Sanoitta | Luna/Neville | S, ficlet

[vinkuravarvas]

Ficin nimi: Sanoitta
Kirjoittaja: vinkuravarvas
Tyylilaji/Genre: Draama (romance?) vaikka joitain angstisia piirteitä tässä onkin näkisin painon olevan kumminkin toivossa ja paremmassa tulevaisuudessa!
Ikäraja: Sallittu
Paritus/Päähenkilöt: Luna/Neville
Tiivistelmä/Summary: "Jo ensimmäisten kyynelten hitaasti pudotessa Lunan myttyyn kiertyneelle makuupussille poika oli siinä."
Vastuunvapaus: Kaikki oikeudet kuuluvat Rowlingille, minä vain leikin ilman minkäänlaista rahallista korvausta.

A/N: Jossain pimeän pääkoppani nurkassa on pienen pieni ajatus, joka sitkeästi yhä edelleen kaikesta vastaisesta tiedosta huolimatta jaksaa väittää että Luna ja Neville ovat luotuja toisilleen. Tämä ficci on pieni tuosta ajatuksesta lähtöisin oleva kuvaus joka ajallisesti sijoittuu Kuoleman varjelusten loppupuolelle. Finissä en aiemmin ole tullut ficcejä kummemmin julkaisseeksi, ja jostainhan sitä on aloitettava. Rakentava kommentointikin on tervettullutta, tiedostan kyllä että suomen kielen hienoudet, kuten esimerkiksi pilkkusäännöt, eivät minulle vielä lukiossakaan koskaan auenneet!

Sanoitta

Öinen tarvehuone oli hämärä ja täynnä nukkuvien ihmisten tahtomattaan aiheuttamaa hiljaista ääntä, makuupussien kahinaa, kääntyviä kylkiä, yskähtelyä ja piiloteltuja niiskahduksia. Korkeiden uurteisten kivipylväiden lomassa kaukana katonrajassa hohti himmeä sininen valo jonka ansiosta huoneessa oli mahdollista erottaa nukkuvien oppilaiden tummat ääriviivat ja tarpeen vaatiessa liikkua astumatta vahingossa kenenkään varpaille tai ojennetuille hauraille käsivarsille. Huone tuntui kuin itsestään tietävän mikä vuorokaudenaika ulkopuolella vallitsi ja siitä lähtien kun ensimmäiset oppilaat olivat muuttaneet huoneeseen käytännössä pysyvästi, se oli alkanut itsestään hämärtyä öiksi. Tuntui melkein siltä kuin huone itse olisi keskellä ulkopuolella vallitsevaa kaaosta ja kauhuja jollain selittämättömällä tavalla pyrkinyt huolehtimaan oppilaista, lohduttamaan ja turvaamaan myös unen.

Kauimmaisessa nurkassa Luna Lovekiva istui hievahtamatta kädet tiukasti ohuiden säärtensä ympäri kiedottuina ja leuka polviin nojaten, jo ennestään suuret silmät mahdottoman suurina auki tarvehuoneen pimeyteen tuijottaen. Hän ei nähnyt ympärillään nukkuvia toisen vuosikurssin oppilaita, jotka unessaan näyttivät ikäistään entistä nuoremmilta. Heistä kenenkään ei olisi kuulunut joutua piilottelemaan täällä, tarvehuoneen tarjoamassa viimeisessä turvassa. Joka puolella huonetta oppilaat nukkuivat levotonta koiranuntaan eikä huone enää nykyisin ollut hiljainen edes öisin. Liian moni oppilas heräili itkuun ja omiin painajaisiinsa.

Luna ei pystynyt nukkumaan hämärässä kylmien kiviseinien ympäröimänä, ei enää sen jälkeen mitä Malfoyn kartanossa oli tapahtunut, ei liian monen kolkossa kellarissa vankina valvotun yön jälkeen. Tahtomattaan hänen ajatuksensa lipuivat joka öiseen tapaansa takaisin siihen loukkoon. Vielä täälläkin, ystävien ja muiden entisten Albuksen kaartilaisten ympäröimänä hän saattoi yhä kuulla korvissaan kaukaisen kiljunnan ja Bellatrixin riemunsekaiset huudot. Hän saattoi tuntea ihollaan pelon ja jatkuvan odotuksen. Sen kuinka jokainen hetki kului hitaasti portaita laskeutuvia raskaita askeleita kuulostellen.

