Otsikko: Hyvä luonnos ei haise hyttysmyrkyltä
Kirjoittaja: Odo
Genre: Fluffy
Paritus: Leevi/Noel
Ikäraja: Sallittu
Summary: Leevi on kirjoittanut artikkelin koiraharrastajista, mutta hänen pomonsa haluaa erilaista näkökulmaa.
A/N: Mun takki haisi ihan hyttysmyrkyltä ja jostain syystä silmääni sattui samalla luonnosvihko. Syntyi otsikko ja otsikosta fluffyista hömppää. Ravintolan nimi, joka tekstissä mainitana on kiinaa ja tarkoittaa 'iloinen ravintola'. Leevistä ja Noelista tulee varmaan kirjoitettua joskus lisää. Osallistuu Originaali10 haasteeseen sanalla työ. Kommenttia on aina kiva saada!
Hyvä luonnos ei haise hyttysmyrkyltä
Leevi haroi vaaleanruskeita hiuksiaan vaivaantuneena seisoessaan pomonsa työpöydän edessä. Noel, lehden päätoimittaja, istui vaiti lukiessaan Leevin tuomaa luonnosta eläinaiheiseen artikkeliin. Toimisto oli siisti ja pöydällä paperit ja kynät olivat tarkassa järjestyksessä. Leevi vaihtoi painoa jalalta toiselle ja raapi käsivarttaan. Hyttysiä oli ollut pirun paljon koirapuistossa.
Leevillä ei ollut koiraa, eikä hän ollut millään meinannut keksiä millaisen artikkelin hän kirjoittaisi. Lopulta hän oli päätynyt koirapuistoihin ja käsittelikin artikkelissaan kuppikuntia, kovan luokan harrastjia ja kotikoirien onnellisia omistajia. Itseasiassa se kuvasti hyvin sitä, miten koiraharrastajia oli vähintään yhtä paljon kuin koirarotujakin.
Noel kohotti katseensa luonnoksesta ja nyrpisti nenäänsä. Leevi katsoi vaistomaisesti poispäin, kun tunsi punan kohoavan poskilleen. Noel näytti hyvältä niin kuin aina. Mustat hiukset oli kammattu taakse, silmälasien takaa näkyi syvän siniset silmät, joissa oli arvioiva vivahde. Terävät poskipäät ja kulmikkaat kasvon piirteet eivät ehkä olleet jokaisen mieleen, mutta jokin niissä oli aina vedonnut Leeviin. Pakottaen kasvonsa oikeaan suuntaan Leevi keskitti katseensa vihreän t-paidan kaulukseen sen sijaan, että olisi suoraan katsonut Noelia silmiin.
”Hyvä luonnos ei haise hyttysmyrkyltä”, Noel sanoi lyhyesti. Leevi kirosi mielessään, että oli suihkinut koirapuistossa myrkkyä vaatteisiinsa ja vahingossa myös luonnosvihkoonsa, joka nyt oli Noelin tutkittavana.
”Anteeksi, mutta siellä oli hyttysiä ja minä –” Leevi aloitti vaivaantuneesti, mutta ei keksinyt lauseelleen loppua. Noel katsoi häntä kysyvästi, joten Leevi lopetti selittämisensä ja siirtyi kysymykseen, joka häntä vaivasi: ”Kelpaako artikkeli?”
Noel tuntui pitkittävän tahallaan hiljaisuutta, eikä huoneessa kuulunut muuta kuin seinäkellon tikitys. Päivä läheni loppuaan ja pian Leevi pääsisi kotiin karkuun tuota katsetta, jota hän samaan aikaan olisi halunnut katsoa koko päivän ja vältellä koko elämänsä.
Leeviä hävetti, miten hän oli niin palavasti onnistunut ihastumaan pomoonsa. Se oli alkanut heti, kun hän oli astunut ensimmäistä kertaa toimistoon ja saanut vuosi sitten perehdytyksensä talon tapoihin suoraan Noelilta. Sen jälkeen oli ollut muutamat firman kekkerit, joissa Noelin huumorintaju oli purenut Leeviin paremmin kuin hyvin ja hän ei ollut voinut olla huomaamatta, että heillä oli samoja mielenkiinnon kohteitakin.
Molemmat heistä rakastivat elokuvia – erityisesti räiskyviä toimintaleffoja – ja sen lisäksi heidän lempiravintolansa oli Yírén de cāntīng. Leevi oli kerran melkein ehdottanut, että he kävisivät siellä syömässä, mutta hän oli joutunut nielaisemaan sanansa, kun Noel oli joutunut vastaamaan puhelimeen. Toiseen kertaan Leevin rohkeus ei ollut riittänyt.
