Vastatuuleen vailla suuntaa | K-11 | Raapaleita Nevillestä 6/?

[neaemilia]

Ficin nimi: Vastatuuleen vailla suntaa
Kirjoittaja: Neaemilia
Ikäraja: max K-11
Varoitukset: maininta raiskauksesta, hui
Genre: Tästä piti tulla enemmänkin draamaa ja romancea, jonka takia se on notkossa, mutta mulla on ilmiselvästi joku ongelma tunkea joka puolelle angstia ihan liikaa.
Päähenkilö(t): Neville



1# (kappale: Herra Ylppö & Ihmiset - Lista Hämähäkkimiehen vihollisista)


Eikä hän tiedä miten on päätynyt siihen tilanteeseen.

Tiskit ovat likaisia.

Ruoka homehtunutta.

Eikä Neville enää tiedä mitä haluaa elämältään. 

Hän yrittää pitää itsensä kasassa. Kulkea oikeaa polkua. Hän seuraa vanhempiansa aurorin tehtävissä. Hänen mumminsa on hänestä ylpeä. Hänellä on hieno asunto. 

Neville ei ikinä mennyt ilmoittautumaan auroriopistolle.

Kaikki kaatuu niskaan. Tuntuu tyhjältä, tarpeettomalta. Millään ei ole yksinkertaisesti mitään väliä. Hänen vanhempansa tuijottavat tyhjyyteen. Itkevät, vaikka kaikki on ohi. He voittivat sodan. Ei ole mitään pelättävää enää. Paitsi oman itsensä irvikuva, joka tuijottaa peilistä, kun kaikki tuntuu lipuvan pois käsistä.

Hän voisi käydä tapaamassa Lunaa.

Ellei hän haluaisi olla yksin.


2# (kappale: Raaka-Aine - Miehen työ)

Neville lukee paljon uutisia. Hänellä on Päivän profeetta käsissään.

Mies hakkasi vuosia vaimoansa. 

Neville kääntää sivua.

Neljätoistavuotias puoliverinen tyttö raiskattu Lontoossa.

Lehti lentää roskiin. Eikö kukaan ottanut oppia sodasta? Nevillen usko ihmisiin on poissa. Nevillen usko tulevaisuuteen on poissa. Nevillen usko rakkauteen on poissa. Hänen usko itseensä on poissa.

Hän ei ole pitänyt Lunaan yhteyttä neljään kuukauteen ja kahteen viikkoon. 

Kaikki on unohdettu. Vuosien tuska, silmänräpäys ja poissa. Eikä kukaan yrittänyt oppia siitä mitään. Ei opittu antamaan anteeksi. Matka jatkuu, sivu vaihtuu ja muistot sodasta häviää kuin tuhka tuuleen. Eikä kukaan yritä elää paremmin. Parantaa asioita.

Nevilleä ei enää kiinnosta.

[neaemilia]

3# (Kappale: Kuristaja - Kasvoton huone)

Neville on Viistokujalla. Eikä hän osaa sanoa, miksi lähti sinne.

Poistui huoneesta, jossa on ollut niin kauan, että huoneen kasvot ovat kuihtuneet pois. On niin paljon ihmisiä, että hengittäminen on haastavaa.

Itse asiassa Nevillestä tuntuu, että ei muista miltä ihmiset näyttävät. Neville ei erota kenenkään kasvoja. Ei erota ääriviivoja. Hän laittaa silmät kiinni, avaa ne, räpyttelee niitä. Mikään ei muutu. Neville haluaa pois.

Hän näkee Harryn kauempana. Neville kääntyy toiseen suuntaan. Ei hän ole valmis näkemään häntä. Ei nyt, eikä koskaan. Sitten Neville näkee hänet. Viiteen kuukauteen. Lunan silmät katsovat häntä harvinaisen vakaasti.

Neville ilmiintyy pois, karkuun. Takaisin kasvottomaan huoneeseen.

[Kaarne]

Ajattelin, että kun joku kerran kirjoittaa kerrankin Nevillestä (hänestä on kyllä ihan liian vähän tekstejä), niin pitää jättää kommentti, vaikka aivot ovatkin aika solmussa. Pahoittelen siis lyhyehköä kommenttia, olen aika jumissa työharjoittelun jäljiltä ja kaipaan jo petiin.