Äänetön väristys ravisteli tyttöä rajusti päästä makuupussin laskoksiin piilotettuihin varpaisiin. Vasta kun kyyneleet hitaasti pisaroivat hänen kalpeille poskilleen hän itsekin tajusi itkevänsä. Hiljaa ja huomaamattomasti. Yksi asia jonka hän tiedostamattaan Malfoyn kartanossa oli oppinut, oli kuinka itketään äänettömästi. Niin ettei lopulta itsekään jälkikäteen voi olla varma itkeneensä, niin ettei itkusta jää jälkeä.

Jo ensimmäisten kyynelten hitaasti pudotessa Lunan myttyyn kiertyneelle makuupussille poika oli siinä. Ja kuten niin monena yönä aiemmin hän kietoi kätensä tytön ympärille ollen liikkuessaan yhtä hiljaa ja äänetön kuin tyttö itse. Hän veti tämän vierelleen valojen sinisessä hohteessa, solmi sormet ja käsivarret tiukaksi solmuksi, suojaksi heidän ympärilleen, ja painoi kasvonsa tytön yön sotkemiin likaisenvaaleisiin hiuksiin.

Neville tiesi aina milloin Luna itki, silloinkin kun Luna ei tiennyt sitä itsekään. Ja joka kerta hän ilmestyi paikalle hiljaa päästämättä edes kuiskausta, kaikki sanomattomat sanat ja lauseet piirtyneinä viivoiksi ja varjoiksi hänen runnotuille kasvoilleen. Ja kerta toisensa jälkeen Luna upottautui tähän hiljaisuuteen, joka poikkesi kaikilla mahdollisilla tavoilla hänen muistojensa kellarin tukahduttavasta äänettömyydestä. Ja tuohon sanattomuuteen, tasaiseen hengitykseen ja hennon savuisten hiusten tuoksuun he lopulta nukahtivat kivisen pylvään syvennyksiin nojaten.

Ja jokaisen yön jälkeen he heräsivät aamuun levollisina, yhä toisiinsa kietoutuneina ja aavistus tulevaisuuden mukanaan lupaamaa onnea kasvoillaan.

[DragonHeart58]

Tykkäsin tästä kyllä kovasti

Minusta olet onnistunut mahtavasti luomaan tähän sellaisen epävarman ja pelokkaan tunnelman, joka sopi tekstiin tosi hyvin. Pidin kovasti tekstin kuvailusta, se antaa omanlaisensa säväyksen tekstin ilmapiiriin ja päästää lukijan ikään kuin kokemaan ja näkemään samoja asioita mitä Lunakin . Luonnehtisin tämän tyylilajia/genreä juuri tuolla tavalla miten itsekin olet: tästä löytyy angstiin viittaavia elementtejä kuten surua, ahdistusta ja pelkoa, mutta silti tässä on pilkahdus toivosta ja aurinkoisemmasta huomisesta, ja minä pidin siitä

Tykkään Lunasta kovasti hahmona, ja minusta oli ihanaa että olit valinnut hänet tähän päähenkilöhahmoksi. Tässä Luna oli vakavampi ja muutenkin surullisempi hahmo kuin mitä yleensä, mutta se on kyllä tässä tilanteessa täysin ymmärrettävää. Neville oli aivan ihana lohduttaessaan Lunaa, ja tykkäsin hänen hahmostaan tässä kovin kovin paljon <3

Jo ensimmäisten kyynelten hitaasti pudotessa Lunan myttyyn kiertyneelle makuupussille poika oli siinä.
Tää on aivan mahdottoman ihana kohta, johon tykästyin ihan hurjasti <3 Tosi kaunista kieltä ja kertoo kaiken sen, mikä on tarpeellista tietää - vieläpä aivan ihanalla tavalla :3