”Luulen, että tarvitset hieman läheisempää näkökulmaa. Lähdetään minun kämpälleni. Työpäivä on jo melkein lopussa”, Noel sanoi rennosti ja Leevi joutui miettimään kahdesti kuulemaansa ennen kuin uskoi, että Noel oli pyytänyt hänet luokseen!
”Jos sinä niin haluat tai jos se on tarpeellista”, Leevi sanoi tietäen, että Noel varmasti näki hänen punastumisensa ja sormet, jotka näpersivät hermostuneena paidan helmaa. Toivottavasti Noel vain kuvittelisi, että hän oli ujo tai jotain muuta vastaavaa.
Noel pakkasi nopeasti kansionsa laukkuun sillä välin, kun Leevi yritti pitää olemuksensa mahdollisimman rentona. Liian nopeasti kellon viisarit osoittivat tasan neljää, eikä Leeville jäänyt muita vaihtoehtoja kuin seurata pomoaan ensin alakertaan, ulos ja kohti Noelin kotia. Heillä molemmilla oli pyörät, joten matka taittui nopeasti ohi puiston ja siitä hieman eteenpäin. He jättivät pyöränsä pihalla olevaan telineeseen ja Leevi käveli vaisuna Noelin perässä kerrostalon rappukäytävään.
Toisessa kerroksessa Noel otti esille avaimensa ja avasi oven, mikä sai Leevin sydämen hakkaamaan normaalia lujempaa – hän olisi ihan kohta Noelin asunnossa kahdestaan hänen kanssaan. Samaan aikaan tuntui kuin hänen toiveisiinsa olisi vastattu ja siltä, että hänen tulisi olla jossain ihan muualla. Yksipuolinen ihastuminen oli aina vaikeaa, etenkin, jos toinen osapuoli sattui olemaan samaa sukupuolta.
”Minkälaista näkökulmaa oikein tarkoitit?” Leevi kysyi kun he riisuivat kenkiään eteisessä.
”Erilaisempaa”, Noel vastasi ja ohjasi kapeasta eteisestä Leevin suoraan edessä olevaan kaksionsa olohuoneeseen. Leevi näki, mitä Noel tarkoitti. Huoneessa oli kolme isoa terraariota, jotka oli koristeltu useilla kasveilla ja piiloilla. Yhden terraarion asukas ei ollut piilossa vaan Leevi näki, että häneen katsoi harmaamusta käärme, jolla oli ohut keltainen viiru kyljessään ja valkoinen vatsa.
”Käärmeitä. Haluatko, että kirjoitan käärmeistä?” Leevi kysyi, vaikka uskoi olevansa oikeassa. Noel naurahti iloisesti ja pyysi Leeviä istumaan ruskealle nahkasohvalleen. Leevi katseli ympärilleen sillä aikaa, kun Noel meni tutkimaan terraarioitaan ja huomasi seinillä olevat toimintaleffojen julisteet, kirjahyllyn, jossa oli hänenkin suosikkejaan. Hän ei ollut tiennyt, että Noel piti lukemisesta.
”Tässä on Cherina”, Noel esitteli, kun oli ottanut terraariosta mustaharmaan käärmeen käteensä. ”Tuolla on Adalicia ja Blanchefleur”, Noel jatkoi viitaten kahteen muuhun terraarioon. Leevi nousi sohvalta katsoakseen niiden terraarioiden piiloihin, joita Noel oli osoittanut. Blanchhefleur oli ruskea erilaisilla kuvioilla ja erosi paljon kahdesta muusta käärmeestä olemalla isompi ja paksumpi.
”Cherina ja Adalicia ovat viljakäärmeitä ja Blanchefleur on kuningaspyton – oikea kaunotar!” Noel selitti iloisesti ja toi kädessään kiemurtelevan käärmeen lähemmäs. Leeviä hieman jännitti, vaikka hän ei pelännytkään käärmeitä, mutta hän ei ollut koskaan aiemmin koskenut sellaiseen.
”Voit ottaa Cherinan käsiisi”, Noel sanoi ja tarttui Leeviä käsivarresta ja katsoi, kun käärme kietoutui hitaasti Leevin käsivarrelle jatkaen matkaansa hartioille ja niskaan. Leevi tunsi kylmienväreiden kulkevan selässään ja oli hämmentynyt siitä, että Noel ei ollut vieläkään päästänyt irti hänen kädestään vaan piteli edelleen kiinni, vaikka käärme oli jo vaihtanut pitelijää.
