Nimi: Perinnekaaos
Ikäraja: S
Fandom: Hetalia
Vastuuvapaus: Hetalia hahmoineen kuuluu Himaruya Hidekazille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.
A/N: Tässä joululahja Mimamulle, joka toivoi Hetaliaa. Tästä fandomista ja pohjoismaista on kyllä aina kiva kirjoitella.
PERINNEKAAOS
Ruotsista tuntuu, että hanki muuttuu sitä syvemmäksi, mitä pidemmälle he ehtivät. Hän tietää sen olevan vain illuusiota, sillä lumikerros ulottuu kaikkialla vähintäänkin polveen. Eteneminen tuntuu kuitenkin koko ajan tuskallisemmalta lumen tunkeutuessa saappaiden suista sisään ja kastellessa kaiken. Norja ja Islanti raahautuvat mukana jossakin hänen takanaan, Tanska rämpii hänen vierellään ja Suomi loikkii edellä kuin lumi ja pakkanen eivät häiritsisi häntä laisinkaan.
Toisaalta luultavasti Suomea ei sää todellakaan häiritse. Ei ainakaan nyt, kun hänellä on suoritettavanaan tärkeä tehtävä, kuten hän itse joulukuusen hakua nimittää. He ovat kulkeneet kuusen perässä jo vähintään kaksi kokonaista tuntia. Täydellinen joulukuusi tuntuu olevan suorastaan myyttinen ihme, jonka tavoittaminen on suunnilleen yhtä mahdotonta kuin yksisarvisen löytäminen. Norja luultavasti kylläkin pitäisi yksisarvisen löytymistä helpompana tehtävänä. Suomelle ei tunnu kelpaavan mikään; ei yksikään kuusi, jota he ovat ehdottaneet.
”Miten olisi tuo?” Ruotsi huokaa arvaten oikeastaan vastauksen jo ennen kuin Suomi sanoo mitään.
”Liian kapea”, Suomi vastaa käytännössä puuta edes vilkaisematta.
”Tuo?” Tanska yrittää osoittaen Ruotsin silmiin jotakuinkin täydellistä puuta joulukuuseksi.
”Liian matala.”
Ruotsi kuulee Islannin kiroavan raskaasti takanaan. Tömähdyksestä päätellen hän on kompastunut lumen alla piilotteleviin juuriin ja kantoihin. Ruotsin tekisi mieli yhtyä kuoroon. Hän rakastaa tapaa, jolla Suomen silmät loistavat ja hänen hymyään, joka tuntuu valaisevan puoli metsää. Silti hän on alkanut harkita kotiinpaluun ehdottamista. Yleensä Suomi on kadonnut itse puoleksi päiväksi etsimään joulukuustaan, mutta tänä vuonna hän ehdotti, että kaikki lähtisivät yhdessä. Omaksi epäonnekseen he erehtyivät suostumaan. Kuusen haku on Suomelle luultavasti jonkinlainen rituaali, niin hartaasti hän puita arvioi.
”Kaadan kohta ensimmäisen silmiini osuvan puun, ja se saa luvan kelvata.”
Ruotsi nyökkää Norjan sanoille. Idea kuulostaa loistavalta.
”Kelpaako mänty? Tuo olisi hyvän muotoinen”, Tanska virnistää ja osoittaa tosiaan erittäin symmetrisesti kasvanutta pienehköä mäntyä.
”Ei”, Suomi miltei ulvahtaa järkytyksestä.
Matka jatkuu, eikä kukaan jaksa hetkeen sanoa mitään. Kaikki ovat kerta kaikkiaan liian uupuneita keskittymään mihinkään muuhun kuin eteenpäin liikkumiseen.
”Tämä se on.”
Ne kolme sanaa saavat aikaan kollektiivisen helpotuksen huokauksen. Ruotsi melkein halaa Suomea kiitollisuudesta. Sitten hän muistaa, että heidän on vielä raahattava mokoma puu kotiin. Matka ei onneksi kuitenkaan ole läheskään yhtä pitkä, kun he voivat kulkea suoraan määränpäähänsä siellä täällä kiertelyn sijaan.
