Ei talvea saa loppumaan | S

[Okakettu]

Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: S
Genre: angst, (romance)
Yhteenveto: Kesällä ei ole vaikea unohtaa, sillä silloin miestä ei ollut vielä edes olemassa; mutta talvi, ja vähän syksykin, niistä vuodenajoista hänellä ei ole jäljellä mitään muuta kuin mies ja tämän harmaa katse. 

Ei talvea saa loppumaan

Kesä on keveyttä, hellemekkoja ja järvenrannan hiekka auringonlämpimänä vasten selkää. Kesäisin päästä ei löydy yhtään kipeää ajatusta ja on helppoa nauraa enemmän kuin ennen.

Ja silti hän odottaa enemmän talvea, huurtuvaa hengitystä ja lumen rasahtelua kenkien alla. Kesällä on vain ukkoskuuroja, ei tähtiä lainkaan, talvisin taas ne loistavat pimeyttä vasten pakkasenkirkkaina. Hän katselee niitä usein öisin kädet painettuna parvekkeensa ikkunalasia vasten, toisinaan menee ulos pihalle ja tuijottaa taivaan mustuuteen selällään lumessa, niin kuin se olisi uimarannan hiekkaa eikä kylmää lainkaan.   

Kesällä ei ole vaikea unohtaa, sillä silloin miestä ei ollut vielä edes olemassa: mutta talvi, ja vähän syksykin, niistä vuodenajoista hänellä ei ole jäljellä mitään muuta kuin mies ja tämän harmaa katse. 

Kaupungissa talvi ei ole aivan kuin kotona, mutta silti tarpeeksi lähellä. Pieniä muistutuksia kaikkialla: vastaantulijalla samanlainen raidallinen kaulaliina, eräänä pakkasaamuna Joel tarjoaa hänelle kermavaahtoista kaakaota kuten mies silloin kerran. Hiljaa satava lumi kertoo kaikesta siitä, mitä oli joskus mutta nyt ei enää koskaan. Tuijottaessaan tähtiä öisin ulkona, punainen pipo ja hiukset kuurassa, tyttö toivoo että kylmä tulisi ja jäädyttäisi kaikki hänen ajatuksensa.

Hän ei kaipaa aina ja kaikkialla, mutta silti aivan liian usein, ikävä leijailee sisimmässä verkkaan kuin lumisade. Heikkoina hetkinä hän kirjoittaa huurteisiin ikkunoihin miehen nimikirjaimet, vain saadakseen nähdä ne muuallakin kuin päänsä sisällä, ja tuhoaa sitten nopeasti, syyllisenä, todisteet.

Yhtäkaikki hän on päättänyt jatkaa elämäänsä sen sijaan, että jäätyisi kiinni menneeseen talveen ja miehen viimeiseen kosketukseen. Tapaamisista Joelin kanssa tulee arkipäivää, he eivät kohtaa toisiaan sattumalta lumisessa metsässä vaan käyvät suunnitellusti elokuvissa ja pizzalla. Joelin suudelmat ovat ahnaita ja kuluttavia, mutta hän sietää niitä, koska vastineeksi hän saa pitää poikaa kädestä heidän ollessaan näyteikkunaostoksilla. Toisen sormet kietoutuneena omien lomaan, julkisella paikalla, eikä kukaan tuomitse tai katso pitkään, korkeintaan Joel kiristelee hampaitaan moisesta pehmoilusta. Mitä siitä, vaikka kyseessä onkin väärän ihmisen kosketus.

Niin hän ainakin itselleen väittää; ei se haittaa, vaikka Joel ja hän eivät oikeasti rakasta toisiaan, eikä tärkeää ole sekään, että aina heidän suudellessaan hän kuvittelee itsensä lumisateeseen, jonnekin aivan toisenlaiseen aikaan. Toisinaan hän pohtii, pitäisikö Joelista kenties enemmän, mikäli he olisivat tavanneet kesällä, auringonpaisteessa ja helteisessä lämmössä.

Pakkaset jatkuvat eivätkä muistot irrota otettaan, tytön asunnon ikkunaan kasvaa joka toinen yö kuurankukkia. Hän antaa lämpimien hengähdyksiensä sulattaa ne tiehensä ja ajattelee, olisipa jo kevät.

