Nimi: Älä etsi kaukaa
Kirjoittaja: pikkuinen
Genre: romance, slash, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Ron
Summary: Jos et näe jotain, se on joko liian kaukana – tai liian lähellä.
A/N: Tämän ficin kirjoittaminen lähti summaryn lauseesta, jonka tajusin sopivan Harry/Roniin kuin nakutettu. Tuntui ihan uskomattoman vapauttavalta ja ihanalta palata pitkästä aikaa kirjoittamaan lempiparitustaan, ja se myöskin sotki aikalailla kaikki muut kirjoitussuunnitelmani – miten ihmeessä voin kirjoittaa mistään muusta, kuin näistä kahdesta? On ne vaan ihania. ^__^
***
Ron ei ollut koskaan rakastunut. Hän ei ollut erityisen romanttinen ihminen, mutta nähdessään ihmisten ympärillään rakastuvan ja ryntäilevän ympäriinsä kuin pulut – tyhminä ja mielessään vain yksi asia, joka tässä tapauksessa tosin oli pullanmurun sijaan toinen tyhmä pulu – hän alkoi pohtia syytä kummalle rakkaudettomuudelleen. Ihmiset hänen ympärillään menivät naimisiin ja perustivat perheitä, mutta hän asui vuodesta toiseen yksin eikä oikeastaan edes ajatellut rakkautta. Ennen kuin nyt.
Kyse ei ollut siitä, ettäkö Ron olisi ollut onneton. Hänellä oli hieno työ aurorina ja upeita ystäviä, joiden kanssa hän saattoi viettää vapaa-aikaansa. Hermione kävi usein kylässä, Harrya hän näki lähes joka ilta ja myös muita entisiä tylypahkalaisia tuppasi kylään niin, ettei Ron todellakaan voinut kutsua itseään yksinäiseksi. Mutta tietyllä tapaa, silloin kun hänen toverinsa puhuivat rakkauselämästään tai siitä, millaista oli elää parisuhteessa tai miten hankalia naiset osasivat olla, hän oli yksin. Sillä eihän hän ollut kokenut sellaista.
Toki Ronilla oli myös sinkkuystäviä, mutta hekin olivat kaikki ainakin joskus olleet rakastuneita. Neville ja Hermione nyt olivat molemmat naimisissa tahoillaan ja Dean Thomas rakastunut joka kuukausi eri naiseen, mutta myös Seamusilla oli ollut tulinen suhde söpöön skotlantilaistyttöön, ja Harrylla oli ollut ensin Cho ja sitten Ginny. Ronilla oli ollut oletettu ja odotettu suhde Hermioneen, mutta se ei koskaan ollut kehittynyt muiden ihmisten odotuksia pidemmälle. Eivät he olleet koskaan rakastaneet toisiaan. Hermione oli aina ollut hänelle vain ja ainoastaan hyvä ystävä.
Miksei Ronilla ollut koskaan ollut mitään enempää?
Tämä asia häiritsi hänen mieltään siinä määrin, että eräänä iltana – kevyen tuliviskitujauksen vaikutuksen alaisena – hän otti asian puheeksi Hermionen kanssa. He molemmat olivat Harryn kämpillä, mutta asunnonomistaja itse oli kadonnut jonnekin keittiöön humalaisten Fredin ja Georgen räjähtävä näpäytys –haasteen myötä, ja keittiöstä kuuluvasta paukkeesta ja kolinasta Ron saattoi päätellä, että Harrylla olisi vielä edessään massiivinen keittiöremontti. Hermione kurtisti välillä kulmiaan erityisen kovan räjähdysäänen jälkeen, mutta oli iän karttuessa tasaantunut sen verran, ettei jaksanut sekaantua koko asiaan ja oli vieläpä poiminut eteensä tuliviskilasillisen.
”Miksi minä olen yksin?” Ron pullautti kysymyksen suustaan ja sai Hermionen kääntämään hämmästyneen katseensa häneen. Ron tuijotteli jonnekin Deanin ja tämän punatukkaisen tyttöystävän suuntaan ja Hermione saattoi päätellä, että toinen oli saanut inspiraation kysymykseensä juuri näiltä.
