Author: Willy
Genre: Romance, fluff
Pairing: Ron/Draco
Rating: K-11
Summary: Ronin tapa viettää talvipäivää ei miellytä Dracoa.
Disclaimer: Row omistaa hahmot, minä vain lainailen.
A/N: FanFic100, sana 061. Talvi
Vaaleat hiukset olivat levinneet pitkin mustaa tyynyliinaa ja nukkumisen jäljiltä ne kihartuivat hieman latvoista ja olivat suloisella tavalla sotkuiset, huulet olivat aavistuksen raollaan ja niiden välistä kuului unista tuhinaa ja välillä pieniä ynähdyksiä, silmäluomet olivat painautuneet vaaleanharmaiden silmien peitoksi ja ripset värähtelivät unikuvien tahdissa. Draco nukkui pienellä sykkyrällä ja oli kietonut lämpimän untuvapeiton tiivisti ympärilleen. Ronista oli sääli särkeä tuo hetki varsinkin, kun herätessään Draco olisi kuitenkin huonolla tuulella kuten aina kun joku tuli herättämään hänet kesken unien. Mutta Ron ei malttanut odottaa siihen asti, että hänen poikaystävänsä heräisi omia aikojaan. Yön aikana oli satanut valtavat kinokset uutta lunta ja talviaurinko valaisi nietoksia lemmikin siniseltä taivaalta. Ronilla oli täydellinen suunnitelma tulevan päivän varalle ja Draco sai luvan osallistua siihen.
Ron kyykistyi sängyn viereen ja ravisteli Dracoa hellästi, mutta kuitenkin tarpeeksi kovaa että tämä heräsi. Vaalea mies mutisi muutaman vastahakoisen sanan ja painoi kasvonsa tyynyyn.
”Rakas hilleripalleroiseni, päivä on kaunis ja Ron-sedällä on yllätys”, Ron leperteli ilkikurisesti virnuillen. Hän tiesi, ettei Draco vihannut mitään niin paljon kuin sitä että häntä puhuteltiin yltiö sokerisilla lempinimillä. Varsinkin jos lempinimeen sattui sisältymään sana ’hilleri’.
Draco nosti kasvonsa tyynystä ja mulkoili Ronia vihaisesti.
”Saat kohta kedavrat naamallesi ellet tuki sitä turpaasi, Weasley”, Draco murisi ja puhalsi kasvoilleen valahtaneen hiussuortuvan pois silmiltään.
Ron mutristi huuliaan. Siinä missä Draco ei pitänyt sokerisista lempinimistä, Ron ei pitänyt siitä että suurimman osan aikaa Draco kutsui häntä edelleen Weasleyksi.
”Ihan totta sinä varmasti pidät tästä!” Ron yritti suostutella.
”Anna minun nukkua!” Draco huusi ärtyneenä, tuuppasi Ronin rähmälleen lattialle ja kiskoi peiton korviinsa. Ron nousi lattialta ja huokaisi, oli kai sitten otettava järeämmät aseet käyttöön.
Punapää kiskaisi peiton toisen miehen päältä niin, että hulmahti. Draco parkaisi lämmönlähteensä kadottua ja yritti haparoida kädellään ilmaa kuin peittoaan tavoitellen. Ron loi ihailevan katseen miehen vaaleisiin käsivarsiin, jotka pistivät esiin liian suuren yöpaidan hiha-aukoista ja kiinteisiin, hoikkiin jalkoihin, jotka tummanvihreät bokserit paljastivat. Ihailtuaan tarpeeksi punapää tarttui toista kädestä ja pakotti tämän istumaan.
”Nyt lakkaat käyttäytymästä kuin lellipentu. Tai itse asiassa ei se haittaa kunhan pysyt paikallasi, sillä minulla on jotain josta jokainen lellipentu pitää”, Ron sanoi puristaen Dracoa olkapäistä, ettei tämä olisi karannut takaisin makuulle.
”Minä en ole lellipentu!”
