Ei Azkabanista voi karata lakanaa pitkin | K-11 | Sirius

[Tikkis]

Otsikko: Ei Azkabanista voi karata lakanaa pitkin
Päähahmo: Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: dark draama, oneshot
Vastuuvapaus: Rowling omistaa kaiken oleellisen, tein tuokiokuvauksen hänen luomaansa maailmaan.

A/N: Teksti osallistuu 12+ virkettä XIII -haasteeseen. Sanalistan löytää tekstin lopusta. Erityiskiitos FractaAnimalle, joka lukaisi tekstin läpi ennen kuin se löysi tiensä julkaistavaksi.


Ei Azkabanista voi karata lakanaa pitkin

Kalina kaikui käytävällä, ja sellien saranat valittivat ankeuttajien ujuttautuessa ruokien kanssa kohtaamaan karun kohtalon kohdanneet sielut, eikä Sirius ollut rahtuakaan epävarma siitä, montako Azkabanin asukasta oli ruokittavana ennen häntä. Hän oli käyttänyt useita päiviä ja öitä, ja kaikkea niiden väliltä, laskien sellien lukumäärät kalahduksista, pitäen kirjaa ajasta pysyäkseen laskuissa siitä, koska tarjolla oli iltapäivän ruoka, koska aamun, vaikkei hän enää aikonutkaan koskea yhteenkään niistä.

Toisina hetkinä hän oli ihminen, toisina koira, ja kuinka ennemmin hän olikaan Anturajalka kuin Sirius, mutta se sai hänen kyntensä lohkeilemaan, raapimaan niitä kiviä vasten niin kauan, kunnes iho niiden alla oli sinertävä pakkaantuneesta verestä. ”Klang”, ääni kuului kovempaa kuin aiemmat ennen sitä tai sen jälkeen, eikä Sirius kavahtanut kolahdusta enää niin kuin kaksitoista vuotta sitten. Ankeuttajan tuoma ruoka ei tuonut mukanaan kahvin aromia, eikä se muutoinkaan tuoksunut samalta kuin niissä muistoissa, jotka Sirius oli vanginnut mielessään lukittujen ovien taakse.

Nälkiintyneet hiljenivät, mutta Siriuksen vatsa murahteli vaativasti aiheuttaen kylmänpuistatuksen läpi kehon, ja kohmeiset raajat etsiytyivät yhä tiukemmin vahingoittuneen vaateparren suojaan. Silmät olivat jähmettyneet tuijottamaan Päivän profeetan viimeistä aukeamaa, jota koristivat ruusuin koristellut suruvalittelut ja kuolinilmoitukset. Pahaa-aavistamaton toukka oli eksynyt kulkemaan ruususta toiseen tajuamatta, etteivät piirretyt kukat tuoneet hänelle ravintoa sen enempää kuin suojaakaan. Sirius oli lakannut syömästä tasan kaksitoista päivää sitten, ja hänen alkoi olla vaikea pitää himonsa kurissa lankulla lepäävää ravintoa kohtaan, joka hänelle oli kannettu vain tunteja aiemmin.

Seuraavan aamun sarastus ei tuonut valoa vangituille. Sirius ei ollut nukkunut hetkeäkään sinä yönä, vaan hän oli palannut ajassa muistoihin, kelannut uudestaan ja uudestaan filmiä siitä, miten Peter Piskuilan seisoi Godrickin Notkossa nurkkaa vasten raunioituneessa talossa puisten säpäleiden keskellä. Vaikka Siriuksen ulkomuoto oli alkanut kosiskella kuolemaa luokseen, hän ei antaisi viikatemiehen viedä itseään ennen kuin olisi nähnyt haudan, joka kuului sille saastaiselle rotalle, jonka kuva komeili sellin lattialla lepäävän sanomalehden etusivulla.

Sirius tunnusteli kylkiään ja painoi sormensa luiden alle tuntien ikävän muljahduksen aina kun käsi kuljeskeli luun yli toisen luo varmistuakseen siitä, että niitä peitti enää pelkkä nahka. Pitkä verestävä naarmu jäi juovaksi vasemmalle kyljelle Siriuksen jo unohtaessa kynsiensä kunnon. Kun aurinko oli kiivennyt myrskyävien pilvien takana huipulle, alkoi se hiljalleen laskeutua takaisin kohti maan rajaa. Sirius ei tarvinnut kelloa, ei kolmatta silmää, tietääkseen, että iltaiset kalahdukset alkaisivat pian.