”Häiritseekö se sinua?” Hermione kysyi terästäen katseensa Roniin ja suoristaen ryhtiään. Ron sen sijaan valui alemmas sohvalla ja heitti jalkansa pöydälle, kumoten tuliviskilasinsa tyhjäksi.
”Ei”, hän vastasi olkiaan kohauttaen ja onnistui huitaisemaan lasinsa lattialle. ”Mietin vaan, koska… kaikki ovat rakastuneita! Tai no, ainakin ovat olleet. Ja sinä olet naimisissa ja Neville on naimisissa ja Dean harrastaa paraikaa kuivaseksiä Harryn nojatuolissa.”
Hermione kohotti kulmiaan huvittuneesti. ”En ehkä viittaisi Deanin tilanteeseen rakkautena.”
”No joo no, ei”, Ron vilkaisi jonnekin siihen suuntaan, missä ennen oli istunut Dean tyttöineen mutta nyt näytti olevan vain kasa toisiinsa sekaantuneita raajoja. ”Mutta Deankin on ollut rakastunut. Hän oli rakastunut Ginnyyn ja silloin siihen pitkään tyttöön, siihen jolla oli tummat hiukset…”
”Maryyn?”
”Ei, Mary oli se sinisilmäinen blondi…”
”Sinisilmäinen blondi oli ensimmäinen Mary, pitkä tyttö oli toinen.”
”Jaa… voi olla”, Ron pudisti päätään kootakseen ajatuksiaan. ”Mutta joka tapauksessa, jopa Dean on ollut rakastunut, mutta minä en. En kertaakaan. En ole tavannut vielä ketään… sellaista. Tai siis muistat kai, miten Harrykin oli hulluna Ginnyyn silloin joskus? No, en pitänyt siitä, koska Ginny on pikkusiskoni ja kaikkea, mutta on se kai hienoa. Siis olla hulluna johonkuhun. Tai haluaisin kokea sen joskus, tiedäthän?”
Keittiöstä kuului ensin kovaääninen räsähdys ja sitten jommankumman kaksosen humalainen nauru. Ron toivoi, etteivät tuliviskipullot olleet tuhoutuneet.
”Onhan se hienoa”, Hermione hymyili ärsyttävän kaihoisasti ikään kuin tietäisi jotain enemmän kuin Ron. ”Rakkauden alkuhuuma…”
”Se juuri”, Ron totesi kärsimättömästi. ”En ole kokenut sitä tai mitään muutakaan rakkauden vaihetta. Ja pyyhi tuo ärsyttävä hymy kasvoiltasi, se on –”
”Mutta sinähän sanoit, ettei yksinäisyytesi häiritse sinua?” Hermione keskeytti hänen lauseensa ennen kuin se yltyi loukkaukseksi. ”Oikeastaan et ole edes yksin, et ollenkaan, mutta rakkauden kannalta katsoen olet, ja jos se ei häiritse sinua niin… Onko sillä väliä?”
Ron kohautti olkiaan mietteliäänä.
”Minusta ei tunnu siltä, että elämästäni oikeastaan puuttuisi ketään, mutta… Haluaisin silti kokea sen. Rakkauden siis. Tuntuu, että jään paitsi jostain tärkeästä, jostain mistä kaikki muut puhuvat. Ja onhan se kummallista, että miksi minä… että miksen ole ikinä kohdannut ketään? Tai siis en ole koskaan rakastunut kehenkään. Kaikki muut ovat tavanneet jonkun sellaisen, mutta ehkä se joku sellainen on minulle vielä… poissa. En ole tavannut häntä. Mutta miksi en?” Ronin kulmat kurtistuivat liian ajattelun sekoittaessa hänen päänsä. Hermione kallisti päätään tutkivasti ja hymyili.
Samassa molempien ajatustyön keskeytti jälleen keittiöstä kuuluva kova paukahdus ja sen jälkeen sieltä pois horjuen ja nauraen ryntäävä Fred, joka kantoi molemmissa kainaloissaan tuliviskipulloa.
”Ei hätää! Ne ovat turvassa!” Fred huudahti juhlallisesti sammaltaen ja laski pullot pöydälle, onnistuen kaatamaan molemmat pari kertaa ennen kuin sai ne Hermionen avustuksella pystyasentoon. ”Ei mitään paniikkia!”
