Otsikko: Hetkiä aavikon paahteessa
Kirjoittaja: Subbe93
Fandom: Maze Runner
Genre: Draama, slice of life…
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Newt
Tiivistelmä: Aavikolla on aikaa...
Vastuunvapaus: Paikka, hahmot, yms. kuuluvat James Dashnerille
Haaste: Kirjoitusterttu, Hahmoterttu, hahmona Newt
Spurttiraapale III 20. kierros, Sanoina:
1. Sima
2. Valoisa
3. Tiara
4. Ylpeys
5. Arpi
6. Kolikko
7. Vaakuna
Hetkiä aavikon paahteessa”Hei, haluatko maistaa?” joku kysyi.
Newt nosti katseensa ja huomasi, miten Thomas oli ilmestynyt hänen vierelleen. Hänellä oli mukanaan avattu pullo, joka oli puolillaan jotakin, mistä Newt ei ollut varma, mitä se mahtoi olla.
”Ja mitähän se on?” vaaleahiuksinen poika kysyi hieman epäillen ottaessaan pullon vastaan.
”Ketä tietää”, Tommy vastasi istahtaessaan ystävänsä viereen. ”Paistinpannulla se oli. Hän sanoi ottaneensa sen lähtöpisteestämme mukaan. He maistoivat sitä ja tappelevat tällä hetkellä, onko se simaa, kiljua vai mitä.”
Newt ei voinut olla naurahtamatta, kun hän katsahti Thomasia. Sitten hän vilkaisi selkänsä taakse, missä loput porukasta puhuivat – tai väittelivät, jostakin. Lopulta hän päätti maistaa.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Kuumalla aavikolla tarpominen tuntui melkein itsemurhalta. Maasto ei tosiaankaan ollut kaikista otollisin pitkien matkojen kävelyyn. Hän kuuli sieltä täältä mutinaa ja valituksia. Epätoivon.
Newt yritti ajatella asioiden valoisaa puolta: Kun he pääsisivät sille ihmeen turvapaikalle, tämä olisi ohi. Tai ainakin he olivat päättäneet, että he laittaisivat tälle kaikelle pisteen. PAHA saisi luvan jättää heidät rauhaan. Ei enää kokeita. Ja Newt todella toivoi, että he onnistuisivat saamaan tahtonsa läpi.
Ja niin kauan kuin hän uskoisi, muutkin uskoisivat. Ainakin hän toivoi, että mitä rauhallisempana ja päättäväisinä hän, Minho ja Thomas pysyisivät, sitä paremmin muutkin uskoisivat heidän mahdollisuuksiinsa. Ja se pitäisi heidät yhdessä.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Tarpoessaan aavikon halki Newt vilkaisi ystäviään. Jokainen oli peittänyt onneksi päänsä jollakin. Paitsi Minho.
”Minho! Peitä se mänttipääsi jollakin!”
Aasialaispoika suuntasi katseensa vaaleahiuksiseen ystäväänsä.
”Näytätte ihan klönteiltä nuo päässänne. En aio osallistua tuhon”, poika vastasi kauempaa. ”Sitä paitsi on niin kuuma!”
”Mitä helvettiä?! Tiaranko tahdot?” Newt huusi takaisin pudistellen päätään. Hän jatkoi ennen kuin Minho ehti suutaan avata: ”En aio varoittaa sinua toistamiseen, nuija. Minä en kanna sinua perille, mikäli pökerryt!”
”Vain blondit saavat auringonpistoksia!” Minho puolustautui.
”Ja joskus minusta tuntuu, että sinä olet piiloblondi. Joten suojaa se pääsi, kuten kaikki muutkin ovat tehneet.”
”Tule pakottamaan!”
”Mikä mäntti”, Newt mumisi.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Seuraavina päivinä Newt puri huultaan jatkaessaan matkaa muiden mukana. Siitä oli monta tuntia, kun he olivat matkaa jatkaneet, mutta poika tunsi, miten hänen nilkkansa alkoi vihoitella entistä enemmän. Se ei ollut valmis mihinkään aavikon uppoavaan hiekkaan. Hän astui aina vain useimmiten huonosti, kun hiekka antoi periksi. Eikä se tehnyt hyvää hänen vammalleen.
