Ficin nimi: Aamu
Kirjoittaja: Odo
Beta: Saappaaton<3
Genre: Romance
Paritus: Nami/Vivi
Ikäraja: Sallittu
Fandom: One Piece
Vastuunvapaus: Maailma ja sen hahmot kuuluvat Eeichiro Odalle. Minä vain lainaan saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Tämä sai oikeastaan ideansa
Aallot (S) ficistäni, jota edeltävänä osana tätä voi pitää. Toimii täysin itsenäisenä, mutta vilkaistaa ihmeessä tuokin. Otsikointi aiheutti taas harmaita hiuksia, mutta pidän siitä, että tämä on lyhyt ja ytimekäs kuten Aallotkin. Osallistuu Ficlet300 (2. Keskiväli)
Aamu
Nami oli viettänyt koko yön karttojensa parissa ja nukahtanut aamun sarastaessa työpöytänsä ääreen. Vivi oli tullut höyryävän kahvimukin kanssa Namin huoneeseen, mutta huomasi toisen olevan sikeässä unessa. Kartat olivat levällään pöydällä ja nainen vilkaisi niitä toisen olan yli. Alabastan kartassa rajat näkyivät oranssien hiuksien peittäessä suurimman osan itse maasta. Ikävä kouraisi Viviä, mutta vilkaistessaan Namin kasvoja se tunne väistyi. Nami oli näyttänyt Viville vapauden ja hän oli ensimmäistä kertaa rakastunut. Suukotettuaan nukkuvan naisen poskea Vivi kääntyi lähteäkseen.
”Huomenta”, Nami sanoi haukotellen ja sai toisen pysähtymään ovelle.
"Huomenta. Valvoitko myöhään?" Vivi kysyi nauraen katsoessaan toisen pörrössä olevia hiuksia ja unisia silmiä.
"Taisin valvoa. Löysin mielenkiintoisia juttuja... Mutta ensin kahvia", Nami totesi edelleen haukotellen ja ojensi kätensä ottaakseen kahvikupin. Vivi antoi sen hänelle ja istui työpöydän ääreen toiselle penkille, joka oli ollut siinä sitä varten, että Nami oli saanut näyttää Luffylle muutaman asian. Ei kapteeni tosin ollut malttanut katsoa mitään saati istua tuolilla, mutta hänen jäljiltään se siinä edelleen oli.
Vivi antoi Namin juoda kahvinsa rauhassa ja katseli karttaa uteliaana. Se näytti vieraalta, vaikka nainen tunsi maansa erittäin hyvin. Sieltä oli ollut vaikea lähteä, mutta palaaminen sinne tuntui vaikeammalta. Hän oli ollut jo kauan poissa kotoa ja tavattuaan Olkihattupiraatit hänen ajatuksensa olivat muuttuneet. Tuntui kuin hän olisi ollut jo kotona, vaikka niin ei ollutkaan. Ei oikeasti.
"Oletko harkinnut, että liittyisit meihin?" Nami kysyi yllättäen kuin arvaten toisen ajatukset. Vivi tunsi olevansa kahden vaiheilla, eikä hän kyennyt vastaamaan toisen virnistykseen. Hän halusi vastata kyllä, mutta hän kaipasi myös kotiaan ja hänen kansansa tarvitsi häntä.
"Minä en tiedä, Nami. En todellakaan tiedä. Kansani tarvitsee minua ja lähdin pelastaakseni sen. Se on minun tehtäväni", Vivi sanoi surullisena katsoessaan toisen silmiin, jotka näyttivät hetken aikaa pettyneiltä, mutta kirkastuivat sitten.
"Me autamme pelastamaan valtakuntasi. Ymmärrän kyllä, että se on sinun kotisi", Nami sanoi ja laski kätensä toisen reidelle. Vivi piti kosketusta lohdullisena.
"Kiitos. Olen teille todella kiitollinen kaikesta", Vivi sanoi rehellisesti, eikä osannut pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä tunsi. Kiitollisuus ja rakkaus nousivat hänen mieleensä vahvoina tunteina, mutta sanat eivät riittäneet kuvaamaan niitä.
"Eipä mitään. Sitä paitsi lupasit minulle miljoona berryä", Nami sanoi virnistäen leveästi, eikä Vivi voinut olla nauramatta. Sellainen Nami oli, aina rikkauksien perässä, mutta luotettava ystävä silloin, kun häntä eniten tarvittiin.
"Niin lupasin ja sen tulet saamaan", Vivi naurahti vastaukseksi ja Nami suukotti häntä huulille ennen kuin nousi ylös tuolistaan.
"Minun on saatava aamupalaa. Tuletko sinäkin?" Nami kysyi kävellessään kohti ovea.
"Söin jo, mutta voin tulla seuraksi. Sanji on tehnyt uskomattoman hyvää aamiaista", Vivi kehui.
"Ainahan hän tekee", Nami vastasi ja avasi oven astuakseen taas uuteen päivään, joka oli vielä täysin tuntematon ja täynnä mahdollisuuksia, joita ainoastaan merirosvot saattaisivat kohdata.
Vivi halusi vielä hetken elää vapaasti kuin merirosvo ennen kuin taakka taas painaisi hänen hartioitaan.