Vanki ei ollut enää mies vaan kapinen piski, jonka kynnet pureutuivat kiinni sellin lattiaan, johon piirtyi kaiverrus ”S.M.” muistoksi siitä, miten syytön pakeni Azkabanista. Sillä sen Sirius tekisi, jättäisi saastaisen sellinsä taakseen, mikäli hänen aikeensa onnistuisi. Kalske alkoi, äänet kantautuivat yksi kerrallaan lähemmäs, kunnes kuului päivän kovin kolahdus, ja ovi aukesi kuin simpukka, vain vähän raolleen. Sirius oli muuttanut itsensä Anturajalaksi hämätäkseen vanginvartijaa, riuduttanut itsensä kuoleman partaalle mahtuakseen ujuttamaan itsensä pienestä raosta, joka jäi tyrmän oven ja karmin väliin, koska Azkabanista ei voinut karata lakanaa pitkin.

Kuonon alla kulki mielipuolinen hymyn häive. Sirius juopui siitä, miten tassuilla oli tilaa liikkua, miten hän sai ahnehtia happea käytävillä, jotka eivät olleet tahmaantuneet tarpeiden tyydyttymisestä, ja ennen kaikkea hän juopui siitä, miten hän oli enää muutaman askeleen päässä absoluuttisesta mahdottomuudesta. Hän oli kieputellut lankaa sormiensa ympäri rääsyjensä helmoista ensimmäiset kuusi vuotta, kunnes oli tajunnut menettävänsä ainoan asian, mikä piti hänet kylminä ja kosteina päivinä elossa, mutta enää hän ei ryysyjä tarvinnut, sillä nyt hän juoksi alasti lämpönään peite punkkien ja kirppujen kansoittamaa karvaa.

Sirius oli kuin risteilijä vailla matkustajia, sillä sinä hetkenä, kun tassut tavoittivat kylmän meriveden, joka upotti alleen koko koiran, syöpäläiset kavahtivat ja antoivat Siriuksen seilata yksin läpi aallokoiden lautturin tavoin. Hänen elämänsä oli pyörinyt noidankehää liian pitkään, mutta nyt se kierre oli viimein katkaistu, eikä Siriuksen ajatuksiin mahtunut muuta kuin kolme sanaa: Tapa. Se. Rotta.


Sanalista:
1. epävarma
2. iltapäivä
3. sinertävä
4. kolahdus
5. kahvi
6. etsiytyä
7. ruusu
8. toukka
9. himo
10. sarastus
11. säpäle
12. hauta
13. ikävä
14. naarmu
15. kiivetä
16. silmä
17. kaiverrus
18. mikäli
19. simpukka
20. lakana
21. häive
22. absoluuttinen
23. lanka
24. lautturi
25. kierre

[Sielulintu]

Kommenttikampanjasta moikka
Tää ficci oli aivan mahtava alusta loppuun! Kaikki haasteen sanat sopivat tekstin sekaan tosi hyvin, eikä yhdenkään kohdalla tullut tunne, että se olisi siellä jotenkin pakon vuoksi haasteen puitteissa.
Tunnelman kuvauksessa onnistuit myös minusta mielettömän hyvin, ja Siriuksen ajatuksiin ja tunteisiin oli helppoa samaistua. Kieli oli myös alusta alkaen hyvää ja kuvailevaa, muttei kuitenkaan liian rönsyilevää. En mitenkään keksi mitään rakentavaa kritiikkiä tai parannusehdotuksia, vaikka miten yrittäisin.
Kiitos paljon tästä upeasta ja koskettavasta lukuelämyksestä.

[Fiorella]

Tässä tuli tosi vahvasti esille se vangitun henkinen kahle fyysisen ohella, se tuki Azkabanin rujoa, jatkuvasti toistuvaa arkea onnistuneesti. Lopetus oli väkevä ja puhdistava myös kuvaannollisesti. Nautin tekstistä, eikä lukiessa tullut kertaakaan mieleen että joukossa on pakollisia sanoja tai mitään rajoitteita. Hieno ficci, kiitos tästä lukukokemuksesta.