Norja ja Islanti mätkähtävät lumeen samalla hetkellä, kun he kuulevat kuusen löytyneen. Ruotsi ymmärtää heidän tunteensa täydellisesti. Hänkin haluaisi vain istua lumessa ja katsella vastikään putoilemaan alkaneita hiutaleita, ja hän on sentään Tanskan kanssa joukon pisimpiä. Suomelle tuntuu puolestaan antavan epäinhimilliset voimat ja kestävyyden pelkkä ajatus joulusta. Joulun aikaan Suomi tuntuu kadottavan kokonaan kykynsä uupua.
Suomi kiertää kuusta tyytyväinen hymy huulillaan. Sitten hän pysähtyy ja peruuttaa muutaman askelen.
”Ei sittenkään. Tällä puolella on pieni aukko.”
Tanska voihkaisee epätoivoisen kirouksen. Islanti ja Norja näyttävät vajoavan syvemmälle hankeen kuin haluten kadota näkyvistä. Ruotsi miettii jo vakavissaan, kuinka paljon uhrauksia on pakko tehdä yleisen joulurauhan säilyttämiseksi.
”Te näytätte hassuilta. Vitsi se vain oli. Me otamme tämän.”
Suomi nauraa ääneen muiden epätoivoisille ilmeille, ja Tanska yhtyy ilonpitoon.
”Olisi pitänyt arvata. Tuosta risusta ei enää voi paremmaksi mennä.”
Suomi protestoi rakkaan kuusensa risuksi haukkumista, mutta kukaan ei välitä. Kaikki ovat luultavasti jo liian keskittyneitä haaveilemaan kotiin pääsystä.
Kun joulupuu on sisällä, pimeä on toden teolla laskeutunut. Suomi tuntuu olevan viidessä paikassa yhtä aikaa heidän muiden seisoskellessa kuka missäkin. Suomea lukuun ottamatta kaikki tuntuvat kadottaneen kyvyn oma-aloitteisuuteen. Nyt on joulukuun 23. päivä, ja siltä tosiaan tuntuukin. Ruotsi ei käsitä, kuinka he eivät vieläkään ole oppineet muistamaan, kuinka raskas jouluaattoa edeltävä päivä aina on. Joka vuosi aamusta iltaan jatkuva siivous, koristelu ja kokkaus saa heidät kaatumaan illan tullen puolikuolleina sänkyyn. Valitettavasti vain vielä ei ole sen aika. Vaikka kukaan muu ei enää tunnukaan olevan perillä siitä, mitä kaikkea on tekemättä, yksi heistä muistaa sitäkin paremmin.
”Tanska saa koristella kuusta minun kanssani. Islanti, viitsisitkö sinä imuroida yläkerran? Norja ja Ruotsi, voisitteko leipoa tortut ja piparit mielellään mahdollisimman pian?”
”Joo, sopii”, Islanti myöntyy saman tien ja liikkuu yllättävän vikkelästi kohti portaita.
Ruotsilla on hienoinen epäilys, että Islannin aikomuksena on yksinkertaisesti vääntää joulumusiikki niin kovalle, ettei Suomi kaiken hälinän keskellä huomaa imurin äänen poissaoloa. Talo on sitä paitsi muutenkin jo erinomaisessa joulukunnossa, joten Suomi ei tule huomaamaan, vaikka Islanti luistaisikin annetusta tehtävästä.
Torttujen ja piparien leipomista on kuitenkin mahdotonta välttää huomaamatta. Niinpä Ruotsi lähtee vaeltamaan silmät puoliummessa kohti keittiötä Norja vanavedessään. Tanska kuulostaa nauttivan koristelusta täysin siemauksin. Ainakin Suomen kauhistuneista kielloista päätellen Tanska on jo muutaman sekunnin sisällä ehtinyt yrittää ripustaa kuusen köynnöstä kattokruunuun.
Keittiökin on siisti. Ruotsi ei ymmärrä, millä ajalla Suomi on sen ehtinyt siivota, mutta sekasortoa ei näy missään.
”Tämä alkaa olla jo perinne”, Norja haukottelee.
Ruotsi olettaa hänen tarkoittavan joulua edeltävän päivän armotonta kiirettä ja työmäärää.
”Niinpä”, hän myöntää. ”Tuntuisi väärältä viettää joulua ilman tämän päivän kärsimyksiä.
”Tämä tuo hyvän kontrastin joulun rauhallisuudelle. Huomenna kiireettömyyttä osaa arvostaa entistä enemmän. Mitä kakkua täällä piti siis tehdä?”
