Kiitokset kummallekin!
Skyr-juttu ei nyt jatku mut jotain muuta oon vähän tehnyt. Pitäisi olla lukemassa tenttiin, mut päätin sit kuitenkin päivittää raapaleet ja Hetabookin koska en ehtinyt mitään omaa itsenäisyyspäivälle tehdä. On näissä ainakin Suomi mukana jotenkin!
102
Nimi: Huone vasemmalla
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Norja ja Islanti
Norja luki kaikessa rauhassa kirjaansa, kun Islanti käveli olohuoneeseen. Koska kirjassa oli juuri hyvä kohta menossa, Norja vain mutisi nopeasti jotain mikä meni tervehdyksestä ja palasi kirjansa pariin. Muutaman pitkän minuutin jälkeen hän kuitenkin tajusi, että islantilainen ei ollut koskaan vastannut vaikka oli istunut hänen viereensä sohvalle. Asia jäi vaivaamaan norjalaista, joten hän taittoi kirjan sivun merkiksi ja nosti katseensa.
”Island?” hän kysyi ja katsoi valtiota, jolla oli lievästi järkyttynyt ilme kasvoillaan, ”mistä syystä minun pitäisi tällä kertaa huutaa Danmarkille?” Hitaasti Islanti käänsi katseensa häneen.
”Minä vain etsin sitä kansiota, jonka unohdin tänne eilen”, hän sanoi ja hitaasti palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen Norjan mielessä.
”Sinä menit siihen huoneeseen, joka on vasemmalla?” hän kysyi ja Islanti nyökkäsi, ”se on Danmarkin huone.”
”Huomasin”, islantilainen totesi, ”sinun poikaystäväsi on pakkomielteinen.”
”Hän ei ole poikaystäväni.”
”Rakastajasi sitten”, Islanti totesi, ”sinun kuvasi oli kaikkialla! Jopa tyynyissä ja verhoissa. Tiesitkö sinä tästä?”
”Totta kai”, Norja sanoi tyynesti, ”miksi kuvittelit, että me nukumme minun huoneessani, kun olen käymässä täällä?” Islanti pudisti päätään
”Hän on sekopää.”
”Samaa mieltä.”
”Sinä muuten juuri myönsi, että nukut hänen kanssaan samassa huoneessa, Nore.”
”Oh, mutta Danmark ei ole täällä joten sitä ei lasketa.” Islanti katsoi häntä epäilevästi, mutta norjalainen näytti olevan täysin tyytyväinen logiikkaansa.
A/N: Ihan sain tällanen outo juttu, joka tuli mieleen ku näin yhden firman mainostavan sitä miten lähes kaikkeen saa painettua oman kuvan. Tuli vain mieleen, että ehkä Tanskalla on Norjan kuva vähän kaikkialla?
103.
Nimi: Ikuinen taistelu
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Norja, Tanska, Islanti
”Minulla on tylsää”, Tanska valitti, ”tylsää, tylsää ja tylsää.” Norja istui hänen vieressään, mutta ei tuntunut kovin vakuuttuneelta miehen valituksesta. Tanskalainen kuitenkin jatkoi sitä vielä hetken ja toiveikkaasti odotti reaktiota, jota ei ollut tulossa. Hän huokaisi hieman pettyneenä ja laski leukansa pöydän pintaa vasten. Islanti sentään vilkaisi häntä välillä, mutta nuoren valtion ilmeestä oli vaikea päätellä tunsiko hän enemmän sääliä vai myötähäpeä. Yllättynyt hän kuitenkin oli, kun Tanska yhtäkkiä hätkähti ja lähes hyppäsi ylös ilman mitään selitystä. Vielä hetki aiemmin hyvin tylsistynyt mies näytti yhtäkkiä olevan hyvin kiireinen ja katosi nopeasti talonsa sokkeloihin.
”Mitä ihmettä?” Islanti kysyi, mutta Norja vain laski tyynesti kahvikuppinsa alas aivan kuin asiassa ei olisi mitään outoa. Ennen kuin hän ehti vastata, Tanska juoksi takaisin huoneeseen karvalakki ja erittäin lämmin kerrastopäällään.
”Hei, Nor, muistatko missä minun lippu- ja snapsivarastoni on?” hän kysyi innostuneena.
”Toinen kerros, kolmas ovi vasemmalla. Varo sitä lattialankkua, jota et ole vieläkään korjannut”, Norjalainen vastasi miettimättä yhtään.
”Okei, takk, Nor!”
”Siis mitä?” Islanti kysyi, kun Tanska hävisi taas.
”Hänellä ja Kanadalla on pieni valloitushanke menossa”, Norja selitti, ”näyttää siltä että Kanada sai juuri vietyä lippunsa sinne.”
”Ja nyt hänen pitää viedä omansa?”
”Ja”
”Miksi ihmeessä?”
”Koska ilmeisesti siinä autiossa kivessä on jotain hyvin kiehtovaa”, Norja totesi, ”hänellä menee hetki päästä Grönlantiin ja takaisin, joten nauti hiljaisuudesta.”
