Mä rakastan sua Elias VikstedtAuthor: Tiara
Fandom: Salatut Elämät
Genre: Fluffy
Pairing: Lari/Elias
Rating: K-11
Disclaimer: En omista Laria ja Eliasta
Summary: "Tämä on sitten ihan totta. Oikeesti. Eliaaas arvaa mitä?"
Lari sopersi kovaa, jolloin Elias painoi sormensa pojan huulille.
"Shhh..."
Kun Väänänen vaikeni, Elias otti sormen pois ja katsoi tätä odottaen.
"Niin että..."
"No?"
"Mä rakastan sua Elias Vikstedt."A/N: Larias on yksi ihanimmista parituksista ikinä, joten pitihän sitten minunkin siitä kirjoittaa ficci. Ficci sijoittuu siihen yöhön, jonka Lari vietti Eliaksen luona sen jälkeen, kun oli ryypännyt Ossin kanssa (Elias & Cindy järjestivät kaksikon vahingossa Amandaan.) ja lähtenyt melkein toisen miehen matkaan. Varautukaa siis humalaiseen Lariin!
Kello oli jo reilusti yli keskiyön, kun Elias auttoi Larin sisään ovesta. Lari oli humalassa, minkä vuoksi hän melkein kompastui eteisessä oleviin kenkiin. Asunto oli pimeä, sillä muut olivat sammuttaneet valot ja menneet nukkumaan.
"Ai, perkele!"
Lari huudahti, kun hän kompuroi pahasti Katariinan korkokenkiin. Poika oli vähällä kaatua, mutta Elias tarttui hänestä juuri ajoissa kiinni. Lari oli Eliasta lihaksikkaampi, minkä vuoksi pojan pitäminen pystyssä oli vaikeaa.
"Shh, muut voi herätä", Elias hyssytteli ja auttoi Larin istumaan olohuoneen harmaalle sohvalle.
Lari ollut juomassa Ossi Puolakan kanssa, sillä Eliaksen ja Cindyn treffisuunnitelmat olivat menneet hieman ristiin, minkä vuoksi Lari ja Ossi joutuivat treffeille. Tämä ei kuitenkaan ollut ilmeisesti haitannut heitä, koska he olivat jatkaneet iltaa juomisen merkeissä. Mutta se, mikä oli yllättänyt Eliaksen täysin, oli se, että Lari oli ilmestynyt illan jälkeen suoraan hänen ovensa taakse. Elias oli ollut täysin varma, ettei hän kuitenkaan merkinnyt Larille mitään. Ehkä hän oli ollut vain typerä kokeilu.
Mutta tämä jos mikä todisti, että ehkä sittenkin Lari välitti.
Elias ei kuitenkaan tiennyt, että Lari oli ollut vähällä lähteä toisen miehen matkaan, mutta oli tullut toisiin ajatuksiin. Jos Elias olisi tiennyt tämän, hän olisi ollut entistä varmempi siitä, että hän merkitsi Larille jotain.
"Mulla on nälkä", Lari valitti kovaan ääneen, samalla kun Elias auttoi häneltä kengät pois. Poika vilkaisi häntä päätään pudistellen ja vilkaisi samalla vaivihkaa Katariinan huoneen ovelle. Mitään ei kuitenkaan kuulunut.
"Venaa nyt vähän. Mä laitan sulle jotain", Vikstedt mutisi huvittuneena ja katsoi rakastamaansa poikaa, joka nuokkui surkean näköisenä, silmät harottaen. Lari näytti aivan hylätyltä teddy karhulta, joka kaipasi suurta halausta.
"Ei sun tarvii, mä voin kyllä ite", poika hymähti ja yritti nousta istumaan, mutta Elias tönäisi hänet takaisin sohvalle. Olisi paljon parempi, jos Lari ei tulisi sähläämään keittiöön tuossa kunnossa. Pojan kolistelu saattaisi herättää kaikki ja sitten Eliaksen täytyisi selittää mitä Lari teki heillä tähän aikaan yöstä ja tuossa kunnossa.
"Pysy siinä", Vikstedt sanoi tiukasti ja käveli keittiön puolelle. Hän avasi jääkaapin ja tutki sen sisältöä.
"Elias! Mihin sä menit? Älä jätä mua tänne", Larin sammallus kuului olohuoneesta. Poika yritti olla naurahtamatta ja otti jääkaapista voipaketin. Sen jälkeen hän otti leipähyllystä paahtoleipäpussin ja alkoi tehdä Larille voileipää. Hän yritti olla kolistelematta parhaansa mukaan, mutta se oli turhaa, sillä Lari piti tarpeeksi kovaa ääntä olohuoneessa.
