Nimi: "Sä maistut joululta"
Kirjoittaja: shira
Fandom: Salatut elämät
Paritus: Lari/Elias
Ikäraja: K-11
Genre: Romance, fluff, humour, one-shot
Vastuuvapaus: Idea, hahmot ja kaikki, minkä tunnistaa kuuluvan Salattujen elämien kirjoittajille, FremantleMedialle ja MTV3:lle on heidän. Mä vaan leikin tällä herkullisella asetelmalla.
Summary: Elias oli niin suloinen ollessaan innostunut jostakin: sen silmät loisti ja posket hehkui hellyyttävästi punaisina. Mä en ollut ikinä ollut jouluihminen sen kummemmin, mutta kai Eliaksen innostus oli sitten vähän onnistunut tartuttamaan joulumieltä muhunkin. Ei sillä, että mä olisin ikinä myöntänyt sitä sille. A/N: Miten mä olisin voinut elää itteni kanssa, jos en ois kirjottanut pojista jouluficciä?
Tässä siis ylisöpöä tunnelmointia piparien ja glögin kera. Vähän huumoria yritin tunkea mukaan, tarkkasilmäiset voi sitä ehkä bongailla
Asetelma on suunnilleen sama, missä nyt mennään sarjassakin, eli Elias ja Lari on salasuhteessa - vuodenaika vaan on eri kuin sarjassa. Ja PoV jälleen kerran Larin. Hyvää joulua kaikille!
"Sä maistut joululta" "Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta;
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!" "Onks meidän ihan pakko kuunnella tällasta joulumusaa, tehään tästä hetkestä vaan vielä ylikliseisempi", mä marisin Eliakselle ja laskin porsaanmuotoisen piparimuotin pöydälle kepeän sävelmän kaikuessa Mäkelä-Vikstedtin asunnon keittiössä. "Mieti nyt, tässä me kaks homoo kuunnellaan Jouluradiota, tehään pipareita ja kuorrutetaan ne vaaleenpunasella kuorrutteella! Ja ihan ku toi ei ois vielä tarpeeks, nää essut nyt viimestään on ihan naurettavia..." Mä työnsin alahuuleni mutruun kuin pikkulapsi ja vedin kasvoilleni murjottavan ilmeen samalla, kun tartuin vaaleansinisen jouluessuni helmoista ja esittelin sitä Eliakselle huokaisten vielä dramaattisesti päälle. Mun essu oli kuvioitu eri kokoisin sydämin, ja rinnan kohdalla oli suuri, hymyilevä joulupukin naama. Eliaksella oli päällään täsmälleen samanlainen, paitsi että sen essu oli vaaleanpunainen.
"Älä nyt taas alota näistä essuista, oo tyytyväinen, kun annoin sulle sinisen", Elias vilkaisi mua sivusilmällä ja mä näin että se puri huultaan, ettei olisi nauranut. Mä tuhahdin.
"Se nyt tästä ois vielä puuttunutkin, että mä oisin saanut ton naisten version, sulle se tosin sopii kuin nenä päähän..." mä mutisin. Elias vain naurahti hilpeästi, otti enkelimuotin ja alkoi sitten keskittyneesti painella sillä kuvioita ruskeaan piparkakkutaikinaan, hyräillen samalla nyt soivan "Tonttujen jouluyön" tahtiin. Miten jotkut saattoi olla niin jouluihmisiä?
Elias oli innoissaan joulusta kuin pikkulapsi. Se oli tohissut siitä koko jo marraskuun lopusta asti: se oli ripustanut jouluvaloja, ravannut kaupoissa valitsemassa lahjoja ja häärinyt illat paketoiden niitä, pistäen mut useimmiten apupojaksi. Kaikkea se seurustelu teettikin... Mun oli kuitenkin pakko myöntää itselleni, ettei mua oikeasti tällanen touhuaminen haitannut, ainakaan ihan niin paljon kuin annoin ymmärtää. Elias oli niin suloinen ollessaan innostunut jostakin: sen silmät loisti ja posket hehkui hellyyttävästi punaisina. Mä en ollut ikinä ollut jouluihminen sen kummemmin, mutta kai Eliaksen innostus oli sitten vähän onnistunut tartuttamaan joulumieltä muhunkin. Ei sillä, että mä olisin ikinä myöntänyt sitä sille.
Me oltiin annettu toisillemme lahjat jo viikko sitten, mutta sovittu avaavamme ne vasta jouluaattona. Mun kysellessä Eliakselta omasta lahjastani, se oli vain punastunut ja sanonut, että sittenpähän näen. Mä itse olin tuskaisten pohdintojen jälkeen lopulta päätynyt Hugo Bossin tuoksuun, josta Elias oli joskus vihjannut tykkäävänsä - sekä pariin pehmeitä villasukkia. Ei ehkä mikään maailman omaperäisin lahja, mutta mä itse olin siihen aika tyytyväinen ja uskoin Eliaksenkin tykkäävän.
