Ficin nimi: Helvetin esikartano / Individualismin surma
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Nälkäpeli
Ikäraja: S
Mukana: Haymitch & Effie
Genre: Draamaa tämä taitaa olla, sisältää myös vallitsevan dystopian ja senhetkisten olosuhteiden manailua
Summary:
Jos häneltä kysytään, vyöhyke 13 ja sen säännöt osoittavat verrattomasti, miten todellisuudessa lähes rappiolle turmeltunut järjestelmä luulee itsestään liikoja ja asettaa itsensä jalustalle velloen omassa ylimielisyyden sumussaan. / Jos häneltä kysytään, vyöhykkeellä 13 on hallussaan kaikki elementit, joilla on valta saada yksilö asettumaan marionetiksi muiden ohjailtavaksi.A/N: Teki mieli pitkästä aikaa kirjoittaa Nälkäpelistä. ^^ Osallistuu
Otsikkohaasteeseen (kaksi erillistä otsikkoa).
***
Jos häneltä kysytään, vyöhyke 13 ja sen säännöt osoittavat verrattomasti, miten todellisuudessa lähes rappiolle turmeltunut järjestelmä luulee itsestään liikoja ja asettaa itsensä jalustalle velloen omassa ylimielisyyden sumussaan. Haymitch on kuullut puhuttavan jumalasta, siitä miten jonkun korkeamman voiman kuviteltu läsnäolo on antanut aiemmin eläneille voimaa ja turvaa. Nykyään ei enää kuule puhuttavan kaikkivaltiaasta, mutta helvetin käsite elää yhä.
Vyöhyke 13 on lähellä sellaista.
Haymitch on jo kauan sitten lakannut välittämästä ympäröivästä maailmasta enemmän kuin on välttämätöntä, eikä hän olisi milloinkaan uskonut kaipaavansa takaisin kotivyöhykkeelleen ja edelliseen elämäänsä. On vaatinut vuosia muurata menneisyyden liika vatvominen välinpitämättömyyden muurin suojiin, eikä hän halua antaa sen mureta tilapäisessä heikkoudessaan. Vyöhykettä 12 ei enää ole, se on karu totuus.
Haymitch tuijottaa verestävin silmin viinapulloa edessään. Hänen henkilökohtaisen helvettinsä esikartano manifestoituu kolhuja ottaneeseen lasipintaan, kulmasta repeytyneeseen etikettiin ja kirkkaaseen nesteeseen, jota voisi luonnehtia elämän perusedellytykseksi. Hänellä ja hänen senhetkisellä olinpaikallaan vain on tyystin eri käsitys sellaisen määrittelystä.
Pullossa, jossa vielä viikko sitten on lillunut vahvan alkoholin viimeiset kulaukset, on nyt vettä. Haaleaa vettä, joka ehkä menisi kylmänä alas, mutta nykyiseltään Haymitchin ei tekisi mieli edes katsoa pulloa. Sisältö on hämäävä, huijaava, ja saa hänet entistäkin ärtyneemmäksi. Sen sijaan, että hän olisi heittänyt pullon pois sen tyhjennyttyä, hänen oli käsketty säilyttää se ja hyödyntää johonkin muuhun. Turha kuvitellakaan, että vyöhyke 13 heittäisi mitään vähänkään käyttökelpoista pois. Sellainen sotisi yhteistä taisteluhenkeä vastaan pahan kerran.
Haymitchin taisteluhenkeä vastaan puolestaan sotii vallitseva alkoholittomuus, joka ajaa hulluksi hetki hetkeltä enemmän. Hän olisi valmis vaikka murhaamaan jonkun saadakseen tilanteeseen jonkin helpotuksen. Hän olisi valmis myymään sielunsa mukillisestakin jotain viinalta kalskahtavaakin.
Selväpäisenä maailma tuntuu erilaiselta. Jotkut hänen tuttunsa vaikuttavat nyt yllättävän älykkäiltä, toiset taas kolme kertaa tyhmemmiltä kuin mitä hän on tuuminut aiemmin. Joidenkin kohdalla Haymitch ei osaa sanoa eroa suuntaan tai toiseen.
Effie on yksi sellainen. Sama se katsooko Haymitch tätä vieroitusoireista verestävillä vai humalan samentamilla silmillä, hän näkee edessään naisen, joka on ulkonäöstään turhantarkka Capitolin kummallisia muotivirityksiä myöten, ja jonka toimintatapoihin järjestelmällisyys ja moitteettomat käytöstavat ovat rasittavuuteen asti iskostuneet niin kauan kuin hän on tämän tuntenut.