[Tikkis]

Sielulintu, kiitos kampanjoinnistasi. Oli mukava kuulla nimenomaan virkehaasteen tekstiin jonkinlaista palautetta, sillä se on todella rajoittava ja aivonystyröitä kuormittava sanalistoineen Kiva kuulla, että sanat sujahti sopivasti tekstiin, ettei niihin lukiessa kiinnittänyt kovinkaan huomiota. Aikamoisen hiljaiseksi vetää näin antelias tunnustus. Kiitos kovasti!

Fiorella, kiitos sinullekin kommentista. Ihanaa, jos tunnelma ja Azkabanin arjen kuvailu olivat onnistuneet, kuten myös se vapauden ja puhdistumisen tunteen voimakkuus. Sinänsä hassua, miten teille kahdelle eivät osa sanoista särähtäneet silmiin kuten mulla. Se varmaan on kirjoittajan oma visio, mikä vähän kärsii, kun osa sanoista on todella vaikea saada istumaan tarinaan. Kiitos sullekin todella paljon kommentin jättämisestä!

[Vewill]

Yleensä en tykkää lukea angsteja, mutta aloin selailla tätäkin osastoa ja tämä pisti silmään, enkä kadu sen lukemista. Kaunis tarina, suorastaan hurmaava. Vähän väliä tunsin oloni hieman ahdistuneeksi, mutta se kai johtuu siitä että olen melkein neitsyt tälle genrelle. Tykkäsin, kuinka kuvailit Siriuksen elämää vankina, etkä tehnyt hänen pakoaan vaikuttamaan niin helpolta, kun hän itse sen kuvaili kirjassa. Parissa kohtaa tarina alkoi hiukan kyllästyttämään hitaan kulun takia, mutta sitä oli silti mukava lukea.

[Tikkis]

Ahdistuneisuus ja angst kulkevat vähän käsi kädessä. Asioiden tarkka kuvailu ja niin sanottu oman mielen vankila tekevät itselleni useinkin hieman ahdistavan olon. Sitä tämän ficin tietyllä tapaa pitikin olla, kunnes lopussa se ahdistus puhkeaa joksikin muuksi. Suoraan sanottuna en muista, miten kirjassa pakoa käsiteltiin, mutta jos joku on vankina 12 vuotta, luulisi, ettei siellä oleminen tai sieltä pakeneminen ole ollut helppoa. Ehkä Sirius hahmona on sellainen, joka haluaa päälle päin näyttää ja kertoa jotain muuta kuin mitä oikeasti on tuntenut tai tapahtunut? En tiedä, mutta mielenkiintoisen ajatuksen sait herätettyä.
Ymmärrän mitä tarkoitat hienoisella kyllästymisellä. Osa virkkeistä kasvoi hehtaarimittaisiksi, koska mulla oli vaikeuksia saada joitakin virkehaasteen sanoja ujutettua tarinan kulkuun. Ei sillä, että voisin pelkästään virkehaastetta syyttää. Olen saanut aiemminkin tästä palautetta, joten kehitettävää näköjään edelleen on Kiitos Vewill kauniista sanoista ja kommentistasi!

[Crys]

12+ virkettä haasteen tekstejä on aina niin kiinnostava lukea. Tosi luonnollisesti nuo sanat sait mahtumaan jokaiseen virkkeeseen, vaikka jotkut virkkeet olivatkin aika pitkiä joka hieman alussa häiritsi. Ymmärrettäväähän se kyllä on kun tämä on kirjoitettu just tota haastetta varten.

Mutta siis angstin suurkuluttajana tykästyin kyllä tähän. Kuvailu oli realistisuudessaan nättiä. Tyykäsin varsinkin tuosta, missä Sirius viimein livahtaa pois sellistään ja kaikesta nääntymisestä ja ankeuttajien imemän hyvänolon puutteesta huolimatta hän tuntee itsensä juopuneeksi alkaneesta vapaudestaan, vaikka kulkikin ruumiineritteistä likaantunutta käytävää pitkin Kaikessa inhorealistisuudessaan tykkäsin tuosta kuvailusta, olenko outo

[Tikkis]

Haha, Crysted, en osaa sanoa oletko outo, vai pidätkö vain (inho)realismista. Eipä sillä väliä oli asia sitten kummin päin vaan, kiva silti kuulla, että tykästyit tekstiin. Ja tosiaan, pitkät virkkeet on välillä mun heikkous. Aloittamisen vaikeus on toinen, ja silloin tuo pitkien virkkeiden ongelmakin korostuu Ja vielä tämä haaste siihen päälle, niin ymmärrän lukijoiden tuskastumisen. Silti oon edelleen aika iloinen, ettei muut ole pakollisten sanojen pakollisuutta tekstistä erottanut. Se on oikeastaan kuin pieni lottovoitto! Kiitos kommentistasi, sekin (niin kuin kaikki kommentit aina) piristi mieltä.

