Kirjoittaja: Ränts
Nimi: Luna kämmenellä
Hahmot: Ginny ja Luna
Ikäraja: S
Vastuunvapautus: Potter-universumi hahmoineen kuuluu J.K.Rowlingille, kaikki kunnia hänelle. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Tää on vähän tällainen... vasemmalla kädellä fiilispohjalta kirjoitettu juttu. Osallistuu Oppiaine-haasteeseen, ja aineena on ennustaminen. Ihan vaan, koska kädestäennustaminen on aika mielenkiintoista. : )
Luna kämmenellä
Ginny oli niin totaalisen hermostunut kotitehtäviinsä, että hänen oli pakko paiskata kirjat sängyn alle, painua pois makuusalista ja samaa kyytiä pois koko Rohkelikkotornista. Hän ei käsittänyt, miten oli voinut olla niin idiootti, että oli ottanut ennustamisen valinnaisaineekseen! Ron oli varoitellut, ettei kannattanut, Hermionesta puhumattakaan. Mutta jokin aineessa oli kiehtonut Ginnya. Ja niin Lunan oli onnistunut puhua hänet ympäri toisen kouluvuoden keväällä. Mutta silti… ”
Tehkää omista käsistänne sekä luonneanalyysi että ennustus ja kirjoittakaa kahdentoista jalan essee siitä, mitä itsestänne ja tulevaisuudestanne opitte!”
Ensinnäkin, miksi ihmeessä se piti tehdä omista käsistä? Professori Punurmio oli huomauttanut aikoinaan, että ”
sisäinen silmä pysyy kirkkaampana, jos tulkitsee jonkun ventovieraan kättä”, ja toisekseen, miksi ennustusläksynä piti tehdä joku hiton luonneanalyysi?
Ginny oli vain antanut jalkojensa johdattaa itseään sen enempää ajattelematta, mutta hoksasi pian, että oli päätynyt eteishalliin. Ulko-ovet retkottivat selällään, ja lämmin kesätuuli pääsi puhaltamaan sisään. Monet Tylypahkalaiset loikoilivat nurmikolla kurpitsamehua siemaillen, jotkut näyttivät pelaavan räjähtävää näpäytystä, ja Hagrid puuhasteli jotain töllinsä takapihalla. Ginny pysähtyi joksikin aikaa avoimien ovien eteen, hengitti raikasta ulkoilmaa sisäänsä ja päästi pahimmista tunnekuohuista irti. Ehkä hän oli kaivannut vain pientä hengähdystaukoa?
Ginny kohautti aavistuksen verran olkiaan ja hipsi sitten pihalle kauniiseen auringonpaisteeseen. Jotkut huutelivat hänelle tervehdyksiään, mutta hän ei pysähtynyt juttelemaan, heilautti vain kättään tutuille. Hän suunnisti kohti järven rantaa, puiden kätköön, josta ei näkynyt kunnolla muualle linnan tiluksille. Siellä oli pikkuinen hiekkakaistale, jonka molemmin puolin oli kaksi valtavaa kivenjärkälettä. Paikka oli mukavan syrjässä ja puut sen ympärillä niin isoja ja tuuheita, että kivien ylle lankesi mukavan viileä varjo.
Ginny istahti heti lähempänä olevan kiven päälle ja potkaisi kengät jalastaan. Hän halusi vilvoitella jalkojaan vedessä, mutta ei aivan vielä. Oli ihan mukava vain ihailla jonkin aikaa paljaita varpaitaan, vaikka eivät ne mitenkään kauniit olleet. Se vain, että tuijotettuaan käsiä pari tuntia oli ihan mukava nähdä välillä jalat!
”Minusta sinä tarvitset sammakonkutuhelmet kaulaasi.”
Ginnyn ei tarvinnut kääntyä katsomaan selvittääkseen, kuka hänelle oli puhunut. Koko Tylypahkassa oli tasan yksi ihminen, joka voisi saada päähänsä laittaa sammakonkutua kaulaansa. Jos Ginnyn paha tuuli oli jo ollut haihtumaisillaan, nyt ärtymys palasi takaisin. Siinä oli nyt se ihminen, jonka vuoksi Ginny oli lopulta päätynyt ottamaan ennustamisen valinnaisaineekseen. Jos Luna ei olisi puhunut häntä ympäri, hän voisi nyt opiskella jotain paljon hyödyllisempää, kuten vaikka jästitietoa.
