Kirjoittaja Aihe: Tähtitaivaita ja pieniä huoneita | S, raapaledraamaa 2/??  (Luettu 1448 kertaa)

Lydien

  • *
  • Viestejä: 2
Nimi: Tähtitaivaita ja pieniä huoneita
Kirjoittaja: Lydien
Ikäraja: S
Tyylilaji: raapaledraamaa(?), tulkinnanvarainen slash/het

A/N: Moikka! Tää on eka kerta ikinä, kun uskallan julkaista jotain tekstejäni jonnekin, joten vähän jännittää.. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja halusin tietää, mitä mieltä muut näistä on, onko näissä yhtään mitään järkeä, vai kuvittelenko vain osaavani kirjottaa. Nää raapaleet on lojunut mun tietokoneen tiedostoissa jonkin aikaa ja oon käynyt aina välillä lukemassa niitä uudelleen ja miettinyt, että pitäiskö nämä julkasta, nyt se päivä tuli! Nauti, tai älä nauti, mutta kerro ihmeessä mielipiteesi, sitä mä arvostaisin enemmän kuin mitään. (myönnän mua pelottaa tosi paljon)

001

Hiron sormenpäät tiputtelee tarinoita tähtitaivaista ja pienistä huoneista, aavasta merestä ja toisista maailmoista. Se sanoo, että tahtoo vielä joskus runoilijaksi, muttei usko itseensä. Se kirjoitttaa tekstejään aamun sarastuksessa, neljännentoista kahvikupin kanssa keittiön lattialla, ja kun mä pyydän sitä nukkumaan se sanoo, että vie mut vielä joskus pois tästä pimeästä kaksiosta.

Kun mä näin sen ensimmäisen kerran mä ajattelin, että se on ihan toivoton takkuisten hiustensa ja väsyneiden silmiensä kanssa. Ja kun huomasin jääneni siihen jumiin tiesin, ettei se ollut, vaan se oli kaikkea muttei kuitenkaan mitään. Sillä on edelleen takkuiset hiukset jotka ei suostu sen tahtoon ja väsyneet silmät joissa voi nähdä maailman, mutta vain jos osaa katsoa. Sen sanat on harvoja, mutta painavia ja tarkoittaen lausuttuja.

Hirolla on upeita runoja ja se ajattelee paljon. Se katoaa päiviksi omiin maailmoihinsa ja kertoo myöhemmin nähneensä koko Universumin salaisuudet.

Mä taidan rakastaa sitä ja sen kulmikkaita leukaluita ja mä kerron sen sille. Hiro katsoo mua kulmiensa alta ja lausuu runoa jonka se kirjoitti aamun sarastuksessa, neljännentoista kahvikupin jälkeen. Myöhemmin se nukahtaa mun kylkeen ja mä tiedän sen rakastavan mua. Ehkei niinkuin mä sitä, mutta se riittää mulle.


002

Tänään Hiro kirjoittaa pimeitä asioita keittiön ikkunaan. Se harvoin kirjoittaa pimeitä asioita ja joka kerta, kun se niitä kirjoittaa mä tiedän, että sillä on tosi paha olla. Silloin sitä pitää jonkun pidellä käsivarsillaan, pitää Hiro koosssa, kun se itse ei enää meinaa siihen pystyä.

Hiro vihaa ongelmiaan. Se haluaisi olla koskaan surua näkemätön, huoleton ja arveton. Se vihaa kaikkia ja kaikkea joka muistuttelee menneisyydestä edes vahingossa tai vaivihkaan. Välillä se vihaa muakin. Silloin kun Hiro vihaa, sen kasvot on tulta ja silmien täthitaivas enemmänkin myrskyinen ja musta. Sen sanat muuttuu silkistä huonoksi keinokuiduksi ja vihaisen katseen voi tuntea neuloina iholla.

Mutta kun Hiro vihaa liikaa, se hajoaa. Katseen neulat sulavat pehmeiksi pisaroiksi poskille ja poskilta putoillen lattioille Hiro mukanaan. Lattialta Hiro etsii kynää, vihkoa ja kadotettua tyyneyttään. Kaksi edellä mainituista se löytää, kynää se pyytää joltain joka sattuu kuulemaan, eli multa, koska mä olen aina siellä. Ja mä vien sille kynän, istun sen viereen lattialle ja otan sen syliin, koska jonkun täytyy pitää sen raajoja kiinni vartalossa. Se antaa mun tehdä niin ja alkaa kirjoittamaan pimeitä runojaan mustakantiseen vihkoon.

