A/N Seuraa osa kaksi.
”Hermione, sinä et voi olla tosissasi!”
Hermione heitti päänsä taaksepäin ja nauroi, eikä Pansy voinut estää suupieltään hieman liikahtamasta. ”Totta kai olen! Tule nyt, Pansy, ei se ole niin kylmää kuin kuvittelet! Kokeile edes! Et voi väittää etteikö sinulla olisi lämmin!”
Pansy hymähti, muttei avannut suutaan. Hänellä oli lämmin. He olivat startanneet Ristikalliolta ja reippailleet auringonpaisteessa koko päivän, ja vaikka plusasteita ei ollutkaan montaa yli +15:n, selässä roikkunut reppu oli hiostanut paidan märäksi ja ylähuulen ylle oli muodostunut pieni hikinoro hänen tahkoessaan Hermionen perässä. Terhakka nainen oli painanut eteenpäin nopein rivakoin askelin ja joutunut useampaan kertaan pysähtymään odottamaan, kun hän oli askeltanut rinteitä ylös huomattavasti kumppaniaan hitaammin. Pansy oli todella arvostanut elettä, etenkin kun Hermione ei tunnetusti ollut niitä kaikkein kärsivällisimpiä ihmisiä.
Pitäisi ehkä kuntoilla enemmän , hän tuumasi hajamielisesti ottaen muutaman askeleen lähemmäs vesirajassa seisovaa Hermionea. He olivat juuri saapuneet ensimmäiseen majapaikkaansa: eräänlaiseen leirikylään, josta Hermione oli varannut heille etukäteen oman pienen vuokramökin. Hermione oli noutanut avaimen vastaanotosta (nuori virkailijatyttö oli kuulemma puhunut hämmentävän sulavaa englantia, kaikkea ne täällä takapajulassa oppivatkin), mutta sen sijaan, että he olisivat suunnanneet mökille, kuten Pansy oli luullut, Hermione olikin johdattanut heidät mökkirykelmien läpi kapean lammen rannalle. He olivat ohittaneet kyltin, johon oli kaiverrettu valtaisin kirjaimin OULANGAN KANSALLISPUISTON LEIRINTÄALUE , ja Pansy oli syvästi tuumannut, että suomalaiset olivat hyvin outoa porukkaa kielensä kanssa. Se näytti melkein yhtä karmaisevalta kuin saksa.
Nyt Hermione seisoi leveästi hymyillen vesirajassa ja oli jo riisunut vaelluskenkänsä jaloistaan. Pansyn niskahiukset kohosivat pystyyn hänen katsoessaan tyttöystävänsä ottavan muutaman ratkaisevan askeleen ja todella astuvan veteen .
”Hermione, nyt on elokuu. Vesi on kylmää. Kukaan ei ui Atlantissa elokuussa, ja tämä paikka on monta tuhatta kilometriä pohjoisempana.”
”Atlantti onkin valtameri , höpsö. Tämä on vain pieni lampi, laajentuma joessa. Ihan totta, vesi on ihanan virkistävää.”
Hermione taiteili ulos urheilupaidastaan sekä polvipituisista shortseistaan. Alusvaatteet olivat sävysävyyn tummaa sinistä (Pansy luki ansiokseen sen, että nainen oli viimein lakannut käyttämästä punaisia vaatteita, tai ainakin vähentänyt sitä), ja Hermione kokosi hiuksiaan paremmin päälaelleen kahlatessaan vielä syvemmälle.
Pansy nosti kätensä selkäreppunsa olkahihnoille ja piti niistä suojelevasti kiinni. Yäk, kylmää ja märkää.
”Ihan totta, Pansy”, Hermione nauroi ja hymyili silmät lämpiminä. ”Tule nyt! Et ole koskaan uinut näin puhtaassa luonnonvedessä!”
”Enkä usko menettäneeni paljoakaan”, Pansy tuhahti ja risti käsivartensa rinnoillensa. Reppu litistyi inhottavasti hänen märkää selkäänsä vasten. ”Yksi kokemus Tylypahkan tiluksilla riittää, kiitos vain.”
”Älä ole noin ennakkoluuloinen. Oikeasti, miksi huijaisin sinua?”
