Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: slash, fluff
Paritus: Tomi/Niko
Vastuuvapaus: Idea, hahmot ja kaikki kuuluu minulle, älkää varastako <3
Varoitukset: Hyvin.... hattaraista
Tiivistelmä: Joskus tarvitsee toteuttaa mielihaluja silloin kun ne tulevat, eli mennä Lintsille yhtäkkisestä ideasta.
A/N: Njoo. Tää on ollut viime nanosta eli marraskuusta lähtien mun tiedostoissa odottamassa Fluffyhaasteeseen osallistumaan pääsyä, joten jospa nyt jo julkaisisin. Ei mulla muuta.
Teksti osallistuu haasteeseen
Fluffy10 ~ Sokeria kansalle!.
Hattaranmakuisia suudelmia
”Tomiiiiiiii, voitasko me mennä joku päivä Lintsille? Kun mä en oo käynyt koko kesänä ja mun mielestä olis tosi kiva käydä pitkästä aikaa. Eikä me olla koskaan käyty yhessä missään”, mä vingun kuin juttu olis mulle tosi elintärkee asia – tai niinhän se vähän onkin. Mä haluaisin nykyään vaan viettää kaiken mahdollisen ajan Tomin kanssa, koska mä rakastan sitä. Musta ois vaan hirveen kiva käydä kaikkialla sen kanssa, ja nyt mä oon saanut idean, että me voitas mennä vaikka Lintsille. Siis Linnanmäelle, jos ummikot ei tiedä, se sijaitsee Helsingin Alppilassa, oikeestaan aika lähellä meitä. Se on huvipuisto.
”No totta kai me voidaan. Mikä päivä sä haluaisit?” Tomi vastaa ja kääntyy sängyllä suukottamaan mua. Se tekee niin aina, kun se myöntyy johonkin mun hölmöön tai vähemmän hölmöön ideaan.
”Voidaanko me mennä tänään?” mä kysyn ja käännyn kattomaan Tomia sillä koiranpentuilmeellä, jolla mä oon yleensä saanut siltä kaiken. Tai no, ainakin silloin kun se on jo muutenkin ollut suostuvaisella tuulella.
”No kai me voidaan, jos sä noin innokkaasti haluat. Jos sä vaan pääset siitä tänään ylös ja lupaat olla menemättä baariin illalla”, Tomi naurahtaa kun se vastaa, ja mä teen voiton eleen kädelläni samalla, kun pomppaan ylös sängystä. Mä oisin mielelläni jäänyt vielä loikomaan sen kainaloon, mutta jos me päästään Lintsille, niin kyllä mä mielelläni ylös nousen.
Puolen tunnin päästä me istutaan bussissa kohti Linnanmäkeä. Mä melkeen tärisen innosta. En oo oikeesti ollut Lintsillä niin pitkään aikaan, että sinne on sinä aikana ehtinyt tulla kaikkea uutta ja hienoa. Mä haluan kokeilemaan kaikkia uusia laitteita, kuten Ukkoa, ja myös käymään niissä kaikissa vanhoissa laitteissa, joista mä olen aina tykännyt.
Me päästään sisään ja lippuluukulla Tomi tarjoutuu maksamaan munkin lipun. Mä kyllä oon ensin vähän sitä vastaan, koska kyllähän mulla olis rahaa maksaa omanikin, ja oikeesti mä olisin halunnut ees kerrankin tarjota, koska Tomi tarjoaa aina jos me ollaan jossain. Mutta mä annan sen maksaa silti, koska en halua alkaa kinastelemaan, ja me saadaan rannekkeet käteemme ja mennään sisään avonaisista porteista.
”Mihin laitteeseen sä haluat mennä ensin?” Tomi kysyy multa ja mä yritän hetken näyttää mahdollisimman pohtivalta. Se purskahtaa nauruun, ilmeisesti mun ilmeelle. Mä näytän hetken myrtynyttä naamaa ja purskahdan sitten itsekin nauruun. En mä voi olla vakavana, kun Tomi katsoo mua noin.
”No jos me mennään siihen leffateatterijuttuun? Se on mun mielestä ollut aina aika hauska”, mä totean ja lähden jo kävelemään kohti 4D-teatteria. Se on teatteri, jossa 3D-kuvan lisäksi tuolit liikkuu ja joskus sieltä voi tulla tuolien alta vaikka ilmaa tai jostain voi pirskottua vettä riippuen siitä tarinasta, joka siellä leffassa on. Siinä on yritetty tehdä mahdollisimman todentuntuiseksi se, että sä olisit itse mukana siinä leffassa.
”No mennään, munkin mielestä se on ihan kiva”, Tomi sanoo mun selälle ja lähtee tallustelemaan mun perään. Me ei jouduta jonottamaan yhtään vaan päästään suoraan seuraavana alkavaan näytökseen, eli meillä kävi tosi hyvä tuuri tällä kertaa. Yleensä joutuu odottamaan ainakin sen verran, että se edellinen loppuu.
