Sellainen on mun elämä |S| kiusaaminen

[Illa]

Nimi: Sellainen on mun elämä
Kirjoittaja: Illa
Genre: Draama, angst
Ikäraja: S
Varoitukset: Pari kirosanaa, (koulu)kiusaaminen, puhekielisyys
Vastuuvapaus: Kaikki minun



Mun nimi on Kosma.

Kosma, niin kuin jossain tekotaiteellisissa netin paskateksteissä, jossa poltetaan seksikkäästi tupakkaa ja piirretään lapaluiden kaaria. Sori, jos ne on sun kirjoittamia, mutta olisi ne sullekin paskatekstejä sen jälkeen kun niiden kopio on jaettu jokaiselle koulun ilmoitustaululle (ja reunimmaisiin vessakoppeihin, jotka on niin kaukana vessan uloskäynnistä, että niitä käyttää vaan ne joiden mielestä matka ovelle ei oo kestävyysmaraton). Niihin oli vaihdettu nimi Moskaksi, että opettajat voisi esittää, ettei ne tiedä, kenestä on kyse.

Sitten kaikki kysyy onko se tytön vai pojan nimi. Aiemmin sukulaiset ei tienneet ja mummo ei uskaltanut kysyä, joten se osti nimiäisiin vihreän kortin ja kirjoitti siihen, että onnea vauvasta. Sellainen on mun elämä, nimiväännöksiä ja kysymyksiä, joita ei uskalleta lausua ääneen. Vähän toista kuin niissä teksteissä, eikö?

Ihan tiedoksi sitten, mä en polta tupakkaa. Enkä piirtele kenenkään lapaluiden ääriviivoja. Oikeastaan en piirtele ketään tai mitään. En edes kosketa. Paitsi psykologia, se haluaa aina halata ja se on ihan okei.

No, siinä se tulikin jo. Kosma on vähän hullu ja käy terapiassa. Mutta ei se niin ole. En tiedä, miksi ihmiset sanoo niin. Samat ihmiset jotka jakaa netissä jotain rakkausrunoja viiltelystä ja näkyvistä solisluista, huutaa koulun pihalla että vitun kahjo.

Oikeasti käyn terapiassa, koska mä näen unta. Joo, se oli mun äidin idea.

Siinä unessa mä pakkaan mukaani repullisen tavaraa ja lähden. Ja mä tiedän, että mä en tule takaisin. Niin kuin koskaan. Joskus mä lähden pelastamaan maailmaa, joskus viemään jotain viestiä. Joskus mä oon tehnyt jotain pahaa ja mun täytyy juosta pois. Sillä ei ole niin väliä. Olennaista on se, että mä lähden. Mä alan yleensä itkeä jo siinä kohdassa kun mun täytyy valita mitä otan mukaan ja mitä jätän.

Psykologilla on kaikenlaisia teorioita tästä. Tiedän, että joku niistä on sen suosikki, se saattaa olla mielipiteestään niin varma, että suostuisi lyömään vetoa tai häilyä useamman teorian välillä ja kertoa epävarmuudestaan illallisella miehelleen. Mulle se ei mielipiteitään kerro, koska se haluaisi saada mut analysoimaan jokaista käännettä unessa ja mun elämässä. ”Haluathan sinä oppia ymmärtämään itseäsi, Kosma?” se aina kysyy. Mutta sitä se ei tiedä, että mä ymmärrän jo. On helpompaa kun tiedän, minkä vuoksi valehtelen.

Ei, mä en aio kertoa, miksi näen sitä unta. Kun mun muu elämä on levitelty kaikkialle vahvimman oikeudella, niin haluan pitää jotain vain itselläni. Hyvissä tarinoissahan sitä jätetään kaikenlaista lukijan mielikuvituksen varaan. Vai oliko se toisin päin, en ole lukenut paljoa hyviä tarinoita, joten en voi tietää. No, sama se, tuskin musta mitään alaviitteitä hienompaa koskaan irtoaisikaan.

Nimi on mun ainut erikoisuus ja siksi mä toistan sen vielä varmuuden vuoksi. Kosma. Viisi kirjainta, ei lisänimiä. Katsokaakin, että laitatte kirjaimet oikeaan järjestykseen.
Tarkoitan, sitten kun hakkaatte sen mun hautakiveen. Mun psykologi saattaa vaikka haluta tuoda kukkia.

