Nimi: Kaste
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: kauhu
Haasteet: Kirjoita & kommentoi (kauhu) ja Ficlet300 232. kaste
A/N: Ensin piti kirjoittaa jokin kepeä ficlet, mutta synkemmät visiot veivät mukanaan. Sanasen saa sanoa!
Kaste
Kaapo ei uskaltaudu laiturille. Se pelkää putoavansa veteen, koska se ei osaa uida. Yritin opettaa sitä, mutta tuloksetta. Tuolla se nyt juoksee itku silmässä kielimään aikuisille, että mä muka kiusaan. Mua suututtaa aivan hirveästi. Tunnen kasvoillani ruman irveen, jota en saa pois, vaikka yritän. Suu kiinni, saatanan itkupillikakara. Äiti selittää mulle, ettei ketään saa pakottaa, mutta mä en kuuntele. Tiedän kyllä, mitä tällaisissa tilanteissa täytyy tehdä. Pitää katsoa maahan ja hävetä. Pitää pyytää kaikilta anteeksi, ja minä pyydän, koska kiltit pojat tekevät niin.
Mielessäni mä kuitenkin pohdin, miten saan Kaapon takaisin veteen. Miten se ikinä oppii uimaan, jos pelkää laituriakin? Me leikitään pihalla, mutta mua tympäisee. Päivä on kuuma, ja mulla on jatkuvasti hirveä hiki. Tahdon vaan uida, sukeltaa ja hyppiä laiturilta. Kaapo pilaa koko kesän, ellei se opi uimaan. Mun täytyy tehdä asialle jotain. Kaapo ehdottaa, että leikitään piilosta, mikä on ihan tyhmää, koska meitä on vaan kaksi eikä aikuisia kiinnosta. Käännyn mökin seinää vasten, suljen silmäni ja lasken. Ohimenevä äiti pörröttää tyytyväisenä mun tukkaa.
”On reilua olla toiselle välillä mieliksi”, äiti sanoo. Aivan. Se kuulostaakin reilulta. Minä olen nyt mieliksi Kaapolle, ja Kaapo saa olla mieliksi minulle. Mun täytyy vain odottaa.
Kaapo ei ole hyvä keksimään piilopaikkoja, mutta mä teeskentelen etsiväni sitä kauemmin kuin mulla oikeasti menisi. Teen sille mieliksi, ja Kaapo on hyvin mielissään. Tuskin se enää muistaa aiempaa. Kaapo on oikea tyhjäpää. En usko, että sen päässä liikkuu mitään, mitä voisi kutsua ajatukseksi, mutta voi tyhmänkin opettaa uimaan. Se ei vaadi älyä.
Menen saunalle ja odotan. Kun Kaapo tulee etsimään, siirryn laiturille. Istun alas ja hautaan pään polviin. On vaikea suuttua sellaiselle, joka itkee, sen oon huomannut. Se ei päde muhun. Vihaan sitä ääntä. Äää-ää. Tyhmät lapset änisevät, kun ne haluaa jotain. Ne ei tajua, että se ääni ärsyttää aikuisiakin. On paljon hyödyllisempää olla hiljaa ja näyttää surkealta. Silloin aikuisille tulee paha mieli.
Kaapo tulee laiturille. Ensin se yrittää huhuilla mua, mutta kun alan kitistä niin kuin se, Kaapo uskaltautuu laiturille. Vanhat lankut natisevat sen lipilapikenkien alla.
”Toivo, mikä sulla on?” Kaapo kysyy.
”Mä haluaisin uida”, niiskutan. ”Mennään rantaan. Sä voit vaikka kahlata.”
Ole nyt mulle mieliksi, kun mäkin olin sulle. Äiti sanoi, että se on reilua. Nyt on Kaapon vuoro olla reilu.
”Eikä! En halua!” Kaapo kitisee. ”Mun ei ole pakko. Et voi pakottaa!”
Kuuma tunne valtaa mun kehon. Ai en vai?
Ponkaisen ylös ja tönäisen Kaapoa rintaan. Sen kädet viuhuu, ja se näyttää niin säikähtäneeltä, että mua naurattaa. Molskahdus, ja Kaapo on viimein uskaltautunut kastautua. Menen makuulleni laiturille ja tarkkailen, miten se pärjää.
Ei kovin hyvin. Kaapolla on vaikeuksia pysyä pinnalla. Sen kädet on ihan jäykät. Pää yrittää pinnalle ja painuu taas alas. Ajattelin, että se räpiköisi ja huutaisi niin kuin hukkuvat elokuvissa tekevät, mutta Kaapo onkin ihan hiljaa. Pidän siitä niin. Hiljaisuus sopii Kaapolle. Tämä on sille hyvä oppitunti.
Kaapo ei osaa uida. Yritän neuvoa sitä, mutta ei Kaapo kuuntele, koska se on tyhmä. Sen pää painuu pinnan alle eikä tule enää takaisin. Toinen varvastossu ponnahtaa pinnalle.
Ei tyhmistä taidakaan olla uimareiksi.