Varjoviikot, K-11, S/R

[Munis]

Nimi: Varjoviikot
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Remus
Tyylilaji: Angst, drama, romance
Vapaa sana: Aioin kirjoittaa imelää siirappia. Alla luettavissa, kuinka epäonnistuin suunnitelmassani.

Varjoviikot

Sirius poltti keittiössä tupakkaa ja ratkoi Päivän profeetan ristisanatehtävää. Hänellä oli päällään Remuksen tupavillapaita; jos kovasti yritti, siihen saattoi kuvitella Tylypahkan vetoisten käytävien ja huolettomien syysöiden tuoksut. Puseron omistaja nukkui toista tuntia.

Kello oli kymmenen, ulkona äänetöntä, katu vailla valoa. Sirius kirjoitti ristikkoon suolilja, mutta havahtui ajatuksistaan kuullessaan Remuksen raapivan itseään. Hän pudotti tupakan tyhjään teekuppiin, nousi ylös ja kulki sängyn luo, harppasi muutaman tyhjän tuliviskipullon ylitse. Hän kohotti peittoa ja tarttui Remusta kädestä, yrittäen saada tämän lopettamaan raapimisen herättämättä tätä. Remus riuhtaisi kätensä Siriuksen otteesta ja vei sen takaisin reidelleen, jolla se oli jo repinyt auki osan edellisen täysikuun jälkeensä jättämistä ruvista.
”Remus”, Sirius mutisi ja kosketti toisen kylkeä. Hän joutui ravistamaan hieman kovemmin ennen kuin toinen heräsi – ääntään hän ei ollut raaskinut korottaa viikkoihin.
”Mitä?” Remus kysyi, silmissä säikähdys.
”Sä raavit taas”, Sirius sanoi. Remus näki usein unia täysikuusta.
Sirius tarttui Remusta kädestä; tämän kynnenaluset olivat veriset, kynsinauhat revityt. Sirius silitti peukalollaan kämmenselkää.
Kun Remus pikaisesti puristi Siriuksen kättä, Sirius kävi kyljelleen makaamaan, etsi kutsua toisen kasvoilta.

Remus painoi varovaisen suudelman Siriuksen poskelle. Sirius kulki hitaasti kohti suuta: Remuksen huulet olivat tuliviskin kuivattamat. Sirius raotti huuliaan, siveli yhä toisen kättä, sipaisi sormien niveliä.

Pienen ikuisuuden kuluttua hän päästi irti toisen kädestä ja vei omansa Remuksen niskaan.
Remus käänsi päätään.
Sirius kiroili mielessään, suusta singahti hiljainen sori.

Hän meni kylpyyn ja veti käteen neljännen kerran sillä viikolla. Hänen palatessaan kylpyhuoneesta Remus makasi kyljellään lukemassa kirjaa. Lakanoilla lojui Siriuksen käärimä tupakka, jota Remus käytti kirjanmerkkinä. Hiljaisuus humisi Siriuksen vetäessä päälleen puhtaat alushousut ja Remuksen villapuseron.
”Kiva, että sä luet taas”, hän totesi. Päiväkausia Remus oli vain lehteillyt sanomalehtiä ja kuljettanut sormiaan pitkin lapsuutensa suosikkikirjojen selkiä, antanut katseen harhailla pitkin kattoa ja taivasta.
”Mm”, Remus äännähti mainitsematta lukutahtiaan, kahdeksan sivua päivässä. Sirius ei osannut vielä edes kuvitella, miltä tuntui menettää joku, jota todella rakasti. Omaa äitiään hän ei jäisi kaipaamaan, ja kaikki, joista hän tosissaan välitti, olisivat vielä ikuisuuden liian nuoria kuolemaan.

*

Kevät kasvoi, yöt kutistuivat. Siriuksen sormet löysivät paluureitin Remuksen hiusten sekaan. Hymy alkoi arkana vierailla Remuksen suupielissä.

Joskus huhtikuulla, aamuauringon hivuttautuessa asuntoon, Sirius heräsi Remuksen kosketukseen. Hän hymyili vasten Remuksen huulia. Remus hyväili Siriuksen korvalehteä ja kaulaa. Sirius veti toisen tiukemmin itseään vasten, painoi suukkoja solisluille ja hengitti Remuksen ominaistuoksua, joka vakuutti kaiken olevan kunnossa, tai kaiken ainakin päättyvän hyvin.
Remus naurahti – se tuntui värinänä vasten Siriuksen rintakehää ja hän toivoi, ettei Remus koskaan lakkaisi nauramasta.

Lintu koputti nokallaan ikkunaan. Posti saisi odottaa, Siriuskin oli saanut odottaa niin helvetin monta viikkoa. Sirius tunsi Remuksen kiireisen pulssin suudellessaan tämän kaulaa. Auringonvalo oli jo peremmällä huoneessa, Sirius aisti sen lämmön jaloillaan. Remus ujutti kätensä Siriuksen alushousuihin. Sirius sulki silmänsä.

Kuului narahdus, kun postipöllö työnsi ikkunan auki omin avuin. Siipien kahahdus, jonka kuullessaan Sirius edelleen keskittyi Remuksen kuumaan ihoon, veren kohinaan korvissa.

”Regulus on kuollut”, äidin myrkyllinen ääni täytti asunnon, ”onko verenpetturi tyytyväinen?”
Kaikki pysähtyi, kalpeni. Kylmät väreet karkottivat auringon lämmön iholta. Remus vetäytyi, viileys pyrähti heidän väliinsä.
Räyhääjä leimahti liekkeihin ja mureni tuhkaksi lattialle.