Tämä on tosi ihana ficci, josta tykkäsin kyllä tosi paljon Kirjoitat kivasti ja elävästi, ja teksti on mukavalukuista Minun makuuni teksti oli jaettu sopiviin kappaleisiin, joka jäsenteli tekstiä hyvin ja antoi tekstille hyvän rakenteen, jota oli sitten helppo ja sujuva lukea Pilkkuvirheistä en uskalla sanoa mitään, koska en itsekään ole niistä aina ihan täysin kärryillä XD Mutta jos niitä oli, eivät ne minun lukemistani haitanneet ollenkaan

Kiitos tästä!

-DH58

[vinkuravarvas]

Kiitos kovasti DragonHeart58! Kiva kuulla että tykkäsit Luna on kyllä ehdottomasti myös yksi omista suosikeistani Potter hahmojen joukossa. Ihan mahtavaa että jaksoit kommentoida ja jakaa omia ajatuksiasi, kiitos!

[Fiore]

Aaw, tää oli tosi sulonen ficci, tykkäsin tosi paljon <3 Varsinkin kuvailu oli tosi kaunista ja elävää, miltein saatoin nähdä kohtauksen omin silmin. Luna on ehdottomasti yksi lempihahmoistani ja hänestä kertovat ficit ovat aina jotenkin niin ihania . Tykkäsin myös tästä hiukan masentavasta tunnelmasta mikä tässä oli, mutta silti siinä oli se pieni toivon kipinä, että kyllä tästä selvitään. Koko ficci oli muutenkin tosi rauhallisen tuntunen ja asiat eteni jotenkin luonnollisesti ja ihanan rauhallisesti.

Kauimmaisessa nurkassa Luna Lovekiva istui hievahtamatta kädet tiukasti ohuiden säärtensä ympäri kiedottuina ja leuka polviin nojaten, jo ennestään suuret silmät mahdottoman suurina auki tarvehuoneen pimeyteen tuijottaen

Tämä oli yksi lempikohdistani, jotenkin niin tuttu tunne istua jossain yön pimeydessä ja tuijottaen jotain. En sitten tiedä, johtuuko siitä, että olen vähän tällainen yö ihminen, joka tykkää valvoa ja vaan tuijottaa jotain yötaivasta ajattelematta mitään, vai jostain muusta, mutta tuo kohtaus oli kuitenkin äärettömän ihana <3

[Felia]

Ooh, olipas tämä kaunis, lyhkäinen teksti.

Ihanasti olit onnistunut kuvailemaan ympäristöä, sen tapahtumia ja Lunan tuntemuksia. Varsinkin tuo Malfoyn kartanon tapahtumat saivat niskakarvat pystyyn, hyrrr. Mitä kaikkea kauheaa Luna on joutunutkaan käymään siellä läpi...

Loppu oli ihana, kun Neville tulee lohduttamaan Lunaa, ja eritoten siitä, että tämä tietää, milloin Luna itkee, vaikka tyttö ei itse vielä tajuakaan niin tekevänsä. Se viestii siitä, että Neville pitää hyvin tarkasti silmällä Lunaa, ja pysyttelee varmasti aina tämän lähettyvillä, jotta voi tarpeen vaatiessa lohduttaa tätä. Pidin myös todella paljon siitä, että kumpikaan ei puhu mitään - tuollaisessa tilanteessa sanoilla ei ehkä olisi sen kummempaa merkitystä, mutta toisaalta taas he eivät ehkä tarvitse sanoja ymmärtääkseen toisiaan. Ilmeet, teot ja kokemukset puhuvat paremmin puolestaan, ja kumpaisellekin riittää se, että he saavat aamulla herätä toisiinsa kietoutuneina, pienen toivonkipinän kera.

Luna/Neville on kyllä mielenkiintoinen paritus, ja mielestäni kaksikko sopii todella hyvin yhteen. Tässä oli kivan hienovaraisesti tuotu esille heidän suhteensa (jos he ylipäätään ovat virallisesti yhdessä), josta pidin myöskin todella paljon. Pienet eleet soveltuvat mielestäni parhaiten tällaisiin lohdutus-tilanteisiin.