”Kerro yksikin hyvä syy, miksi minä laittaisin jotain limaista kutua kaulaani”, Ginny kuitenkin viitsi vastata Lunalle.
”Voi, eihän se enää olisi limaista, kun se olisi ensin jähmetetty”, Luna selitti ja istahti sitten vastapäiselle kivelle. Tyttö oli punonut luonnonkukista seppeleen vaaleille kutreilleen, ja jaloissaan hänellä oli eriparikengät. Toinen oli tummanpunainen nilkkuri mustilla nauhoilla, toinen musta lenkkitossu. Ginny supisti suunsa tiukaksi viivaksi, sillä hän tiesi, miksi kengät olivat eri paria. Taas Lunalta oli varastettu.
”Miksi minä siltikään laittaisin kaulaani jotain niin rumaa?” Ginny jatkoi tenttaamista.
”No kun sammakonkutu pelottaa nokkaraiset tiehensä”, Luna sanoi, aivan kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. ”Nokkaraiset ovat sellaisia pieniä, näkymättömiä henkiolentoja, jotka ottavat ihmisen mielen valtaansa. Ne aiheuttavat ärtymystä ja pahantuulisuutta, kunnes kyllästyvät ja lähtevä etsimään uutta uhria.”
”Olen kuule kiukkuinen ihan vain ennustusläksyjen takia!” Ginny kivahti. ”Eikä siihen liity mitään nokkiaisia…”
”
Nokkaraisia”, Luna korjasi tapansa mukaan ärtyneenä siitä, etteivät ihmiset painaneet sen tarkemmin mieleensä hänen mielikuvitusolentojensa nimiä. ”Mutta mikä sinua niissä läksyissä risoo? Minusta kädestä ennustaminen on kivaa.”
”Okei, mutta minä en pidä tästä!” Ginny sanoi ja avasi kämmenensä. Hän tarttui vasemman kätensä pikkusormeen, joka oli tavattoman lyhyt, ja näytti sitä Lunalle. ”Se typerä kirja väittää, että lyhyt pikkurilli tarkoittaa surkeita sosiaalisia taitoja! Ei pidä paikkaansa!”
”Rauhoitu”, Luna sanoi, nousi ylös kiveltään ja kyykistyi sitten Ginnyn kiven vierelle. Hän tarttui ystävänsä molempiin levitettyihin käsiin ja tutki niitä tarkoin. ”Ikinä ei saa pitää yhtä kämmenen piirrettä ehdottomana totuutena, vaan kaikkea on aina verrattava kokonaisuuteen. Sitä paitsi lyhyt pikkusormi voi tarkoittaa myös, ettei sinun paikkasi ole liike-elämässä.”
”No, miten näitä hiton käsiä sitten voi tutkia?” Ginny huudahti. Häntä ei olisi huvittanut keskustella aiheesta ollenkaan, mutta se essee oli saatava tehtyä. Eikä se ikinä onnistuisi ilman Lunan apua. ”Mitä nämä kädet minusta kertovat?”
”Hmm, enpä taida paljastaa sitä sinulle”, Luna totesi pää kallellaan. ”Mutta voin auttaa sinua selvittämään sen itse. Ensinnäkin, tiedätkö sinä, mistä käsien tulkinta on aloitettava?”
”Ööö… Viivoista?” Ginny ehdotti. Hän ei yleensä jaksanut kauheasti kuunnella professori Punurmiota.
”Itse asiassa viivat ja kukkulat katsotaan vasta lopuksi”, Luna vastasi lempeästi hymyillen. ”Ihan ensimmäiseksi sinun täytyy määritellä kämmentyyppisi. Sitten voit tutkia sormet ja sormenpäät, kynnet kannattaa tutkia myös. Ne voivat kertoa yllättävän paljon terveydestäsi. Myös ihon pinta, väri ja lämpötila kannattaa pistää merkille. Peukalon tutkintaan kannattaa varata aivan erityisesti aikaa, se on ehkä kaikkein tärkein vaihe koko operaatiossa. Se on sinun luonteenlaatusi ja tahdonlujuutesi mitta. Vasta sitten kannattaa vilkaista, miten viivat ja kukkulat sopivat yhteen kämmentesi muiden piirteiden kanssa.”