A/N: Mä olin ihan varma, että tein tästä jo, mutta kun en sit löytänyt sitä mistään niin ehkä en tehnytkään.
Kanadan ja Tanskan (Grönlannin) rajalla on pieni saari (= merestä pilkistävä kivi) jonka omistajuudesta ei ole varmuuta. Tanskalaiset ja kanadalaiset käyvät siellä vuorotellen jättämässä oman lippunsa ja pullon alkoholia.
104.
Nimi: Lego-tossut
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Norja ja Tanska
”Danmark!” Norja huusi tietäen, että miehen oli oltava jossain talossa, ”sinun on parempi viedä nämä ärsyttävät muovipalikat pois minun talostani!” Hän tiesi, että tanskalainen oli kuullut hänet vaikka hän ei saanutkaan vastausta. Juuri ennen huutamistaan hän oli kiljaissut sen verran lujaa kivusta, että Tanska oli varmasti kuullut. Norja mutisi äkäisesti itsekseen ja potkaisi häntä satuttaneen lego-palikan sohvan alle. Hän ei välittänyt siitä, jos hän myöhemmin vahingossa imuroisi sen ja heittäisi pois. Se ei edes olisi oikeasti vahinko.
Pari tuntia ja täysin tanskatonta aikaa myöhemmin Norja käveli keittiöön ja löysi pöydältä pienen paketin. Se ei ollut ollut siinä vielä aiemmin, joten hieman uteliaana hän käveli lähemmäs ja huomasi oman nimensä paketin päällä tutulla käsialalla. Hän kurtisti hieman kulmiaan, mutta avasi silti kääreen miettien miksi ihmeessä Tanska oli päättänyt antaa hänelle tämän yllätyksen.
”Lego-tossut?” hän kysyi ääneen saatuaan paketin auki ja katsoessaan pehmeää tossuparia. Kevyet askeleet hänen takanaan pysähtyivät.
”Jotta sinun ihanat jalkasi pysyisivät turvassa ja lämpiminä”, Tanska sanoi ja Norja tiesi katsomattakin, että hän virnisti. Sen kuuli hänen äänestään.
”Tai sitten olisit vain voinut lopettaa legojen jättämisen lattialle”, norjalainen totesi, ”ja minusta on täysin miellyttävää lämmittää jalkojani sinun ihoasi vasten.” Tanska nauroi ja käveli lähemmäs askeleet niin vaimeina ettei Norjan ollut vaikea arvata että miehellä oli varmasti oma pari tossuja jalassaan. Hän hipaisi huulillaan norjalaisen poskea ja Norja tunsi hänen hengityksensä kevyenä kaulallaan.
”Minä tiedän monta hauskempaa tapaa lämm…” Norja painoi sormensa hänen huulilleen.
”Ei, Dan”, hän sanoi, ”älä edes sano sitä.” Hänen äänensä oli kevyt ja tanskalainen tiesi, että oli saanut jo anteeksi legojen jättämisen lojumaan. Norja aina antoi anteeksi lopulta ja Tanska ei tahallaan jättänyt niitä lattialle. Ne vain olivat niin pieniä ja joskus hän ei innoissaan huomannut kerätä niitä kaikkia mukaansa.
”No, jos sinä silti haluat…”
”Danmark.”
”Tarjous on aina voimassa!” Tanska nauroi ja hieraisi poskeaan hänen poskeaan vasten ennen kuin perääntyi ja lähti tekemään sitä mitä ikinä olikaan ollut tekemässä kunnes Norja oli palannut kotiin. Norjalainen toivoi, että se oli jotain työntekoon liittyvää sillä tanskalainen oli pahasti aikataulustaan jäljestä.
Myöhemmin illalla Tanska käveli olohuoneeseen etsien Norjaa, joka oli pysynyt hyvin hiljaa mutta jonka tanskalainen silti tiesi olevan vielä talossa. Norja ei ehkä koskaan pitänyt ääntä, mutta ei hän myöskään lähtenyt ilman että olisi sanonut mitään ja sitä paitsi tanskalainen tunsi valtion olevan lähellä. Kuten oli arvannutkin, Norja istui olohuoneen sohvalla lukemassa sähköpostejaan. Hän oli kietonut viltin ympärilleen ja pöydällä hänen vierellään oli puolitäysi kahvikuppi. Jalkansa hän oli nostanut sohvapöydälle ja Tanskan oli helppo huomata, että mies oli pukenut uudet lego-tossunsa jalkoihinsa. Hän tunsi pienen lämmön huomatessaan, että hänen lahjansa oli hyväksytty, ja hän hymyili kävellessään lähemmäs. Norjan jäänsiniset silmät kääntyivät hetkeksi häntä kohti, mutta mies ei sanonut mitään. Tanska istui hänen vierelleen ja leikki hetken viltin reunalla ennen kuin norjalainen siirsi tietokoneensa pois sylistään äänettömäksi merkiksi siitä, että tanskalainen sai tulla lähemmäs. Virnistäen Tanska vaihtoi asentoaan heti ja asetti päänsä norjalaisen syliin venytellen samalla hieman. Ei kulunut kuin pieni hetki ennen kuin Norjan käsi alkoi haroa ja silittää hänen hiuksiaan rauhoittavalla tavalla.