George kirmasi pian veljensä perästä ja nauroi yhtälailla tikahtuakseen heittäytyessään sohvalle. ”Keittiö on vähän palanut, veliseni.”
”Sellaista sattuu, Georgie”, Fred kohautti olkiaan ja oli kompastua omiin jalkoihinsa. ”Keittiössä leikitään tulella ja keittiöt palavat.”
Hermione näytti nyt jo hivenen huolestuneelta ja oli juuri nousemaisillaan, kun Harry vihdoin horjui paikalle keittiön suunnalta kasvot noesta mustina. Ron purskahti oitis ystävänsä nähdessään raikuvaan nauruun ja harppoi tämän luokse.
”Miten… onnistuit…?” hän yritti nikotella jostain naurunsa lomasta. Harryn ilme oli pöllämystynyt tämän hieroessa nokea pois kasvoiltaan.
”Kävi pienoinen vahinko”, Fred vastasi huolettomasti. ”Mutta älä huoli, Harry, me korvataan kyllä kaikki vahingot. Tai Ron korvaa.”
”Hei!” Ron ärähti ponnettomasti jonnekin veljensä suuntaan.
”Ei tarvitse, en oikeastaan edes tee ruokaa”, Harry totesi virnistäen ja vilkaisi anteeksipyytävän oloisesti Hermionea, joka palasi juuri keittiöntarkistusreissultaan.
”Se on musta”, nainen totesi päätään pudistellen ja palasi sohvalle. Ron käänsi katseensa takaisin Harryn mustuneisiin kasvoihin.
”Anna minä”, hän naurahti ja kaivoi taikasauvan taskustaan, poistaen yhdellä näpäytyksellä ja muistista hetken kaivelulla löytyneellä taikasanalla noen parhaan ystävänsä kasvoilta. Harry räpytteli silmiään.
”Kiitti, Ron. Ja nyt… Missä silmälasini ovat?”
”Hitto!” Ron käännähti veljiinsä päin. ”Hei, Fred ja George, missä Harryn lasit ovat?”
Fred kohotti juomalasia vähäjärkisen oloisesti ja Ron tuli siihen tulokseen, että kummaltakaan oli turha udella mitään. Hän käännähti ärtyneesti kohti keittiötä Harry vanavedessään.
”Hei, en minä nyt niitä tarvitse”, Harry yritti estellä. ”Pärjään ihan hyvin ilmankin.”
”Ja törmäilet seiniin vai?” Ron ärähti jostain ilmestyneellä humalaisen ärtymyksellä. ”Tosi fiksua, Harry.”
Harry nauroi yhtälailla humalassa. ”Kuulostat ihan Hermionelta.”
”Kiitos vain”, Hermionen ääni kuului keittiön ovensuusta ja Harry käännähti keskellä mustunutta lattiaa. ”Harry, silmälasit roikkuvat paidankauluksessasi.”
Harry katsahti alaspäin ja onki mustuneet, kärsineen oloiset silmälasit rinnuksiltaan. Hermione heilautti sauvaansa korjatakseen ne, mutta Ron huomasi toisen katseen näyttävän äkillisen poissaolevalta Harryn nostaessa lasit silmilleen ja räpytellessä muutaman kerran.
”Nyt et törmäile seiniin”, Ron käänsi kuitenkin huomionsa takaisin Harryyn. Harry virnisti humalaisen vapautuneesti ja vastasi Ronin katseeseen jotenkin ilkikurisen oloisesti, läimäyttäen ystäväänsä selkään.
”Mitä tekisinkään ilman sinua, Ron.”
”Nolaisit itsesi kävelemällä päin seiniä ja ihmisiä, todennäköisesti”, Ron vastasi ja oli seuraamassa nauravaa ystäväänsä ulos keittiöstä, mutta tuli Hermionen pysäyttämäksi.
”No mitä?” hän kysäisi hivenen kärsimättömästi ja kohotti sitten kulmiaan odottavasti nähdessään Hermionen kasvoilla karehtivan oivalluksen ilmeen. Se ei ollut harvinainen, mutta useimmiten toinen pyyhälsi sen saatuaan matkoihinsa ja jätti Ronin ärtyneen tyhmyyden valtaan, koska ei vaivautunut selittämään älynväläystään.