Ei hän silti osaa vihata talvea, vaikka niin olisi varmasti paljon helpompaa; eihän hän osaa vihata miestäkään. Talvi antaa hänelle syyn kaivata, kerätä hiuksiin ja lapasiin muistojen sirpaleita kylmästä tuulesta, ja vaikka se ei ole oikein, hän on iloinen siitä että kykenee yhä muistamaan.   

Sitä paitsi, talvella hänellä on tähdet. Lumi selkänsä alla ja pimeä yläpuolellaan hän hahmottelee katseellaan kultaisten tuikkeiden ääriviivoja taivaalla ja odottaa, odottaa niin hartaasti että melkein hengittäminenkin sattuu, näkevänsä edes yhden lentävän tähden.

Mitään muuta hänellä ei enää ole. On vain kylmä ja väärän ihmisen suudelmat kaulalla sekä öiset tähdenlennot, jotka antavat hänelle syyn toivoa niin mahdottomia asioita kuin hän vain ikinä haluaa.

Sillä oikeastihan mies ei tule takaisin hänen elämäänsä enää milloinkaan, vaikka talvi palaa aina.

[Sisilja]

Sitä on kulunut jo lähes kaksi vuotta tämän tekstin julkaisemisesta, eikä se ole saanut yhtä ainutta kommenttia. Joku vika jossakin, ja paha sellainen. Itse luen säälittävän harvoin originaaleja, koska kuvittelen "oikeiden" romaanien ja novellien olevan tarpeeksi. Eivät ne ole, tulipa nyt todettua tuokin tosiasia. Onneksi on siis tuo kommenttikamppanja, jonka puitteissa uskaltautuu näillekin osastoille, ja silmät avautuvat. Tällaisen tekstin jälkeen melkein itkettää, etten ole tajunnut menetystäni aiemmin. No, onneksi on koko kesä aikaa kahlata läpi vaikka mitä tekstejä!

Ennen kuin karkaan innostuksissani ihan aiheesta, niin perehdytäänpä tekstiisi. Tämä oli loistava, yksinkertaisesti. Lukaisin pari ekaa riviä ennen kuin lupauduin kommentoimaan (sillä en vain voi lupautua kommentoimaan mitä tahansa, sillä silloin harvoin kun minä kommentoin, tahdon tehdä sen kunnolla ja ajan kanssa ja aiheesta lipsuen ja kilometrivirkkeitä viljellen. Koska sitä hyvä teksti ansaitsee), ja olin myyty välittömästi. Kirjoitustyylisi vaikutti niin kerta kaikkisen herkältä ja ennen kaikkea oivaltavalta, että tiesin voivani lukea tämän tekstin ja kommentoida ja vieläpä nauttia joka hetkestä. En ollut väärässä.

Tässä on kerrottu kohtalaisen lyhyessä mitassa paljon asioita, vilpittömästi ja hyvin samaistuttavasti. Tekstiin pääsee vaivattomasti sisälle ja siihen haluaakin päästä sisälle, haluaa elää yhdessä kertojan kanssa tämän tuskan, rakkauden, kaipuun, jopa tietynlaisen turtumuksen. Pidin kovasti tästä asetelmasta: ettei edellisestä olla päästy vielä ylitse ja silti yritetään rakastaa jo seuravaa, ehkä jopa juuri siksi, ettei olla päästy yli edellisestä rakastetusta. Se on hyvin realistista ja uskottavaa, ja silti niin kovin kipeää. Lukija ei tiedä mitä toivoisi, sitäkö että minäkertoja ymmärtäisi, että saattaa pilata kaiken Joelin kanssa, kun ei osaa päästää irti vai sitä, että kaikki jatkuu tällaisena, koska silloin olisi mahdollisuus, että ensimmäinen mies palaisi. Toivoin ehkä jälkimmäistä, kunnes luin tekstin viimeisen virkkeen. Se oli viisas ja tavattoman kaunis virke, ehkä suosikkini, koska se vastasi kysymykseeni: mies ei ikinä enää palaa, mutta talvi tulee silti joka vuosi, uudelleen ja uudelleen. Henkeäsalpaavan hieno huomio.

Muutenkin ihastelin kovasti tätä vuodenaikateemaa, joka symboloi herkästi kertojan suhdetta mieheen ja miksei Joeliinkin.

Toisinaan hän pohtii, pitäisikö Joelista kenties enemmän, mikäli he olisivat tavanneet kesällä, auringonpaisteessa ja helteisessä lämmössä.