”Kiitos, että oot siinä”, se kuiskaa hiljaa ja mä painan hymyilevän suudelman sen kulmikkaalle leualle.



Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
Kommenttikampanjasta heips!

Ensinnäkin, aivan ihana otsikko - siinä on jotain runollista ja kaunista. Vastakkainasettelu toimii kiinnostavasti, kun toisaalta puhutaan aivan mahdottoman avoimista taivaista, loputtomiin jatkuvasta maailmankaikkeudesta, ja sitten kuitenkin ajatuksessa on se toinen puoli, oma pieni soppi ja paikka kaiken keskellä. Tuotkin mukavasti ajatusta esiin etenkin tässä ekassa raapaleessa, jossa Hiro haluaa viedä kertojan pois pimeästä kaksiosta varmaankin toisiin maailmoihin, joista kirjoittaa.

Kirjoittaminen muutenkin toimii hienona toistuvana aiheena näissä raapaleissa, ja itse ainakin pystyn samaistumaan Hiron ajatusmaailmaan niissä. Omiin teksteihin luottaminen on ihan järjettömän vaikeaa ja pelottavaa paikoitellen. Ja ainahan ei voi olla hyvä päivä kirjoittamisen suhteen, minkä huomaa sitten lopputuloksesta. Tekstistä tulee silkin sijasta huonoa keinokuitua, kuten sen oikein mainiosti asettelit, eikä teennäistä tekstiä ole lainkaan mukava kirjoittaa tai lukea.

Ensimmäisessä raapaleessa pidän myös paljon siitä, kuinka rakkaus yllättää kertojan. Kertojan sanoista kuultaa läpi se tosiasia, että oikeastaan millään järjellisellä ei voi selittää hänen kiintymystään Hiroa kohtaan, ei fyysisillä eikä ehkä edes henkisillä tekijöillä. Sellaistahan rakkaus kuitenkin on - joskus vaan sattumanvaraiset, yksittäiset tekijät (kuten kulmikkaat leukaluut) kiinnittävät huomion, ja todellinen rakkaus jotakuta kohtaan antaa anteeksi toisesta ne epämiellyttävät piirteet.

Toisessa raapaleessa sävy on sitten hieman erilainen, angstinen. Eniten siitä jää mietityttämään se, miksi Hiro on niin rikki, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Toivottavasti siis siitä paljastuu lisää myöhemmin. Tulkitsen raapaleesta sen verran, että aikaa ensimmäisen raapaleen tapahtumista on kulunut varmaan jonkin verran, koska Hiro ja kertoja (jonka sukupuolen kertomatta jättämistä pidän muuten aivan täydellisenä kerronnallisena ratkaisuna, koska se jättää lukijalle kiinnostavasti tulkinnanvaraa) tuntuvat olevan jo läheisempiä.

Jos jostain hieman nipotan, niin olihan siellä pari pilkkuvirhettä (jotka nyt eivät maailmaa mullista) sivulauseiden ja päälauseiden välillä sekä muutama kirjoitusvirhe:
"Ja kun huomasin jääneni siihen jumiin tiesin" > jääneeni
"pitää Hiro koosssa," > koossa
"silmien täthitaivas enemmänkin" > tähtitaivas
Mutta aika pientä valitusta tämä kaikkiaan kyllä on. Kaksi mielenkiintoista, ehjää raapaletta, jotka jättävät odottamaan jatkoa. Nautin kyllä ja seurailen ;)

Uhkarohkea

  • piilossa
  • ***
  • Viestejä: 141
  • unelmoija
Koska kirjoitan tätä kännykällä ja pidän sun tyylistä mielettömän paljon, en edes yritä tehdä tästä rakentavaa kommenttia. Sun hahmot toimii, ne elää ja on hyviä hahmoja, koska osaat käyttää niitä. Sulla on ihana tapa kuvailla ja en tosiaankaan tiedä, miksi se on mun mielestä ihana.
[16:38] <@Odo> Uhis hanki samantien koko kerä punasta lankaa ja vedä se sellaseen solmuun et lopulta tajuat sen olevan yliarvostettua!



lasken päiviä järkevään hetkeen