Mutta hän oli liian ylpeä sanoakseen siitä kenellekään tai vaatiakseen lepotaukoa. Hän tiesi kyllä, että mitä pidemmälle hän jatkaisi, sitä kipeämpi hänen nilkkansa tulisi olemaan, mutta hän ei antaisi periksi. Heillä oli määräaika, eikä hän voinut olla hidaste. Hän ei halunnut olla hidaste.
Hiton nilkka, hän hoki mielessään.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
”Kaikki hyvin, Newt?”
”Helvetin loistavasti, Tommy”, poika mumisi, kun nuorempi istahti hänen viereensä. Hän ei kuitenkaan irrottanut katsettaan nilkasta, jota yritti edes hieman hieroa toivoen, että se parantaisi tilannetta.
”Onko se kipeä?”
Että Tommy esitti joskus tyhmiä kysymyksiä.
”Pitäisi keksiä joku tuki sille”, Newt vastasi, vaikkei suoranaisesti vastannutkaan kysymykseen. Tummahiuksinen poika nousi ylös ja meni menojaan. Newt ei nostanut katsettaan. Keskittyi vain nilkkaansa ja arpeen, joka oli jäänyt muistoksi kaikesta.
”Käykö nämä?”
Se tuntui hetkeltä, kun Tommy oli lähtenyt. Newt nosti katseensa ja huomasi, että toinen piti kädessään puun pätkää ja revittyä vaatekappaletta.
Newt kohautti olkiaan. ”Kai sitä voisi kokeilla.”
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Oli hetkiä, kun osa porukasta mietti Aukiota. Sitä, että he voisivat palata siihen aikaan, kun olivat Labyrintissä, ennen aikaa, kun ovet eivät enää sulkeutuneet.
Eikä Newt voinut olla huomaamatta, miten se vaikutti Thomasiin.
”Kolikolla on aina kääntöpuolensa”, Newt sanoi Thomasille, joka alkoi taas hetkellisesti menettää toivoaan koko juttua kohtaan. ”Siellä kaikki oli rauhallista ja kaavamaista, mutta olimme vankeja. Täällä aavikolla on ehkä tuskallista, mutta nyt sentään olemme suuntaamassa kohti vapautta.”
”Tai kuollaan sitä yrittäessä”, poika mumisi vastaukseksi.
”Hitsit, Tommy. Jos olisimme jääneet Aukiolle, olisimme kuolleet joka tapauksessa.” Vaaleapäinen poika hymyili. ”Parempi näin, okei?”
Thomas kohtasi ystävänsä katseen. ”Okei.”
”Hyvä niin.”
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
”Me voitaisiin luoda itsellemme vaakuna.”
”Vaakuna?”
”Niin”, Minho vahvisti, kun hän, Newt ja Thomas johtivat porukkaa eteenpäin. ”Voisimme tehdä sellaisen lipun, jota kantaisimme ja osoittaisimme, että olemme pelottomat aukiolaiset.”
”Kanna yksiksesi”, Newt tokaisi kumoten koko idean. Hän ei ylimääräistä kantaisi.
”Ja mikähän meidän tunnuksemme olisi?” Thomas kysyi ja yskäisi. ”Saattaja?”
”Ei”, Minho vastasi omahyväisesti. ”Olen jo suunnitellut sen.”
”Ja?”
”Ja meidän vaakunanamme toimii minun komeat kasvoni!”
Aasialaispoika katsoi virnistäen ystäviään. Kumpikin tuijotti Minhoa hetken ennen kuin vaihtoivat keskenään katseita. Oli sanomattakin selvää, mitä he ajattelivat.
”Siinä tapauksessa minä eroan tästä seurakunnasta”, Newt mumisi ja hakeutui Paistinpannun seuraan Minhon huutaessa perään.
