Ficin nimi: Mustaa kahvia ja mansikkahilloa
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: EraserMic
Genre: Slice of life, fluff
Summary:
Aikaiset herätykset olivat Shōtalle silkkaa myrkkyä, ja vaikka Hizashia miten inhottikin herätellä tätä ansaituilta unilta, päivän velvollisuudet eivät odottaneet.A/N: Minulla on edelleen pieniä ongelmia sen kanssa, millä nimillä näistä hahmoista pitäisi kirjoittaa, mutta koska ollaan niin domestic fluffia, ehkä etunimet ovat kaikista luontevimpia. Tosin Hizashi-Mic nyt tykkää liikaa
Eraserista ollakseen kokonaan unohtamatta sitä vapaa-ajallakaan.
Osallistuu
Arkifestiin haasteella 26: Aamu- ja/tai iltarutiinit.
***
Tavanomaisen epämääräinen uni katkesi puoli kuusi aamulla, kun kukon kieuntaa imitoiva ääni hätkäytti Hizashin hereille. Muutamassa sekunnissa hän kurkotti näppäilemään kännykkäänsä viiden minuutin torkutuksen. Yksi torkutus oli pakko olla, ei enempää eikä vähempää. Hizashi ei ikäväkseen voinut väittää olevansa niitä ihmisiä, jotka kellon soitua pääsivät siinä siunaamassa jalkeille ja aloittivat aamunsa täynnä tarmoa. Ei sillä etteikö hän olisi pitänyt itseään tarmokkaana, mutta viisi minuuttia ylimääräistä vetkuttelua oli tullut tavaksi jo vuosikausia sitten, eikä vanhoista rutiineista ollut helppoa päästä eroon.
Hizashi kääntyi takaisin kyljelleen ja kietoi käsiään sylissään tuhisevan Shōtan ympärille. Hänen toinen käsivartensa palveli tämän tyynynä ja oudosta kihelmöinnistä päätellen hän ei ollutkaan tainnut pahemmin liikutella kättään yön aikana. Hizashi nyhti pois suupielestään löytämänsä mustan hiuksen ja töytäisi Shōtaa lempeästi hartiaan. Pehmeä kuorsaus katkesi muminaan.
”Huomenta, good morning! Ennuste lupaa kaunista säätä...” Hizashi liversi kullanmurunsa korvaan ja sai tämän pyrkimään kauemmas hänen rakastavasta syleilystään. Aikaiset herätykset olivat Shōtalle silkkaa myrkkyä, ja vaikka Hizashia miten inhottikin herätellä tätä ansaituilta unilta, päivän velvollisuudet eivät odottaneet. Tosin heidän käsityksensä aamurutiineista poikkesivat toisistaan kuin yö ja päivä, joten sen sijaan, että Hizashi olisi nähnyt vaivaa kammeta Shōta ylös, hän suikkasi muutaman suukon tämän poskelle ja pomppasi sängystä torkkuherätyksen kajahtaessa ilmoille.
Hilpeästi vihellellen Hizashi luovi tiensä kylpyhuoneeseen aamusuihku mielessään. Kunnon herääminen ilman kuuman veden virkistystä ja kunnon kuppia kahvia oli aika lähellä mahdottomuutta. Piristävän vaikutuksen lisäksi kylpyhuoneessa vallitsi hänen asuntonsa paras akustiikka, joten veden kohinan seurana kaakeleissa kaikui tavallisesti herkkiä jenkkiballadeja, joita hän usein koki mielekkääksi hoilailla peseytymisen ohella. Hän nyt tosin lauleskeli melkein missä tahansa, ja vaikkei hänen äänensä aina ottanut pysyäkseen puhtaimpana mahdollisena, nuottiviivastolta hän ei kompastunut koskaan. Se oli vissi ja varma. Hizashi olisi lisäksi voinut hyvällä omallatunnolla sanoa kuulostavansa ihan Bryan Adamsilta.
Suihkusta palatessaan Hizashi kurkisti makuuhuoneeseen. Shōta veteli hirsiä kyljellään pötköttäen ja peitto jaloissaan pyörien. Harvemmin sitä edes tarvitsi peittoa, kun nukkui Shōtaan kietoutuneena, sillä tämä hohkasi kehostaan niin paljon lämpöä, että olo tuli nopeasti tukalaksi ylimääräisten täkkien kanssa. Tosin Hizashista oli käsittämättömän ristiriitaista, miten Shōtan sormet ja jalat olivat muun kehon lämpimyydestä huolimatta aina niin saakelin kylmät. Heillä oli ollut tapana lämmittää toistensa sänkyjä jo ties miten pitkään, mutta kalmokylmien raajojen äkillinen kosketus oli aina ja edelleenkin vähintäänkin hätkähtämisen arvoinen asia. Shōtaa se tuntui huvittavan tuon tuosta.