Mä hörppäsin punaisesta glögimukistani, jonka Elias oli tunkenut mun käteen meidän aloittaessa leipomisen. Mä vilkaisin Eliasta: sen kulmat oli kurtussa ja kieli pilkisti esiin suupielestä sen keskittyessä pursottamaan vaaleanpunaista kuorrutetta tähdenmuotoisen piparin päälle. Se oli kumartunut aivan lähelle pöytää, ja sen valkoinen t-paita oli rullautunut ylöspäin juuri sen verran, että mä pystyin näkemään ohuen kaistaleen sen paljasta selkää sekä boksereiden kuminauhan, ennen kuin farkkukangas peitti näkymän.
"Älä luule, etten mä huomaa miten himokkaasti sä tuijotat mun takamusta", Elias sanoi kääntämättä katsettaan piparistaan. Mä näin kuitenkin, miten sen suupieli nyki hymyyn.
"Mitä muutakaan tekemistä mulla ois tässä, kun et sä huomioi mua ollenkaan. Keskityt vaan noihin hiton pipareihis", mä tuhahdin ja laskin mukin pöydälle, ristien käteni mielenosoituksellisesti puuskaan.
"Enpä ois uskonu tän päivän koittavan, kun sä tuut mustasukkaseks kekseistä", Elias suoristautui ja laski kuorrutepursottimen käsistään katsoen mua leikkisästi. "Vaikka ei tän pitäs olla mikään yllätys, kun tietää miten omistushaluinen sä osaat olla..." Se virnisti ojentaen kätensä ja veti mua lantiolta lähemmäs, painaen nenänsä mun nenää vasten.
"Mä mikään omistushaluinen oo", mä mutisin mun suupielten kääntyessä pieneen hymyyn, ja mä kiedoin käteni Eliaksen ympärille puristaen sitä tiukasti syliini. "Tykkään vaan pitää sut itelläni."
"Just", Elias hymähti, ja sen katse eksyi mun huuliin. "Sulla on vähän jauhoa tossa..." Se kumartui lähemmäs ja painoi pehmeän suukon mun suupieleen. Mun silmät sulkeutui vaistomaisesti ja mä liu'utin käteni vikkelästi Eliaksen takaraivolle estääkseni sitä vetäytymästä irti. Elias hengähti mun suuta vasten, muttei vastustellut kun mä aloin pikkuhiljaa syventää suudelmaa liikuttamalla huuliani sen omia vasten vahvoina, mutta pehmeinä. Pian mä kosketin kevyesti kielenkärjelläni sen alahuulta kysyen lupaa sisäänpääsyyn, ja Elias avasi suunsa halukkaasti päästäen mun kielen vaeltelemaan sen suuhun. Mä hymyilin sisäänpäin itsetyytyväisesti, mä tiesin ettei Elias pystynyt vastustamaan mua. Edes taustalla soiva "Jouluyö, juhlayö" ei pystynyt pilaamaan tätä hetkeä - oikeastaan tuntui jopa jotenkin tunnelmalliselta suudella tässä piparintuoksuisessa keittiössä, Edelmannin vahvan, tumman äänen kantautuen hiljaa jostain kaukaa. Mä hengähdin tyytyväisenä ja olin juuri liu'uttamassa käsiäni alas, alas, alemmas, Eliaksen takapuolelle, kun -
Munakellon pirinä peitti kappaleen viimeisen kertosäkeen tylysti alleen. Elias vetäytyi irti musta hieman hengästyneenä, posket punoittaen suloisesti. Se heristi mulle sormeaan. "Hei, hei, älä luulekaan että saisit mut harhautettua noin helposti. Meidän piparit ois voinu palaa!" Se pudisti päätään ja kääntyi liedelle, avaten uunin ja vetäen sieltä ulos uuden pellillisen valmiita pipareita. Mä huokaisin.
"Selvä, mä luovutan, mä luovutan. Miks mä nyt saisinkaan koskettaa poikaystävääni, mitä mä oikein kuvittelin, kun meillä on tässä niinkin tärkeetä tekemistä kuin leipominen..." Elias katsahti muhun yllättyneen näköisenä, ja silloin mäkin vasta tajusin, että olin päästänyt
sen sanan suustani. "Poikaystävä" oli kuin sanattomasta sopimuksesta luokiteltu kielletyksi sanaksi sen jälkeen, kun Elias oli joskus erehtynyt käyttämään sitä musta ja mä olin vähän säikähtänyt. Ei siinä muuten mitään, mutta musta oli pitkän aikaa tuntunut enemmänkin kuin vähän oudolta olla jonkun jätkän poikaystävä - ainakin tähän asti. Nyt mä olin kuitenkin tullut lipsauttaneeksi sanan itse, kuin se olisi ollut maailman luonnollisin ilmaus... ja mä huomasin ihmeekseni, ettei se enää aiheuttanut samanlaista paniikkia kuin joskus ennen. Mä tunsin punan hiipivän kasvoilleni, mutta Eliaksen mielihyvästä tuikkivat silmät ja hitaasti hymyyn vetäytyvät suupielet vakuuttivat mulle, ettei se ollut pistänyt mun sanoja lainkaan pahakseen.