"Elias!"
"Hiljaa siellä! Mä tuun iha just", Elias sihahti. Hän tunsi niin suurta hellyyttä tuota sohvalla yksin istuvaa poikaa kohtaan, että hänen sydämensä melkein repeytyi. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään näin paljon. Vaikka Lari olikin aikoinaan satuttanut häntä enemmän kuin kukaan muu, oli hän myös näyttänyt Eliakselle rakkautta, millaista poika ei ollut saanut ikinä keneltäkään. Nyt varsinkin, kun Lari oli tullut Eliaksen luokse, tunsi poika sydämensä pakahtuvan. Ei hän voinut mitenkään käännyttää Laria pois ovelta.
"Eliaaaas Vikstedtttt!"
"No mitäää Lariii Väänäneeen?"
Elias huudahti mahdollisimman hiljaa ja alkoi voidella toista leipää.
"Mä rakastan sua."
Kuului kolahdus, kun veitsi putosi lattialle. Elias seisoi jähmettyneenä paikoillaan ja hänen sydämensä pamppaili. Hetkeksi tuli aivan hiljaista. Elias kuunteli hengitystään ja sydämensä lyöntejä, samalla kun mietti Larin sanoja. Rakastiko poika Eliasta kaikkien niiden sotkujen jälkeen? Oliko äskeiset sanat olleet vain humalaisen höpötystä?
Elias kokosi itsensä, poimi veitsen parkettilattialta ja alkoi etsiä lautasta leiville.
"Kuulitsä? Mihin sä menit?"
Lari huhuili olohuoneesta humalaisella äänellä. Elias laittoi leivät lautaselle ja tuli lopulta olohuoneeseen. Hän erotti Larin profiilin pimeydestä. Poika istui paikoillaan pää kumarassa.
"Tässä", Vikstedt sanoi hiljaa ja ojensi lautasen Larille. Poika otti sen vastaan ja alkoi ahmia leipiä, samalla kun Elias istui hänen viereensä.
"Hiihos", Lari mutisi suu täynnä leipää ja laski hetken päästä tyhjän lautasen olohuoneen pöydälle.
"Pitäskö sun mennä nukkumaan?"
Elias kysyi ja kääntyi katsomaan Laria, joka tuijotti takaisin. Hän alkoi erottaa pojan kasvot tarkemmin, sillä silmät tottuivat vähitellen pimeyteen.
"Ei mua nukuta."
"Parempi sun on nukkuu toi humala pois", Elias sanoi ja katsoi Larin kättä, joka lepäsi heidän välissään sohvalla. Pojan teki mieli tarttua siihen.
"Vaan jos sä tuut mun viereen", Lari kuiskasi hieman sönköttäen ja katsoi Eliasta suoraan silmiin. Hän vaikutti olevan tosissaan.
Miten Lari onnistui tekemään tämän? Ensin hän vaikutti maailman suurimmalta kusipäältä, mutta jo toisena hetkenä maailman ihanimmalta ihmiseltä. Ehkä juuri siksi Elias häntä rakastikin. Kunpa Lari vain olisi voinut olla sinut itsensä kanssa, niin heidän ei tarvitsisi salailla mitään. Elias halusi näyttää Larille, että hänen kanssaan pojan ei tarvinnut pelätä. He voisivat olla yhdessä sellaisia kuin ovat ja jos se ei muille sopisi, se olisi muiden ongelma. Voi kun Lari uskaltaisi tulla kaapista.
"Entä jos en? Sä haiset kaljalta."
Elias kysyi virnistäen ja kallisti päätään. Larin ilme synkkeni hieman.
"Vittuiletsä mulle, Vikstedt?"
"Enhän mä ikinä", Elias naurahti Larin ilmeelle. Poika murahti hieman.
"Mut entä jos sä oksennat mun päälle yöllä? Onks sulla paha olo?"
Elias kysyi puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan.
"Haista Elias paska", Lari tuhahti taas ja tönäisi hellästi poikaa. Sitten hän sulki silmänsä hetkeksi.
"On mulla kyllä vähän outo olo..."
"No sit sä meet kyllä nukkumaan heti", Elias sanoi ja vilkaisi taas Larin kättä. Hän niin halusi koskea poikaa ja suudella häntä. Hän halusi Larin viereensä yöksi.
"Eikä kun mulla on vielä nälkä", Lari sanoi ja nousi haparoiden sohvalta. Elias pyörätti silmiään. Oliko Lari aina näin ärsyttävä humalassa?
"Lari nyt oikeesti..."