Norjalainen jatkoi silti sähköpostiensa lukemista, mutta Tanska tunsi vaipuvansa nopeasti uneen. Norjan rauhallisella hengityksellä ja lämmöllä oli sellainen vaikutus, ja miehen sormet vuorotellen sekoittivat ja selvittivät hänen hiuksiaan. Kuitenkin vasta kun Tanska oli jo nukahtanut siihen sohvalle, Norja laski katseensa, hymyili ja painoi kevyen suudelman nukkuvan miehen poskelle.
A/N: Lego-tossut suojaavat jalkoja. Googlettakaa se!
Tästä piti tulla sellainen hulvattoman hauska pikkujuttu, mut sit tulikin DenNor fluffia. No, toimii näinkin.
105.
Nimi: Joulupukki on kuollut
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Suomi ja Norja
Norja tiesi, kuka hänen ovensa takana oli. Se oli helppo arvata siitä tiukasta koputuksesta ja yksinkertaisesta syystä, että lumimyrsky olisi karkoittanut suurimman osan harvoista tulijoista pois. Norjalainen siis laskeskeli mielessään hetken ja totesi että vain yksi ainoa henkilö voisi häiritä häntä sinä iltana ja niin myöhään.
Silti hän päätti avata oven.
”Norja”, suomalaisen hieman synkeähkö ja syyttävä ääni sanoi, kun norjalainen avasi ovensa hänelle ”minulla on sinulle hieman asiaa.” Suomen kasvot olivat hupun ja kaulaliinan reunustamat ja hänen vaatteensa olivat täysin lumen peitossa sekä kasvojen paljas iho pakkasen vuoksi punertava, mutta silti hän näytti siltä kuin olisi kävellyt Norjan luo omalta maaltaan asti. Norja ei olisi ollut edes yllättynyt, jos hän olisi oikeasti tehnyt juuri niin.
”Minä pyysin jo anteeksi”, hän sanoi tyynesti välittämättä toisen valtion totisuudesta, ”se oli vahinko.”
”Ruotsi oli todella huolissaan.”
”Hän on huolissaan jopa siitä kun saat syysflunssan.”
”Lapset olivat hyvin järkyttyneitä.”
”He selviävät siitä.”
”Eivät ilman traumoja.”
”Siksi meillä on terapeutteja”, Norja totesi ja nosti hieman toista kulmaansa, ”ja eikö sinun perinteesi ollut alun perin paljon traumatisoivampi?”
”Ei nyt mennä siihen”, Suomi tuhahti, ”Tanska on soittanut jo viidesti ja nauranut luuriin.”
”No, siitä voin olla jo pahoillani”, Norja vastasi tyynesti, ”mutta olen jo pyytänyt anteeksi.”
”Miten sinä saatoit tehdä niin?” Suomi kysyi ohittaen huomautuksen taas, ”laitoit lehteen minun kuolinilmoitukseni!”
”Teknisesti ottaen se ei ollut sinun…”
”Minä olen joulupukki, Norja.”
”…Ja se en ollut minä, joka sen laittoi”, norjalainen jatkoi, ”sitä paitsi, pyysin jo anteeksi.” Suomen katse oli silti tiukka ja hän laittoi kätensä puuskaan.
”Tämä vaikuttaa sinun asemaasi kilttien ja tuhmien listalla”, suomalainen totesi hetken päästä niin totisella sävyllä, että joku joka ei olisi ymmärtänyt hänen kieltään, olisi varmasti uskonut hänen lukeneen kuolemantuomiota. Norja ei kuitenkaan ollut kovin vakuuttunut.
”Minä en ole viisivuotias, Fin”, hän totesi, ”mutta jos päästän sinut sisälle täältä pakkasesta ja annan kahvia, oletko sitten tyytyväinen?”
”Onko se hyvää kahvia?” suomalainen kysyi ja hänen siihen asti totinen ilmeensä lieveni hetkeksi, kun hän pohti tarjousta. Hänenkin oli myönnettävää, että ulkona oli oikeastaan hyvin kylmä eikä hän olisi viitsinyt kävellä samaa matkaa enää takaisin kotiinsa.
”Minä olen norjalainen, mitä luulet?” Norja kysyi kulmaansa kohottaen, ”minulla on ehkä kahvileipääkin jossain. Dan aina leipoo kaikenlaista ja jättää tänne.”
”Hm, okei”, Suomi totesi ja kohautti olkiaan kun Norja astui sivuun päästääkseen hänet sisälle lämpimään, ”mutta haluan myös santsikupin. Ja olen silti hieman tuohtunut.”
”Minä pyysin jo anteeksi”, Norja muistutti tyynellä äänellä, mutta suomalainen oli jo rynnännyt keittiöön tyhjentämään hänen kahvivarantojaan.
A/N: Norjalainen lehti julkaisi vahingossa joulupukin kuolinilmoituksen. Koska Hetaliassa Suomi on joulupukki... niin.
