hiddenben, ihanaa, että valkkasit tämän ja kiva kuulla, että kolmikosta on mielenkiintoista lukea lisääkin! Kolmikon suhde tosiaan vielä hiukan hakee paikkaansa, mutta yritän tässä tekstissä ottaa vähän vähemmän angstisen kannan kuin yleensä, joten nyt kaikki lutviutuu ainakin ehkä hiukan helpommin.
Halusin rakentaa Daviasta sopivan hahmon itsenäisen Pansyn rinnalle. Ajatuksissani Pansy on hieman yksinäinen susi, mutta huomaa sitten kuitenkin, että jotkut ovat pysyneet mukana jo aika kauan.
Tässä uudessä osassa on sulle hiukan Ronin ja Pansyn suhteesta. Toivottavasti viihdyt mukana!
K/H: Hui, vauvauutisia. Jännittävää! Tätä tekstiä on ihana kirjoittaa, toivottavasti se ilahduttaa muitakin!
***
2 Huhtikuu“Olen raskaana.”
Hermionen yksinkertainen virke tuntui kaikuvan kodikkaasti sisustetussa olohuoneessa. Kerrankin Pansystä tuntui, että hän ja Ron olivat hetken täysin samalla viivalla: yhtä hämmästyneitä istuessaan eri puolella huonetta. Ron tokeni ensimmäisenä, varmaan kokemuksen takia, mutta Pansysta tuntui kuin huone aavistuksen keinuisi. Kun Ron kietoi kätensä vaimonsa ympärille, Pansy yritti vielä ymmärtää, mitä Hermionen lause todella tarkoitti.
“Pansy?” Hermionen ääni oli pehmeä, ja Pansy huomasi painaneensa päänsä käsiinsä.
“Minä vain”, Pansy sanoi, “yritän ymmärtää tätä kaikkea.”
“Älä huoli”, Ron naurahti ja käänsi katseensa Hermionesta Pansyyn, “Minulla kesti Rosen kanssa siihen asti, että hän syntyi. On itseasiassa hauskaa saada joku toinen seuraamaan tältä puolelta.”
“Ainakin siinä vaiheessa, kun Mione alkaa taas kaivata jotain yhtä kummallista kuin oliiveja suklaakastikkeella keskellä yötä, en ole yksin etsimässä niitä jostain epämääräisestä yön yli auki olevasta jästikaupasta”, Ron jatkoi, ja Pansykin tunsi jo rentoutuvansa hiukan.
“Et kai sinä todella syönyt jotain sellaista?” Pansy tuijotti Hermionea, jonka pään kääntäminen kertoi kaiken tarvittavan.
Hän nousi sohvalta ja käveli Hermionen luokse edelleen aavistuksen epäröiden. Hermionen syleily sai hänet vihdoin hengittämään syvään. Naisen säkkäröinä leviävät hiukset kutittivat Pansyn nenää ja tuttu hajuvesi tuoksui hennosti. Taustalla Ron yskähti merkitsevästi, ja Pansy irrottautui halauksesta. He olivat yhdessä toimin sopineet pitävänsä hellyydenosoitukset vähissä ollessaan kolmestaan, sillä näin kenenkään ei tarvinnut tuntea oloaan epämukavaksi.
“Mitä sitten seuraavaksi?” Pansy yllätti itsensäkin olemalla huolissaan. “Pitäisikö meidän tavata parantaja? Tai viedä sinut jästilääkäreille? Voitko vielä ilmiintyä vai pitääkö meidän nopeuttaa talon takan liittämistä hormiverkkoon?”
Hermione näytti suloiselta nauraessaan, ja Pansy tunsi itsensä typeräksi. Tottakai tämä kaikki oli Hermionelle, ja Ronille, jo tuttua, mutta hän ei voinut sietää ajatusta siitä, että hän oli se ylimääräinen, jolle kaikki oli uutta.
“Näen parantajan heti huomenna, haluan varmistaa, että kaikki on hyvin, ja loitsulla se onnistuu jo näin aikaisessa vaiheessa”, Hermione sanoi, “Jästien luona ensimmäinen ultraääni, josta voitaisiin katsoa lapsen tilaa, tehdään vasta kymmenennen raskausviikon kohdilla. Ja voin ilmiintyä vielä parin kuukauden ajan, joten ei mitään kiirettä, kulta.”
“Ja onhan meillä auto, mistä tulikin mieleeni, että meidän pitää hakea Rose vanhempieni luota kohta”, Hermione jatkoi, “Tuletko mukaan? Ronilla on iltavuoro.”
Pansy nyökkäsi, vaikka ajatus Hermionen kliinisen ystävällisistä vanhemmista sai hänet hieman hermostumaan. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran, kun hän ja Hermione olivat sopineet seurustelevansa reilu pari vuotta sitten. Hermione oli selittänyt heidän kolmen suhteen, joka varsinkin jästien parissa tuntui olevan uskomattoman-erikoinen-tilanne, mutta hänen vanhempansa tuntuivat silti pitävän Pansya enemmänkin erikoisena ystävänä kuin tyttärensä kumppanina.