[LillaMyy]

Mä olen vilkuillut tätä vaikka ja kuinka monta kertaa, mutta jostain syystä en kuitenkaan ole ikinä oikeasti lukenut tätä. En ymmärrä kyllä miksi näin, koska tämä oli oikeasti tosi vaikuttava teksti! Virkehaasteen tekstit nyt ovat yleensäkin tosi hienoja, kun tietää itsekin miten haasteellista niiden kirjoittaminen voi pahimmillaan olla. Tästä ei kuitenkaan huomannut, että varmaan osa noista sanoista tuli vähän väkisten vääntämällä haasteen vuoksi. Tuo 'lakana'-kohta olisi voinut olla sellainen aavistuksen töksähtävä, mutta koska se on jo otsikossakin, mun mielestä se solahti aika kätevästi sinne muiden sekaan. (:

Mua jotenkin nyt ehkä vähän huolestuttaa, miten rennosti mä sain tämän luettua, koska Vewill tuolla edellä kutsui tätä ahdistavaksi, mutta itse mä en kokenut mitään sellaista. Joo, eihän tämä mikään helppo luettava sinälleen ollut, mutta en kyllä tullut ahdistuneeksikaan lukiessani tätä. Kenties olen kuitenkin vain tottuneempi tällaisiin synkempiinkin teksteihin tai sitten tämä vain solahti sopivasti tämän hetkiseen tunnelmaani, mene ja tiedä? Mä olen kuitenkin samaa mieltä Crystedin kanssa tuosta kuvailusta, koska tämä tosi hienosti realistinen, ehkä aavistuksen inhorealismiakin siellä oli, kun kuvailit Siriuksen riutuneisuutta niin tarkasti, mutta se sopi tähän kyllä kuin nenä päähän! Tosin, toisin kuin Crysted, mä just pidin noista pitkistä lauseista, ne rytmittivät tätä kivasti, että koko prosessi soljui tasaisen hitaasti koko tekstin läpi. Liian lyhyet lauseet olisivat tehdä rytmistä liian nopean, jolloin tämä olisi voinut tuntua turhan nopealta tykitykseltä, tämä tällainen hitaan rauhallinen rytmi sopi tähän tosi hyvin! (:

Kiitoksia tästä, minä tykkäsin kyllä, vaikka aihe olikin aika synkähkö tässä! (:

[Tikkis]

Ohhoh, kiitos LillaMyy!
On mukava kuulla, että teksti on ollut vilkuilun tasolla, ja sait tämän aukaistuksikin asti. Se on kyllä totta, että virkehaasteen tekstejä on erityisen mukavan lukea, koska niissä näkee niin erilaisia versioita ja tietää, minkä vaivan takana se tekstin tuottaminen on. Lempipuuhaani on myös toisinaan arvuutella, mitkä sanat ovat niitä pakollisia (jos en niitä etukäteen tiedä). Taidan toistaa itseäni, mutta oon kyllä aika jipoissani siitä, ettei sinunkaan kohdalla pakolliset sanat pompsahdelleet liiaksi esiin.

Nää aiheet on varmaan sellaisia, mitkä aiheuttaa vähän erilaisia reaktioita. Toisille nämä on helppoa luettavaa, toisille angst, realismi ja muut vähän raskaammat aiheet taas tekevät herkästikin inhan olon. Varmaan osittain juuri tuo tottuneisuus on yksi aika isokin tekijä siihen, millaiseksi tietyn tyyppiset tekstit kokee.