Haymitch antaa katseensa vaeltaa viinapullosta vastapäätään istuvaan Effieen, joka yrittää peilata kasvojaan lusikan pinnasta samalla taputellen sormenpäällään luomillensa jotain harmaata. Pöydällä nököttää pieni kappale hiiltä, joka selittää värin alkuperän. Se ei taatusti vedä etäisestikään vertoja pääkaupungin kauneustuotteille, mutta kaiketi tarjoaa jotain pakokeinoa kaikkialla vallitsevasta samankaltaisuuden massasta. Vyöhykkeen 13 henkeen verrattuna Effie on suorastaan hälyttävän individualistinen, mitä ei välttämättä katsota hyvällä, mutta eipä kyseessä ole mitään laitontakaan.
Hänestä on verrattoman ironista, miten Effie yrittää erottua ympäristöstään lisäämällä harmautta ennestäänkin suhteellisen mitäänsanomattomaan olemukseensa.
Heidän katseensa osuvat toisiinsa muutamaksi sekunniksi. Effien ilmeestä on luettavissa pieni haaste, ja Haymitch pysyy vaiti. Moinen primitiivisin keinoin toteutettu ehostautuminen vaikuttaa niin turhamaiselta kuin kuvitella saattaa, mutta jos se antaa Effielle paremman olon, eipä hän siitä liiaksi jaksa vaivautua naljailemaan. Effiellä sentään on jotain niinkin näppärää kuin hiili luomivärinsä korvikkeena. Hänen alkoholinsa taas on muuttunut pelkäksi vedeksi.
Effie ei tosin näytä yhtään pahalta ilman ehostustaankaan, mutta sellaista on turha sanoa ääneen. Hänen mielipiteensä tuskin hetkauttaisi tuon taivaallista.
***
Jos häneltä kysytään, vyöhykkeellä 13 on hallussaan kaikki elementit, joilla on valta saada yksilö asettumaan marionetiksi muiden ohjailtavaksi. Sekasorto ja sen mukanaan tuomat kohtalot ovat muokanneet paikasta askeettisen koneiston, joka sykkii eläväisyyttä harvenevassa määrin. Effien mielestä se muistuttaa muurahaiskekoa, jonka työläiset hoitavat osuutensa yhteisen edun nimissä kuningattaren hyväntahtoisuuden mielessään pitäen.
Hiljalleen hän on alkanut ymmärtää, kuinka pienelle taholle keskittynyt päätösvalta on alttiina tyrannian hampaille. Joko hän on aiemmin ollut sokea, tai vaihtoehtoisesti ei ole milloinkaan uhrannut moiselle tuumaukselle liikaa aikaa. Sellainen olisi katsottu niskuroinniksi ja valitsevan rauhan rikkomiseksi missä tahansa. Aikaisempi suojattu elämä on jättänyt hänet naiiviksi.
Vyöhyke 13 hengittää eri tahtiin kuin Capitol. Tiivis yhteisö, jossa kaikki marssivat samaan tahtiin ja uhraavat henkilökohtaiset halunsa, säilyttää voimansa muuttuvassa ajassa. Se on fakta, jota häntä inhottaa myöntää.
Ehkä hänestäkin on vähitellen muotoutumassa vain yksi muista. Hän käyttää samanlaisia vaatteita kuin toiset, syö samanlaista ruokaa kolkossa salissa ja nukkuu samanlaisen ankeuden keskellä. Maailmassa ei ole enää väriä.
Effie kääntelee lusikkaa, jonka pinnasta onnistuu juuri ja juuri näkemään kuvajaisensa. Metalli on kerännyt pintaansa hieman ruostetta, mikä saa hänet kaipaamaan pääkaupungin platinaisia aterimia, joiden kirkkaus suorastaan särkee silmiä. Hänen kuvajaistaan himmeästi heijastava lusikkakin sattuu silmiin, mutta eri syystä.