Pansya kuitenkin kohdeltiin Grangerien luona aina ystävällisesti, eikä tämä päivä eronnut muista. Rose halusi väkisin kiivetä melkein Pansyn syliin sohvalle esitellääkseen piirroksiaan, joita oli mummonsa kanssa tehnyt. Ensimmäisessä kuvassa joku, ilmeisesti Rose, lensi luudalla ympäri valtavaa stadionia. Selvästi viime viikonlopun vierailu Ginny-tädin pelissä oli innostanut pikkutyttöä. Seuraava kuva sai kuitenkin Pansyn vatsan muljahtamaan. Rosen innoissaan ojentamassa piirroksessa oli neljä hahmoa vierekkäin toisiaan käsistä pitäen, ja alla luki Rosen heiluvin tikkukirjaimin kirjoitettuna Rose + isi + äiti + Pansy.
Hermionen viittoillessa jo ulko-ovella, Pansy ja Rose nousivat sohvalta, ja Pansy taitteli piirroksen laukkuunsa. Ehkä se oli merkki siitä, että hän todella oli osa tätä kummallista perhettä. Pansy kaappasi Rosen olkapäilleen, kun he lähtivät kävelemään kohti vähän matkan päähän pysäköityä autoa. Tyttö kikatti ja kuulosti tiukkoja suuntaohjeita antaessaan niin paljon äidiltään, ettei Pansy voinut kieltäytyä vaan teki silmukoita, hyppyjä ja kaarteita Rosen mielen mukaan.
Yhteisen illallisen jälkeen Pansy käveli raikasta kevätilmaa hengittäen pihan poikki pienempään taloon. Hermione oli jäänyt huolehtimaan Rosen iltatoimista ja odottamaan Ronia. Tämä uusi jo kodiksi muokkautunut tila oli kieltämättä täydellinen löytö. Pihaa oli vaikka muille jakaa, eikä jästejä asunut aivan vieressä, joten taikomista ei tarvinnut varoa koko ajan. Ja tämä oli tuntunut hyvältä tavalta sijoittaa tädin talosta saadut rahat.
Koko seuraavan päivän Pansy oli levoton. Hän kirjoitti valmiiksi yhden jutun, tarttui toiseen ja tuijotti kelloa seinällä. Hermione oli sanonut tapaavansa parantajan neljältä töidensä jälkeen ja tulevansa sitten kotiin kertomaan uutiset. Ron oli töissä ja Rose isovanhempiensa luona, joten Pansy joutui jännittämään yksin. Hän oli jopa lähettänyt Davialle pöllön ja kertonut tilanteesta. Heidän oli tarkoitus nähdä tulevana viikonloppuna, mutta Pansy ei ollut lainkaan varma, että saisi ajatuksensa tarpeeksi kuriin siihen mennessä.
Oven kolahdus sai Pansyn lähes hypähtämään. Vielä enemmän hän kuitenkin pelästyi, kun näki Hermionen jännittyneet kasvot eteisessä. Nainen puristi käsiään nyrkkeihin ja näytti kaikin tavoin hermostuneelta. Pansy ei aikaillut harppoessaan kumppaninsa luokse ja vetäessään tämän halaukseen.
“Mikä on vialla?” Pansy kysyi. “Näytät siltä, että olet nähnyt aaveen, Hermione. Puhu minulle.”
“Parantaja”, Hermione takelteli aloituksessaan, “hän kertoi yllättäviä uutisia.”
Pansysta tuntui kuin jokin olisi iskenyt häntä vatsaan. Vaikka hän ei ollut vielä kunnolla sisäistänyt tulevan lapsen saapumista, tuntui riipivältä ajatella, ettei lasta tulisikaan. Hän ei saisi edes mahdollisuutta. Vaikka ehkä se olisi hyvä, sillä hän ei tosiaan ollut saanut hyvää mallia äitiyteen omalta äidiltään, joka oli tyypillisen puhdasverisen aatelisnaisen perikuva: kylmä, etäinen ja täynnä vaatimuksia.
“Ei, ei, älä huoli, kulta”, Hermione nosti Pansyn kasvot kohdatakseen tämän katseen, “Vauva on kunnossa. Hän voi hyvin. Tai he voivat. Vauvoja on kaksi.”
“Kaksi vauvaa?” Pansya pyörrytti hiukan.
“Kaksoset!” Ovelle saapunut Ron huudahti lähes haltioituneena ja rikkoi omia rajojaan kietomalla kätensä sekä Hermionen että Pansyn ympärille hetkeksi, “Jos pojista tulee lainkaan setiensä kaltaisia olemme pulassa.”
“Pojista?” Hermione naurahti siirtyessään istumaan olohuoneen yksinäiselle sohvalle.
“Tottahan ne ovat poikia”, Ron uhosi virnistellen, “Weasleyt saavat poikia. Meillä on jo Rose, joten on mahdotonta, että tyttöjä tulisi enempää.”
Pansy istui Hermionen viereen, ja kuunteli toisella korvalla Hermionen ja Ronin leikkimielistä kiistelyä. Hän ei välittänyt vauvan tai vauvojen sukupuolesta. Hänen kätensä tärisivät hiukan, mutta Hermionen ote rauhoitti ne. Nyt hän ei enää voinut perääntyä. Vaikka lapsissa ei ollut hänen vertaan, ne olivat silti hänen. Eikä hän halunnut ajatellakaan kohtelevansa jotakuta niin kuin hänen omat vanhempansa olivat häntä kohdelleet.
