Nimi: Illankorvalla
Ikäraja: S
Paritus: S/R
genre: Romantiikkaa ja draamaa. Ja "jouluisuus", joka on kyllä aika minimaalista.
Varoitukset: Ei ole. No. Paitsi yksi ruma sana.
A/N: Voi helkkarin helkkari, näin sitä itsekuri pettää ja S/R:sta pukkaa vaikka miten yritän "kirjoittaa välillä muuta". Öhm. Yritin myös kovasti kirjoittaa jouluista kamaa mutta taisin epäonnistua siinäkin. Ainakin nautin kirjoittamisesta >: ) Mikäli luet, kommentti ois ihan superb.
Illankorvalla
Sellaisina aikoina kuului tuntea vähän syyllisyyttä, jos sattui pamahtamaan paikalle yllättäen ihan vain kahvitteluaikeissa. Rouva Lupin kertoi heti ovensuussa kuka oli kuollut ja kuka kadonnut, huolehti niin paljon että teki pahaa katsoa, ja kysyi perään, että eihän tästä nyt koidu haittaa.
Ei koidu, Sirius lupasi välittömästi.
Sirius katseli Remuksen nukkaista paitaa, sinapinkeltaista, ja keikkui tuolin takajaloilla. Walburga oli sanonut kaksi vuotta sitten illallisella, että onneksi Regulus ei sentään keiku, Sirius oli sanonut että olisit saatana kerrankin hiljaa. Samana jouluna hän oli lyönyt Regulusta aika kovaa nyrkillä ja Regulus oli itkenyt, mutta ei sentään kannellut.
Remus pakkasi hitaasti ja huolellisesti. Kuin olisi lähdössä pois pitkäksi aikaa.
”Et ole tosissasi”, Sirius sanoi kun poika punnitsi saisiko vielä yhden kirjan mahdutettua matka-arkkuun.
”Tarvitsen taukoja sinusta ja Jamesista”, Remus sanoi ja painoi kantta kiinni.
Tapetti oli revennyt aika pahasti sängyn viereisestä seinästä. Sirius mietti, oliko se revitty kesken painajaisten vaiko kenties valveilla, kymmenen vuotta sitten vai eilen. Remus avasi ikkunan jotta ilma vaihtuisi, pakkanen puri ahnaasti kiinni Siriuksen keuhkoon.
”Harmittaako sinua”, Sirius kysyi.
”Ei oikeastaan”, Remus vastasi. ”Ei ole järkeä jäädä tänne. Isä ei pysty enää edes puhumaan ja äidillä on kädet täynnä töitä kun se - kun se pitää huolta.”
Talo tuntui kummallisen heikkorakenteiselta. Sirius kuuli herra Lupinin yskivän käytävän toisella puolella ja narahdukset portaikosta rouva Lupinin noustessa ylös. Tällaisessa talossa ei ollut salaisuuksia, ja koska kaikki tiesivät kaiken, ei ollut mitään puhuttavaakaan. Sirius työnsi päänsä ulos ikkunasta kuin kokeeksi, nähdäkseen onko maahan pitkä matka ja yltäisikö hän ottamaan kiinni omenapuun jäisestä oksasta jos oikein kurottaisi.
”Valmista.”
”Entä luudanvarsi?”
”Se viettää niin paljon oikealle että ei sitä kannata ottaa. Lainaan sitten Jamesilta.”
”Joopa joo.”
Remuksella oli tapana nykiä villapaidan hihoja alemmas, se oli joku alitajuinen juttu. Hän seisoi vanhempiensa makuuhuoneenoven takana ja nyki oikeaa hihaa uudestaan ja uudestaan sanomatta mitään. Sirius odotti. Remus meni sisään, ja Sirius toivoi kovasti, että seinät olisivat vähän paksummat.
Rouva Lupin halasi myös Siriusta ja toivotti heille oikein mukavaa joulua. Halaus tuoksui jollekin puhdistusaineelle ja perunamullalle, aivan erilaiselta kuin mausteinen Walburga, ja Sirius rutisti aika kovaa.
Jos Remus itkikin matkalla portinavaimelle, Sirius ei sitä huomannut. Hän katsoi suoraan eteensä, potkaisi kiven maasta, se lensi komeassa kaaressa ojaan.
Pottereiden kuistilla Sirius tarkisti huolellisesti, ettei kukaan ole oven takana eikä ikkunoissa ja suuteli sitten. Remuksen huulet olivat kylmät, nenä valui hieman, sinapinkeltainen villapaita kiusasi silmää avoimen takin alta. Remus työnsi hänet kaidetta vasten, matka-arkku kolahti sääriluuhun. Hiljaista oli, vain kuistin puut narisivat heidän omituisen askelluksensa alla ja pakkanen sai peltikaton paukahtelemaan. Sirius suuteli kunnes kylmä kaide alaselkää vasten oli liikaa.
*
Otatko sitruunaa, Sirius, rouva Potter kysyi tarjoillessaan teetä. Remus piirteli sormenpäällään pöydän pintaan. Sirius oli lukenut puolet siitä sosialismia käsittelevästä kirjasta, jonka hän oli varastanut Remuksen kirjahyllystä kesällä, mutta ei oikein uskaltanut keskustella aiheesta herra Potterin ollessa läsnä
James oli halannut Remusta pitkään, ja Sirius mietti haistoiko poika hänen tuoksunsa Remuksessa.
”Ehkä tästä tulee paras joulu tähän mennessä”, Sirius sanoi kun he nojailivat ulkovajaan ja polttivat.
James kysyi Remuksen isästä. Sirius ei uskaltanut taaskaan katsoa, joten katsoi sen sijaan taivaalle. Pakkanen sai tähdet näkymään aika kirkkaana. Tiedätkö, oli Remus sanonut heidän kävellessään Pottereiden talolle, ne sanovat, että egoa ei oikeasti ole. Että käsitys itsestä on vain evoluution luoma harha. Sirius yritti pyyhkiä käsiään hankeen, ettei rouva Potter haistaisi tupakanhajua. Lumi raapi kämmenselkää ja Sirius luovutti. Kai se kuitenkin tietää jo.
”Matohäntä tulee heti joulun jälkeen”, James sanoi, hyrisi ja hyppi kädet puuskassa. Sirius mietti mitä Remus mietti, mutta poika nykäisi hihansuuta kerran ja katsoi sitten maahan.
Rouva Potterin mielestä oli viisainta, että Remus nukkuisi Jamesin kanssa ja Peter majoittautuisi saapuessaan Siriuksen huoneeseen. Sitä ei oikein voinut vastustaa järkevästi, joten Sirius kiroili ja murjotti loppuillan Jamesin huoneen nurkassa.
Kuu piti Siriuksen hereillä aamuyöhön. Huomenna olisi joulu, he söisivät ja juhlisivat ja herra Potter pitäisi puheita ja sukulaiset joisivat itsensä sovinnaiseen hiprakkaan. Talo olisi täynnä väkeä.
Oli pakko nousta.
Matka Jamesin huoneen ovelle oli yllättävän pitkä silloin kun sen taittoi sydän hakaten. Ovi narisi avatessa vaikka Sirius kuinka varoi. Pimeästä huoneesta ei erottanut mitään.
”Remus?” Sirius kuiskasi.
Hän kuuli jonkun nousevan istumaan.