”Ron, jos et näe jotain, niin se on usein liian kaukana, eikö?”
”Mmm, niin?” Ron vastasi ja katsoi Hermionea kuin pähkähullua.
”Siksi ihmiset aina etsivät kaukaa. He olettavat sen olevan siellä. Mutta Ron, joskus et näe sitä, koska se on liian lähellä”, Hermionen ilme oli utuisella tavalla terävä; sellainen, että Ron saattoi päätellä hänen keksineen jotain omasta mielestään mullistavaa, mutta Ronin mielestä täysin sekavaa.
Ja sitten toinen pyyhälsi pois ja jätti Ronin ärtyneen tyhmyyden valtaan.
Kuinkas muutenkaan.
***
”Pitäisikö minun mielestäsi seurustella?”
Harry siirsi katseensa kiinnittämistään keittiön laatoista Roniin näyttäen hitusen hämmästyneeltä tämän yhtäkkiä esittämästä kysymyksestä. Ron oli tullut auttamaan Harrya tämän keittiöremontissa, eli istui toisin sanottuna keittiön lattialla ja harjoitteli keittiökalustelehdellä origamiloitsuja.
”Miten niin?” Harry kysyi ymmällään, yhä Ronia tuijottaen.
”No kun… en ole ikinä rakastunut”, Ron kohautti olkiaan, ”ja onhan se vähän kummallista, koska kaikki ovat.”
”Ovatko?”
”Ovat”, Ron vahvisti varmana ja näpäytti taikasauvallaan kurkiorigamia, joka muistutti lähinnä kärsinyttä fletkumatoa. Origami hypähti vaisusti.
Harry käännähti takaisin laattojen puoleen ja jatkoi niiden seinään kiinnittämistä taikasauva apunaan.
”Tai siis, Hermionehan on nyt naimisissa”, Ron jatkoi Harryn hiljennyttyä. ”Ja Deanilla ja Seamusilla ja kaikilla muilla on ollut seurustelujuttunsa. Ja sinulla oli ensin Cho ja sitten Ginny.”
Harry kohautti olkiaan. ”En minä ollut rakastunut Chohon tai Ginnyyn.”
”Mitä?” Ron kurtisti kulmiaan hämmentyneenä ja onnistui epähuomiossa sytyttämään origamifletkumatonsa tuleen. Hän tukahdutti tulen taikasauvan sijaan kengällään ja käänsi jälleen hämmästyneen huomionsa Harryyn. ”Eli sinäkään et siis ole koskaan ollut rakastunut?”
”Olenhan”, Harry vastasi kevyesti ja Ronin aivot olivat nurjahtaa hänen yrittäessään tulkita Harryn vastauksia.
”Kehen sitten?”
”Toin pizzaa!” ovelta kuului samassa ja Hermione kopisteli keittiöön, laskien pizzalaatikot lattialle nyt kun keittiönpöytää ei vielä ollut. Ronkin oli kahden jästien kanssa kasvaneen ystävänsä myötä tutustunut tuohon häntä ensin kummastuttaneeseen juustolla ja tomaattikastikkeella kuorrutettuun lättyyn, mutta söi sitä nyt jo samalla ruokahalulla kuin mitä tahansa muutakin ruokaa, jota Hermione ei ollut kokannut.
”Ron on näemmä ollut iso apu?” Hermione totesi puolittain hymyillen ja vilkaisi ensin revittyä keittiölehteä ja sitten Ronia, joka ahtoi suuhunsa ensimmäistä pizzanpalaa.
”Todella”, Harry virnisti ja laski taikasauvansa pöydälle, liittyen heidän seuraansa lattialle. He ehtivät syödä jonkin aikaa, ennen kuin Ron akuuteimman nälkänsä tyydytettyään muisti puheenaiheen, johon he olivat ennen Hermionen tuloa jääneet.
”Hei! Hermione, tiedätkö sinä kehen Harry on ollut rakastunut?” hän heitti samassa kysymyksen ilmoille ja sai Harryn lähes tukehtumaan pizzaansa. Hermione katsoi häntä hivenen vinosti hänen takoessaan kakovan Harryn selkää.
”Saattaisin arvata, että Ginnyyn?” Hermione vastasi tutkimaton ilme kasvoillaan, mutta Ron pudisti päätään.