Kun me istutaan niille penkeille, mä otan Tomia kädestä kiinni. Ei mua varsinaisesti pelota, mutta on tää aina vähän jännää, ja musta on muutenkin ihan kiva pitää Tomia kädestä. Leffa alkaa, ja me ollaan tällä kertaa ilmeisesti jonkinlaisia puita, jotka ensin katkotaan metsästä, ja sitten niistä saadut tukit uitetaan sahalle. Tää tarina tuntuu olevan jotenkin vähän jännittävämpi kuin se, jota mä olen ollut aiemmin katsomassa, joten mä puristan jossain välissä kuin huomaamattani Tomin kättä. Yhtäkkiä mun niskaan tulee kylmää ilmaa ja mä kiljaisen kun mikäkin tyttö samalla, kun vedän jalat rintaani vasten ja repäisen pääni irti niskatuesta. Mä värisen ja tunnen, kuinka Tomi hykertelee mun vieressä, mutta samalla se sivelee hellästi mun nyrkkiin puristuneen käden selkämystä ihan kuin rauhoitellakseen mua.
Kun me lopulta päästään ulos siitä leffateatterista, mä hengitän raskaasti. Yleensä mä olen meistä se, joka tekee kaikkea hurjaa, mutta toi kyseinen leffa kyllä iski suoraan jonnekin mun aivojen kauhistuneisuusosioon, jos sellaista on olemassa. Mua oikeasti pelotti siellä, tai no, ainakin vähän jännitti, kun en tiennyt, mistä suunnasta tulee vettä tai ilmaa seuraavaksi. Mä en muistanutkaan, että toi oli oikeasti noin todentuntuinen.
Seuraavaksi me suunnataan Tomin kanssa Mustekalaan. Siitä mä tykkään, oon aina tykännyt, ja myös puuvuoristoradasta, johon me mennään Mustekalan jälkeen.
Kun me ollaan käyty vaikka kuinka monessa eri laitteessa - pussauskopissa ottamassa söpö pussauskuva ja kahvikuppikarusellissä, koska muistot - me mennään ostaa hattaraa. Mun on pakko saada aina hattara, kun ollaan jossain huvipuistossa, koska hattara nyt vaan on osa sellaista. Tomi maksaa senkin mulle, koska se on ihana.
Me mennään yhdessä penkille istumaan ja syödään samasta hattarasta.
”Tykkäätkö?” mä kysyn Tomilta, ja se katsahtaa muhun ilkikurisesti virnistellen.
”Ai tästä hattarasta vai susta?” se kysyy, ja virnistys sen kasvoilla leviää, kun mä tyrskähdän naurusta.
”No kummastakaan?” mä kysyn uudestaan, vaikka tiedän jo vastauksen.
”Totta kai tykkään teistä molemmista. Mutta susta enemmän. Vaikka...” Tomin äänensävy on pahaenteinen, kun se katsoo hattaraa ja sitten mua. ”Mä voisin tykätä enemmän susta... ja tästä hattarasta samaan aikaan”, Tomi lopulta sanoo, ja mä tyrskähdän taas nauruun.
”Ja mitenhän sä aiot sen toteuttaa?” mä kysyn, vaikka ei ehkä pitäis. Mä tiedän, että sillä on suunnitelmissa jotain tosi typerää, ehkä sellaista, mikä ei oo ihan julkisille paikoille sopivaa.
Eikä mun tarvii odottaa hirveen kauan, kunnes se toteuttaa sen. Se nappaa hattaratötterön omaan käteensä, ottaa toisella siitä siivun hattaraa ja törkkää sen suoraan mun paljaaseen kaulaan niin, että tahmee sokerihöttö jää siihen kiinni. Mä älähdän hämmentyneenä, enkä ehdi pelastaa loppua hattaraa, kun se tipahtaa maahan. Tomi liimaa huulensa mun kaulaan ja imee siihen tarttunutta hattaraa pois – mikä tekosyy tehä mulle fritsuja! Mä painan kaulaani sitä vasten, koska se tuntuu hyvältä. Tomi suutelee mun kaulaa niin kauan, että se on nuollut kaiken hattaran siitä pois ja vasta sitten se perääntyy kauemmas niin, että mä pystyn katsomaan sitä silmiin. Jotkut muutkin meidän ympärillä taitaa katsella meitä aika paheksuvasti, mutta mua ei ainakaan haittaa yhtään. Senkun katsovat.
”Sä päätit kuorruttaa mut hattaralla?” mä naurahdan ja suutelen Tomin huulilta makeet hattaranjäämät pois.
”No kas, niin taisin tehdä. Mutta sä maistuit tosi hyvältä hattaralla kuorrutettuna. Meidän pitäis joskus kokeilla tota sängyssä”, Tomi toteaa, ja mä tyrskähdän taas.
”No niin kai pitää. Sä saat hankkia hattaran, mä lupaan olla kuorrutettavana.”
