Hetkistä onnellisuuteen (S, Bill/Fleur)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Paritus: Bill/Fleur
Tyylilaji: draama, angst, romance
Haasteet: Shuffle V, Kerää kaikki hahmot (Bill Weasley)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja kaiken hänelle tunnistettavasti kuuluvan. Minä vaan lainaan saamatta rahallista korvausta tuotoksistani.

A/N: Tosiaan Shuffle V -haasteen inspiroimana tämän kirjoitin. Itellä on viime aikoina kirjottaminen ollut todella tahmeaa, joten se ehkä näkyy vähän tässäkin, mutta ei anneta sen haitata menoa. : D

Hetkistä onnellisuuteen

Anssi Kela – 1972

Ensitapaaminen ei ole täydellinen, ei ruusunhehkuinen tai upea, mutta se on mieleenpainuva. Epätodennäköinen kaksikko, mikä tekee siitä ehkä vieläkin parempaa. Kumpikaan ei osaa (eikä halua) unohtaa.

Se on vastoin kaikkia odotuksia. Kumpikaan ei osannut ajatella sitä tapahtuvaksi, mutta se tapahtui kuitenkin.

Jotkut ehkä kummeksuvat tai jopa paheksuvat. Se ei kuitenkaan yllä heidän kuplaansa. Kuplaan, jossa kaikki on paremmin kuin voisi kuvitellakaan. Billin siniset silmät eivät unohdu, eikä Fleurin kauniisti kaartuvia huulia voi lakata ajattelemasta.


Magic! – Rude

Ensimmäinen vierailu Fleurin perheen ja suvun luokse ei suju aivan kuin olisi toivonut. Kyllähän he sitä osasivat odottaa, mutta häkellyttävää se on silti. Yhteinen lounas on hieman vaivaannuttava, kulmien alta vaihdetaan tutkailevia katseita, vaikka ei ehkä tarkoitetakaan.

Illalla kahden kesken Bill valittaa ja Fleur ymmärtää. Nauravat ehkä hieman kumpikin; ei Weasleyihin tutustuminen ollut Fleurillekaan helppoa. Fleur myös kuiskaa salaisuuden; oikeasti ’e kyllä alkavat jo pitää sinusta, ’uomaan sen selvästi.

Se saa hymyn kohoamaan Billin suupieleen ja yhtäkkiä olo tuntuu helpommalta. Huulille painettu suukko saa viimeisenkin painon hartioilta putoamaan, eikä Bill voisi kuvitella rakastavansa ketään yhtään enempää.


Sanni – Prinsessoja ja astronautteja

Sota repii ihmisiä erilleen ja kappaleiksi. Ilmassa on jännitettä, tuntuu kuin se ei jättäisi rauhaan hetkeksikään. Se vainoaa päivin öin, tunkeutuu jopa uniin saakka hikisten lakanoiden kiertyessä ympärille kuristavaksi verkoksi.

Kukaan ei sitä sano ääneen, mutta todellisuudessa kaikkia pelottaa. Vaikka he ovat rohkeita, ajatus menettämisestä saa palan nousemaan kurkkuun kerta toisensa jälkeen.

Se kaikki käy lopulta toteen, kun Voldemortin joukot hyökkäävät Tylypahkaan. Bill rutistaa Fleuria rintaansa vasten, eikä halua koskaan päästää irti, mutta tietää että sen on kuitenkin tapahduttava pian.

Vain hetkeksi, kumpikin toivoo.


David Cook – Light On

Simpukkamökin ikkunat ovat kelmeät ikkunoiden läpi helmeilevässä valossa. Fleur vetää Billin lähelleen sängyllä ja ujuttaa sormiaan tämän hiusten läpi. Sormi piirtelee kuvioita arpisille poskipäille ja kumpikin hymyilee.

Kehdossa Victoire inahtaa unissaan ja Fleur ponkaisee ylös katsoakseen.

”Ei hänellä ole hätää”, Bill naurahtaa ja vetää vaimonsa takaisin sängylle. Suukot peittävät huulia ja solisluita lintuparven lentäessä ohi ikkunan takana.

[Isfet]

Ihanaa, miksen minäkin osaa kirjoittaa tällaisia rapsuja? Näissä oli juuri sopivasti kuvailua, ja sitä kaikkea muuta mistä tarina rakentuu. Ruusunhehkuinen ja helmeilevässä valossa olivat lempi-ilmauksiani <3

On kiva ajatella että Fleur ja Bill elävät jonkinlaisessa "kuplassa", välittämättä muiden mielipiteistä (sillä niinhän se on) myös vanhempien tapaaminen oli mukavan realistinen, etteivät he heti palvoneet Billiä omana poikanaan, vaan katsoivat ensin. Kolmannessa sota tulee hyvin, ja neljäs on juuri sitä mitä odottaisin heidän arjeltaan. Bill on nähnyt monen nuoremman sisaruksen varttuvan, eikä säpsy jokaisesta äänestä. Minusta Fleur on taas kuvattu yllättävän äidilliseksi ja huolehtivaiseksi jo kirjoissa (hänhän on suuniltaa Gabriellen vuoksi) ja sekin tuli tässä esille. Ehkä siksi viimeinen on suosikkini. Myös lintuparven mainitseminen voi toki auttaa asiaa...