”Ei! Eikä Chohon”, hän ilmoitti ja odotti Hermionen shokeeraantunutta ilmettä – jota ei kuitenkaan koskaan tullut.
”Vai niin”, toinen vastasi tyynen rauhallisesti ja sai Ronin pudottamaan pizzanpalansa lattialle.
”’Vai niin’? Sinäkö siis tiedät kehen?”
”Miksi olet yhtäkkiä niin kiinnostunut Harryn rakkauselämästä?” Hermione kysyi jokseenkin huvittuneeseen sävyyn. Ron levitti kätensä.
”Olen tuntenut Harryn jo ensiluokkalaisesta lähtien! Kai minun pitäisi tietää, kehen hän on rakastunut. Ellei hän sitten ole piilotellut ihastustaan…”
”Tai sitten et ole vain tajunnut mitään, Ron. Se ei olisi ollenkaan tavatonta sinulta”, Hermione naljaisi, mutta Ron jätti toisen huomiotta.
”Ehkä kyseessä on joku, jota en edes ole tavannut? Joku, jota Harry ei kehtaa esitellä?” hän jatkoi hakuammuntaansa.
”Tai ehkä etsit taas liian kaukaa”, Hermione vastasi muina miehinä ja sai Ronin puuskahtamaan ärtyneesti.
”En edelleenkään ymmärrä tätä kaukaa-läheltä –juttuasi”, hän ärähti, mutta Hermione kohotti yksinomaan kulmiaan sanomatta sanaakaan. Harry oli ollut koko keskustelun ajan hiljaa ja syönyt pizzaansa, mutta nousi nyt ylös ja pyyhki käsiään kaapuunsa.
”Taidan jatkaa töitä. Hermione, kiitos pizzasta.”
”Eipä kestä.”
Ron sieppasi viimeisen pizzanpalan Hermionen alkaessa kerätä pizzalaatikoita ja jatkoi fletkumatojen taittelua yhä kasvavan hämmennyksen vallassa, mutta haluttomana kysymään mitään epäselviltä ystäviltään.
***
”Harry, taidan nyt ymmärtää, mitä Hermione tarkoitti.”
Ron nojasi keittiön uuteen pöytään Harryn kiinnittäessä tiskiallasta paikoilleen. Hänen sanansa kuultuaan toisen taikasauvan liike kuitenkin pysähtyi ja tämä käännähti kohti Ronia kummallinen ilme kasvoillaan.
”Niinkö?”
”Etsin liian kaukaa – jotakuta kaukana sinusta. Mutta tosiasiassa tämä ihminen onkin joku sinulle todella läheinen”, Ron avasi ajatuksiaan ja piti dramaattisen tauon, ennen kuin paljasti suuren oivalluksensa. ”Olet ollut rakastunut Hermioneen.”
Hän oli odottanut Harryn painavan päänsä ja tunnustavan lyödyn vaisuna kuolemattoman rakkautensa Hermioneen, mutta sen sijaan toinen huokaisikin ja pudisti päätään sekä jotenkin huvittuneen että pettyneen oloisena. ”Ei.”
Ronin silmät suurenivat hämmentyneinä. ”Miten niin ei?”
”Ei”, Harry naurahti vastaukseksi ja nousi taputtaakseen parhaan ystävänsä olkapäätä. ”Sori, Ron.”
”Mutta… Hermione sanoi, että etsin liian kaukaa. Olin varma, että se tarkoitti tätä – että jos en näe jotakin, niin se on joko liian kaukana tai liian lähellä. Ja tämä oli liian lähellä. Ja Hermione on lähellä. En tiedä… Mitä hän sitten tarkoitti?” Ron pohti kuumeisesti ääneen ärtyneenä siitä, että hänen voitonriemunsa oli muuttunut takaisin hämmennykseksi. ”Toisaalta…”
Ron hieroi leukaansa kädellään ja katseli hajamielisesti yhä tiskikoneen kimpussa hyörivää Harrya.
”Hermione sanoi, että minäkin etsin liian kaukaa… Ei kai hän tarkoittanut, että minun pitäisi rakastua häneen?” Ronin silmät suurenivat. ”Harry, onko Hermionella tunteita minua kohtaan?”