Mutta Väänänen ei edes kuunnellut, vaan hoipersi keittiöön, missä hän alkoi kovaäänisesti availla kaappeja. Elias vilkaisi kauhuissaan Katariinan ovelle, mistä kuului yskimistä.
"Missä teillä on makaronia? Voinko mä käyttää tätä kattilaa?"
Lari huudahti lujaa ja kolisteli kattiloita sanojensa vakuudeksi. Elias kiirehti täyttä vauhtia keittiöön ja yritti napata kattilaa Larilta, joka kuitenkin nosti sen korkealle Eliaksen ulottumattomiin.
"Anna se kattila nyt tänne."
"En kun mä teen makaronilaatikkoa", Lari sopersi ja heilutti yhä kattilaa korkealla päänsä puolella. Elias huokaisi kuuluvasti.
"Lari!"
"No Elias!"
Poika sanoi ärsyttävä hymy huulillaan.
"Oikeesti. Mennään nyt nukkumaan. Jooko?"
Vikstedt sanoi jo lähes kyllästyneellä äänellä. Hän oli jo varautunut siihen, että kohta Katariina ja Kalle paukkaisivat paikalle ja hänellä olisi edessään paljon selittämistä. Lari selvästi mietti Eliaksen sanoja, koska hän laski hieman kattilaa ja tuijotti poikaa silmät harottaen.
"Anna se kattila."
"Okei, yhellä eholla."
"No?"
Elias kysyi huokaisten. Hän toivoi, että Lari lopettaisi tämän pelleilyn ja he menisivät nukkumaan. Ajatus Larista hänen vieressään sai Eliaksen ihon kananlihalle.
"Jos mä saan pusun."
Lari sanoi vinosti hymyillen. Eliaksen sydän hypähti.
"Ai oikeesti?"
"No joo joo! Millon mä oon muka sulle valehdellu?"
Lari huudahti tarpeettoman kovaa. Eliakselle tuli mieleen useampikin kerta, mutta hän päätti olla hiljaa.
Lopulta hän tarttui varovasti Laria kädestä ja suuteli tätä suulle yön pimeydessä. Kattila kolahti, kun Lari laski sen pöydälle ja vastasi suudelmaan. Tuntui kuin he olisivat suudelleet siinä ikuisuuden. Oli täysin hiljaista ja ainoa mitä Elias tunsi, oli Larin pehmeät huulet ja kuuma hengitys. Väänänen haroi käsillään toisen vaaleanruskeita hiuksia ja suuteli hetki hetkeltä innokkaammin. Vasta pitkän ihanan hetken jälkeen Elias irrottautui.
"No kelpaako?"
Hän kysyi leveästi hymyillen. Hän saattoi maistaa yhä Larin suudelmat huulillaan.
Kun vastausta ei kuulunut, Elias kääntyi lähteäkseen. Ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan, hänet vetäistiin takaisin. Lari piteli häntä kädestä ja katsoi häntä suoraan silmiin pimeydessä.
"Elias, arvaa mitä?
"No?"
"Arvaa?"
"En mä tiedä", Elias totesi huvittuneena. Hän epäili, että Lari höpöttäisi taas jotain ihan omaansa humalan takia. Pojan käsi tuntui lämpimältä, eikä Vikstedt halunnut päästää irti.
"Tämä on sitten ihan totta. Oikeesti. Eliaaas arvaa mitä?"
Lari sopersi kovaa, jolloin Elias painoi sormensa pojan huulille.
"Shhh..."
Kun Väänänen vaikeni, Elias otti sormen pois ja katsoi tätä odottaen.
"Niin että..."
"No?"
"Mä rakastan sua Elias Vikstedt."
Lari katsoi vakavana Eliaksen silmiin ja poika katsoi takaisin. Hän ei voinut olla varma, oliko Lari tosissaan. Ehkä hän vain pelleili humalassa.
"Öh..."
"Ihan totta!"
Lari väitti kovaan ääneen ja nyökkäili päätään.
"Älä viiti, Katariina herää", Elias mutisi hämillään. Hän mietti yhä Larin tunnustusta. Voisivatko he saada välinsä taas kuntoon ja jatkaa yhdessä?
"Herätköön! Ihan sama! Katariina kuuletsä, mä rakastan Eliasta!"
Lari huudahti entistä lujempaa, jolloin Elias joutui tukkimaan pojan suun kädellään. Väänänen yritti rimpuilla irti, mutta Elias nyökkäsi huoneensa suuntaan merkiksi, että olisi aika siirtyä sinne. Jostain kuului taas yskimistä.
