Nimi: Hiuksista iholle
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, fluffy
Paritus: Heikki/Kalevi
A/N: On ollut ihan hirveä blokki ja muutenkin mieliala pohjamudissa. Jos se tästä hiljalleen helpottaisi :>
Hiuksista iholle
Pistin leffan pyörimään. Kalevi oli jo asettunut sohvalle löhöilevään istuma-asentoon jalat poikittain. Mä jäin miettimään, minne itse istuisin. Tiesin, että Kalevi arvosti omaa tilaa. Se ei ollut mitään halipusutyyppiä. En halunnut tehdä miehen oloa epämukavaksi, mutta toisaalta mua kirpaisi ajatus, etten saisi olla sen lähellä. Sivuutin nopeasti omat fiilikseni. Tahdoin vaan tehdä tämän oikein ja säästää meidät molemmat noloilta, kiusallisilta tilanteilta.
”Mitä vittua sä seisoskelet siinä?” Kalevi ihmetteli. ”Tuu tänne istumaan.”
Kalevi avasi jalkojaan ja viittasi kädellään. Edes mä en voinut tulkita sitä viestiä väärin. Kalevi kutsui mua syliinsä. Sähköinen jännitys heitti kipinöitä mun iholle, ja mua hermostutti turhankin paljon, kun kömmin sohvalle ja painoin selkäni Kalevin rintakehää vasten.
”Sä oot ihan jäykkä”, Kalevi huomautti. ”Onks sul rautakanki perseessä, vai mikä on?”
”Mä en oo tottunut olemaan sun sylissä”, koetin naurahtaa leikkisästi, mutta hermostus oli selvästi kuultavissa. Mua hävetti. Pitikin tehdä tästä niin iso juttu. Just tällaisia tilanteita Kalevi inhosi.
”No, opetellaan”, Kalevi sanoi häiriintymättä. ”Tee olosi mukavaksi. Kyllä mä sanon, jos meinaat vaikka rutistaa mun vehkeet kasaan tai jotain.”
Naurahdus karkasi mun suusta. Onneksi Kalevi osasi vitsailla tilanteen taas rennoksi. Nojauduin siihen paremmin, mutta mulla oli silti vaikeuksia rentoutua, vaikka kovasti yritin. Kalevi huokaisi tavalla, josta tiesin olevani toivoton, mutta se suuteli mua silti niskaan. Sen jälkeen mä suorastaan sulin sen syliin, ja me kiinnitettiin huomiomme telkkarissa alkavaan elokuvaan.
Elokuva oli lupaava trilleri, jossa oli vähän hidastempoinen alku. Kalevi huvitti mua lausumalla sarkastisia kommentteja hahmoista ja eri tilanteista. Pyörittelin silmiäni ja suhisin miehen hiljaiseksi, ja silloin se aloitti mun hiusten näpräämisen. Kalevin sormet sukelsivat suortuvien sekaan sormenpäät painautuen juuri sopivan painokkaasti mun päätä vasten. Suljin silmäni hetkeksi saadakseni nauttia Kalevin kosketuksesta niin pitkään kuin sitä vain kestäisi. Pian sormet vetäytyivät, ja mun sisällä liikahti kivulias kaipuu. Halusin ja kaipasin aina enemmän, vaikka mun pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä sain. Me oltiin päästy tänne asti hyvin kivisen ja kuoppaisen tien kautta. Oli ahnetta haluta aina vain enemmän.
Mun iho nousi kananlihalle, kun Kalevin sormet jatkoivat juoksuaan mun hiusten lävitse. Pidätin huokausta. Hellä kosketus upotti mut tiukemmin Kalevin syliin. Elokuva menetti mielenkiintonsa. Tarvitsin tätä enemmän. Läheisyys oli mulle kuin huumetta, oli aina ollut, mutta Kalevin läheisyys värisytti enemmän ja paljon syvemmältä. Ehkä siksi, että sitä oli vaikeampi saada. Kalevi ei osoittanut hellyyttä kenelle tahansa. Mä olin raivaamalla raivannut tieni sen muurien lävitse juuri tänne, tähän hetkeen, missä sen sormet sukivat, silittivät ja hieroivat. Mulla oli syytäkin nauttia tästä.
”Alatko kohta kehrätä?” Kalevi kiusoitteli, koska tiesihän se, millainen vaikutus sen kosketuksella oli muhun.
”Ehkä”, mumisin. Kalevi kietaisi toisen kätensä mun vartalolle ja sanoi:
”Ei mua haittais.”
Hymyilin.
”Sulla on jo tarpeeks iso ego muutenkin”, tuhahdin sille.
”Aina on varaa parantaa.”
Pudistin päätäni. Kalevi jatkoi mun hiusten hypistelyä. Toista kättään se hivutti mun paidan alle.
”Mitä sä teet?” kysyin.
”Hipelöin sua”, kuului mutkaton vastaus.
”Miksi?”
”Koska mua huvittaa, ja sä tykkäät siitä.”
”Nojoo mut, eiks meidän pitänyt katsoa tätä leffaa?” kysyin.
”Koko ajan”, Kalevi sanoi omahyväisesti. ”Mitä, onko Eloharjun pojalla vaikeuksia keskittyä?”
”On”, sanoin suoraan, koska en mä niin helposti hämmentynyt. ”Ja kohta sullakin on.”
Käännyin ympäri ja kiskaisin Kalevia niskasta mun huulille. Venytin härnäävästi sen alahuulta ja raotin huuliani kuitenkaan vielä suutelematta. Pitkitin hetkeä niin pitkään kuin vain kykenin. Annoin lopulta periksi, kun Kalevi murahti kärsimättömänä. Kiusoittelevuus syveni kuumottelevaksi haluksi, koska me kumpikin haluttiin enemmän. Eikä mun tarvinnut hillitä itseäni.
”Ei tunnu missään”, Kalevi sanoi jälkeenpäin, mutta tunsin kämmeneni alla, miten sen sydän hakkasi. Hymyilin leveästi. Miehen ruskeissa silmissä kyti kiihkoa enteilevä loimu, jota tahdoin yllyttää.
”Valehtelija”, kuiskasin Kalevin iholle.