silitti Sulon selkää, painoi suudelmia pörrössä olevan ananaskampauksen juureen ja vain
oli siinä. Hetki siinä kuluikin, mutta lopulta Sulon kyyneleet lakkasivat virtaamasta ja nuori mies hengitteli poikaystävänsä lämpimässä syleilyssä rauhallisesti.
”Sulo, puhu mulle.”
”Mä – mä oon niin helvetin tyhmä, ettei tästä tuu yhtään mitään. Mä en tuu koskaan pääsemään yliopistoon!”
”Voi Sulo nyt sua…”
”Ihan oikeesti! Neljä kertaa jo koittanut, ja parhaallakin yrittämällä johonkin kuudennelle varasijalle. Mitä helvetin järkee tässä ees on? Mä en vaan ymmärrä noita asioita!”
Sulon epätoivo – räikeä kontrasti hänen yleiseen iloonsa ja älyttömään huumoriinsa – tuntui tarttuvan Sipiin, joka nieleskeli jo omia pelkojaan tilanteesta. Sipi ei ollut todellakaan tottunut näkemään Suloa sellaisena. Hän painoi huulensa vielä kerran Sulon hiuksiin ja siirtyi sen jälkeen painamaan otsansa Sulon tulikuumana hohkaavaa otsaa vasten.
”Sä selviät kyllä. Mä tiedän sen.”
”Mutta –”
”Ja vaikket selviäisi, niin mä oon aivan varma, että elämä kehittää sulle turvaverkon. Tai ehkä se turvaverkko on jo tässä.”
Sipin silmät olivat hetken kiinni, mutta hän tiesi Sulon kasvojen leviävän pieneen virnistykseen. Heikkoja hetkiä tulisi heille molemmille - olihan se aivan inhimillistä – mutta siitä selvittäisiin kyllä. Sipi rakasti Suloa koko sydämellään eikä hylkäisi tätä. Hän huolehtisi Sulosta hamaan tulevaisuuteen asti ja tiesi tämän tekevän saman hänellä vastineeksi. Sulo veti Sipin tiukempaan halaukseen ja kaksikko keinui hiljaa sohvan reunaa vasten.
”Oliko kova lenkki?”
Sulo alkoi hihittää eikä Sipi ensin meinannut tajuta, mitä mies oikein nauroi, mutta ymmärsi lopulta. Sipi nosti kainaloaan ja nuuhkaisi; sen jälkeen hän nyrpisti nenäänsä ja ylinäytteli yökkäyksen.
”Hehe, joo… mennäänkö suihkuun?”
”Yhdessä?”
”Niin.”
Eikä Sulolla ollut idealle mitään vastalauseita.
Kesäisiä herkkuja
Fluffy10 #2 sanalla "puutarhassa", One True Something 20 #2 (alle 300 sanaa), Ficlet300 (175. Vihannes)
Sipi iski haraa perunamaahan, kun Sulo rullasi polkupyörällä vuokramökin pihaan läheisen K-kaupan muovipussi ohjaustangossa.
”Hooooi, löytyykö pottuja?”
”Kyllä täältä pari pikkuista taitaa!”
Sulo nappasi ostoksensa tangosta ja hyppelehti puutarhan poikki heittämään pusun Sipin huulille.
”Sulla on tossa vähän multaa”, Sulo totesi ja nyppäsi pienen tumman hitusen Sipin poskipäältä pois.
”Kiitos vaan, hanikultapöö”, Sipi nyökkäsi leikillisen, täysin överiksi heitetyn hellittelynimen kanssa ja pussasi vielä Suloa takaisin ennen kuin jatkoi perunamaan kaivamista.
”Hei kato mitä kaupasta löytyi”, Sulo intoili istahdettuaan piharakennuksen seinää vasten nurmikolle. Hän kaivoi käsivarressaan roikkuvaa pussia ja nosti sieltä viimein voitonriemuisen näköisenä pussillisen Maraboun suklaanameja.
”Jaa, mitäs noi on?”
”Nää on jotain tällaisia Daim-jutskia… mutta siis se syy miks oon näistä niin kovin innoissani on koska näissä on, annas kun tsekkaan… dodih!
Cocoa Life -projektin visiona on luoda paremmat työolosuhteet ja parempi elämä kaikille kaakaonviljelijöille, heidän perheilleen ja yhteiskunnilleen. Ne ovat mielestämme kestävän kaakaonviljelyn perusedellytykset. Sinähän tykkäät kaikenlaisesta tällaisesta viherjutusta, niin aattelin, että mieluummin varmaan näitä kuin jotain perusdumleja, kun kerran näissä on tällainenkin.”
Sipi viskasi vihreän perunan perunamaalta metsikköön ja yritti saada selkoa Sulon puhetulvasta. Kyllähän hän nyt ympäristöekologian opiskelijana tiesi ummet ja lammet kestävästä kehityksestä, joten projektin idea selkeni hänelle kirkkaana.
”Kuulostaa mainiolta. Onko ne hyviäkin?”
Sulo repäisi pussin yläreunan auki ja nakkasi suuhunsa yhden suklaaherkuista. Hän maisteli sitä pitkään ja hartaasti.
”Oi. Nam. Ihanaa.”
Sulo otti toisen ja vielä kolmannenkin suklaan, mikä aiheutti Sipissä reaktion.
”Hei! Etkös ostanut niitä meillä yhteisiksi?”
”Oho, sori…”
Sulo tarjosi Sipille yhtä, ja tämä nappasi sen hampailla suuhunsa suoraan hänen otteestaan. Sulo katsoi kysyvästi Sipiä eleen vuoksi, jolloin Sipi nosti multaisiin puutarhakäsineisiin verhotut kätensä ylös.
”En nyt viittinyt sitä näilläkään ottaa.”
”Totta, totta… Mitä mieltä oot?”
Sipi virnisti ja kurkotti painamaan suklaisen pusun Sulon huulille. Se kertoi aivan tarpeeksi.