”Torttuja ja pipareita”, Ruotsi korjaa ja kaivaa mainittuihin leivonnaisiin tarvittavat taikinat pakastimesta.
”Kuka ne kaikki muka syö?”
”Suomi jakelee niitä taas pitkin Eurooppaa ja muutakin maailmaa. En tiedä miten, mutta jollain tavalla hän onnistuu joka vuosi toimittamaan kaiken maailman tortut ja jopa piparitalot maailman joka kolkkaan kaikille aina Amerikasta Japaniin.”
”Parempi olisi, koska nyt minusta näyttää vahvasti siltä, että täällä leivotaan koko armeijalle eikä suinkaan meille viidelle. Toisaalta tällaista tämä kai on ollut suunnilleen joka vuosi.”
”Nukuitko sinä sekuntiakaan viime yönä?” Ruotsi tiedustelee hetken kuluttua heidän kauliessaan taikinoita levyiksi.
Norjan taikina ei näytä muuttaneen muotoaan käytännössä lainkaan, vaikka hän onkin liikutellut kaulintaan sen päällä jo hyvän aikaa. Norjan silmät ovat puoliksi kiinni, ja kaulimen liike näyttää vähintäänkin ponnettomalta.
”Mitä? Kyllä kai. Tanska vain valvotti puoli yötä halutessaan saada selville, mitä olen hankkinut hänelle lahjaksi. Minulta meni monta tuntia saada hänet uskomaan, etten aio kertoa yhtään mitään.”
Ruotsi äännähtää myötatunnosta ja tarjoutuu hoitamaan molempien piparitaikinat. Norja suostuu välittömästi ja lähtee koettamaan onneaan torttujen kanssa.
Kun Ruotsi vilkaisee puolen tunnin päästä Norjan aikaansaannoksia, hän ei viitsi mainita mitään siitä, että luumuhillo on erehdyksessä vaihtunut vadelmahilloksi. Ei kai sillä niin väliä loppujen lopuksi ole, mitä torttuihin on tungettu. Toisaalta hänellä ei ole paljoa varaa mitään sanoakaan, sillä suurin osa hänen ensimmäisestä piparipellillisestään palaa. Norja luo häneen vain pohjatonta sympatiaa ja yhteisymmärrystä kuvastavan katseen, kun palovaroitin kytkeytyy päälle.
”Ensimmäinen kerta, ettei tuo ujellus ole minun aikaansaannostani”, Tanska riemuitsee olohuoneessa.
Yläkerrassa Islanti vääntää radiota entistä kovemmalle. Musiikki ja palovaroittimen terävä piipitys kilpailevat keskenään, ja Ruotsi suuntaa päättäväisesti ulko-ovelle.
”Käyn tekemässä lumitöitä”, hän huutaa metelin sekaan, vaikkei kellään luultavasti olekaan mitään mahdollisuuksia kuulla hänen sanojaan.
Islanti ja Norja pakenevat pian hänen perässään ulos perinteiseksi muodostuneen metakan keskeltä. Kukaan ei koskekaan lumikolaan. Sen sijaan he seisovat pihamaalla ja jakavat hiljaisen ja uupuneen hetken, jota kuitenkin sävyttää hilpeys ja aito joulumieli. Suomen kanssa joulu tosiaankin poikkeaa muista vuoden päivistä, eikä kukaan voi kuvitella rauhallista joulun valmistelua. Ilman jokavuotista sekasortoa palaneine pipareineen ja luovasti koristeltuine kuusineen ei olisi, joulu olisi käytännössä peruttu. Tämä on jo yhtä kiinteä osa heidän jouluperinteitään kuin mikä tahansa muukin jouluun erottamattomasti kuuluva tapa.
Ruotsi huomaa nauravansa hiljaa ääneen, kun Suomi heittää palaneen piparipellin hankeen jäähtymään ja Tanska tulee ylpeänä huutamaan ovelle, kuinka hän on itse osannut sammuttaa palohälyttimen.
”Paras joululahja ikinä. Suomi saa sammuttaa hälyttimensä ensi vuonna, Islanti mutisee, mutta hymyilee hänkin hiukan.
Palatessaan kevyesti palaneilta pipareilta ja kuuselta tuoksuvaan taloon Ruotsi tuntee joulun tulleen.