Hiilenkappale saa luvan kelvata. Effiestä on alkanut tuntua, että mikä tahansa muu kuin maanläheinen kosketus koettaisiin niin vieraaksi, että se keräisi puoleensa katseita. Hän ei panisi sitä pahakseen toisaalla, mutta täällä hänet leimattaisiin liian erottuvaksi, kenties hankalaksikin. Ei hän liian massiivista suurennuslasia ylleen kaipaa, vaikka joku ehkä katsoisikin hänen kasvojaan toistamiseen ja huomaisi hiilenharmaalla korostetut luomet. Hän ei toimi järjestyssääntöjä vastaan, sen hän on varmistanut ympäristöään tutkaillen. Hän on keskellä suurta kapinaa, mutta auktoriteettien kunnioitus on yhä luontevaa. Pienellä soveltamisella hän kenties saattaisi olla tyytyväinen senhetkiseen tilanteeseensa.
Haymitch sen sijaan ei edes yritä peitellä turhautumistaan. Alkoholin puute on ajamassa tätä kohti henkilökohtaista kriisiä, eikä kukaan tarpeeksi lähelle uskaltautuva ole jäänyt paitsi myrkyllisyydestä, jota miehestä säteilee jokaiseen ilmansuuntaan. Haymitch ei ole aikaisemminkaan kiinnittänyt liiaksi huomiota olemukseensa, mutta harottava parransänki ja punoittavat silmät mustine renkaineen tuovat verrattomasti esiin kiirastulen, jota tämä tarpoo läpi.
Effie vilkaisee kulmiensa alta miestä vastapäätään. Intensiivisestä tuijotuksesta päätellen vedellä täytetty entinen viinapullo merkitsee Haymitchille jotain muuta kuin mitä se vain yksinkertaisesti on, luultavimmin pilkkaherjaa päin kasvoja. Effie on huomannut ja myös kokenut, miten vyöhyke 13 riisuu väeltään jokaisen naamion antamatta tilaisuutta kätkeytyä aineilla luodun sumun tai kosmetiikalla maalatun verhon taakse. Jäljelle jää ontto tunne rintaan kuin jotain oleellista puuttuisi, Haymitchin tapauksessa sakea humala.
Hänen silmiinsä kunnon ryhtiliike ei olisi pahitteeksi, mutta hän päättää pysyä hiljaa heidän katseidensa kohdatessa muutamaksi sekunniksi. Haymitchin silmien katse on tylyydessään tuttuakin tutumpi, mutta Effie ei jaksaisi millään sietää minkään sortin pisteliäitä vastaiskuja, joita hän luultavasti saisi osakseen, mikäli kommentoisi jotain ääneen. Haymitchin sietorajat käyvät ylikierroksilla jo valmiiksi.
Jollain tapaa hänestä on silti virkistävää nähdä Haymitch selväpäisenä, vapaana vuosikausia jatkuneesta alkoholin väärinkäytöstä. Vyöhyke 13 todella tuo ihmisistä esiin jotain aitoa, vaikkakin ajatus tuntuu äärimmäisen ristiriitaiselta kaikkien pyrkiessä sulautumaan betoniseiniin.
Marina & The Diamonds - Savages
Murder lives forever
And so does war
It's survival of the fittest
Rich against the poor
At the end of the day
It's a human trait
Hidden deep down inside of our DNA
One man can build a bomb
Another run a race
To save somebody's life
And have it blow up in his face
I'm not the only one who
Finds it hard to understand
I'm not afraid of God
I am afraid of Man
Is it running in our blood
Is it running in our veins
Is it running in our genes
Is it in our DNA
Humans aren't gonna behave
As we think we always should
Yeah, we can be bad as we can be good
Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all
We're just animals, still learning how to crawl
We live, we die
We steal, we kill, we lie
Just like animals
But with far less grace
We laugh, we cry
Like babies in the night
Forever running wild
In the human race
Another day, another tale of rape
Another ticking bomb to bury deep and detonate
I'm not the only one who finds it hard to understand
I'm not afraid of God
I'm afraid of Man
You can see it on the news
You can watch it on TV
You can read it on your phone
You can say it's troubling
Humans aren't gonna behave
As we think we always should
Yeah, we can be bad as we can be good
Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all
We're just animals, still learning how to crawl
Underneath it all, we're just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
Truth is in us all, cradle to the grave
We're just animals still learning to behave
All the hate coming out from a generation
Who got everything, and nothing guided by temptation
Were we born to abuse, shoot a gun and run
Or has something deep inside of us come undone?
Is it a human trait, or is it learned behavior
Are you killing for yourself, or killing for your savior?
Underneath it all, we’re just savages
Hidden behind shirts, ties and marriages
How could we expect anything at all?
We’re just animals still learning how to crawl
Underneath it all, we’re just savages
Hidden behind shirts, ties & marriages
Truth is in us all, cradle to the grave
We’re just animals still learning to behave