Ikäraja: K-11, saattaisi mennä ihan sallittuunkin
Varoitus: pedofilian rajoilla liikutaan
Parempi kuin Ed Sheeran
”Niin siis miten ritariksi pääsi?”
Nautit historiajuttujen kuulemisesta jopa näin iltapäivällä, kun muut ovat jo päässeet koulusta. Olet hyvä kuuntelija ja opit ehkä parhaiten sen kautta, joten luen ja selitän sinulle enemmän kuin mielelläni. Lisäksi katsot minua silloin odottavan innostuneesti, mikä tuntuu kropassani kutkuttavalta.
Toimimme muutoinkin paljolti suullisesti: kuuntelemme usein tekstejä levyltä ja teemme harjoituksia keskustelemalla. Meidän on kuitenkin pakko myös sinnikkäästi treenata lukemista ja kirjoittamista. Joskus minusta tuntuu tosi pahalta laittaa sinut tekemään juuri niitä sinulle erityisen vaikeita asioita, vaikka se on osa työtäni ja avuksi elämässäsi jatkossa. Tämä kahdenkeskinen tuntimme on tuskin sinun viikkosi kohokohta niin kuin se on minun.
Siirryin jo aikapäiviä sitten pöydän vastakkaiselta puolelta viereesi istumaan. Olen näin lähempänä sinua ja yhdessä työskentely on helpompaa. Ja näen hiustesi alta pilkottavat siniset silmäsi paremmin.
Olet omalla epämääräisellä tavallasi tavattoman hurmaava. Olet aidosti ja avoimesti sitä mitä olet, ja erilaiset mielialasi tarttuvat helposti – ainakin minuun. Olet hyvä kaveri, pidät hauskaa mutta myös toisista hyvää huolta. Minä haluaisin kovasti pitää sinusta huolta.
Mutta ikäeromme on liian suuri, jotta voisin pitää sinusta syvästi mutta puhtaasti; toisaalta se on liian pieni, jotta tunteeni voisivat olla samanlaisia kuin ne, joita vanhemmat tuntevat lapsiaan kohtaan. Tai näin siis yhteiskunta huutaa, että lämpimät tunteet välillämme eivät millään lailla ajateltuna voi olla sosiaalisesti hyväksyttäviä tai luonnollisia.
En osaa määritellä niitä, en laittaa niitä kuriin. Mutta ne ovat olemassa, kiistatta.
Nähdessäni sinut ensimmäisen kerran ajattelin Ed Sheeranin takuulla näyttäneen teininä samalta. Oranssi villi tukka, söpöt pisamat ja arka, valloittava hymy. Sortsit pitkälle syksyyn asti ja hupparin liian pitkät hihat kämmeniin puristettuina. Välitunneilla pelaat porukassa korttia tai nauratat pienempiäsi, tunneilla yrität parhaasi mukaan suunnata levottoman mielesi oikeisiin asioihin.
Valitettavasti tutustun oppilaisiin lähemmin yleensä vaikeuksien kautta, niin sinunkin kohdallasi. Et ehkä pitänyt minua varsinaisesti pahana, mutta alkumme oli hankala. Olin liian innokas auttamaan, kun oikeasti sinä tarvitsit tilaa ja aikaa. Otin sitten vähän pettyneenä askeleen takaisinpäin. Alkuun vain katsoin tekemistäsi lähinnä päältä ja vasta pyynnöstäsi puutuin. Neuvoin mahdollisimman pehmeästi ja vähäsanaisesti ja kehuinkin hyvin maltillisesti. Vähitellen kärsivällisyys puolin ja toisin alkoi tuottaa tulosta.
Ei sinusta koskaan mitään hölösuuta kuoriutunut, mutta ajan kuluessa varautuneisuutesi väheni. Ja minun kiintymykseni sinuun vakiintui.
”Mitä tässä oikein pitää tehdä?” kysyt huokaisten ja rummuttelet lyijykynällä tehtävää kirjan sivulla.
Lukusujuvuus on parantunut mukavasti, mutta luetun ymmärtäminen on sinulle hankalaa varsinkin ollessasi väsynyt.
Tahimme yhdessä tehtävän läpi, ja päästä sinut sitten lähtemään kotiin päivänjatkoja toivotellen. Käyn tapani mukaan opettajainhuoneessa hakemassa tavarani ja lukitsemassa ovet. Astuessani ulos yllätyn nähdessäni sinut vielä ajelemassa pyörälläsi ympäri tyhjää koulun pihaa.
