Ficin nimi: Pelisilmä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron
Ikäraja: S
Paritus: Shklance
Genre: Slice of life
Summary:
"Mä tiesin, että mulla tulee joka tapauksessa kestämään kauppareissulla, joten tämä suoristaa mutkia."A/N: Hyvää synttäriä,
Ronen! <3 Kuten arvata saattaapi, slice of lifea sitä otti syntyäkseen.
Tästä kyseisestä parituksesta taidankin kirjoittaa ensimmäistä kertaa, ja vaikka se onkin kolmikko, koen että se toimii silti mitä mainioimmin. Lancelle irvailu nyt on hauskaa sekä yksin että kimpassa! En tapaa harrastaa AU-juttuja liian kaukana canonista, mutta jotenkin tähän skenaarioon ja headcanoneihin ei vain sopinut minkäänlainen avaruusmiljöö. Parempi vain heittää kaikki kunnon post-series -arkituumailuksi.
Sisältänee vähän tuotesijoitteluakin, lel.
***
"Juhuu? Nukutaanko täällä?" Lance huhuili eteisestä ja oli vähällä kompuroida kenkäriviin ostoskassiensa epävakaan kanniskelun ansiosta.
"Sehän kesti hyvän aikaa", keittiön nurkan takaa kurkistanut Shiro kummasteli.
"No joo, siellä saattoi olla muutama muukin liikkeellä näin lauantai-iltana", Lance naurahti raahatessaan hankintansa keittiöön.
"Pisti vähän epäilyttämään, että sä olit taktisesti aikeissa vetkutella tappiin asti tämän illan kokkausvuoron kanssa", Keith hymähti appelsiinimehulasinsa takaa.
"Jaa vai niin?" Lance virnisti. "Oikeinko kimpassa löitte viisaat päänne yhteen sitä miettiessä?"
"Enemmän tai vähemmän", tokaisi Shiro.
"Ette nyt salaliittoile mitään siinä tai jäätte ilman sapuskaa!" Lance katsahti sekä kullanmuruaan että kullannuppuaan merkitsevästi kulmien alta ja sai osakseen kiusoittelevan katseenvaihdon näiden välillä. Rontit.
"Pane sitten töpinäksi, ennen kuin joku vielä kuukahtaa nälästä", Keith kehotti sipaisten hänen hartiaansa ohi kävellessään. "Ja se joku olen todennäköisesti mä..."
"Itse asiassa jos mä olisin sä, mä en lähtisi kovin kauas", Lance virkkoi kauppakassia penkoessaan. "Sen kuin otat hyvän asennon ja istut alas!"
"Yleensä kai istutaan ekaksi ja sitten vasta otetaan hyvä asento", Keith huomautti.
"Kuule mä voin näyttää pari hyvää asentoa vaikka saman tien..."
"Hmmm, vähemmän puhetta, enemmän tekoja..."
"Jätkät hei", Shiro pisti väliin kuten yleensäkin juttujen eksyessä vähääkään levottomiksi makuuhuoneen ulkopuolella. Shiro se tapasi olla viiden tähden siveyden sipuli kaikkialla muualla paitsi vällyjen välissä – eikä siellä varsinkaan.
"Noh, kai sä liittyisit meidän seuraan?" Lance uteli ja käänsi Keithin kanssa yhtä aikaa katseensa Shiroon, joka risti käsivartensa puuskaan.
"Taidan priorisoida tässä kohtaa johonkin illalliselta näyttävään."
"Kuunteles tuota, takatukka, meidät taidettiin juuri lempata", Lance huokaisi Keithille. "Ja vieläpä ruoan takia!"
Shiro kohautti hartioitaan. "Ei henkistä ravintoa ilman fyysistä."
"Eivätkö makkaritouhut sitten liity fyysiseen aspektiin mitenkään?" kysäisi Keith viattomasti tietäen vallan hyvin, miten hänen äänensävynsä ärsytti Shiroa.
"Keith... älä jaksa", Shiro huokaisi pieni hymyntynkä huulillaan.
"Ja
näääin meillä on selvillä argumentointikisan voittaja!" Lance julisti ja otti esiin pitkän muovikassin. "Vähän sapuskaa ääntä kohti ja tunnelma paranee entisestään."
"Subway?" Keith tarkensi. "Sielläkö sä kävit?"
"Nääh, kunhan nappasin niiden roskiksesta vain vähän paperia ja pussin", Lance tokaisi herttaisesti. "Mä tiesin, että mulla tulee joka tapauksessa kestämään kauppareissulla, joten tämä suoristaa mutkia. Eli kimppuun vain,
buen apetito ja sitä rataa!"
"Taktista", hymähti Shiro.
"Mistä sä muka tiesit mitä tilata?" Keith kummasteli, ja Lance puolestaan näytti harvinaisen tyytyväiseltä itseensä.
"Sanotaan vaikka niin, ettei siihen liiaksi älliä tarvittu varsinkaan teidän ollessa kyseessä."
"Ööh, okei?"
"No ihan lyhyesti: Shiro tilaa joka ainoa kerta samaa tiettyä kanaa samoilla kasviksilla ja samoilla mausteilla ilman mitään sen kummempaa muutosta tai yllätyksellisyyttä", Lance virkkoi. "Mitä taas tulee suhun, takatukka, sulla tapaa olla pari vaihtoehtoa, joita sä aina pyörittelet, oli se sitten itse leipä tai vaikka soosi. Mikäli mä oikein muistan, sä söit viimeksi tonnikalaa, joten mä keksin sitten jotain muuta tälle illalle, toisin sanoen kanaa!"
"Mä en edes itse muista mitä mä söin viimeksi Subwayssä", Keith mutisi, vaikka näyttikin aika vaikuttuneelta ottaessaan leipänsä vastaan.
"Onneksi sulla on mut", Lance virnisti ja ojensi yhden leivistä Shirolle. "Ja siinä sulle: tuttua kanaa tutulla kastikkeella ja muilla tutuilla lisukkeilla!"
"Onko siinä sitten jotain pahaa, jos kerran löytää yhden hyvän, jossa pysytellä?" Shiro naurahti.
"Ainakin se on enemmän kuin shiromaista", Keith tuumasi.
"Joo, mun
abuelita on aivan samanlainen sekin. Kun se kerran löytää jotain hyvää, se ei kokeile mitään uutta kirveelläkään!" Lance virkkoi. "Se on tuo joku vanhusten juttu..."
"Oli miten oli –" Shiro hymähti kulmat koholla Keithin tyrskähtäessä mehulasiinsa, "– nämä varmaan kannattaa popsia ennen kuin jäähtyvät liiaksi. Kiitos, Lance."
"Joo, kiitti vain", sanoi Keithkin. "Kyllä tämä ruoan odottelun voittaa."
"Eipä mitään, sen kuin ylistätte vain mun hienoa pelisilmää!" Lance myhäili kääriessään omaa leipäänsä paperista. "Jos mä olisin nyt alkanut kokkailla, sapuskaa saisi odotella vielä toiset puoli tuntia."
"Tietysti jos alun alkaenkin olisit ajoittanut ruoanlaiton vähän paremmin..." Shiro tuumasi merkitsevästi.
"Ja kauppareissun yhtä lailla", jatkoi Keith.
"Tiedättekö, saivartelu on muuten tosi ruma tapa!" Lance tokaisi huolettomasti ja haukkasi leipäänsä sudennälkäisenä.