Tässä tuo vuodenaikojen tärkeys saa valtavan merkityksen, ja en voi kuin ihastella. Minuun henkilökohtaisesti vetoavat juuri tällaiset tekstit, jossa jokaisella sanalla tuntuu olevan tarkasti harkittu merkitys eikä kokonaisuus vaikuta silti hajanaiselta kikkailulta vaan ehyeltä ja kertomisenarvoiselta tarinalta. Voisin lainata tästä valehtelematta tusina kohtaa, jotka liikuttivat ja pistivät miettimään, mutta koska tämä kuitenkin on kokonaisuus ja tässä on niin paljon hienoutta, taidan jättää turhan lainailun väliin.

Minusta alkaa huolestuttavasti tuntua, ettet saa tästä palautteesta ihkutusta enempää irti, mutta en anna sen haitata. Sillä en muista vähään aikaan lukeneeni näin... näin kaunista ja ihailemaan pistävää tekstiä, jonka toivoisi olevan osa jonkinlaista novellikokoelmaa, että voisit saada tästä hyvitykseksi muutakin kuin hyvän mielen. Kiitos, kovin, kovin paljon. Tämä oli tavattoman inspiroivaa luettavaa ja olen iloinen, että menin tämän kampanjasta nappaamaan.

[Okakettu]

Susimus: Voi, mitenköhän onnistuisin ilmaisemaan, kuinka hirveän paljon kommenttisi minulle ja ennen kaikkea kirjoittamiselleni merkitsi? Kommenttikampanjaan osallistuminen tällä novellilla oli minulle tavallaan viimeinen oljenkorsi – itselleni tämä teksti on hirveän tärkeä, ja kieltämättä tunsin oloni vähän epätoivoiseksi, kun kukaan finissä ei tuntunut olevan aikaansaannoksestani mitään mieltä. Tavallaan halusin siis nähdä, oliko vika ennen kaikkea tarinassa vai missä. Kommenttisi sai minut uskomaan, ettei tämä ole ehkä sittenkään aivan toivoton tapaus!

Tosiaankin, oli ihanaa saada noin huolella koottu ja pitkä kommentti, varsinkin kun siitä sai kuvan, että olet ymmärtänyt tekstini juuri sillä tavalla kuin olin toivonut. Tässä novellissa käyttämäni kirjoitustyyli oli minulle jonkinlainen virstanpylväs, joten hienoa kuulla, että siltäkin osin tämä on onnistunut.

Äh, en nyt millään saa sanotuksi kaikkea sitä mitä haluaisin. Olisit ansainnut hirmu paljon paremman vastauksen. Tuhannesti kiitos sinulle joka tapauksessa siitä, että valitsit tekstini kommentoitavaksi! ♥ Minusta tuntuu, että hymyilen leveästi koko loppukesän (ja miksei loppuvuodenkin) ihan vain kommenttisi ansiosta. Osoitit minulle senkin, että kommenttikampanjaan osallistuminen ehdottomasti kannattaa. Kiitos.

[Okakettu]

Kristen, olipa mukava että joku muukin intoutui kommentoimaan tätä! ♥ Kiitoksia hirmuisesti kommentistasi. Finissä originaaleja ei tosiaan tunnuta suosivan, mikä on vähän sääli, kyllä niidenkin joukossa on todella hyviä tekstejä.  Hienoa joka tapauksessa, että eksyit tätä lukemaan. : )

[Funtion]

Mä hyvin harvoin luen mitään originaalipuolelta, mutta koska sun nickiä oon jo pidempään kattellut ja miettinyt, että haluun lukee sulta jotain, löysin ikään kuin vahingossa tän ja ajattelin että tää vois olla ihan mukavaa luettavaa. Musta tuntuu että sulla ois ihan hirveesti kirjotettuna femmeä jota en oikein tykkää lukea, mut ei sitä sitten lopulta ollutkaan niin paljon ficcilistauksessa… no, tän mä kuitenkin nyt nappasin.

Ja silti hän odottaa enemmän talvea, huurtuvaa hengitystä ja lumen rasahtelua kenkien alla.
Rasahtelua… mä aina pidän enemmän lumen narskumisesta, jo se sana, narskuminen, aiheuttaa kylmänväreet kun ajattelin sitä… mut, voihan se tietty olla rasahteluakin. Rasahtelusta tulee vaan enemmän mieleen jonkun oksan meneminen poikki.