Vedettyään verhoja sivuun valkenevan aamun tieltä Hizashi palasi kylpyhuoneeseen sukiakseen olemuksensa alter egonsa vertaiseksi. Rutiininomaisesti ja harjaantunein ottein Hizashi muljautti vihreät piilolinssinsä paikoilleen ja kuivasi hartioille ulottuvat vaaleat hiuksensa samalla pohtien, havahtuisiko Shōta silläkään kertaa föönin ulinaan. Tehokkaan varttitunnin jälkeen hän oli saanut loihdittua tukkansa sojottamaan pystyyn tavaramerkkityyliinsä. Kyse oli kärsivällisyydestä, uskollisesta tupeerauskammasta sekä vahan ja lakan saumattomasta yhteistyöstä.
Kun hän nyt katsoi peiliin, sieltä ei katsonut aamu-uninen Hizashi Yamada, vaan aamu-uninen Present Mic. Fleda todella teki sankarin.
Keittiön ohi kulkiessaan Mic napsautti keittiössä valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle ja sujahti makuuhuoneessa vaatteisiinsa. Shōta sen sijaan torkkui selälleen oikaisseena, eikä tuhinan syvyydestä päätellen ollut aikeissakaan heräillä omin avuin. Mic virnisti itsekseen ja kellahti sängylle niin innokkaasti, että patja hypähti.
”My deearest one, my daarling deeeaaar...” hän hymisi maanittelevaan sävyyn ja sipaisi sormellaan Shōtan nenänkärkeä. ”
Herätyyys, Eraseeeer...”
”Ihan kohta...”
”Lähtöön suunnilleen parikymmentä minuuttia. You hear me?”
”...ehtii kyllä...”
”Ei kyllä tuolla puhdilla!” Mic virkkoi ja kampesi itsensä ylös vatsan kurinan käydessä liian ärsyttäväksi. ”Paahdettua vai ei-paahdettua leipää?”
”Ei sen väliä...”
”Eääh, valitse jompikumpi!”
”Vaikka paahdettua...”
”Hyvä homma!” Mic asteli keittiön puolelle kaivamaan esiin aamiaistarpeita. Shōta oli usein vähän nihkeällä päällä aamupalan suhteen, mutta hänelle riitti, kunhan tämä söi edes jotain. Ei sitä ihminen elänyt pelkällä aamukahvilla lounaaseen asti. Paahtoleipä sitä paitsi jos mikä teki terää kahvin kanssa.
Kaadettuaan vastatippuneen kahvin kahteen kuppiin Mic älähti säikähdyksestä Shōtan yhtäkkiä ilmaannuttua peittoon kietoutuneena keittiön oviaukolle.
”
Hey woah, mörkö!”
”Älä viitsi huutaa...”
”Lopeta sinä tuo kummittelu!”
Shōta laahusti lähemmäs vaikuttaen yhä olevan vähintään puoliksi unella, mutta kahvin tuoksu näytti terävöittävän aisteja ja sai askeleenkin suurin piirtein suoraksi.
”Keitit kahvia.”
Mic hymähti toteamukselle. Toisin kuin hänellä, Shōtalla ei ollut tapana kommentoida ääneen sellaisia itsestäänselvyyksiä. Aamuisessa epävireystilassa kaikki oli toisaalta sallittua, ja ennen kaikkea se oli ihan perhanan hellyttävää.
”Yönmustaa kahvia vain sinua varten!” Mic virkkoi ja ojensi kupin, joka otettiin vastaan molemmin käsin.
”Kiitti.”
Kotvan verran Mic vain silmäili peittoon ja kahvikupin taakse kätkeytynyttä miestä. Aamuvarhaisella ja vastaheränneenä Shōta muistutti lähinnä kävelevää ruumista, eikä olemus yleensä ottanut piristyäkseen kuin vasta työpäivän aikana otettujen nokosten jälkeen, jos silloinkaan. Sekaiset hiukset kasvoille valuen, tumma sänki kalpeaa ihoa vasten ja hartiat lysyssä kenenkään ei olisi voinut väittää olevan viehättävimmillään, mutta hänen sydämensä nyt ottikin sulaakseen toisinaan kovin erikoisille asioille.