En yleensä lue kovin angstisia tekstejä, mutta odotan kiinnostuneena sitä, millainen tekstistäsi kehittyy. Toivottavasti myös kevyempiä sävyjä (ja ehkä Lunaakin?) nähdään jatkossa lisää, mutta on toisaalta myös virkistävää lukea sellaisiakin juttuja, missä niitä helppoja ratkaisuja ei ole. Tärkeintä on siis se, että kirjoitat sitä, mikä sinusta itsestäsi tuntuu luontevalta. On myös kiinnostavaa lukea masentuneesta Nevillestä, koska sellaisesta ei kyllä todellakaan kirjoiteta kovin paljoa.

Odottelen kiinnostuneena jatkoa, kiitos näistä!

[neaemilia]

#4

Neville ei saa Lunan kasvoja enää mielestään.

Hän katselee seinää ja naputtaa sormiaan pöydän päällä.

Yhtäkkiä ikkunasta kuuluu koputusta. Hänellä kestää ymmärtää äänenlähde, sillä siitä on aikaa kun Neville viimeksi vastaanotti kirjeen. Neville saa vaivoin avatuksi likaisen ikkunan, jonka läpi ei edes auringonvalo pääse kunnolla. Sisälle lentää suhteellisen pieni lumenvalkoinen pöllö. Hän ottaa kirjeen pöllöltä ja häätää sen heti perään matkoihinsa. Neville avaa kirjeen huolimattomasti ja alkaa lukea sitä ääneen:

Rakas Neville

Olen ollut kauan Islannissa tutkimassa hämykeijuja.
Oli hyvin haastavaa löytää osoitteesi.
Mitä sanoisit, jos nähtäisiin lähipäivinä teellä?
Minä tiedän Neville, että on vaikea unohtaa.

Terveisin: Luna

[Lunalotta]

Oi, tykkään sun teksteistäsi (vaikken muista oonko kommentoinut vielä montaakaan vaiko ees yhtäkään ) ja pakkohan tää oli vilkaista varsinkin, kun Neville on tosi kiva hahmo ja siitä täällä ei tekstejä ole kuin sieniä sateella.
Masentunut Neville on tosiaan harvinaistapaus kuten Nevilla sanoi ja muakin kiinnostaa tietää, miten kuljetat tätä tarinaa eteenpäin. Ja koska Luna on mun ehdoton suosikkihahmo, niin toivottavasti häntäkin nähdään lisää - ja luultavasti nähdäänkin, kun kerta Neville sai häneltä kirjeenkin. Neville/Luna on musta tosi kiva paritus, koska haistan tässä viittauksia vahvasti sinne suuntaan, että heillä on ollut muutakin kuin ystävyyttä. Se voi olla mun kuvitelmaa tai ei, mutta kuitenkin.
Jään innolla odottamaan, kiitos tästä lukukokemuksesta!

[neaemilia]

5#

Neville kävelee jästien seassa. Hän ei välitä ahdistuksesta. Yrittää olla välittämättä. Neville miettii jo kolmatta päivää, mitä vastaisisi Lunalle. Mies polttaa tupakan loppuun ja avaa kerrostalon ulko-oven. Sitten hän näkee hänet. Luna hymyilee ja nousee ylös portaiden juurelta. Lunan silmät ovat syvät. Niin syvät, että Neville tuntee hukkuvansa niihin, eikä saa sanaa suustaan.

"Et vastannut. Tulin katsomaan, mitä sinulle kuuluu", Luna toteaa ja hänen ilmeensä muuttuu vakavammaksi.

Neville ei tiedä mitä vastaisi. Sano jotain. Sano. SAno. SANo. SANO JOTAIN HETI.

Neville seisoo hiljaa ja luulee hetken aikaa jo näkevänsä harhan. Harha se on. Harhakuva, joka johtuu jästien unilääkkeiden yliannostuksesta.

[neaemilia]

6#

Neville istuu sohvallansa Lunan vieressä. Nainen kyselee hänen kuulumisiaan ja Neville ei tahtoisi valehdella, mutta ei voi muutakaan. Neville kyllä tietää, että Luna tietää mikä on totta ja mikä ei, sillä Lunalle ei yksinkertaisesti voinut valehdella onnistuneesti.

"Haluatko teetä?" Neville kysyy saadakseen aiheen johonkin muuhun. Luna nyökkää. Neville kävelee keittiöön ja alkaa etsimään kaapeista teetä. Mies puree alahuultaan ja lopulta toteaa, että taisi muistaa väärin.

"Ei se haittaa. Haluaisitko tulla katsomaan Hopeakeijuja ensi viikolla Saukkonummelle? Voisimme käydä samalla kotikolossa tapaamassa muita."

Neville todella tahtoo kieltäytyä, mutta Lunan lähdettyä hän lösähtää väsyneenä sohvalle,

sillä Lunan pyytäessä, Neville ei vain osaa kieltäytyä.