Kesällä on vain ukkoskuuroja, ei tähtiä lainkaan, talvisin taas ne loistavat pimeyttä vasten pakkasenkirkkaina.
Tässä mä oisin ehkä laittanut "ne taas" eikä "taas ne". Aika mitättömältä tuntuva pikkuseikka, mutta tässä se kuulostaa ihan erilaiselta. Jotenkin talvisin taas ne on outo ilmaus… mut sun teksti, sun sanavalinnat ja sanajärjestys!

Sulla oli tuolla monessa kohtaa sellaisia lauseita, joiden sanojen paikkaa olisin vähän vaihdellut. Mainitsinkin niistä jo yhden, mutta voin laittaa vielä toisen esimerkiksi: Hiljaa satava lumi kertoo kaikesta siitä, mitä oli joskus mutta nyt ei enää koskaan. Tän mä luin automaattisesti "mitä joskus oli" eikä "mitä oli joskus" mutta se kyllä toimii kumminkin päin. Mut pisti vaan silmään tää sanajärjestys. Ja sulla oli tuolla tekstissä kamalasti kaikkia täytesanoja, siis sellaisia ihan pieniä jotka hieman rikkoivat tunnelmaa ja tuntuivat epäsopivilta. Aivan, silti, aina, ainakin jne.

Heikkoina hetkinä hän kirjoittaa huurteisiin ikkunoihin miehen nimikirjaimet, vain saadakseen nähdä ne muuallakin kuin päänsä sisällä, ja tuhoaa sitten nopeasti, syyllisenä, todisteet.
Tästä pidin kovasti! Tuhoaa sitten nopeasti, syyllisenä, todisteet. Ah ihanuus!

Sillä oikeastihan mies ei tule takaisin hänen elämäänsä enää milloinkaan, vaikka talvi palaa aina.
Huh, miten henkeäsalpaavan tajuton lopetuslause! Juurikin tätä mä rakastan lukemisessa! Aina vaan lukee eteenpäin ja eteenpäin jotta näkee sitten sen viimeisen lauseen joka räjäyttää pään. Tää oli just sellainen. Tää oli se syy miks rakastan lukemista, eritoten täällä Finissä.

Mun todellakin pitäs enemmän syventyä originaalipuoleen (siis näihin oneshotteihin, noista pidemmistä en välitä). Tai ainakin mun pitäis lukea sulta lisää originaalia, mitä taidankin tehdä, femmeäkin jopa, se on jo jotain. Joten varaudu siihen, että kommentoin jossain vaiheessa sun tekstejä vielä lisää! Tää oli niin vakuuttava teos, että on pakko lukea mitä muuta sä oot tänne Finiin rustaillut.

Tässä hienosti palloteltiin vuodenaikojen välillä, erityisesti talvessa, joskin myös paljolti kesässä. Surullista, miten se mies ei enää palannutkaan päähenkilön elämään, mutta sellaista se on. Yleensä asiat ei pääty onnellisesti. Toivottavasti päähenkilö kuitenkin pystyy löytämään onnen Joelin luota!

Sun kirjoitustyylis oli aika heleää ja jotenkin kamalan haurasta? Se oli kuin joku pakkasenpurema lasi jota olisi voinut kopauttaa kevyesti ja joka olisi saattanut sen jälkeen särkyä pirstaleiksi. Ja tää tunnelma oli tässä oikeestaan aika samanlainen kuin kirjoitustyyliskin. Voisin kuvitella, että sun kädenjälki loistaa parhaiten juurikin tällaisissa heleissä ja vähän haikeissa teksteissä, joissa on ripaus surullisuutta. Sun sanavalinnat oli hienoja paikka paikoin, ei mitään maatajärisyttäviä, mut joskus yksinkertaisuus on parasta. Mä en kuitenkaan missään vaiheessa tylsistynyt eikä lauseet ollut liian simppeleitä, vaan niissä oli sellainen pieni vire koko ajan päällä. Tiivistettynä: pidin. Kovasti. Ja ja ja... no, mitä tähän voi enää lisätä. Kiitos tästä lukuelämyksestä!

[Okakettu]

fierté: Jei, hienoa saada tähän noin pitkä kommentti, mukava kun eksyit lukemaan! Olen todennäköisesti melko kykenemätön vastaamaan mitään järkevää, mutta kommenttisi oli yhtäkaikki tosi ihana yllätys. ♥ En minä tosiaan femmeä niin hirveästi ole kirjoittanut, syystä tai toisesta (ja ne vähät tuotokseni ovat lisäksi aika tulkinnanvaraista, jotka voi nähdä myös ystävyydenkuvauksena, tms).

