Nimi: Sekä tyttö että susi
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Olipa kerran/Once Upon a Time
Päähenkilö: Ruby
Ikäraja: S
Disclaimer: En omista hahmoja, paikkoja yms. mitään muuta kuin mielikuvitukseni
Summary: Hän oli mikä oliA/N: Ruby ei ole mikään kaikista tutuin hahmo minulle OUAT:ista mutta
Kesäetydejä –haasteen
inspiraatiokuvasta sain tälläsen idean pikku ficciin. Osallistuu myös Ficlet300 sanalla Monenlainen.
Aurinko oli laskenut talojen taakse Rubyn pyyhkiessä vielä pöytiä. Leory ei ollut suostunut lähtemään ennen kuin oli rauhassa syönyt iltapalansa, joka olisi oikeastaan ollut tavalliselle ihmiselle lounas. Toisaalta Leory ei ollutkaan mikään tavallinen ihminen. Ei kukaan tässä kaupungissa oikeastaan ollut. Tämä oli taas ollut yksi tavallinen kahvilassa vietetty päivä. Ei siinä mitään, Ruby piti työstään. Jouduttuaan tähän outoon maahan, hän ei tietenkään ollut muistanut itselleen mitään muuta elämää kun tämän, kiitos Reginan ja Rumpelstiltskinin itsekkään suunnitelman. Kun kirous oli purettu, oli Rubyn mieleen palannut välittömästi kaikki se mitä hän oli tehnyt.
Välillä Ruby jopa kaipasi sitä, ettei muistanut. Hänen elämänsä ennen kirouksen purkamista oli ollut hyvää. Tavallista ja tylsää ehkä, mutta huoletonta. Hän oli ollut tavallinen. Hänen erilaisuutensa muistaminen teki joskus kipeää, sillä sen ja Lumotun metsän muisteleminen toi mieleen kaikki ne tapahtumat, jotka hän oli yrittänyt unohtaa.
Peter. Hän oli luullut, että Peter oli ollut ihmissusi. Hän oli kahlinnut poikaystävänsä kiinni, ja sitten muuttunutkin itse sudeksi. Ja syönyt tämän. Ruby oli tappanut jopa oman
äitinsä, vihdoin viimein löydettyään tämän. Storybrookissa oli joskus aikoja jolloin hän oikeasti unohti menneisyytensä. Joskus hän unohti kuka sisimmiltään oli. Sitten tuli aina jokin. Oli se sitten hänen kultainen susisormuksensa tai hänen autossaan roikkuva lasinen susikoriste. Tai sitten jonkinlainen outo, yliluonnollinen kirous tai kostoa janoava vihollinen. Tai täysikuu, kuten nyt. Ruby heitti kädessään olevan liinan pöydälle ja marssi ulos. Isoäiti valittaisi kyllä likaisista pöydistä, mutta samapa tuo. Ehkä hän ehtisi hoitaa ne aamulla. Ruby kiiruhti kuuta kohti, kunnes hän tuli tiensä päähän, rannalle.
Ruby seisoi rannalla, katsellen pilvien takaa paljastuvaa täydellisen pyöreää kuuta. Ei hän enää ollut se hirviö. Hän osasi hallita itsensä. Sudeksi muuttuminen oli ihmeellistä. Kuten se aina on. Hän pystyi vihdoin päästämään kaiken energiansa vapaaksi. Tytön sijasta merivedestä tuijottikin musta susi. Vihdoin hän pystyisi ulvomaan. Vihdoin hän pystyisi juoksemaan. Ja niin hän totta vie tekikin! Enää hän ei ollut Ruby, hän oli Red. Hiekka hänen tassujensa alla lensi ympäriinsä kynsien kaivautuessa hiekkaan antaakseen vauhtia lennokkaalle juoksulle. Ennen kuin Red huomasikaan, hän oli jo metsässä. Väistelemässä puita, hyppien kantojen ja risujen yli. Tuuli pöllytti Redin karvoja hänen juostessaan läpi Storybrookin. Puut vilkkuivat hänen silmiensä edessä kuin tähdet taivalla. Kuin hän juoksisi avaruudessa. Vain hämärästi Red tajusi missä meni. Hän varoi kuitenkin tarkkaa ylittämästä kaupunginrajaa, sillä ei hän haluaisi menettää muistiaan. Red ei haluaisi unohtaa minuuttaan. Hän oli mikä oli. Hän oli Red, Ruby, susi… Ja kaikki se hän halusikin olla.