[Kosmik]

Nyt on pakko kommentoida, koska tämä kolahti ja kunnolla!

Ekaks pitää sanoa, etten tykkää puhekielisistä teksteistä, mutta tässä se toimii ihan hyvin, varsinkin kun päähenkilö tuntuu olevan teini-ikäinen. Puhekielisyyden annan anteeksi senkin osalta, että musta tuntuu, että tää on melkein kuin itsemurhaviesti. Siis mä tulkitsen tän tekstin sellaiseksi. Tulkinta tuskin osuu oikeaan, mutta kuten teksti itsessäänkin jo sanoo, niin hyvät tekstit jättää jotain lukijan mielikuvituksen varaan. Toi loppu varsinkin antoi mulle sellaisia itsemurhaviestiin viittaavia viboja.

Toi Kosma-nimi on oikeesti aivan ihana, mutta valitettavasti ne kiusaajat tarttuu usein juuri niihin asioihin, jotka niiden silmissä näyttää erilaisilta.

Kosma, niin kuin jossain tekotaiteellisessa netin paskateksteissä, jossa poltetaan seksikkäästi tupakkaa ja piirretään lapaluiden kaaria.

Ihanan rehellistä puhetta! Mä tavallaan ymmärrän, mikä tekotaiteellisuudessa ja melodramaattisuudessa ihmisiä kiehtoo, mut sellaiset tekstit ei vaan ole yhtään mun mieleen. Tykkään just sellaisista rehellisistä teksteistä, jotka ei yritä olla mitään elämää suurempia ja joissa ei turhia kikkailla ja hinkata virkkeitä lähes runollisiksi kokonaisuuksiksi. Just siksi tää nimenomainen lause kolahti muhun, ihana. ♥

Eiköhän siinä ollut kaikki, mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen. Puhutteleva ja ajatuksia herättävä teksti. ^^

[Illa]

Kiitos kommentista Kosmik! Vitsi että yllätyin ja ilahduin kun tähän tuli noin nopeasti kommentti
Vääriä tulkintoja ei ole, jätinkin tuohon aika paljon tulkinnanvaraa. Mulla ei itse asiassa ole edes mitään "oikeaa" tulkintaa
Tykkään itsekin Kosma -nimestä ja siksi valitsinkin sen tähän (sekä myös siitä syystä että oli poikaystävän kanssa väittely siitä onko se enemmän miehen vai naisen nimi ).
Puhekielisyydestäkin oon sun kanssa samaa mieltä, en yleensä tykkää. Mutta  tähän se vaan tuli, tosi kiva kuulla että se ei sitten niin paljoa häirinnytkään.
Kiitos vielä että luit ja viitsit jättää kommentin!

[Sokerisiipi]

En yleensä lue tekstejä kiusaamisesta, koska ne joko läträävät aihetta liikaa niin, että se kadottaa muotonsa tai jokin jää puuttumaan. Plus kiusaaminen tuo itselle mieleen ei-niin-kivat yläasteajat, joten sitä on senkin takia tullut välteltyä. Tämän otsikosta kuitenkin jäi sellainen kyllästynyt, itseironinen puuskahdus, joka houkutteli lukemaan. Voin niin hyvin kuvitella kaikkeen kyllästyneen teinin heittävän tuon kommentin ilmaan ivallisen irvistyksen kera, ja olenpa hyvilläni, että tulin tämän lukeneeksi.

Pidin kertojan äänestä, juuri tuosta kyynisestä ja itseironista asenteesta, koska sehän on yksi selviytymiskeino, musta huumori ja vähän sellainen "lol, tällanen meininki täällä, no can do" -fiilis, mikä jätti oman persoonallisen vivahteensa. Iskee minuun paljon paremmin kuin aiheelle tyypillinen itkuvuodatus, että olen surkea nyyhkivä ihmiskasa, jota potkitaan päähän 24/7. Sellaista kun on niin paljon ja se tuppaa toistamaan itseään turhankin paljon, vaikka sama tuska on siellä takana. Sitä voi kuitenkin ilmaista ja kertoa monipuolisemminkin. Hymähdin jo heti alkuun tuolle tekotaiteellisuudelle ja pidin siitä, että sieltä tuli heti teinimäisen rehellistä settiä, ja tiesin, että tuon kommentin jälkeen tämä kyseinen teksti ei voi edustaa pilkkaamaansa genreä.