Pansy oli jo kohottamassa kulmiaan vanhasta tottumuksesta, mutta huomasi sitten ajattelevansa, ettei Hermionella todella ollut tapana kiusoitella häntä turhan päiten. Siitä huolimatta hän ei innostunut ajatuksesta veteen pulahtamisesta. Sen verran hän sanoi ääneenkin.
Hermione kahlasi syvemmälle. Vesi ulottui naista jo vyötäisille eikä tämä jostain syystä näyttänyt tärisevän kylmästä. Päinvastoin, Hermione upotti kätensä veteen, nosti kupiksi muotoillut kämmenensä kasvoilleen ja valeli vettä punertaville poskipäilleen. Toimenpide näytti varsin nautinnolliselta. Hermionen silmät sulkeutuivat hetkeksi, ja sitten nainen katsoi Pansya jälleen suoraan silmiin ja hymyili.
Pansy oli hyvin tietoinen t-paidastaan, joka alkoi liimautua jokaiselta millimetriltä kiinni hänen ihoonsa. He olivat lähteneet aikaisin liikkeelle ja vaikka aurinko olikin jo laskemassa, sen säteet ylettyivät lännen suunnalta paljaalle rannalle. Hänen ihonsa oli vasta viilenemässä, joten ihohuokoset pukkasivat yhä enemmän ja enemmän nestettä ihokarvojen seuraksi. Hän pyyhkäisi kädellään ylähuultaan – suupieliin jäi suolainen maku.
Hermione peruutti yhä syvemmälle ja syvemmälle veteen. Pansy seurasi tämän liikkeitä tarkkaavaisesti, ja Hermione piti katsekontaktia yllä. Yhtäkkiä nainen kiljahti ääneen ja heittäytyi selälleen veteen, pärskien ja huitoen vettä joka suuntaan yrittäessään pysyä pinnalla.
”Hermione!” Pansy huudahti ja otti muutaman hätäisen askeleen lähemmäs vesirajaa.
”Ah!” Hermione huoahti nautinnollisesti noustessaan taas seisomaan ja sukiessaan märkiä kiharoita kasvoiltaan. Sitten hän kaatui hallitusti taaksepäin ja lipui takaperin pitkin vedenpintaa. ”Joskus veteen täytyy vain kaatua, jotta uskaltaa ottaa viimeisen askeleen!”
”Eli vesi siis on kylmää!”
Hermione katsoi häntä hymyillen ja pudisti päätään, muttei sanonut mitään. Sen sijaan nainen kääntyi vatsalleen ja alkoi tehdä hitaita rintauintiliikkeitä pitkin rantaviivaa. Pansy katseli veden väreilyä ja tunsi, kuinka hiukset liimautuivat kiinni hänen niskalihaksiinsa.
Hän näyttää viihtyvän siellä...
Hermione kääntyi selälleen ja polskutteli jaloillaan itselleen vauhtia. Laskeva aurinko häikäisi Pansyn silmiä. Hän katsoi siristellen ympäröivää maisemaa: kangasmetsää ja kuivia mäntyjä, sinisenä kiiltävää vettä, vastarannan pientä pajukkoa. Paikkaa ympäröivät vaarat jäivät lähimpien mäkien katveeseen – Oulankajoki oli kuluttanut laakson itselleen. Karkea savihiekka alkoi houkutella varpaita vapautumaan hiostavista vaelluskengistä. Ne oli hankittu vasta muutama päivä ennen reissua, mutta pari kätevää loitsua oli tehnyt niistä miellyttävän pehmeät. Siitä huolimatta hän alkoi kaivata suihkua.
Kai mökissä oli suihku? Tai edes jossain päin aluetta? Pansy ei yllättäen ollutkaan varma. Oltiinhan nyt melkein Venäjällä. Hän oli nähnyt jossain kylttejä, jotka opastivat vesipisteelle.
Hermione oli lipunut aivan rannan tuntumaan ja näytti kelluvan vedessä käsivarsiensa varassa. Nainen oli painanut päänsä niin lähelle vettä, että pienet laineet liikahtelivat leuan ympärillä. Vesi oli niin kirkasta, että Pansy saattoi erottaa kesän jättämät rusketusraidat lapaluissa.
Nainen katsoi häntä vetoavasti alta kulmien. Hiuksista oli muodostunut matto hänen päänsä ympärille.
”Tule nyt.”
