Eräänä päivänä kirjastossa, S [Seamus/Harry]

[Kuolonsyöjäprinsessa]

Ficin nimi: Eräänä päivänä kirjastossa
Kirjoittaja(t): Kuolonsyöjäprinsessa (minä)
Oikolukija/Beta: Ei oo
Tyylilaji/Genre: romance, draama, slash
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Seamus/Harry
Varoitukset: -
Vastuunvapaus: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan J.K. Rowlingille, kuuluu hänelle.

A/N: Haasteet: Paritusgeneraattorihaaste (Seamus/Harry) ja Oneshot10 (517 sanaa)

Eräänä päivänä kirjastossa
-

– Harry!
– Mitä, Seamus?
– Mietin vain, että voisitkohan auttaa minua siinä pimeyden voimilta suojautumisen esseessä?
– Totta kai. Tänään kirjastossa, viideltä?
– Joo, nähdään!

Seamuksen mahassa kupli. Hän vain toivoi, että ei tekisi mitään typerää.
Hän kyllä osasi anteeksiantamattomat kohtalaisesti, mutta ei apu voinut pahitteeksikaan olla, vai mitä?
Seamus ei osannut kuvailla sitä tunnetta, mikä otti vallan hänessä aina, kun hän näki Harryn.
Harry oli vain yksinkertaisesti uskomattoman komea upeine silmineen ja sekaisine hiuksineen.
Usein Seamus oli uponnut niihin kauniisiin syvänvihreisiin silmiin ja vielä useammin hän oli unelmoinut suutelevansa niitä pehmeitä huulia.
***
Kun kello viimein oli kymmentä vaille viisi, Seamus lähti kävelemään kohti kirjastoa.
– Hei, hän sanoi hiljaa, kun näki tutun pojan istumassa nurkkapöydässä.
– Hei, Harry sanoi takaisin.
Seamusta huimasi.
– Aloitetaankos sitten? Harry kysyi kauniisti hymyillen.
– Joo. En oikein ymmärrä tätä kidutuskirousjuttua, Seamus selitti punastuen.
Hän kuunteli vain puolella korvalla, kuinka Harry selitti kidutuskirouksesta kaiken laista.
Oikeastaan hän vain tuijotti Harryä ja kirjoitti välillä muistiinpanoja.
Harryn silmät tuikkivat ihanasti ja hänen punaiset huulensa kaartuivat pienoiseen hymyyn.
Se hymy sai Seamuksen sydämen lyömään lähes yliluonnollisen kovaa.
Lopulta Harry oli saanut selitettyä kaiken oleellisen anteeksiantamattomista kirouksista ja Seamus oli kirjoittanut muistiinpanoja.
Seamus keräsi tavaransa, mutta sen sijaan, että hän olisi lähtenyt pois, hän suikkasi Harryn huulille pusun.
Hän karahti kirkkaanpunaiseksi ja kiirehti häpeissään pois.

Koko loppuiltana ei Seamusta nähty rohkelikkotornissa. Aamullakin hän oli jo lähtenyt ennen kuin muut heräsivät.
– Harry, oletko sinä nähnyt Seamusta? Ron kysyi yhtäkkiä kesken ruokailun.
– Häh? Ai, en ole, Harry totesi hieman punastellen.
– Hmm… missähän hän on, Ron mutisi itsekseen.
Harry vain kohautti olkiaan, sillä hänellä ei ollut aikomustakaan kertoa edellispäivän suukosta.
***
Seuraavana aamuna Harry heräsi aikaisin ja törmäsi matkalla Seamukseen.
– Seamus, odota! Harry huudahti, mutta Seamus käveli nopeasti pois.
Harry oli hieman loukkaantunut siitä, että Seamus ei suostunut edes puhumaan hänelle.
Hän oli ollut ihastunut Seamukseen jo kauan, mutta ei olisi ikinä osannut arvata, että toinen tuntisi samoin.
Jos Seamus edes tunsi samoin. Harry ei voinut olla varma, kun toinen ei edes puhunut hänelle.
– Hermione! Harry huudahti nähdessään tutun hiuspehkon kauempana.
– Mitä? Hermione kysyi, Harryn saavuttaessa hänet.
– Haluaisin puhua kanssasi, Harry sanoi hiljaa.
Ja niin Harry selitti koko kuvion Hermionelle.
– Hmm… Hän ehdottomasti pitää sinusta, mutta ilmeisesti luulee, että sinä et pidä hänestä, Hermione sanoi.
– Minun täytyy puhua hänen kanssaan… Harry sanoi päättäväisesti.
*Samaan aikaan toisaalla*
– Dean, voinko puhua kanssasi? Seamus kysyi ystävältään.
– Tietysti. Mikä hätänä? Dean kysyi.
Seamus kertoi alusta loppuun koko jutun.
– En osaa sanoa pitääkö hän sinusta, mutta teidän pitäisi todella puhua, Dean sanoi hetken mietittyään.
– Niin kai sitten, mutta entä jos hän ei pidäkään minusta? Seamus kysyi.
– Sinun on vain otettava se riski, Dean ilmoitti.
Siinä samassa taulu aukeni ja Hermione astui sisään, Harry perässään.
Seamus keräsi kaiken rohkeutensa ja asteli Harryn luo. – Voidaanko puhua?
Harry nyökkäsi ja seurasi Seamusta poikien makuusaleihin.
***
– Minä… tai siis, kun… äh! Minä pidän sinusta, Seamus sanoi hiljaa, pienesti punastuen.
– Minäkin pidän sinusta, Harry sanoi ja punastui hänkin.
– Oikeastiko? Seamus kysyi ihmeissään.
Harry nyökkäsi ja astui lähemmäs Seamusta, painaen huulensa toisen huulille.
Harryn kädet vaeltelivat Seamuksen vartalolla, samalla, kun Seamuksen kädet eksyivät Harryn hiuksiin.
Siinä he sitten suutelivat keskellä makuusalia, kumpikin onnellisesti hymyillen.