Kiitän noista huomioista, etenkin sanajärjestyksen ja täytesanojen osalta- viime mainittuja tykkään tosiaan tökkäillä teksteihin liiankin kanssa. Pyrin vähentämään niitä jatkossa. : ) Pakkasenpurema lasi on ehkä kauneinta, mitä kirjoitustyylistäni on sanottu; onnistuit sillä ilmaisemaan kokolailla täydellisesti tunnelman, jota koetin tässä hakea, ilmeisesti kohtuullisen onnistuneesti.

Kiitos hirmuisesti kommentista, toivottavasti muiden tekstieni joukosta löytyy joku toinen lukemisen arvoinen. : )

[Hiljainen Talvi]

Aloitan pahoittelemalla syvästi, otin tämän kommenttikampanjasta enkä koskaan kommentoinut. Anteeksi siis ihan sairaasti, kiitos modeille, muuten en varmaan koskaan olisi tajunnut kommentoida tätä. (Ja paljostapa olisin jäänyt paitsi.)

Tämä oli surullinen (kiva mainita se kirjoittajalle), mutta vaikken surullisten tarinoiden ystävä olekaan, niin ihastuin tähän. Kaikin puolin tekstiä oli mukavaa lukea, varsinkin kun se oli niin sujuvaa. Kieli oli kuvailevaa ja sopi tähän tekstiin mainiosti.

Pidin kovasti hahmoista, se kuinka tämä Miehen korvaaja ei pitänyt kädestä pitämisestä oli ihana yksityiskohta. Mieleeni tuli, oliko tarkoituksella tyttö ja mies? Koska jos ei ollut niin okeijj, jos oli niin hienoa. Hahmoista pidin, ehkäpä se surumielisyys mikä kulkee koko tarinan halki, vetoaa minuun (vaikken yleensä siitä pidäkään.)

Kuvailusi oli hienoa, aivan kertakaikkiaan ihanaa, varsinkin se kuinka kuvasit talvea oli upeaa. Saatoin kuvitella hyöryävän hengityksen ja kaiken muunkin eteeni. Pienet yksityiskohdat olivat tässä tekstissä kohdallaan.

Tähtitaivas  kohta tuossa loppupuolella sulati sydämeni, ja saatoin ehkä tirauttaa kyyneleen.

Kiitos paljon tästä ja pahoittelen viivästymistä kovasti.
Tulienkelisi

[Okakettu]

Lady Mielenmaltti: Eipä hätiä mitiä, itsekin taisin unohtaa, että tämän joskus kommenttikampanjaan pistin - kiitos kovasti siitä, että joka tapauksessa kommentoit. Koetin kuvailussa ja muussa panostaa nimenomaan noihin pieniin, suht. hienovaraisiin yksityiskohtiin, joten hienoa jos se onnistui!  Tämä on edelleen minulle aika rakas teksti, joten tulin kovin iloiseksi lukiessani että olet pitänyt tästä. Kiitos todella paljon kommentistasi. ^^

[SuklaaKissa]

Otsikko toi mulle mieleen laulunsanat ja sai avaamaan, etenkin kun olen aiemminkin sun tekstejä vilkuillut. Olen aina sitten säästänyt sellaiseen hetkeen, kun haluan lukea nätin originaalin, joka menee yhdellä kerralla. Tämä täytti toiveeni, joten ajattelin kommentoidakin.

Odotin koko ajan, että jonkun sivuhenkilön sanoman kautta tulisi esille päähenkilön nimi, mutta oli vain Joel. Ei sitten. Jäi siis nimettömäksi, mutta ei tylsäksi hahmoksi. Hänestä selvisi vain tarinaan liittyviä asioita, ei mitään ylimääräisiä taiteellisia yksityiskohtia, ja se oli mun mielestä hyvä. Tuntui, että tässä ei ole turhia kohtia. sensaatio valitteli täytesanoista, mutta minä tykkäsin niistä, samoin kuin lauseiden sanajärjetyksistä. Jos kaikki lauseet olisivat olleet perussanajärjestyksellä kirjoitettuja, ne olisivat olleet tylsempiä. Ei kai tekstin tarvitse olla mikään hämmentävän ajatuksenvirtakokeilu, jotta siinä voi käyttää epätavallisia järjestyksiä?