Pansy avasi suunsa, sulki sen, avasi ja sulki taas. Hän huokaisi mukamas uupunut ilme kasvoillaan ja alkoi heitellä vaatteitaan rantahiekalle. Vaikka jalkoja väsytti, hän sai taiteiltua vaelluskengät jalastaan yhdellä jalalla seisten.
”Jos kerran vaadit.” Kerranhan se vain kirpaisisi. Eikä hän halunnut tunnustaa vedelle, että tämä olisi vasta toinen kerta, kun hän kastautuisi luonnonvesissä. Eräs syksyinen ilta Tylypahka-aikoina oli jättänyt häneen voimakkaan muiston, kun Theodore, Blaise ja Draco olivat houkutelleet koko heidän Luihuisen vuosikurssinsa kastautumaan tiluksilla lainehtivaan järveen. Vesi oli ollut kylmää ja pimeää ja mustaa eikä hän ollut puhunut kenellekään pojista vähään aikaan, vaikka olikin itse vapaaehtoisesti veteen mennyt.
Nyt sentään oli aurinkoinen sää, vesi oli kirkasta ja Hermione näytti viihtyvän siellä. Ei se voinut olla liian pahaa.
Hermione oli alkanut vetäytyä takaisin syvemmille vesille tietäväinen hymy huulillaan, mutta pysähtyi pian kulmiaan rypistäen. Pansyn oli pakko virnistää pudottaessaan urheilurintaliivinsä kenkiensä päälle.
”Pansy, tämä on julkinen ranta.”
”Ei täällä ole ketään muuta.”
”Tänne voi tulla?”
”Entä sitten?”
”Olemme täällä vieraina, edustamassa omaa maatamme.”
”Sinä ehkä. Minä olen lomalla. Enkä halua kastella vaatteitani kylmällä vedellä.”
Hermione pyöräytti silmiään, kierähti selälleen ja alkoi viuhtoa käsillään itseään kauemmas rannasta. Pansy pääsi eroon hikisistä alushousuistaan ja marssi reippaasti veteen ennen kuin ehti ajatella sen enempää.
Muutos oli niin nopea, että keho ehti reagoida vasta, kun vesi ylsi jo reisiin asti. Siinä vaiheessa iho oli mennyt jo kananlihalle ja sääriä pisteli. Pansy puri hampaat yhteen ja kahlasi eteenpäin kasvolihaksiaan työstäen, muttei voinut olla älähtämättä, kun kylmä vesi hulahti hänen jalkoväliinsä.
”Olisi kannattanut pitää vaatteet päällä”, Hermione huomautti keveästi. Pansy näytti hänelle kieltään. Hän kohotti kädet rintojensa korkeudelle ja sulki silmänsä hetkeksi, kun vesi kosketti napaa.
”Vai ei kylmää”, hän sihisi hampaidensa välistä ja mulkaisi Hermionen suuntaan, mutta tämä oli kadonnut.
”Eih”, Pansy voihkaisi ja yritti paeta veden alta lähestyviä käsiä, mutta ne kiertyivät notkeasti hänen vyötärönsä ympärille. Hermionen vauhti sai Pansyn horjahtamaan eteenpäin niin, että rintakehä upposi veteen. Hän haukkoi henkeä yllätyksestä, mutta ennen kuin vedestä kohonnut Hermione ehti karistaa hiuksensa korviltaan kuullakseen jotain, Pansy oli rohkaissut itsensä, tarttunut naista olkavarsista ja vetänyt heidät molemmat pinnan alle.
Aivot jäätyivät.
Pansy oli jo puolivälissä kohti rantaa ennen kuin Hermione sai karistettua hiuksensa pois kasvoiltaan.
”Mihin sinä menet?”
”Huijasit. Vesi on jäätävää! Kuinka sinä voit kestää sitä! Aivoni jäätyivät juuri aivan umpinaisiksi!”
Koko vartalo tärisi shokista. Jokainen ihokarva oli pystyssä ja tuntui kuin sydän olisi hetkeksi lakannut toimimasta. Ei, hän ei enää ikinä pistäisi päätään luonnonveteen. Ei ikinä.
”Eikä ole, kun siihen tottuu!”
”Totuttelen mieluummin rannalla. En tunne jalkojani.”