"Vai niin... No,
rakas, mites ois jos sä nyt auttaisit mua vähän, niin saatais nää valmiiks joskus ja päästäis ehkä nopeemmin siihen kosketteluvaiheeseenkin? Mitä sanot,
kultsi?" Se virnisti mulle ja mä nielaisin vähän hermostuneena. Mä käännyin pöydän puoleen selin Eliakseen, tartuin kaulimeen ja aloin tasoitella jo valmiiksi kaulittua piparitaikinaa.
"Joo joo, älä nyt luule että mä oon kokonaan pehmennyt, vaikka laajennankin vähän sanavarastoani", mä mutisin, salaa kuitenkin tyytyväisenä siitä, että olin saanut Eliaksen niin hyvilleen. Elias hymähti.
"Ei tulis mieleenkään", se sanoi, painoi takaapäin kevyen suukon mun niskaan ja tarttui taas enkelimuottiin, alkaen tarmokkaasti painella uusia pipareita taikinasta.
Mä näin silmäkulmastani sen hymyilevän leveästi itsekseen ja tunsin omienkin suupielieni pyrkivän ylöspäin.
***
Elias oli tarjoutunut saattamaan mut puoliväliin kotimatkaa, ja mä olin suostunut mielelläni, saadessani viettää parikymmentä minuuttia enemmän aikaa sen kanssa. Säkkipimeää taivasta koristivat tuhannet tähdet, ja meidän kulkemaa puistopolkua valaisi vain muutama satunnainen katulamppu. Meitä vastaan ei ollut tullut vähään aikaan ketään, joten mä olin uskaltautunut ottamaan Eliasta kädestä kiinni. Vaikka mä olin itse vaatinut salasuhdetta, tällainen piilottelu kävi välillä mullekin raskaaksi, enkä mä toivonut mitään muuta kuin että mulla olis ollut tarpeeksi rohkeutta astua kaapista ulos ja seistä kaikkien edessä ylpeästi omana itsenäni. Valitettavasti se tuntui kuitenkin edelleen aika mahdottomalta ajatukselta. Mä olin loputtoman kiitollinen Eliakselle, että se oli jaksanut pysyä mun rinnalla, vaikka sitten salasuhteessa. Joka ilta mä yritin valmistella itseäni henkisesti kaapista tuloon, mutta joka aamu se vaikutti yhtä vaikealta tehtävältä. Mä en voinut muuta kuin toivoa, että Elias jaksaisi salailua vielä jonkin aikaa, koska mikään ei ois musta niin kamalaa kuin menettää vaaleahiuksinen poika ja se kaikki, mitä meillä oli.
"Mikä on? Miks sä näytät noin vakavalta?" Mä havahduin Eliaksen siniseen, tutkivaan katseeseen, kun se tarttui mua olkapäistä kiinni ja pyöräytti mut vastapäätä itseään. "Ei kai se piparien leipominen noin hirveetä ollut?"
Mä naurahdin. "No ei ollu, kyllä musta oli oikeesti kivaa viettää aikaa sun kanssa. Vaikka sitten pipareita leipoen."
Eliaksen silmät kirkastuivat. "Oikeesti?"
"Höpsö, musta on aina kivaa viettää aikaa sun kanssa. Paitsi silloin, kun sä käsket mut auttamaan joulukoristeiden ripustamisessa. Tai lahjojen paketoimisessa. Tai kun me katotaan jotain tylsää leffaa, tai syödään, tai -"
"Tai ylipäänsä kun me tehdään mitään muuta kuin ollaan makkarin puolella, tuli selväks", Elias keskeytti mut huvittuneena.
"Sanoinhan mä, että tykkään mä pipareidenkin tekemisestä", mä huomautin. Elias alkoi nauraa, sen silmät menivät suloisesti sirrilleen.
"Just joo. Oot säkin yks..."
"Niin mikä yks? Yks
rakas? Niinhän sä tossa aikasemmin..." Enempää mä en ehtinyt sanoa, kun huomasin seuraavassa hetkessä hämmästyksekseni makaavani tienpenkassa lumihangessa selälläni, yhä kevyesti naurava Elias istumassa päälläni.