”Ovathan ne kiehtovia”, Leevi myönsi. ”Mitä haluat, että kirjoitan niistä?”
”Heidän salaperäisyydestään, notkeudesta ja sulokkuudesta – vaarallisesta kauneudesta”, Noel sanoi pitäen katsekontaktin Leevissä turhankin tiiviisti. Leevi harjoitteli venettelyä säännöllisesti ja kaikki heidän toimistollaan tiesivät siitä, joten notkeudesta puhuminen kuulosti jotenkin… vihjailevalta? Leevi kielsi itseltään turhien haavekuvien rakentamisen.
”Minä voin yrittää”, Leevi sanoi ja vilkuili olkansa yli Cherinaa, joka oli kietoutunut hänen kaulansa ympärille. Odottamattomasti Noel veti Leevin lähemmäs itseään ja painoi huulensa toisen huulille. Leevi vingahti säikähdyksestä ja vastasi hetken kuluttua haparoivasti suudelmaan. Hänestä tuntui, että hänen jalkansa pettäisivät alta ihan milloin vain. Suudelma venyi ja kesti niin kauan, että Cherina oli luikerrellut Leevin niskalta takaisin omistajansa hartioille.
”Mitä? Miksi -?” Leevi änkytti, kun Noel vetäytyi hänestä vähän kauemmaksi. Leevi tiesi, miten hämmentyneeltä ja kirkkaan punaiselta hänen kasvonsa varmasti näyttivät, mutta niin olisi ollut kenellä tahansa, jolle olisi käynyt juuri niin kuin hänelle äsken. Hän ei ymmärtänyt enää mitään ja mietti, oliko kyseessä vain ilkeää pilailua häntä kohtaan.
”Olen halunnut tehdä noin jo kauan. Tiedän, että sinä pidät minusta”, Noel sanoi kuin olisi tehnyt jotain niin tavallista kuin kaatanut kahvia vieraalleen.
”Mutta –”, Leevi yritti aloittaa lauseensa, mutta hän oli liian hämmentynyt jatkaakseen. Noel siis tiesi? Oli tiennyt koko ajan? Mutta eihän siinä ollut järkeä ja kaikki tuntui olevan niin… täydellistä. Kuin satukirjasta.
Noel nauroi ja iski silmää.
”Älä ole noin kauhistunut. Minä todella pidän sinusta ja halusin… yllättää sinut ja nähdä, miten reagoisit. Odotin vain tilaisuutta”, Noel sanoi kuulostaen siltä kuin teko olisi ollut hyvällä tahdolla suunniteltu kepponen.
Leeviäkin alkoi hymyilyttää.
”Tämähän on mukavaa – tai siis kiva”, Leevi sai sanottua, vaikka tiesi sen kuulostavan typerältä. Noel ei vaikuttanut välittävän hänen takeltelustaan, josta Leevi oli mielissään. Kaikki oli tapahtunut niin yllättäen ja äkkiä, eikä hän osannut arvata, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ehkä vielä ei tarvitsisi tapahtua yhtään mitään.
”Jos et kerran säikähtänyt voisin ehkä keittää sinulle kahvia ja voisimme jutella”, Noel ehdotti, eikä Leevi pistänyt vastaan. Heidän olisi tosiaan hyvä jutella, kun heidän välinsä olivat muuttuneet kerta heitolla. Eihän se vielä merkinnyt mitään suurta – he olivat suudelmasta huolimatta työkavereita – mutta se saattoi olla alku jollekin muulle. Niin Leevi toivoi, eikä tällä kertaa kieltänyt itseään haaveilemasta.
”Älä silti kuvittele, että voisit tuoda minulle useammin hyttysmyrkyltä haisevia luonnoksia”, Noel sanoi nauraen ottaessaan kahvipannun käteensä. Leevi virnisti ja lupasi, että ei tekisi enää niin.
Seuraavaan artikkeliin hän kirjoittaisi Adaliciasta, Cherinasta ja Blanchefleurista, jotka Noel oli julistanut salaperäisiksi kaunottariksi ja kaikkien rakastamaksi jutun aiheeksi. Oikeastaan Leevi oli saanut siihen hyvän ajatuksen, jota kehitteli lisää jo mielessään.