Ja hei jes! Kiva kuulla myös vastakkaista palautetta pitkistä virkkeistä. Ehkei niiden tartte sitten ollakaan mikään ylisuuri mörkö, josta tarttis päästä kokonaan eroon. Toki jos niitä tulee paljon, onhan se selvää, että lukemisesta saattaa tulla raskasta. Kiva kummiskin kuulla, että tässä se sun mielestäsi ennemminkin rytmitti tekstiä ja teki siitä rauhallisemman.

[Sisilja]

En ikinä kyllästy lukemaan Siriuksesta Azkabanissa (Siriuksesta yhtään missään, jos rehellisiä ollaan!) ja tämä ficci on todella hieno! Tällä on myös hyvin vangitseva () nimi, oi että, sen houkuttelemana tänne hypähdinkin listauksestasi. Oon lisäksi lukenut kohtuullisen vähän ficcejä, joissa Sirius ei haikaile jonkun (oli se joku sitten James tai Remus tai vaikka Lilykin) perään sellissä istuessaan, niin siinäkin mielessä tämä oli mainio luettava. Olin niin tekstin lumoissa etten heti edes tajunnut, että tämä on tosiaan 12+ virkettä -teksti. Tajusin sen oikeastaan vasta toukka-sanan kohdalla, sillä se oli tosi jännä sana tuolla nimenomaisella kierroksella (jolla itsekin kirjoitin tekstin haasteeseen, ja ne listan sanat jäivät aika lailla mieleen, mutta tästä ficistä muut annetut sanat eivät kyllä pompanneet silmille yhtään! .

Eniten tykkäsin siitä kuinka kaiken karmeuden ja synkeän maanisen odotuksen keskellä Sirius on myös ihastuttavan dramaattinen! Kuinka hän raapii nimikirjaimensa selliinsä muistoksi ja ajattelee olevansa risteilijä vailla matkustajia, aah mikä tyyppi! Mitä hienoja yksityiskohtia tässä tekstissä onkaan. Ja raastavan inhorealistista kuvausta sinertävine ihoineen ja luita peittävine nahkoineen. Uhhuh, Siriuksen pystyi kuvittelemaan kyllä kiitettävän selkeästi. Hänestä suorastaan pursuu katkeruuden taakseen jättänyt päättäväisyys! Tykkäsin tästä ficistä hurjasti! Siksikin oli vähän hassua lukea, että joku muu oli jopa kyllästynyt jossain kohtaa, koska itse ahmin tämän heti perään uudemman kerran.

Vaikka Siriuksen ulkomuoto oli alkanut kosiskella kuolemaa luokseen, hän ei antaisi viikatemiehen viedä itseään ennen kuin olisi nähnyt haudan, joka kuului sille saastaiselle rotalle, jonka kuva komeili sellin lattialla lepäävän sanomalehden etusivulla.

Suosikkikohtani! Kuolemaa kosiskeleva ulkomuoto ja saastaiselle rotalle kuuluva hauta, ai että ai että!

Kiitos tästä, ihana ja intensiivinen lukukokemus!

[Tikkis]

Ah Sirius, niinpä, siihen hahmoon ja siitä kertoviin tarinoihin ei kyllä kyllästy ikinä!
Ja siis voi että kun oon vaan ihan häkeltynyt Sisilja sun kommentista. Muistan vielä niin hyvin, kun kirjotin tätä tekstiä virkehaasteeseen ja oikeen mietin, että mitähän sitä tulee kirjoitettua, kun oon aina ollut niin fluffyinen tyyppi ja pää täynnä hattaraa. Vaikka tän tekstin jälkeen aloinkin varmaan kääntyä osittain synkemmille vesille. Siinäkin mielessä oon aina superiloinen siitä, kun tämä teksti saa osakseen huomiota. Virkehaasteet on kyllä aina ihan parhautta, kun niistä ei ikinä tiedä, mitä sitä saa suollettua paperille. Ai vitsi, sun kommentti sai kyllä mulle ihan superison hymyn huulille. Kiitos paljon! <3

[Myötätuuli]

Tämäpä teksti veti hiljaiseksi. Kertakaikkiaan.