”Ei näissä ole mitään kukkuloita…” Ginny vaikersi ja tunnusteli käsiään, jotka tosiaan olivat kovapintaiset ja suhteellisen littanat. Mitähän sekin muka merkitsi?
”Onpas, kaikkien käsissä on”, Luna sanoi. ”Jokaisen sormen alla on sen oma kukkula, ja jokainen niistä mittaa eri ominaisuuksia. Sekä kämmenen sisä- että ulkosyrjillä on Marsin kukkulat… Peukalon alla on Venuksen kukkula, ja tuossa sitä vastapäätä on… minun lempikukkulani.”
Luna painoi sormensa Ginnyn kämmenen ulkosyrjälle, aivan ranteen tuntumaan. Siinä oli ihan pikkuinen kohouma, mutta ei mitenkään merkittävä. Ginny kohtasi Lunan valtavat, hailakat silmät, ja kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Miksi se on paras?” hän kysyi.
”Koska sen nimi on Lunan kukkula.”
”Okei…” Ginny hymähti ja sulki kätensä Lunan sormien ympärille. Ehkä hän nyt selviäisi ennustusläksyistään, sillä kirjasta löytyisi kyllä lisäohjeita. ”Millaisia piirteitä se sinun kukkulasi sitten kuvaa?”
”Hmm… Mielikuvitusta, intuitiota, sen sellaista…” Luna totesi ja puristi Ginnyn käsiä. ”Sinun kädessäsi se on kyllä kehittynyt, mutta jää silti heikoksi. Minusta on mukava tietää, että sinulla on niitä piirteitä pikkuisen.”
Ginny väläytti pienen hymyn.
”Kiitos, Luna”, hän sanoi. ”Pimahtaisin totaalisesti ennustusläksyjen kanssa, jos et välillä auttaisi. Ihme huuhaata…”
”Ei ennustaminen ole huuhaata”, Luna väitti. ”Suurin osa ihmisistä vain luulee niin. Ihan niin kuin he luulevat, ettei ruttusarvisia niistaisikkeja ole olemassa.”
”Ehkä he ovat oikeassa?”
”Todista se.”
”Todista itse, että niitä
on olemassa!”
”Heti kun löydän sellaisen.”
*
Myöhemmin illalla Ginny yritti uudestaan kotitehtäväänsä. Vaikka hän noudatti Lunan neuvoja työjärjestyksen suhteen, ei se paljoa helpottanut. Jo pelkästään kämmentyypin määrittäminen osoittautui haasteelliseksi. Oliko hänen kätensä neliömäinen vai lastamainen? Vai sittenkin tuollainen kartio? Vilkaistuaan, millaisia luonteenpiirteitä mikäkin kämmentyyppi edusti, hän päätti, että käsi saisi luvan olla lapio. Kartiokäden omistajat kuvattiin kevytkenkäisiksi ja pinnallisiksi hölmöiksi, eikä Ginny tunnistanut kuvauksesta itseään. Hän oli paljon mieluummin suuri edelläkävijä ja oman alansa asiantuntija.
Mutta sitten se ennustaminen. Homma oli itse asiassa aika hauskaa, kun sitä ei ottanut liian vakavasti. Ginny huomasi esimerkiksi, että hänen toisesta kädestään löytyi kolme lapsiviivaa, yksi pitkä avioliitonviiva ja oikein hyvin kehittynyt, joskin keskeltä katkennut kohtalonviiva. Se kuulemma tarkoitti, että hän vaihtaisi jonain päivänä alaa.
Esseen kirjoitus keskeytyi, kun Ginny löysi kädestään kummallisen viivan, jolle ei löytynytkään kirjasta selitystä. Se alkoi Lunan kukkulalta, teki pari mutkaa ja nousi sitten elämänviivalle. Se ei ollut matkaviiva eikä terveydenviiva… Äh, sille ei vain löytynyt selitystä. Esseen kirjoitus jäi puolitiehen, kun Ginny hermostui taas, paiskasi kirjat vuoteen alle ja painui nukkumaan. Viis siitä, vaikka Punurmio suuttuisi.
Puolta tuntia myöhemmin Ginny nukahti tietämättä, että oli ensimmäistä kertaa elämässään ennustanut ihan oikein.