Ron ei kuunnellut vaan nosti lattialta esiin jotain pitkää, muovista ja vaaleanpunaista. Niin innoissaan punapää oli, että oli vähällä kumauttaa poikaystäväänsä päähän sillä pitkällä, muovisella ja vaaleanpunaisella.
Draco huokaisi tuskastuneena kun hän katseli Ronin käsissä olevaa pulkkaa. Punapään kasvoilla olevasta innostuneesta ilmeestä Draco osasi päätellä, että toinen oli tosissaan. Dracosta pelkkä ajatuskin oli vastemielinen, että hän tuhlaisi aikaansa istumalla muovinkappaleen päällä ja ravaten edestakaisin mäkeä ylös ja alas, kun olisi voinut vallan mainiosti käyttää kyseisen ajan nukkumiseen. Eikä asiaa yhtään helpottanut se, että pulkka sattui olevaan kaikista maailman väreistä juuri vaaleanpunainen.
”Sinä et voi olla tosissasi”, Draco voihkaisi silmäillen inhoten tuota vastenmielistä kapistusta.
”Olen! Ihan totta, tästä tulee hauskaa! Sitä paitsi hyvä mäenlaskupaikka on ihan lähellä, tule nyt!” Ron sanoi ja laski pulkan lattialle, jotta pystyi kiskomaan Dracoa käsistä. Vaalea mies pisti vastaan kynsin hampain ja yritti vaipua takaisin sängylle.
”Siellä on lapsia!” Draco valitti.
”Ei sinun niille tarvitse puhua.”
”Minä vihaan lapsia!”
”Eivät ne sinulle mitään tee.”
”Tekevätpäs! Ne eivät katso eteensä, juoksevat päin, heittelevät lumipalloilla ja ties mitä!”
”Sinä olet iso poika ja kestät kyllä muutaman ipanan.”
”Sitä paitsi tuo pulkka on ällöttävän hinttimäisen värinen.”
Ron päästi irti vaalean miehen käsistä ja tämä lysähti takaisin patjalle. Punapää tuijotti patjalla makaavaa miestä sumealla katseella, kasvoillaan mitäänsanomaton ilme.
”Onko hinttimäisessä sitten jotain vikaa?” Ron kysyi samalla kun asettui istumaan hajareisin Dracon lantion päälle ja kumartui niin alas, että heidän kasvojensa väliin jäi vain pari tuumaa.
”Minä en vain pidä vaaleanpunaisesta.”
”Hinttimäinen on siis mielestäni ällöttävää?”
”En minä sitä tarkoittanut”.
”Onko mielestäni ällöttävää jos teen vaikka näin?” Ron kysyi ja alkoi painaa pieniä suudelmia Dracon kaulalle, samalla kun hänen oikea kätensä sujahti vikkelästi vaalean miehen paidan alle vasemman nojatessa patjaa vasten asentoa tukien. Draco puri huultaan, ettei olisi voihkaissut mielihyvästä punapään hampaiden näykkiessä kevyesti hänen kaulansa arkaa ihoa ja taitavien sormien kutitellessa hänen nännejään. Pian Ron jätti hänen kaulansa rauhaan ja siirtyi suutelemaan häntä suulle, nenien hipoessa kevyesti toisiaan suudelmien lomassa. Draco yritti olla lähtemättä punapään leikkiin mukaan, mutta kun toisen kieli kiemurteli hänen suuhunsa oli peli menetetty. Draco voihkaisi pienesti ja vastasi punapään suudelmaan kiihkeästi ja erittäin mieluusti.
Dracon huulilta pääsi vaikerrus, kun toisen huulet väistyivät. Ron kohotti kasvonsa ja hymyili itsevarmasti allaan makaavalle miehelle. Draco huohotti pienesti ja hänen normaalisti niin kalpeat kasvonsa helottivat punaisina.
”Tuo ei ollut reilua”, Draco valitti ja läppäisi toista miestä käsivarteen.