Kosmikin tavoin tulkitsin tämän itsemurhaviestiksi. Tuli mieleen jokin äikän tunnille tehtävä kouluaine, jota opettaja lukee niskakarvat pystyssä, mutta siinä vaiheessa ollaan jo auttamattomasti myöhässä. Tähän etenkin viittaa tuo metatekstimäinen pohdinta tarinoista ja lukijan puhuttelu. Tässä on jotenkin niin jännä sävy kokonaisuudessaan. Kosma tulee summanneeksi koko elämänsä vähätellen sen arvoa, ja sitä tuskaa piilottaakseen, hän tekee sen tällä tavoin synkän päättäväisesti, mutta silti sillä tavalla "nauran kolkosti päin kaikkien naamoja" -tyyppisesti ja ihanan irvaileva hän oli myös psykologiaan kohtaan, joka oli myös muistettu viimeisessä lauseessa ja sieltä näkyy riipaisevasti se uskomus, ettei kukaan oikeasti välitä, paitsi se psykologi ja sekin vain sen takia, koska sille maksetaan siitä. Mutta eihän se riitä. Asenteen alla kuohuu ja velloo valtava tuska, ja pidin siitä, miten jätit sen lukijan ongittavaksi sieltä. Kosma ei taipunut tähän tekotaiteelliseen vuodatukseen ja se on tosi jees. Kyllä niitä tunteita ja ajatuksia voi herättää yhtä voimakkaasti muillakin tavoilla.

Tämä oli oikein hyvä ja mieleenpainuva teksti, kiitän!

[Illa]

Voi kiitos kommentista, Sokerisiipi! Joo, en tiedä oikeastaan ketään, joka olisi yläasteajoista erityisemmin nauttinut. Oon ehkä itsekin saattanut joskus kirjoittaa sellaisen tyypillisen itkuvuodatuksen ja oli kiva kokeilla välillä erilaista juttua, kun selviytymiskeinoja tosiaankin on paljon muitakin kuin se itkuvuodatus. Kiva kuulla, että tykkäsit, ajattelin kirjoittaessa, että onkohan tämä jo vähän liiankin teini 
Kiitos, että luit ja kommentoit, tykkäsin kommentistasi kovin

[repa]

Tällainen myöhäinen kellonaika ei oo kovin otollinen kommentoida mitään, mutta mun mielestä tämä teksti pitää kommentoida juuri nyt ja tässä, etten unohda. Tämä teksti nimittäin todellakin on kommenttinsa ansainnut, vaikken mitään hienoa osaisikaan sanoa.

Pidin tämän sävystä paljon. Ei mitään turhaa angstia, ei mitään turhaa runollisuutta kiusaamisesta, ei mitään kauniisti muotoiltua lyyrista tekstiä. Raakaa realismia, jossa isketään tieto pöytään ja jätetään lukija ronskein ottein miettimään, että ei se maailma miksikään ole muuttunut. Eli juuri sitä, mistä mä tykkään! Tyylillisesti täysosuma, aiheeltaan täysosuma ja kertojan persoonallisuudelta täysosuma. Ei hempeilevää siirappia tai liian pohdiskelevaa tai korulauseiden taakse piiloutuvaa ylitaiteellisuutta vaan pelkitettyä, karua ja realistista kerrontaa.

Mä tykkäsin tästä. Ei yritetty tehdä kertojan elämästä liian kamalaa. Kerrottiin, että näin on asiat; mua kiusataan. Mulla on erikoinen nimi. Ja vihaan niitä  netin tekotaiteellisia paskatekstejä (sympaattinen kohta oli maininta kyseisten tekstien kirjoittajalle! Se pehmensi vaikutelmaa). Ja psykologilla käynnillekään ei löytynyt mitään suurempaa nyyhkytarinaa. Aivan loistavaa!

Tämä kolahti kyllä lujaa. Tykkäsin tosi paljon siitä, miten tämä erottuu tyyliltään massasta ihan vaan silkalla karuudellaan. Tykkäsin rakenteesta, kokonaisuudesta. Äh, toistan itseäni.

Tämä jätti vähän sellaisen sanattoman fiiliksen, että wau; nyt löysin jotain, mitä oon ettinytkin. Eli KIITOS lukukokemuksesta!<3