No, yritän nyt kuitenkin parsia kokoon sanottavaa tästä hienosta fikistä. Upeaa kuvailua, jotka tuntuivat ja iskivät oikeaan kohtaan, oikeassa ajassa. Kieli oli kaunista, mutta ei ainoastaan proosallista ja kuvailevaa, vaan myös ajoittain hyvinkin realistista. Se toi hienoa kontrastia tähän tarinaan ja tuki sitä, miltä Siriuksesta tuntui. Muutenkin tämä teksti pureutui hyvin Siriuksen hahmoon sekä hänen tarinansa yhteen mielenkiintoisimmista hetkistä - pakoon Azkabanista. Tätä pysähtyi oikein miettimään ja tuntui kuin itsekin olisi virunut Siriuksen vierellä Azkabanin hyytävässä sellissä. Muutenkin kaikki aistit olivat hyvin auki tätä lukiessa ja kokiessa. Loppu oli erinomainen ja kiteytti tässä fikissä leijailevan maanisen, synkän tunnelman hyvin.

Kiitos tästä mielenkiintoisesta lukukokemuksesta!

[Rowena]

Onpa mukavaa, että miisuli nosti tätä tekstiä, niin mäkin havahduin nyt lukemaan tämän.

Ihan ensiksi: MAHTAVA otsikko! Ja koko ficcikin on hieno, hyvin oot päässyt Siriuksen pään sisään. Virkehaaste on kyllä niin paras, kun se synnyttää kaikkea semmosta, mikä jäis varmasti muuten kirjoittamatta. Ja virkehaasteiden pohjalta kirjoitetuista haasteissa yksityiskohdat on aina jotenkin ihan randomeita, kun keskenään ihan eri maailmasta olevia sanoja lyödään yhteen . Ja niin kuin tässäkin olisi todennäköisesti hieno otsikko jäänyt syntymättä, ellei lakana olisi ollut pakollinen sana.

Kiitos kivasta reissusta Azkabaniin! (No, Siriukselle se ei ollut kiva, mutta lukijalle kyllä.)

[Larjus]

Virkehaaste on tosi kiva mutta ainakin minusta hirveä vaikea haaste, ja siksi mä yleensä tyydynkin lukemaan muiden tuotoksia eri kierroksille. Tää oli ihan mielettömän upeasti kirjoitettu, oot hienosti käyttänyt sanalistaa hyödyksi ja oli muutenkin tosi mukaansa imaiseva fici. Sain mieleeni niin hyvän kuvan Azkabanista, että ihan puistatttaa Pahuksen kiehtovaa kyllä, että Sirius on äänien perusteella laskenut ja päätellyt, kuinka paljon sellejä on ja milloin hänelle tarjotaan päivän ateriat.

Kun kerrottiin, ettei Sirius aio enää syödä hänelle tarjottuja aterioita, mä jo ehdin ajatella, että ei kai hän vain aio näännyttää itseään hengiltä. Paeta sillä tavalla Azkabanista, kun lakanoita pitkin se ei onnistu. Ei kuitenkaan ollut varoitusta itsetuhoisuudesta, ja Siriuskin päätti olla kuolematta ennen kuin saisi Peterin hengiltä, niin jäin uteliaana ja jännittyneenäkin seuraamaan, miksi hän sitten paastoaa. Vastaus olikin sitten niin selvä, että tunnen oloni melkein tyhmäksi 🙈 Kyllähän minä muistan, miten Sirius kirjoissakin kertoo pakenemisestaan, en tajuu miten se ei muistunut tätä lukiessa mieleen 😅 Noo, sellaista se joskus on.

Siriuksen pako Azkabanista on kyllä tosi hurja, kun miettii että hän ui sieltä pois, toki koirana mutta silti ihan nääntyneenä, ja käsittääkseni lähimmälle rannallekin on matkaa. Mutta hänen tilanteessaan ei ole paljoakaan menetettävää, joko mätääntyä Azkabaniin tai yrittää henkensä uhalla pakoa. Huomaa hyvin, ettei Siriusta syyttä lajiteltu Rohkelikkoon

Oli kyllä tosi kiehtova lukukokemus, kiitän!

[Vendela]

Olipas tämä hieno! Täynnä tunnetta Tykkäsin todella paljon ja angstisuudesta huolimatta sopi hyvin aamuteen kaveriksi.

Ensinnäkin tykkään Siriuksesta hahmona tosi paljon. Tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen näkökulma pakenemiseen Azkabanista, on helppo uskoa että näin se on mennyt. Lisäksi kun tämä on kirjoitettu 12+ haasteeseen niin näitä on aina kiva lukea

Kiitos!

Vendela