Pansyn täytyi pysähtyä hetkeksi ravistellakseen olkapäille ulottuvia hiuksiaan kuivemmiksi. Ne tiputtivat jääkylmää vettä hänen harteilleen eikä hän liiemmin välittänyt siitä. Hän ulahti hämmästyksestä, kun kädet kiertyivät takaapäin hänen ympärilleen.
”En minä huijannut”, Hermione supatti hänen korvaansa ja hamusi korvalehteä huulillaan. Se tuntui miellyttävältä. ”Minusta vesi todella on sopivan lämpöistä, kun siihen tottuu.”
Käsivarret hänen ympärillään eivät olleet kananlihalla toisin kuin hänen omansa.
Ihoa pisteli ja kihelmöi, ja olo tuntui hyvin energiseltä. Oikeastaan hän alkoi lämmetä veden yläpuolella olevista kehonosistaan, mutta hänen ei todellakaan tehnyt mieli kastautua yhtään enempää.
Pansy kääntyi, kietoi kätensä Hermionen harteiden ympäri ja yritti hetkeksi unohtaa jalkansa, jotka uhkasivat lakata olemasta olemassa. Hermionen urheiluliivit tuntuivat hyvin kylmiltä paljaita rintoja vasten. ”Hyvä on”, hän sanoi vasten Hermionen huulia. ”Uskon sinua. Mutta vaadin, että lämmität minua.”
”Sopii”, Hermione suikkasi hänelle nopean suukon. ”Mutta ei nyt. Tuon männyn oksalla istuva korppi tarkkailee meitä.”
Pansy tyrskähti ja pyöräytti silmiään. ”Ehkä täälläpäin käytetään korppeja pöllöjen sijaan.”
Hermione kohotti kulmiaan ja irrotti sitten kätensä hänen ympäriltään sipaisten nopeasti hänen poskeaan. ”Ei sitä koskaan tiedä! En ole pahemmin tutustunut suomalaiseen kulttuuriin. Porokäräjät olivat mielenkiintoinen katsaus.”
Pansy hymyili tyttöystävälleen jäykin huulin ja lähti peruuttamaan kohti rantaa. Hän ei halunnut päästää Hermionea puhumaan työstään, tai hän ei enää huomenna pystyisi ottamaan askeltakaan. Hän ei pystynyt liikuttamaan varpaitaan, vaikkei ollut viettänyt vedessä viittä minuuttia kauempaa. Onneksi nainen ymmärsi vinkin, hymyili hänelle pikaisesti ja kahlasi sitten jälleen syvemmälle. Pansy kiiruhti reppunsa luo, veti taikasauvansa sekä kangasnenäliinan esiin ja muutti sen nopealla sauvanheilahduksella isoksi pyyhkeeksi, johon kääriytyneenä hän saattoi istahtaa hietikolle katsomaan Hermionen pulikointia. Kangas hiersi hieman ihoa – hän ei ollut koskaan ollut kauhean taitava muodonmuutoksissa – mutta tarjosi riittävästi lämpöä. Hän kaivoi jalkansa karkeaan hiekkaan.
Ilta-aurinko lämmitti kasvoja ja sai pienen hymyn huulille. Päivä oli muutenkin ollut nautittava, vaikka hän olikin ollut hieman skeptinen sen suhteen, kuinka innostunut olisi metsässä tarpomisesta. Hermione oli tarkkaillut silmät selällään jokaista ilmansuuntaan, huudahdellut ihastuksesta ja osoitellut hänelle millon mitäkin puunkäppyrää, varvikkoa ja siirtolohkaretta, ja Pansy oli käyttänyt aikansa pitämällä silmällä edessään kulkevaa Hermionea aina, kun uskalsi kohottaa silmänsä kivisestä ja juurakkoisesta polusta. Hän saattoi myöntää iloinneensa siitä, että nainen oli nauttinut olostaan niin valtavan selvästi. Hermione oli pahimman laadun työnarkomaani, joten oli helpottavaa huomata, että tämän mielenkiinnon pystyi herättämään myös jokin muu kuin ministeriön viimeisin raportti.
Ehkä meidän pitäisi retkeille joskus toistekin , Pansy hymähti itsekseen painaessaan päänsä polviin, sulkiessaan silmänsä ja antautuessaan nautinnolle, jota rauhallinen, hiljainen ympäristö häneen säteili. Hermionen liikuttamat laineet tuudittivat hänet turvallisuudentunteeseen, joka ei ollut aivan arkipäiväistä elämää.