Talvi säilyi ihanasti koko ajan teemana, eikä kuitenkaan alkanut toistaa itseään. Kesään, kevääseen ja syksyyn löytyi juuri sellaiset pikku viittaukset, että niitä saattoi verrata hallitsevaan talveen. Oli kiinnostavaa, miten talvi oli yhtäaikaa epätoivoinen ja ihana asia päähenkilölle. Kuvailua en ryhdy kehumaan, koska muuten olen tässä vielä tunnin päästäkin; antaa siis lainausten puhua puolestaan.

Kesäisin päästä ei löydy yhtään kipeää ajatusta

tyttö toivoo että kylmä tulisi ja jäädyttäisi kaikki hänen ajatuksensa.

Talvi antaa hänelle syyn kaivata, kerätä hiuksiin ja lapasiin muistojen sirpaleita kylmästä tuulesta, ja vaikka se ei ole oikein, hän on iloinen siitä että kykenee yhä muistamaan.

Muutama lempikohdistani. Oli paljon erityylisiä kohtia, joista pidin. Osa oli lyhyitä ja osuvia, kuten ensimmäinen lainaus, osa taas pitkiä, koukeroisia ja kauniita, kuten viimeinen.

Ylipäätään hyvin nautittavaa luettavaa. Kiitos!

[Okakettu]

SuklaaKissa: Tämä teksti on vanhuudestaan huolimatta yksi omia suosikkejani, joten oli todella ihana yllätys saada tähän kommentti! Mukava kuulla, että sinä pidit täytesanoista ja vähän poikkeavasta sanajärjestyksestä - voin sen perusteella kaiketi uskaltaa toivoa, että kyseessä on puhtaasti makuasia enkä minä ole sössinyt niillä tätä tekstiä silkkaa taitamattomuuttani. ^^' Kaiken kaikkiaan, ihanaa että pidit tästä, niin kuvailusta kuin muutenkin. Kiitos hirmuisesti kommentistasi! 

[Fallen Swan]

Löysin tämän sattumalta ja täytyy sanoa, että teksti meni jotenkin todella syvälle sieluuni ja sydämeeni. Sanavalinnat ja hiukan erilainen sanajärjestys joissakin lauseissa, ne kyllä sai mut rakastumaan tähän. "Ei talvea saa loppumaan" oli nimenä erilainen ja kiinnostava, jo se herätti ajatuksia. Teksti oli täynnä tunnelmaa ja se toi näin syysaamuna talven tunnun iholle saakka. Loppu oli kaihoisa ja surumielinen, viimeinen lause oli upeudessaan lempparini kaikista tekstin kohdista, ja se jäi mieleeni kummittelemaan. Tämä oli todellinen taideteos ja luulen, että haluan syventyä siihen vielä uudemmankin kerran.

[Okakettu]

Fallen Swan: Kiitos hirmuisesti kommentistasi, oli mukava yllätys saada palautetta tähän tekstiin, vaikka sillä alkaa olla jo ikää! Hienoa kuulla, että tunnelma ja kielenkäyttö miellyttivät, sanasi tästä ilahduttivat minua suuresti. Kiitos! ♥

[Gini]

Anteeksianteeksianteeksi, että olen unohtanut kommentoida! (kommenttikampanjasta hei!)

Tykkäsin kamalasti tuosta, että Talvi pysyi pääteemana kokoajan. Tää oli jotenki tällanen ihanan angstinen! Tykkäsin
Kirjotustyyli on kiva, eikä virheitä näkynyt. Surumielisyys oli mukavaa.

Toisinaan hän pohtii, pitäisikö Joelista kenties enemmän, mikäli he olisivat tavanneet kesällä, auringonpaisteessa ja helteisessä lämmössä.

Ehdottomasti lempikohtani!

Mitään muuta hänellä ei enää ole. On vain kylmä ja väärän ihmisen suudelmat kaulalla sekä öiset tähdenlennot, jotka antavat hänelle syyn toivoa niin mahdottomia asioita kuin hän vain ikinä haluaa.

Sillä oikeastihan mies ei tule takaisin hänen elämäänsä enää milloinkaan, vaikka talvi palaa aina.

Ja tämä. Ihana!

Tästä nyt tuli vähän mitä tuli, mutta tykkäsin! xxKiitos!

[Okakettu]

Ei haittaa mitään, Gini, mukavaa vain, että kommentoit ja pidit. (: Kiitos paljon kommentista, hienoa että tunnelma ja kirjoitustyyli miellyttivät!