Tässä kuvattiin hyvin pelkoa ja ahdistusta, minkä ikävät tapahtumat ovat jälkeensä jättäneet, mutta kuitenkaan ei oltu unohdettu sitä pikkuruista toivon häivähdystä paremmasta huomisesta, mikä oli kanssa todella kiva. Ilman mainintaa toivosta tästä olisi varmasti jäänyt huomattavasti raskaampi fiilis, mutta nyt tuossa lopussa sai huokaista, kun kaikki ehkä päättyykin lopulta hyvin.

Tykkäsin hirmusesti, tämä oli kauniisti kuvailtu, pieni ficci. Valtavat kiitokset sulle tästä! ♥

[vinkuravarvas]

Hurjat kiitokset Fiore ja Felia! Oli mukava kuulla ajatuksianne ja kommentit piristivät päivää kyllä kummasti Kaikenlainen palaute antaa aina intoa jatkaa kirjoittelua, jospa sitä tästä vielä rohkaistuisi jotain muutakin lopulta julkaisemaan. Ja huippua törmätä muihinkin ihmisiin joita Luna ja Neville hahmoina (yhdessä ja erikseen) kiinnostaa!

[Tuohi]

Oon lukenut liian vähän ficcejä tällä parituksella, josta itekin tykkään.
Käytät hienoja ilmaisuja ja kuvailu on tosi elävää. Luna ja Neville oli ihanasti kuvattuja ja myös tunnelma.
Kuitenkin osa pilkuista puuttuu, ja osa virkkeistä venähtää melko pitkiksi. Tekstistä tulee vielä mukavampaa lukea, jos vaihtelee erimittaisia virkkeitä ja välttää liian pitkiä tai kömpelöitä virkkeitä.
Oli kiva lukea.

[LetsPotterHeadFanFic]

Oiii! Niin ihana ettei voi sanoin kuvailla, kaikki sanat olivat oikeilla paikoillaan ja Lunan traumat tulivat hyvän maun rajoissa esiin. Kaikilla meillähän on surullinen ja masentunut puoli ja tarina toi esille, että niin meidän ilopilleri Lunallakin on. Itsekkin shippaan Lunaa ja Nevilleä ja tottakai, jos tykkää shipistä entuudesta niin on helpompi tuntea tarina henkisesti.


Sent from my iPhone using Tapatalk

[Lunalotta]

Oi, tää teksti oli niin ihana! Luna on mun ehdoton lempihahmo Pottereissa, joten siks kiinnitin tähän ficciin huomiota. Lunan traumojen tuominen oli just hyvin tehty ja toi tekstiin sitä surullista tunnelmaa. Oli jotenkin hellyttävää lukea, kuinka Luna rupesi itkemään. ;___; Aww, tekis mieli itekin halata sitä tyttöä, mut onneks Neville oli heti siinä. Neville on niin huomaavainen, ihana poika Luna/Neville on kans yks sellanen paritus, jota en pidä mahdottomana ja josta tykkään lukea tekstejä.
Oon ihan sanaton, kiitos tästä <3

[vinkuravarvas]

Tuohi: Kiitos kommentistasi! Nuo pitkät virkkeet ja niihin yhdistyvä huono pilkutus on joku mun ikuinen heikkous tarkoitus ois kyllä joskus oppia siitä pois! Kiva kuulla että tykkäsit.
LetsPotterHeadFanFic: Mukava löytää lisää Luna/Neville shippaajia! Hurjat kiitokset kommentistasi
SparklingAngel: Kiitos itsellesi! Luna on kyllä ehdottomasti yksi niistä hahmoista Potterissa, joitten mielenmaisemiin on mielenkiintoista uppoutua


Ihan hullun mahtavaa että näin moni teistä on jaksanut kommentoida! En ois kyllä ikinä osannut oottaa näin paljoa palautetta. Kiitos siis teille kaikille, kun jaksoitte piristää mun päivää