"Olin sanomassa kiusankappale, mutta käy toikin", Elias myhäili itsetyytyväisen näköisenä ja pudisteli lapasiaan yhteen saadakseen suurimmat lumet pois niistä. Mä mutristin suutani.
"Ei oo todellista, kato miten paljon isompi mä oon sua ja silti sä saat mut kaadettua maahan. Tää oli kova kolaus mun miehiselle itsetunnolle", mä huokaisin dramaattisesti ja nostin käteni otsalle muka järkyttyneenä. Elias pyöräytti silmiään.
"Senkus esität, kyllä mä tiiän miten paljon sä tykkäät kun mä oon sun päällä..." se kohotti kulmiaan ja iski mulle sitten silmää. Mä tuhahdin, mutten keksinyt mitään tarpeeksi nasevaa vastaukseksi. Sen sijaan mä tartuin sitä vyötäisiltä ja käänsin asetelman salamannopeasti niin, että mä itse istuin vuorostani Eliaksen päällä.
"Mites nyt suu pannaan?" mä virnistin voitonriemuisesti.
Yhtäkkiä mä tajusin, miten lähellä Elias oli, ja koko tunnelma tuntui muuttuvan täysin. Sen lämmin, huuruava hengitys kutitti mun kasvoja ja sen pakkasen värittämät, omenanpunaiset posket hehkuivat houkuttelevan näköisinä. Elias räpäytti hitaasti silmiään ja katsoi mua niin suoraan, niin rehellisesti, niin avoimesti, silmät niin täynnä tunnetta että mä tunsin eksyväni sen katseeseen hetkellisesti.
"Vaikka näin", se kuiskasi, vei kätensä mun niskaan ja vetäisi pyörryttävään suudelmaan. Meidän huulet liikkui kiireettä, pehmeinä toisiaan vasten, ja mä tunsin itseni melkein vaarallisen onnelliseksi, kuin mä saattaisin pakahtua tähän hetkeen minä hetkenä hyvänsä. Mä vein lapasiin puetut käteni lepäämään Eliaksen rintakehälle, ja vaikka mä tiesin sen olevan mahdotonta kaikkien vaatekerrosten läpi, mä kuvittelin tuntevani Eliaksen sydämenlyönnit vahvoina ja rauhoittavina. Suudelma maistui pipareilta, glögiltä ja yksinkertaisesti joululta, ja kerrankin elämässäni musta tuntui että voisin oppia pitämään joulusta muutenkin kuin siksi, että se oli hyvä tekosyy saada lahjoja sukulaisilta. Pimeys tuntui tuovan turvaa meille, enkä mä siksi jaksanut edes huolehtia, tulisko kukaan tuttu ja näkis meidät lumihangessa pussailemassa. Elias liu'utti kätensä molemmin puolin mun kasvoja, pidellen mun päätä lempeästi käsissään ja mä olisin voinut hukkua siihen hellyyteen, jota se mulle osoitti.
Lopulta mä painoin viimeisen suukon Eliaksen huulille ja vetäydyin kauemmas. Elias jätti silmänsä kiinni, ja mun sydän jätti muutaman lyönnin välistä sen näyttäessä niin enkelimäiseltä maatessaan siinä. Milloin musta oli tullut näin romantikko?
"Sä maistut joululta", se kuiskasi hiljaa ja avasi silmänsä.
"Taidetaan molemmat maistua", mä hymähdin takaisin. Me oltiin hetki hiljaa, kunnes Elias värähti ja mä tajusin, että sillä oli varmaan aika kylmä. "Meidän pitäis mennä, sähän vilustut kohta siinä hangessa", mä huolestuin, kömmin jaloilleni ja ojensin käteni Eliakselle. Se tarttui mun otteeseen hymyillen, antaen mun vetää itsensä ylös.
"Lari", se sanoi yhtäkkiä, "hyvää joulua." Mä katsoin Eliasta silmiin ja tajusin sen tarkoittavan lauseellaan enemmän kuin vain noita kahta sanaa. Mä tiesin sen ajattelevan sitä, miten tää oli meidän ensimmäinen joulu seurustelevana parina, ja vaikkei me varsinaista joulupyhää yhdessä vietettykään, oli siinä joka tapauksessa jotakin erikoista. Varsinkin, kun joulu merkkas Eliakselle niin paljon.
"Hyvää joulua, Elias", mä toivotin takaisin, pienen hymyn hiipiessä meidän molempien kasvoille.
Ja kun me jatkettiin matkaa käsi kädessä, pehmeiden lumihiutaleiden leijaillessa ympärillä, musta tuntui kuin mä en olis ainoastaan pitänyt kiinni Eliaksen kädestä - vaan koko onnellisuudestani.