Lopulta Elias irroitti käden Larin suulta ja lähti kulkemaan edeltä huoneeseensa, käsi yhä Larin kädessä. Hän piti katseensa maassa ja tarkisti, ettei Lari kompastunut pöydänjalkaan tai maton reunaan. Pian he pääsivät turvallisesti Eliaksen huoneeseen. Hetken päästä Vikstedt sulki oven ja katsoi Laria huoneensa pimeydessä. Hän ei halunnut sytyttää valoja, sillä hänestä tuntui, kuin pimeys suojaisi heitä muulta maailmalta. Juuri nyt hän halusi olla Larin kanssa kahdestaan heidän omassa maailmassaan. Siellä ei ollut Larin ilkeitä lätkäkavereita tai Iidaa.
"Kiitti Elias. Sä oot ihana. Ihan oikeesti, sä oot niin ihana..."
Lari aloitti taas känniavautumisensa. Elias ei vaivatunut vastaamaan, vaan riisui vaatteensa niin, että hänelle jäivät vain bokserit jalkaan. Lari seurasi esimerkkiä ja yritti riisua vaatteensa, mutta humalassa se ei ollut ihan helppoa. Hän joutui tappelemaan paidan kanssa kauan, ennen kuin sai sen pois yltään. Elias siirtyi suosiolla auttamaan poikaa farkkujen vetoketjun kanssa ja hetken päästä myös Larilla oli vain bokserit jalassa.
"Hyvää yötä", Elias kuiskasi, vetäisi sinisen päiväpeiton pois ja siirtyi sänkyyn. Lari kuitenkin nojaili seinään horjuen.
"Elias, oikeesti. Kiitti et mä sain tulla tänne. Sä oot niin ihana ja mä oon täys paska. Mä en ansaitse sua."
"Lopeta nyt se paskan puhuminen ja tuu tänne", Elias naurahti ja taputti paikkaa vieressään. Lari katsoi Vikstedtiä epäröiden, kunnes viimein siirtyi hänen viereensä sänkyyn. Yllättäen Elias tunsi Larin pään olkapäätään vasten.
"Vihaatsä mua?"
Lari kysyi yhtäkkiä ja hyväili kädellään Eliaksen vatsaa. Hänen silmissään oli hieman surkea katse. Katsellessaan tuota näkyä, Elias ei voinut olla hymyilemättä. Ei hän voisi ikinä enää vihata Laria.
"En tietenkään."
"Oikeesti?"
"No en. Yritä nyt nukkua", Elias kuiskasi ja silitti hellästi Larin tummia hiuksia. Ne tuntuivat pehmeiltä. Pojan teki mieli painaa huulensa niiden sekaan.
"Sä ehkä luulet, et tää on vaan kännisen höpötystä ja mä unohdan tän huomenna. No okei, mä oon kyllä kännissä mut..."
Hetken näytti siltä, että Lari unohti mitä hän aikoi sanoa seuraavaksi.
"Mä rakastan sua. Ihan helvetisti."
Väänänen sai lopulta sanottua. Hän nosti päänsä Eliaksen olkapäältä ja katsoi häntä silmiin. Ja lopulta Elias uskoi. Hän tiesi, että tällä kerralla Lari oli tosissaan. Ehkä tämän yön jälkeen Lari palaisi kaappiin ja esittäisi, kuin ei tuntisi Eliasta, mutta hän kuitenkin rakasti. Juuri nyt se tuntui maailman tärkeimmältä asialta.
"Mäkin rakastan sua", Elias kuiskasi, jolloin Larin ilme kirkastui.
"Rakastatko?"
"Joo", Vikstedt myönsi. Kummankin pojan kasvoille levisi onnellinen hymy, kun heidän huulensa hakeutuivat toisiaan vasten. Lari kaatoi Eliaksen hellästi sängylle ja vetäisi peiton heidän päälleen. Peiton alla he olivat turvassa epäreilulta maailmalta. Elias suuteli Larin huulia ja hyväili tämän lihaksikasta vatsaa. Hetken päästä Lari kuitenkin siirtyi takaisin Eliaksen viereen ja haukotteli. Oli parempi, etteivät he menisi pitemmälle, koska toinen oli humalassa.
"Ehkä meidän pitäs alkaa nukkumaan", Lari mutisi, katse Eliaksen silmissä.
"Niinpä", Elias myönsi. Kumpikin sulki silmänsä yhtäaikaa ja hetken päästä Larin uninen tuhina täytti huoneen. Elias kuitenkin pysyi valveilla kauan Larin nukahtamisen jälkeen ja katseli kun tämä nukkui. Hän ei halunnut miettiä aamua tai tulevia päiviä. Juuri nyt hän halusi nauttia siitä, että sai olla rakastamansa pojan kanssa kahdestaan, piilossa muilta.