Harry tyrskähti tiskikoneen luota ja Ron laittoi kätensä puuskaan loukkaantuneena. ”Mitä?”
”Olet edelleenkin Hermionelle vain ystävä”, toinen vastasi ja pudisti päätään sillä ’Ron, olet valtaisa idiootti’ –tavalla, josta Ron ei erityisemmin välittänyt.
”Mutta… Aargh!” Ron huudahti turhautuneena. ”Miksei Hermione voisi edes joskus puhua suoraan? Joudun aina tulkitsemaan hänen kryptisiä vihjeitään!”
Harry kohautti olkiaan. ”Ehkä jotkut asiat on parempi tajuta itse.”
”Ja sinäkö muka ymmärrät Hermionen vihjeitä?”
”Mm-m”, Harry mumisi myöntävästi ja sai Ronin ärtymään entisestään.
”Minähän ymmärsin hänen vihjeensä! En tiedä, millä muulla tavalla sen voisi tulkita!” Ron nousi seisomaan ja otti muutaman turhautuneen askeleen. ”Se on Hermione! Koodin avain!”
”Etsit vieläkin liian kaukaa”, Harry totesi kääntämättä katsettaan häneen. Ron puuskahti turhautuneena, marssi ulos keittiöstä ja sitten takaisin.
”Hermione on lähimpänä! Ellei sitten puhuta äidistäni, mutta se on vain.. ei”, Ron värähti ja nojautui taaksepäin rasittuneen oloisena. ”Minä etsin rakkautta liian kaukaa. En näe sitä, koska se on niin lähellä. Sinä olet ollut rakastunut johonkuhun, jota en myöskään näe – koska hän on liian lähellä. Minusta nämä vihjeet viittaavat samaan ihmiseen!”
”Olen vieläkin rakastunut”, Harry korjasi kohottamatta edelleenkään katsettaan tiskikoneesta. Ron ärähti turhautuneena.
”Vieläkin! Minä… mitä?” hän heilautti käsiään voimattomana. ”Puhutaan ihmisestä, jota en näe, koska hän on liian lähellä. Molemmissa tapauksissa. Minusta meidän siis pitäisi rakastua samaan ihmiseen, eikö? Tai siis, vihjeet viittaavat molemmat samaan henkilöön? Niiden on pakko liittyä toisiinsa, koska jos… mutta kuka on lähempänä kuin Hermione… Elleivät ne sitten…”
Samassa Ronin silmät suurenivat ilmiselvään ymmärrykseen ja toinen tuijotti jonnekin keittiön seinän suuntaan.
”…mene ristiin…”
Harryn käsien liike pysähtyi ja toinen nielaisi. Ron kääntyi hitaasti katsomaan parasta ystäväänsä ja koko ratkaisu ryöpsähti hänen mieleensä yhdessä sinisten ja vihreiden silmien katseen kohtaamisessa. Ei hänen elämästään puuttunut ketään. Ratkaisu oli ollut siinä koko ajan, hänen silmiensä edessä, niin lähellä ettei hän osannut sitä edes ajatella.
Että jos hän rakasti Harrya. Se kuulosti niin järkeenkäyvältä ja itsestään selvältä, että melkein itketti.
”Oletko sinä…?” hän kuiskasi vaikeasti.
”Olen.”
Ronilta tarvittiin vain yksi harppaus painautua Harrya vasten ja vetää tämä suudelmaan, joka olisi pitänyt jakaa jo aikoja sitten. Harryn kädet etsiytyivät jonnekin Ronin selälle ja hän mietti, miten ei ollut tajunnut aikaisemmin, miten oikealta se saattoi tuntua ja miten selvältä ja miten Harry…
”Taisin löytää sen”, hän totesi hämmentyneenä suudelmasta irrottauduttuaan ja katseli, miten Harry puhkesi virneeseen.
”On tätä jo kuule hetki odotettukin. Olet varmaan hitain tuntemani ihmph –”
Ron oli löytänyt uuden tehokkaan tavan tukkia Harryn suu.
Harmi, ettei sitä tainnut voida soveltaa Hermioneen, joka olisi varmasti erittäin itsetyytyväinen saadessaan kuulla, että oli jälleen ollut oikeassa.
***
