Ihastuin todella paljon Harry Potter and Deathly Hallows- kirjan lukuun
33; Prince's Tale. Rakastin lukua todella paljon ja se sai kyyneleet
silmiini. Tämä melko lyhyt fic kertoo Lilyn ja Severuksen rakkaudesta.
HUOM! Siirsin tämän tänne sillä olin vahingossa tunkaissut tämän
väärään paikkaan, anteeksi kovasti n____n
Arte lisäsi:
Nimi: Älä itke enää koskaan
Ikäraja: S
Paritus: Lily/Severus
Kalpea poika jonka kasvoja verhosivat mustat hiukset, istui omenapuun alla.
Hänen yllään oli kuluneiden farkkujen lisäksi musta t-paita ja kulunut takki.
"Sev? Mikä hätänä?" kysyi heleä tytön ääni hieman huolestuneena. Lily Evans,
naapurin tyttö jolla oli kauniin punaiset hiukset ja vihreät silmät nosti hieman
pojan leukaa. "Sev? Severus?" Lily kysyi. "Anteeksi..." Severus vastasi hiljaa.
kirkkaat kyyneleet ilmestyivät Lilyn kirkkaisiin silmiin. "Ei se mitään, Sev. Ei
se ollut sinun syysi" Lily sanoi. Mutta Severus tiesi sen, Lily oli surullinen
hänen vuokseen, Lily itki hänen vuokseen. "Kyllä se on, minä tiedän sen,
ei se haittaa minua, että sinä rakastat Potteria, kunhan sinä vain olet onnellinen"
Severus sanoi puoliksi kuiskaten.
"Mutta Sev..." Lily aloitti, mutta lukuiset nyyhkäykset estivät häntä sanomasta
enää mitään. "Halusin sinun vain tietävän mitä tunnen...mutta se oli virhe, olen
pahoillani, niin kovin pahoillani..." Severus sanoi, lämmin kyynel valui hänen
poskeaan pitkin. "Sev ei, älä...ole surullinen...minä pyydän...sinä et ymmärrä..."
Lily kuiskasi.
Severus istui hiljaa paikoillaan itkien kipuaan pois. Hän katui sitä mitä oli
silloin sanonut.
Severus Kalkaros ja Lily Evans seisoivat järven rannalla. He olivat molemmat
hiljaa. He istuivat rauhassa lämpimällä hiekalla. "Lily..." Severus sanoi ja katsoi
ystäväänsä. "Niin Sev?" Lily Evans sanoi ja katsoi Severusta silmiin. ´Niin kirkkaat,
kuin smaragdit...´ Severus ajatteli ja hänen kasvonsa punehtuivat. "Minä..."
Severus aloitti, sitten hän painoi katseensa. Hän nousi ylös katse luotuna maahan
ja lähti kävelemään hitaasti pois. "Sev? Minne sinä menet?" Lily kysyi ja nousi hänkin
ylös. "Minä rakastan sinua" Severus sanoi ja kääntyi Lilya kohti. Lily punastui syvästi
ja käänsi katseensa häkeltyen pois. Mutta pian vieressä olevasta puusta alkoi kuulua
naurua. "Ahahahahah! Kuulitko Sirius? Pikku Sev-rukka rakastaa Lilya! Minä melkein
liikutuin!" huudahti James Potter. James ja Sirius pudottautuivat puusta alas nauraen edelleen.
"James!" Lily huudahti vihaisesti. "Aijai...anteeksi nyt Lily kultaseni...mutta..." James
sanoi ja jatkoi nauramista. Severus katsoi Lilya ja Jamesia hiljaa. "Sev...älä..." Lily pyysi,
mutta Severus oli jo lähtenyt pois.
"Kyllä minä ymmärrän! Sinä ja Potter! Se on aivan ilmiselvää!" Severus huudahti ja
pyyhki kyyneleitään pois raivokkaasti. "Sev...en minä...Sev...! Odota Sev! Älä mene!"
Lily huusi ja lähti juoksemaan pojan perään nopeasti.
"Mene pois! Tahdon olla yksin!" Severus huusi Lilylle. "EI SEV! Minä... Minä rakastan
sinua!" Lily huusi pojalle ja vajosi maahan yhä vain itkien. Severus pysähtyi paikalleen
hiljaa. "Älä valehtele minulle...sinä rakastat Potteria..." hän kuiskasi ja kääntyi Lilya
päin. "En...Minä rakastan sinua..." Lily sanoi ja katsoi nyt Severusta silmiin.
"Minä rakastan sinua Sev. Sinua" Lily kuiskasi eikä laskenut katsettaan.
Severus ei kestänyt Lilyn surullista katsetta, kyyneleitä. Severus kiirehti yhä itkevän
Lilyn luokse ja polvistui tämän eteen. "Anteeksi Lily... Anteeksi...Olen ollut niin tyhmä...
minä rakastan sinua...älä itke, minä pyydän..älä itke Lily..." Severus sopersi ja siveli
Lilyn kosteaa poskea sormellaan. Lily heittäytyi Severuksen syliin yhä itkien, mutta Severus
kuuli, että nyyhkäykset alkoivat jo laantua. Hän ei välittänyt että hänen paitansa kastui
kyyneleistä vaan halasi omaa Lilyaan...omaa Lilyaan...
"Minä rakastan sinua...älä itke enää" Severus kuiskasi ja pyyhki hiuksia pois Lilyn kasvoilta.
Sitten hän kumartui suutelemaan Lilyn otsaa. "Minä rakastan sinua Sev..." Lily kuiskasi.
Siinä he halasivat toisiaan, keskellä vihreää niittyä. Ja linnut lauloivat.
