Nimi: Pikkutuntien paheita
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Draama (?)
Paritukseton pohdinta Siriuksen unettomasta yöstä.
Vastuuvapaus: Row-tädin hahmot ja paikat. Sade kuuluu luonnon kiertokulkuun.
A/N: Tämä teksti tuotti aivan liian pitkän kirjoitustauon jälkeen aivan liian paljon tuskaa, toivottavasti se ei ole ainoa, mikä välittyy lukijalle.
Teksti osallistuu Aistihaasteeseen (jos kelpaa kuulosta) sekä Mittanauhallinen tarinoita - ja Kerää kaikki hahmot -haasteisiin, jälkimmäiseen hahmolla Sirius Musta. Suhteellisen juoneton triplaraapale, josta toki mielelläni kuulen kaikenlaista palautetta.
Pikkutuntien paheita
Sirius istui makuusalissa, sänkynsä reunalla. Hiljaisuuden rikkoivat vain syyssateen rummutus ikkunalasia vasten ja pojan ikätovereiden satunnaiset lakanoiden välissä liikahtelun tuottamat kahinat. Oli satanut miltei aamiaisesta asti, mutta tasainen ropina oli jatkunut pitkälle illallisen jälkeen. Tällä hetkellä sen yleensä rauhoittava ääni oli ajaa unettoman Siriuksen hulluuden partaalle.
Varovaisesti poika nousi sängyltään irvistäen huomaamattaan patjan jousien hiljaiselle narahdukselle. Paljaiden jalkojen askeleet kivilattialla olivat lähes äänettömät Siriuksen suunnatessa parhaan ystävänsä matka-arkulle. Hän kyykistyi arkun eteen ja oli menettää tasapainonsa lyöden polvensa kevyen kolahduksen saattelemana matka-arkun reunaan. Hammastaan purren poika odotti kivun ja huuliltaan pyrkivän kirousryöpyn väistymistä. Ollessaan jälleen itsensä herra Sirius avasi arkun hitaasti, vain sen verran, että hänen kätensä mahtui etsimään tuttua viittaa.
Sormien tavoitettua nesteenä soljuvalta tuntuvan kankaan, Sirius veti viitan kätensä mukana arkusta, antaen ajattelemattomasti kannen kolahtaa kiinni. Lähimmästä sängystä kantautuva kahina ja mutina saivat hänet jähmettymään henkeään pidellen. Hetkeä myöhemmin, oltuaan varma ettei kukaan ollut herännyt, Sirius suoristautui täyteen pituuteensa. Hän heitti viitan hartioilleen kuullen vain hiljaisen, pehmeän, kuin kuiskauksena käyvän kahahduksen.
Seuraavaksi hiljaiset askeleet eivät suinkaan vieneet poikaa oleskeluhuoneen puolelle. Sirius käveli aiempaa varovaisemmin toisen ystävänsä sängyn viereen. Yhä hämmästellen jästimaailman keksintöjä hän napasi mystisen muovirasian jonka kannessa komeili teksti, jossa ei Siriuksen mielestä ollut järjen hiventäkään. Walkman. Rasiaan ohuella muovilangalla kiinnitetyt, pehmustetut korvalaput miltei pääsivät kolahtamaan yöpöydän puiseen pintaan.
Katsottuaan kaiken olevan turvallisesti mukana poika suuntasi hiljaa ulos makuusalista. Ajatuksissaan jo aivan muualla seikkaileva Sirius suuntasi suoraan muotokuva-aukolle jättäen oleskeluhuoneen taakseen. Käytävällä vastaan tuleva hiljaisuus oli läpitunkevampaa pojan suunnatessa vakain askelin tuttuun paikkaan. Nukkuvat muotokuvat mutisivat unissaan, jonkun jopa kuorsatessa, välittämättä sängystään poistuneesta poikalapsesta.
Tutulla ikkunasyvennyksellä Sirius pysähtyi ja hypähti levennykselle istumaan. Drop. Dro-rop. Drop. Dro-ro-ro-rop. Sadepisarat iskivät ikkunaan kuin hakien tahtia, epäonnistuen kerta toisensa jälkeen. Kietoutuen viittaan paremmin Sirius nosti korvalaput korvilleen ja painoi mysteerirasian kyljessä olevaa nuolikuviolla koristeltua nappia, antaen itsensä ajautua jästimusiikin mystiseen maailmaan.