”Eikö? Minä kun luulin, että pidit siitä”, punapää virnisti, laski varoittamatta kätensä Dracon alushousujen läpi erottuvalle kohoumalle ja liikautti kättään pienesti. Draco ponnahti huudahtaen istumaan sellaisella nopeudella, että hänen ja Ronin otsat olivat vähällä kolahtaa yhteen.
”Weasley! Tuo kiristystä ja vielä kaiken lisäksi seksuaalista ahdistelua!”
”Enpä siitä ahdistelusta tiedä”, Ron sanoi, veti toisen miehen lähelleen ja antoi käsiensä vaeltaa toisen reisillä. Dracon huulilta karkasi pieniä voihkaisuja, jotka olivat kuin huumetta Ronin korville.
”Pahemman luokan kiristystä ainakin”, Draco sanoi sipaisten huulillaan toisen poskea.
”Joten, lähdemmekö?”
”Olkoon. Mutta saat luvan hoidella tämän ensin loppuun, Weasley”, Draco sanoi hänen sormiensa siirtyessä availemaan Ronin paidan nappeja.
”Miten vain haluat”, Ron virnisti ja painoi vaalean miehen hellästi takaisin makuuasentoon seuraten itse perässä.
***
Puolta tuntia myöhemmin miehet makailivat edelleen sängyllä. Draco nojasi päätään Ronin rintaan punapään silitellessä hänen hiuksiaan ja kieputellessa muutamia suortuvia sormiensa ympärille. Dracon kasvoille oli asettunut raukea hymy ja vaalea mies mietti noin miljoonannen kerran, miten oli saattanut tuhlata useita vuosia toisen vihaamiseen.
Aivan liian pian Ronin kädet siirtyivät pois Dracon hiuksista ja punapää nosti poikaystävänsä sängylle istumaan samalla kun nousi itsekin.
”Joko olet valmis lähtemään?” Ron kysyi ja kosketti toisen nenää omallaan. Draco voihkaisi, hän oli ehtinyt toivoa punapään unohtaneen koko pulkkaretken.
”Sinä lupasit”, Ron muistutti, nousi sängyltä ja alkoi etsiä vaatteitaan.
”Et viitsisi”, Draco valitti ja silmäili kaipaavasti sänkyä.
”Lupaus on lupaus”, Ron sanoi tulleessaan toisen luo mukanaan musta t-paita ja tummanvihreä villapusero, joita hän alkoi pujottaa Dracon päälle. Draco yritti ensin vastustella, mutta alistui lopulta toisen puettavaksi.
Samalla kun Ron veti paitaa toisen päälle hän juoksutti sormiaan kiusoittelevasti toisen rintakehällä ja suuteli tämän korvalehteä, joka lähetti väristyksiä pitkin vaalean miehen koko kehoa. Saatuaan molemmat paidat Dracon päälle, Ron viskasi tämän syliin housut ja bokserit.
”Olet jo iso poika, Draco ja saat ne kyllä itsekin päällesi. Nopeasti, pulkkamäki odottaa”, Ron sanoi ja virnuili ilkikurisella, mutta samalla sellaisella valloittavalla tavalla johon vain Weasleyt pystyivät. Draco huokaisi vielä kerran alistuneena, kiskoi housut jalkaansa ja seurasi punapäätä ulko-ovelle.
”Saanhan vetää sinut pulkassa puistoon?” Ron sanoi lammasmaisesti hymyillen, samalla kun kietoi huivia kaulaansa. Draco tuhahti.
”Se on lapsellista.”
”Sinä hallitset sen lajin muutenkin hyvin.”
”Kiitos taas kovasti.”
He astuivat ovesta ulos raikkaaseen ulkoilmaan. Oli alkanut taas sataa lunta ja suuret hiutaleet täplittivät heidän vaatteensa valkoisiksi. Lumi narahteli kenkien alla heidän kulkiessa kohti puistoa rauhallisen hiljaisuuden säestyksessä. Koko maisema oli saanut valkoisen kuorrutuksen ja talojen ikkunoissa palavat valot loivat kodikasta tunnelmaa. Draco tunsi olonsa seesteiseksi vetäessään keuhkonsa täyteen raikasta talvi-ilmaa.