[Aewyn]

Minä täällä taas! Häiriköimässä Eli siis kommenttikampanjasta tervehdys jälleen.

Mun tekisi mieli antaa vähän tällainen vertaileva kommentti, kun nyt ihan lähiaikoina kommentoin sitä toistakin tekstiäsi. Lähdetäänkö liikenteeseen vaikka siitä, mitä viime tesktissäsi kritisoin, eli siis repliikkien jälkeisiä pilkkuvirheitä. Niitähän ei tässä tosiaan ollut nyt ollenkaan. Huomaan että olit ratkaissut asian mielenkiintoisella tavalla, siis vaihtamalla heittomerkit vuorosanaviivojen käyttöön. Tähän ei kovin usein törmääkään (tai minä en ainakaan törmää) ja oli ihan mielenkiintoista lukea tämänkin näköistä tesktiä. Ihan erilainen ärsyke aivoille nimittäin. Olen myös sitä mieltä, että kaikkea pitää kokeilla, joten on tosi jees, että olet ottanut haltuusi nyt myös vuorosanaviivat, varsinkin kun se sulta näkyy hyvn luonnistuvan!

Ja kuten tavallista, en vieläkään ole mikään suuren suuri fluffyn ystävä, mutta draaman kyllä, ja tässähän sitä kyllä olikin. Alan olla itse jo niin vanha, että näen nuo teini-iän vaiheilut hieman huvittavina ja olit kyllä saanut tosi hyvin kiinni siitä, millaista se oikeasti on! Tuollainen ihastuminen ja pelko siitä, tunteeko toinen samoin ja toisen lakkaamatta ajatteleminen jne. Ei tietenkään niinkään, etteikö se aikuisena olisi yhtä jännittävää, mutta jotenkin vain olit tosi hyvin kuvannut juuri sellaista teinidraamaa.

Mielenkiintoista tekstissäsi oli se, kuinka käyttelit kaikkitietävää kertojaa. Fikki lähti liikkeelle niin, että päähenkilönä oli tavallaan Seamus. Puhuttiin siitä, kuinka Seamus oli ollut jo kauan ihastunut ja miltä hänestä tuntui ja mitä hän ajatteli. Sitten kuitenkin tämän kirjastokohtuksen jälkeen käännyttiinkin kertomaan Harrystä ja Harryn tunteista. Tosi kiinnostava ratkaisu! Jännä tehokeino oli myös tuo samaan aikaan toisaalla, jolla sitten yhdistit molempien hahmojen samanaikaiset tarinat. En ole ihan varma, mitä mieltä olisin siitä... Se ehkä toimii elokuvissa paremmin, kuin kirjoitetussa tarinassa, mutta kiva oli kyllä kokea ensimmäinen tällainenkin! Saattaisi ehkä kuitenkin olla toimivampaa ratkaista samanaikaisten tapahtumien ongelma jollain toisella tavalla. Mulla ei tule nyt yhtään varteenotettavaa vaihtoehtoa tässä yhtäkkiä mieleen, mutta niitä kyllä löytyy varmasti, kun vähän vaivaa älynystyröitään! Siinä muotoutuu samalla myös sellainen sanansäilän käyttelyn taito.

Mutta joo, oli kyllä dramaattinen ja kiinnostava teksti! Olet selvästi sellainen ennakkoluuloton kokeilija ja se onkin tosi hyvä - kuinka sitä muuten pystyy tietämään mikä toimii ja mikä ei? Kiitos tästä!