Nimi Seuraavalla kerralla paremminKirjoittaja LyraVaroitukset -Ikäraja SA/N Kirjoitin jonkun aikaa sitten FFF-Echange -haasteen toiselle kierrokselle Neiti Syksylle tekstin, jonka hahmot ovat jääneet kummittelemaan päähäni. Koneeltani löytyy monta tekstin tynkää, joiden kanssa olen yrittänyt saada uudestaan pintaa samoihin hahmoihin. Loppujen lopuksi pidin Pidä ystävät lähellä... (K-11) -tekstistä aika paljon. Sitten tässä hiljattain osallistuin Sadonkorjuuetydejä -haasteeseen. Sain insipiraatiokseni tällaisen kuvan. Tuntui vaan oikealta kirjoittaa jotain pientä niistä henkilöistä, jotka jo pitkään yrittänyt vaatien päästä takaisin mukaan. Joten nyt - kun oon ensin selitellyt enemmän kuin normaalisti - tässä on pieni palanen lisää.Seuraavalla kerralla paremmin
“Säälittävä tapaus!” joku niistä huutaa eikä Jeanie voi olla ajattelematta, että ne puhuvat totta. Nyyhkäisy karkaa melkein hänen huuliltaan, mutta sitten hän muistaa, että pitää olla vahva. Tyttö puristaa huulensa yhteen ja painaa silmänsä kiinni ihan pieneksi hetkeksi sulkeakseen maailman ulkopuolelle. Jeanie vetää syvään henkeä ja avaa silmänsä uudelleen. Ne ovat menneet. Jeanie on jälleen yksin baarin edessä. Hän vilkaisee ovimiestä, joka polttaa kuudetta tupakkaa sinä iltana. Ovimies ei enää katso häneen.
Ehkä hän onkin säälittävä tapaus. Ehkä hän ei ole mitään. Viimein nyyhkäisy karkaa Jeanin huulilta ja lämpimät kyyneleet valuvat tytön poskille. Hänen pitäisi olla jo kotona. Kunnollisten tyttöjen pitäisi olla jo kotona. Jeanien yllä on mekko. Hänellä on aina päällään mekko. Tänään se on sininen. Äiti on valinnut sen hänelle.
Äiti olisi valinnut sen hänelle, jos olisi nostanut katseensa ainoasta pojastaan, joka makaa edelleen sängyn pohjalla, vaikka sodasta on jo vuosia. Jeanie on hänelle näkymätön. Eikä Jeanielle enää riitä se, että hän valehtelee itselleen kaiken olevan kunnossa.
Uudet kyyneleet valuvat Jeanien poskille, kun hän seisoo kadulla kaiken ulkopuolella ja tahtoo sisälle lämpimään.
Ei vielä, ei vielä. Jopa äänet Jeanien päässä yrittävät pitää tytön paikoillaan.
Vielä hetki tässä, Jeanie lupaa itselleen. Hän muistelee tyttöä, jonka näki sairaalassa edellisellä viikolla hoitamassa haavoittuneita, jotka ovat edelleen jumissa sängyissään. Tytön huulilla oli hymy, vaikka hän oli itsekin jumissa. Tyttö ei halunnut päästä pois, vaan nautti siitä mitä teki.
Jeanie vilkuilee taas ympärilleen. Ulkona on pimeää. Kylmä pureutuu läpi tytön vaatteiden ja hän värähtää. Jeanie näkee sisään ikkunasta. Pöydän ääressä perhe aloittaa illallista. Nuori tyttö hymyilee pojalle pöydän ylitse. Äiti tarjoilee ruokaa kaikille. He kaikki hymyilevät.
Lisää kyyneliä valuu Jeanien poskille. Jeanie muistaa meikkinsä, jota on vaivalla tehnyt, mutta nyt on jo myöhäistä. Naamio on jo valunut alas kasvoilta. Se, minkä Jeanie on yrittänyt piilottaa hienon ulkokuoren taakse, on taas noussut esiin.
Jeanie on taas aivan tavallinen tyttö, joka itkee kadulla oman elämänsä surkeutta, vailla kykyä tehdä itse asialle mitään. Baarin ovi aukenee ja valon mukana ulos tulee ihmisiä. Jeanie vetäytyy varjoihin piilottaakseen kasvonsa.
Miehet ovat juoneet liikaa ja he ottavat tukea toisistaan, kun hoippuvat alas katua suoraan Jeanien ohi. Kukaan ei kiinnitä huomiota Jeanieen. Jeanie ei ole edes katseiden arvoinen. Ei edes noiden miehien katseiden arvoinen.
Ovimies sytyttää seitsemännen tupakan ja sen lemu tavoittaa Jeanien nenän. Jeanie koittaa olla välittämättä. Kaukaa kuuluu koiran räksytystä. Taivas pimenee vielä lisää, vaikka Jeanie olikin jo melkein varma, että se ei ole mahdollista. Jeanie kääntyy lähteäkseen kotiin.
“Ei tänään”, hän mutisee itselleen. “Vielä tänäänkään en ollut tarpeeksi rohkea astuakseni yli tuon kynnyksen.”
Oven toisella puolella Jeanin aviomies tyhjentää taas uuden lasillisen eikä enää edes muista nuorta vaimoaan, jonka kuuluisi odottaa häntä kotiin. Hänen vieressään kiehnää useampi nainen ja mies selvästi nauttii olostaan. Ehkä se on sattumaa tai ehkä ei, kun Scar sattumalta on yksi heistä ja mies löytyy seuraavana aamuna kujalta.
***
"Kolmas kerta toden sanoo."