Idylli kuitenkin särkyi heidän lähestyessään mäenlaskupaikkaa. Joka puolelta kuului lasten naurua ja aikuisten huutoa, kun nämä yrittivät saada lapsiaan kuriin. Draco irvisti, mutta seurasi kiltisti edellä kävelevää Ronia joka näytti olevan erittäin hyvällä tuulella.
”Istu sinä eteen niin voin pitää sinusta kiinni”, Ron leperteli. Draco näytti kieltään ja yritti estää pientä hymyä karkaamasta kasvoilleen, sillä vaikka koko ajatus oli hänestä vastenmielinen niin toisen leikkimielinen huolenpito oli kieltämättä hellyttävää. Samassa kun Dracon kieli pisti esiin huulien välistä, Ron kumartui lähemmäs ja näykkäisi varovasti tämän kieltä. Dracolta pääsi kivun ja naurun sekainen älähdys, jolloin Ron käytti tilaisuuden hyväkseen ja livautti kielensä toisen suuhun. Silmäkulmastaan punapää huomasi, että kaksi heidän lähellään seisovaa pikkupoikaa oli pysähtynyt tuijottamaan heitä silmät pyöreinä. Tilanne tuntui koomiselta ja Ronin nauru purkaantui Dracon suuhun.
Miehet erkanivat toisistaan, jolloin Ron nyökäytti päätään kohti pulkkaa kuin muistuttaen sen olemassa olosta.
”Painapa seksikäs peppusi muoville ja nauti olostasi”, punapää virnuili ja sai kiitokseksi kyynärpään iskun kylkeensä.
”Siitä nauttimisesta en menisi vannomaan”, Draco sanoi, mutta istui silti kiltisti pulkan etupäähän. Ron otti tukea pulkan reunoista antaen heille alkuvauhdin. Juuri ennen kuin pulkka lähti kunnolla liukuun, punapää nousi pulkan kyytiin ja kietoi kätensä Dracon ympärille.
Mäki oli ehtinyt aamun aikana hieman jäätyä ja koska aikaisemmat laskijat olivat raivanneet enimmät lumet tieltä, pulkan vauhti kiihtyi nopeasti. Tuuli puski Dracon silmiin ja sai ne vuotamaan. Mäki oli epätasainen ja pulkka hytkyi uhkaavasti kierrellen ja kaarrellen edestakaisin. Draco tunsi häntäluuhunsa iskeytyvän inhottavia kivun sykäyksiä, kun hänen takamuksensa ponnahti ilmaan töyssyissä ja pamahti sitten ilkeästi jysähtäen takaisin pulkkaan. Tuuli suhisi Dracon korvissa eikä tämä nähnyt eteensä koska silmät vuotivat niin kiivaasti.
Lasku tuntui kestävän Dracon mielestä ikuisuuden, vaikka todellisuudessa se kesti vain joitakin sekunteja. Vauhti pysähtyi äkisti inhottavasti jysähtäen, kun he ajoivat päin puuta jolloin puun oksille kasaantunut lumi ropisi heidän päälleen. Vaalean miehen takana Ron hytkyi naurusta ja yritti piristää toista suutelemalla tämän korvantaustaa. Dracoa ei kuitenkaan naurattanut pätkääkään se tosiasia, että he näyttivät siltä kuin heidät olisi kuorrutettu tomusokerilla.
Draco oli mielellään lopettanut leikin siihen paikkaan, mutta Ron tuntui innostuvan vain entisestään ja ennen kuin vaalea mies ehti kunnolla edes harkita nousevansa pulkasta punapää veti häntä jo mäen reunaa pitkin takaisin ylös. Ja ennen kuin Draco ehti tajutakaan, hän istui taas pulkan kanssa mäen harjalla Ronin antaessa takana vauhtia.