”Kuivuuko taas?” Mic kysyi myötätuntoisesti Shōtan hieraistessa silmänurkkiaan tuon tuosta.
”Mmm, vaihteeksi. Annatko ne tipat siitä selkäsi takaa?”
Mic unohtui katselemaan, kuinka Shōta pudotti kuiviin silmiinsä muutaman tipan. Käden tärinästä huolimatta tähtäys oli vakaa ja aine päätyi sinne minne pitikin. Silloin harvoin kun Mic itse kaipasi helpotusta kuiviin silmiinsä, vähintään kolmasosa pullon sisällöstä valui pitkin poskia, ja Shōtan piti naulita hänet aloilleen voidakseen vähän avustaa siinä onnettomassa räpellyksessä.
Leivänpaahtimen ääni säpsäytti Micin ajatuksistaan. Hän ponkaisi tuolistaan, suukotti Shōtaa ohimennen päälaelle tämän istuessa sopivasti lähellä ja poltti näppinsä siirtäessään leivät lautasille.
”Holy shit, miten kuumia!”
”Varovasti niiden kanssa.”
”Ollaan, ollaan!”
Mic levitti omalle leivälleen tuhdin kerroksen mansikkahilloa, joka ansaitsi osakseen katsahduksen kulmien alta. Shōta oli aina pitänyt kyseistä mieltymystä sangen vastenmielisenä, mutta toisaalta tälläkin oli joitain niin merkillisiä tapoja liittyen ruokiin ja syömiseen, että hän olisi voinut kirjoittaa vähintään novellin aiheesta.
”Hilloa vai voita?” hän kysäisi.
”Voita.”
”Arvasin.”
”Turhaan kai edes kysyit”, Shōta hymähti kahvikuppiinsa.
”Tässä asiassa oletkin pahasti kaavoihisi kangistunut." Mic voiteli toisen leivistä, laski lautasen kullanmurunsa eteen ja istui alas pöydän ääreen syödäkseen loppuun mansikkahilloleipänsä. ”Vaan tässä combossa on muun muassa sekin verraton puoli, että pusut maistuvat sitten mansikalta!”
”Tai sitten ne maistuvat mansikan ja paahtoleivän yhdistelmältä, mikä taas ei kuulosta hyvältä.”
”Parempi sekin kuin voi ja paahtoleipä, Eraser honey.”
”Totta”, Shōta totesi hörpäten kuppinsa tyhjäksi. ”Ellei sitten musta kahvi peitä kaikkea alleen.”
”Ehkä juttua sopisi testata?”
Shōta huokaisi tietäen mitä oli tulossa ja nojautui kyynärpäihinsä. Mic virnisti ja kurkotti pöydän yli varastamaan suukon pari.
”Jjjep, kahvilta maistui!”
”Mansikalta myös suurimmaksi osaksi”, Shōta tuhahti nenäänsä nyrpistäen. ”Ja vähän hammastahnalta samaan aikaan, hyi hitto.”
”Mm-hm, se kyllä jättää aika kiehtovan sivumaun suuvärkkiin”, Mic tuumasi mutustaen pikavauhtia loput leivästään tajutessaan äkkiä kellon kirineen melkoisella vauhdilla. ”Mutta hey, pistele nyt se poskeesi ja pue päälle! Lähtöön kolme minuuttia, ready steady go!”
”Olen jo pukenut”, Shōta huomautti paahtoleipää suussaan. ”Otin vain peiton mukaan.”
”Oho, varauduit ennalta!”
”Niin tein.”
Peiton alta paljastuivat säkkimäiset mustat vaatteet, jotka Shōtan päällä näki tuon tuosta. Kai kokonaisuuden olisi voinut laskea eräänlaiseksi sankarin univormuksi, sikäli mikäli asialla oli Shōtalle mitään väliä. Mic tiesi hyvin, ettei ollut. Hänestä tosin oli huutava vääryys, että Shōta piilotti upean kroppansa sellaisten rytkyjen alle.
”Milloin muuten olet viimeksi harjannut hiuksesi?” hän kysäisi juoksuttaen sormiaan mustissa suortuvissa ja haravoi matkaansa takun jos toisenkin.
”Varmaan viime viikolla.”
”Hyvä”, Mic sanoi ja tarttui päällystakkiinsa. ”Aletaan sitten mennä, ettei myöhästytä tunnilta!”
”Opettajan myöhästymisiä ei kai lasketa.”
”Sweetie, älä lähde tuolle linjalle.”