*

Toukokuu, kello alle kolmen. Aamu ei heräisi vielä aikoihin. Remus piti peiton alla kiinni Siriuksen kädestä, silitti rystysiä, seuraili elämänviivaa.
”Shh. Sä näit taas pahaa unta”, Remus kuiskasi painaessaan kevyen suudelman Siriuksen tuliviskin kuivattamille huulille.

[Kaira]

Mikä mainio epäonnistuminen, sillä mistään parista tuskin tulee yhtä hyvää draamaista angstia, angstista draamaa kuin näistä! Voisiko jopa sanoa, että jokainen S/R-fluffy on hukattu tilaisuus kirjoittaa angstia? No ei, mutta joka tapauksessa, minä tykkään.

Tietenkin aiheesta huolimatta tässä taustalla oli näiden aika vahvalta vaikuttava parisuhde, tai ainakin sellainen välittämisen aste, että vaikka menee pidempään huonosti, toinen jaksaa olla tukena. Eli tavallaan "turvallista" angstia, vaikka tietenkin kummankin suru ja masennus vaikuttaa tosi vakavalta.

Tykkäsin monista oivaltavista yksityiskohdista, jotka piirsi tosi ihanasti miljöötä ja tapahtumia. Esimerkiksi Siriuksen käärimä sätkä, jota voi käyttää kirjanmerkkinä ja lapsuudenkirjat, joiden selkiä hivellään ja kiireinen pulssi, tosi ihania! Sitten toisaalta tästä löytyy aika sellaisia elämänmakuisia ja realistisia asioita (niinkuin rupia ja tyhjiä viskipulloja ja itsetyydytystä), jotka mun mielestä on suorastaan välttämättömyyksiä hyvässä tekstissä. Luulin aluksi, että tässä olisi kyse Remuksen ihmissuteudesta, ja vaikka sitten ei ollutkaan, kiva, että sen tuomat arvet ja haavat nostetaan esille, koska monesti se tuntuu S/R-teksteissä (eikä vähiten omissani) katoavan sen ihmissuhdedraaman alle, vaikka se on hurjan iso ja määrittävä tekijä Remuksen elämässä.

Sitten oli tietysti paljon kielellisesti upeita kohtia, nostan tästä pari lempparia:

Kello oli kymmenen, ulkona äänetöntä, katu vailla valoa

En tiedä miksi tää on vaan niin kaunis, ehkä tuo katu vailla valoa muistuttaa siitä, että Remuskin on vailla valoa. Kauniisti muotoiltu lause.

Sirius ei osannut vielä edes kuvitella, miltä tuntui menettää joku, jota todella rakasti. Omaa äitiään hän ei jäisi kaipaamaan, ja kaikki, joista hän tosissaan välitti, olisivat vielä ikuisuuden liian nuoria kuolemaan.

Tää on tietysti koko tekstin kannalta tärkee ja avaava lause, mutta lisäksi tykkään tuosta muotoilusta, että kaikki joista hän välitti olivat vielä ikuisuuden liian nuoria kuolemaan. Koska se on kipeällä tavalla totta.

Toukokuu, kello alle kolmen. Aamu ei heräisi vielä aikoihin.

Tääkin on niin nätisti sanottu.

Okei lukiessani tätä vielä uudestaan upeita kohtia on niin paljon, ettei niiden kaikkien esiinnostamisessa ole ehkä ideaa. Reguluksen kuoleman valkeneminen Siriukselle tällä tavalla oli tosi raaka ja toisaalta tosi uskottava, noinhan se olisi ihan hyvin voinut mennäkin, luulen.

Kiitos tästä, tykkäsin kovasti!

// Palaan vielä julistamaan, että nimi on tosi hyvä!

[Munis]

Kaira: aa, teet mut niin iloiseksi ihanilla kommenteillasi! Haha, tää paritus on kyllä täynnä mahdollisuuksia angstiin, ja sitä on yllättävän vaikea välttääkin, kun on kaiken maailman ihmissuteutta ja sotaa ja Siriuksen perheongelmia jne. Ainakin minkään yhtään pidemmän ajanjakson kirjoittaminen hirveän onnelliseksi voisi olla hankalaa tehdä uskottavasti, kun poikien elämä on kuitenkin niin varjoja täynnä, olisi vaikea kuvitella, ettei ne jotenkin tule arjessa esiin tasaisin väliajoin. Ja sekin, että tottuu esim. ihmissuteuden tuomiin ongelmiin tai perhekiistoihin, on kamalan surullista ja angstista. Joten ehkä tässäkin lähimmäksi romancea/fluffya päästiin juuri mainitsemallasi suhteen vahvuudella, joka on varmaan vuosien tiiviin ystävyyden aikaansaamaa. Mietin kommenttiasi lukiessa, miten ihanaa olisi, jos Sirius ja Remus pitäisivät tiiviisti yhtä sodan loppuun asti ja esim. käsittelisivät muiden kiltalaisten kuolemia yhdessä, mutta ehei kun niiden pitää alkaa epäillä toisiaan ja voi ei. Poikaparat.

Nostit myös esiin useampiakin kohtia, jotka meinasin editoida pois kun en ollut varma siitä, toimiiko ne. Esimerkkinä toi valoa vailla. Ihanaa siis, että tykkäsit niistä! Ja mahtavaa, että nimi toimi: tekstien nimeäminen on mulle melkein aina hankalaa, mutta tämän kanssa taisto nimen kanssa oli kyllä harvinaisen pitkä ja tuskainen