Pulkan lähtiessä syöksymään mäkeä alas kyyti oli vieläkin epätasaisempaa ja epämukavampaa kuin edellisen laskun aikana. He olisivat ajaneet taas päin puuta, ellei Ron olisi yrittänyt kääntää pulkan suuntaa onnistuen vain kallistamaan pulkkaa sen verran, että he molemmat lensivät rähmälleen lumeen ja kierivät kahtena lumisena myttynä loppumatkan alas. Draco mätkähti selälleen lumeen ja jäi tuijottamaan yllään avautuvaa taivasta yrittäen selvittää itselleen missä suunnassa oli mitäkin. Hänen vasemmalla puolellaan oleva Ron tokeni ensin ja pian punapään suusta kantautui hysteeristä naurua. Punapää kieri lumessa maahansa pidellen yrittäen turhaan saada itseensä mitään tolkkua. Ronin kasvot olivat pakkasen ja naurun punertamat, kun tämä konttasi Draco päälle jolloin punapään nauru pääsi kutittamaan vaalean miehen kasvoja. Ron tärisi naurusta ja painoi päänsä Dracon rintaa vasten, takoen hysteerisesti nyrkillään maata.
”Päästä minut ylös! Minulle riitti!” Draco tiuskaisi, tuuppasi punapään pois päältään ja kompuroi ylös. Ron yritti nousta myös, mutta nauroi edelleen liian hysteerisesti kyetäkseen mihinkään ruumiilliseen työhön. Vaalea mies saapasteli huonotuulisesti eteenpäin pyyhkien raivokkaasti lunta pois vaatteistaan. Katsomatta lainkaan mihin käveli, Draco sattui erittäin jäiseen kohtaan ja kaatui huvittavan näköisessä kaaressa rähmälleen maahan. Ron sai uuden sekapäisen naurukohtauksen, mutta sai kuin saikin itsensä ylös lumesta ja kompuroi auttamaan poikaystävänsä ylös.
”Minä vihaan jäätä! Helvetti minä vihaan kaikkea mikä liittyy vähääkään talveen!” Draco valitti eikä reagoinut mitenkään, kun Ron veti hänet rauhoittavaan halaukseen. Dracon koko kehoa särki ja hän olisi mieluiten vain käpertynyt sohvalle kaakaokupin kanssa katsomaan televisiosta roskasarjoja.
Ron puristi Dracon pään käsiensä väliin ja nosti tämän katseen itseensä. Vaaleilla kasvoilla oli ärtynyt ilme ja harmaissa silmissä asui kylmyys. Vaaleat hiukset hapsottivat lumesta märkinä kasvoilla ja saivat Dracon näyttämään tavattoman suloiselta miehen huonosta tuulesta huolimatta. Punapää laski kätensä hyväilemään toisen käsivarsia ja niiden kautta takapuolta samalla kun soi pienen suudelman Dracon kylmille huulille.
”Sitten minulla on sinulle hyviä uutisia. Talvi on ohitse parissa kuukaudessa, eikä mikään jää ole ikuista”, Ron sanoi hymyillen. Draco yritti edelleen näytellä kaltoin kohdeltua koiranpentua, mutta pian hänenkin kasvonsa sulivat hymyyn.
”Tule, hillerini. Mennään kotiin niin Ron-setä tarjoaa kaakaot”, Ron sanoi, tarttui toista kädestä ja lähti taluttamaan tätä katua pitkin.
”Tarjoaako Ron-setä jotain muutakin?” vaalea mies kysyi vihjaavasti. Molempien kasvoille kohosi ilkikurinen, onnellinen virne ja he melkein juoksivat kotiin kaikesta liukkaudesta huolimatta.
Vaaleanpunainen pulkka unohtui lumisateeseen, loistaen valkoisessa maisemassa pienenä värikkäänä pisteenä.
