Nimi: Toisen asteen yhtälön ratkaisukaava
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: K-11
Genre: het-drama
Paritus/päähenkilöt: Wyatt/Athene
Varoitukset: N/A
Haasteet: Oneshot10 (622 sanaa), A Softer World -haaste II (I was happier, dreaming)
A/N: Tekstini taitavat elää ihan omaa elämäänsä, sillä tämänkin piti olla Fluffy10-haasteeseen sanalla "myöhäinen". Hupsistakeikkaa, ei ollutkaan... ja näemmä otsikointikin on jotain ihan omaa luokkaansa kahtakymmentä vaille kaksi yöllä. Enjoy.***
Wyatt sulki silmänsä ja kuunteli ympärillään vellovan yökerhon tunnelmaa. Kirkkaina joka kolkkaan välähtelevät valot tuntuivat läpäisevän silmäluometkin loputtoman ohuen paperilyhdyn hauraiden seinämien tavoin. Mies ei tiennyt, mitä hän teki yökerhossa, siellä hän ei ollut lainkaan kotona. Wyattin hiukset olivat kuin linnunpesä, joka odotti takaisin palaavia asukkejaan; hänen harteillaan lepäsi nukkavieru tummansininen villakangastakki. Väärässä paikassa ja ehkä ajassakin ollut Wyatt yritti kadota ajatuksen voimalla ilmaan, muuttua hennoksi tomuksi ja ilmestyä johonkin muualle. Se ei tietenkään onnistunut, hän oli yhä olemassa vain siinä tilassa, jonka seinät näyttivät katoavan pimeyteen.
Wyatt kuuli vierestään naisen äänen, joka ei ollut suunnattu hänelle vaan baarimikolle tiskin takana. Äänessä oli jotain tuttua, ystävällistä ja maanläheistä. Hänen täytyi tietää, kenelle se saattoi kuulua; siihen sitoutui hänen mielessään utuisia muistoja ja unelmia. Avatessaan silmänsä hän oli unessa, sieltä nainen ainakin vaikutti olevan peräisin. Pitkä ja näyttävä nainen oli istuutunut hänen viereensä baarijakkaralle. Naisen kädessä oli matala viskilasi, josta tämä siemaili kirkkaanruskeaa alkoholia rauhalliseen tahtiin. Hänen vartaloaan verhosi kaunis kiiltävästä kankaasta, ehkä silkistä, tehty musta mekko, jossa näytti olevan pitkä halkio. Naisen tummanruskeat hiukset oli kietaistu kauniille ranskalaiselle palmikolle, ja hän huomasi, kun Wyatt ihaili hänen hyvällä tavalla ylpeää olemustaan.
"Minä olen Athene. Oikein miellyttävä tavata…" naisen elämänilolla kyllästetty ääni pysähtyi kysymään Wyattin nimeä, mutta mies hukkui naisen sinisiin silmiin ennen kuin tajusi, että hänen pitäisi esitellä itsensä. Wyatt sukaisi otsahiuksiaan syrjään pikaisesti ja hymyili naiselle takaisin.
"Ah, mukava tavata. Olen Wyatt", mies vastasi kohteliaasti tajuttuaan tökeryytensä ja jatkoi sitten nyökäten viskilasiin päin, "maistuuko viski?" Kysymyksensä perään hän heitti vielä väsyneen hymyn lisää.
"Ei niinkään. Kaikki on minulle niin… tunnotonta", Athene totesi ykskantaan naurahtaen vastauksensa päätteeksi ja otti taas kulauksen viskiä. Wyatt huomasi naisen kauniit kynnet, jotka kimalsivat tuhansina sateenkaaren sävyinä. Tämä huomasi jälleen Wyattin kehosta läpipaistavat merkit ja napautti kynnet kaarena lasipintaiseen tiskiin, jolloin mies säpsähti hieman.
"Miksi sinä sitten olet täällä, Wyatt hyvä?" Athene kysäisi hetken päästä nojaten käteensä mietteliään näköisenä. Naisen olemuksesta huokui kiinnostus Wyattia kohtaan; jotakin, mikä oli aivan odottamatonta. Wyatt haukotteli käsivarteensa – kello oli kuitenkin jo paljon pikkutuntien puolella, vaikkakin hän ei lainkaan tiennyt, kuinka paljon – ennen vastaustaan.
"Minä en tiedä, en tosissaan", Wyatt myönsi hetken mietittyään. Athene katsoi häntä yhtä syvälle kuin mies oli juuri hetkeä aiemmin katsonut naista itseään. Athenen katseessa oli paloa, hän painautui Wyattin lähelle, suuteli tätä maalatuilla huulillaan kuumemmin kuin kukaan oli koskaan suudellut häntä-
Athene istui edelleen hiljaa katsellen tuolillaan, jalka pilkistäen asun halkiosta. Wyatt ravisteli mielestään äkillisesti sinne muodostuneen tilannekuvan, joka oli hypähtänyt esiin jostakin väsyneen mielen pimeimmästä kolkasta. Tosiasioiden tarkistus oli tarpeen: hän ei ollut suudellut juuri tapaamaansa naista, naisen katseessa ei välttämättä ollut minkäänlaista himoa häntä kohtaan… välttämättä? Wyattin ajatukset olivat eksyneet oudoille sivuraiteille, joilla hän huomasi haluavansa vieressään istuvaa tyrmäävän upeaa naista. Hän vilkaisi naista, joka oli palannut omaan kuplaansa viskilasin ääreen. Mikä kiero sattuma oli tuonut heidät juuri sinä yönä yhteen? Athene oli sellainen nainen, jonka Wyatt oli aina kuvitellut joskus löytävänsä ja ottavansa.
"Meillä ei ole mitään menetettävää", Wyatt kuuli itsensä sanovan. Ääni oli lavea, läpinäkyvä, ei hänen omansa. Athene katsoi olkapäänsä yli jotenkin surullisen näköisenä ja taisi nyökätäkin hieman.
"Minä tiedän", hän kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti yökerhossa kaikuvan teknomusiikin yli. Sitten Wyatt ja Athene lähestyivät toisiaan, Athenen kimmeltävät sormet koskettivat sähköisesti Wyattin poskea, he suutelivat intohimoisesti, Athenen naamion valuessa kyynelinä pois hänen kasvoiltaan. Wyattin kädet kävivät Athenen vartalolla, tämä oli nuori ja kaunis ja jäntevä, täydellinen kumppani ilman menneisyyttä tai tulevaa, nollakohta-
Wyatt havahtui hiljaisena sängystään. Hän nosti päätään sen verran, että näki seinällä raksuttavan kellon; se oli puoli neljä aamuyöllä. Ulkona sade pesi pois pahoja unia, Wyatt näki pisaroiden putoavan kirkkaasti loistavan pihavalon sinisessä loimussa. Hänen unensa mysteerien verhoamasta Athenesta oli ollut niin kovin aidon tuntuinen, mutta ei kuitenkaan tosi… vaikka kuinka Wyattin valkoisista lakanoista löytyikin pieniä, hennosti kiiltäviä glitterhiukkasia.