originaali
K-11
varoitukset: itsetuhoisuus
Toinen osa yhtyeen tuotantoani, kappaleella
Me ei kuolla koskaan (
lyriikat).
Ensimmäinen osa:
Elossa (K-11)
Seuraava osa:
Pelätä pimeää (K-11)
Me ei kuolla koskaanLapsena oli mukava kuunnella kun vanhemmat vielä tekivät mitä nyt tekivätkään toisissa huoneissa mutta nyt se ei ole lainkaan mukavaa kun olen kahdenkymmenen ja he rakastelevat seinän takana.
Välillä tahtoisin muuttaa pois mutta muistan kyllä miten siinä viimeksi kävi. Päätä särkee mutta en muista olenko hakannut sitä seinään, toisinaan muistan niin vähän, siihen on monia syitä.
Kaivan vaatekaapista Irmin vanhan puseron ja vedän syvään henkeä sitä vasten jos oikein kuvittelen voin vielä haistaa hänet varmasti voin.
Muistan yhden päivän koulun pihalla aurinko paistoi joku oli saanut auton ja nojailtiin sen konepeltiin Irmi otti kasvoni käsiensä väliin ja sanoi ettei tarvitse pelätä, ettei me kuolla, koskaan.
Mutta se oli vale.
En saa unta tänäkään yönä niin kuin useimpina öinä en. Jos saan se johtuu tietysti unilääkkeistä ja sitten näen unia, enimmäkseen kauheita. Joissain olen paikalla vaikka oikeasti en ollut, toisissa minua ammutaan päähän, joskus herään huutaen ja äiti silittää hiuksiani niin kuin joskus sata vuotta sitten. Todellisuus ympärilläni tuntuu kolmelta metriltä multaa rinnan päällä, kaikki on aina joko hyvin tai huonosti. Viime vuosina enimmäkseen huonosti.
Irmi oli aloittanut opinnot yliopistossa. Minä en ollut vielä aloittanut mitään missään enkä aloitakaan, mutta hän osti baskerin niin kuin humanistien kuuluu ja joi iltaisin punaviiniä ainejärjestöilloissa ja tuli sitten luokseni ja painautui vuoteeseen minua vasten ja olin niin onnellinen ohuista seinistäni ja tympeästä soluasunnostani ja tyttöystävästäni joka päälleni kavuttuaan salpasi henkeni,
silleen hyvällä tavalla.
Irmi sanoi ettei me kuolla koskaan mutta yhtenä päivänä ei tullutkaan luokseni päivälliselle ja sitten sain tietää kaiken eikä sitä ruokaa syönyt enää kukaan ja tuntui että lakkasin saamasta ilmaa mutta – pahinta – hengitin yhä. Irmi rakasti kun painoin hampaat hänen kaulalleen ja nyt kun painan ne valtimolleni voin miltei tuntea elämän sykkeen.
Irmi sanoi että me ei kuolla koskaan mutta vuotta myöhemmin makasi tienvarressa (näin luulen) hiukset ja veri sädekehänä, uskomattoman kauniina ja erittäin kuolleena.
Ja sitä valetta minä en voi antaa anteeksi.