”Mitä nyt?”
Kurvaat viereeni. Katsot alaviistoon väliimme ja kohautat olkapäitäsi. ”Voitaisiin mennä yhtä matkaa.”
Tiedät minun asuvan kävelymatkan päässä koulusta, oman matkasi varrella. Emme silti ole aiemmin taittaneet matkaa yhdessä kuin pari kertaa sattumalta.
Aamuisin olemme yhtä pökkeröisiä, ja olen pannut merkille, että kaikista ratkaisevista eroavaisuuksistamme huolimatta meitä yhdistää myös kävelytyyli: sinäkin kävelet vähän keinuen, lähes raahaten toista jalkaasi toisen astuessa reippaammin. Onkohan sinullakin eri mittaiset jalat tai vikaa selässä?
Koulumatkan taitat kuitenkin säästä riippumatta pyörällä. Kävelen reippaasti, mutta joudut silti mutkittelemaan leveillä renkaillasi pysyäksesi rinnallani hitaassa vauhdissa. Olet taitava siinä, vaikket ole varsinaisesti urheilullinen.
Kysyn loppupäivän suunnitelmiasi, ja kerrot muun perheesi olevan naapurikaupungissa kyläilemässä.
”Haluaisin mennä rannalle, mutta taitaa olla liian pitkä matka pyöräillä”, toteat harmistuneena.
En tiedä, miksi haluat rannalle, enkä ymmärrä, miksi sekuntiakaan miettimättä tarjoudun ajamaan sinut sinne.
Hiekkaranta on yhtä tyhjä ja tuulinen kuin pääni. Ei ole kesä, uiminen tai auringonotto ei tule kyseeseen. Mutta tänne sinä halusit, joten tänne me tulimme.
Levitän vanhan nyppyisen vilttini, ja istut sen päälle irrottamatta katsettasi horisontista. Minä taas katselen sinua. Luulen sinun huomaavan sen, mutta et riko hetkeä. Lopulta poskieni alkaessa kuumottaa minun on käännettävä katseeni. Asetun makaamaan selälleni viereesi ja katselen harmahtavaa taivasta yllämme.
Meren transsista vapautuessasi laskeudut kyljellesi ja kiittelet kyydistä. Kiitokseksi olisi vallan hyvin riittänyt se, mitä näen kääntyessäni sinuun päin: vapaa, rauhallinen hymy ja onnelliset silmät.
Olet aika lähellä. Aika tosi lähellä.
”Saanko..?” kysyn varovasti tuoden kättäni hitaasti hiuksillesi.
Katsot suoraan takaisin minuun ja nyökkäät vähän.
Laineikkaat hiuksesi ovat ilmavat mutta yllättävän karheat. Vien sormiani niiden lävitse hellin, silittävin liikkein.
”Haluaisitko sinä koskea minua?” kysyn yrittäen olla kuulostamatta friikiltä.
Emmit hiukan ennen kuin lasket lämpimän ja yllättävän raskaan kätesi lantiolleni.
Ristiriitaisista ajatuksista huolimatta en todellakaan valehtele sanoessani: ”Tuntuu mukavalta.”
Hymyilet suloisesti ja suljet silmäsi. ”Joo.”
Pitääkö kaikki aina määritellä? Keneltä tämä on pois?
Siinä maatessamme jännitän ilmeisesti hiukan ja saan hikan. Nolostun, mutta naurat pehmeästi ja kiepsautat sormesi paidanhelmani alle. Yllätyn niin, että on ihme, ellei hikka mene saman tien menojaan. Liu’utat kämmenesi hitaasti pallealleni asti.
”Ei mitään hätää, rauha vaan”, juttelet minulle tai lihakselleni silitellessäsi arasti ihoani.
Tulen tietoiseksi siitä, että oma käteni lepää nyt kaulallasi.
Ei tässä ainakaan mitään pakottamista ole. En ikinä tekisi sinulle pahaa.
Myöhemmin kurkkaan uteliaisuuttani Googlen kuvahaun nuoresta Ed Sheeranista. Ja arvaa mitä? Olin väärässä, supertähdellä ei ole mitään jakoa!
