Nimi: Sun hymyä mä ikävöin eniten
Ikäraja: K11
Paritukset: Aleksi/Niilo ja viittaus Niilo/Antoniin
Yhteenveto:
Mä olin pilannut kaiken. Paiskasin raivostuneena tyynyn lattialle. Sen jälkeen tajusin, että haluan raivota vähän lisää, joten nappasin kiinni mun seinällä olevasta hyllystä, joka oltiin Niilon kanssa rakennettu, vedin kovaa ja sain sen ja kaiken hyllyn sisällön tippumaan lattialle. Kehyksistä olevista valokuvista meni rikki kehykset, yksi lasi meni sirpaleiksi, samoin pieni kasvopeili, jonka olin saanut Siljalta joululahjaksi. Oma sana: Tää pikkuruinen lähti liikkeelle, koska satuin riitelemään parhaan ystäväni kanssa. Niiltä ajatuksilta tietysti halusin ammentaa heti teksteihin. Niilo ja Aleksi löytyy monesta muustakin mun tarinasta. Ei kai mulla tän enempää, sijoittaisin tämän aikajärjestyksessä Ei kerta homoksi tee ja toinen kerta sattuu jo vähemmän originaalin jälkeisiin akoihin, ennen Siljan kuolemaa. Toivottavasti pidätte ja kommentteja arvostan tietysti aina!
Sun hymyä mä ikävöin eniten Mä tuijotin uupuneena puhelimen näyttöä. Ei uusia viestejä. Huokaisin turhautuneena ja heitin puhelimen sängylle. Lukitusnäytön kuva oli otettu vasta muutama kuukausi takaperin ja musta tuntui, että kaikki olisi muuttunut sen jälkeen. Pahempaan suuntaan. Teki mieli poistaa kaikki kuvat ja Niilon numero, mutta mä tiesin, että silloin joutuisin myöntämään itselleni, että kaikki oli mennyttä.
Mä olin pilannut kaiken. Paiskasin raivostuneena tyynyn lattialle. Sen jälkeen tajusin, että haluan raivota vähän lisää, joten nappasin kiinni mun seinällä olevasta hyllystä, joka oltiin Niilon kanssa rakennettu, vedin kovaa ja sain sen ja kaiken hyllyn sisällön tippumaan lattialle. Kehyksistä olevista valokuvista meni rikki kehykset, yksi lasi meni sirpaleiksi, samoin pieni kasvopeili, jonka olin saanut Siljalta joululahjaksi.
”Mitä sä riehut täällä?” Mikael kurkisti mun huoneeseen. Mä pyörittelin sille silmiäni, mua ei just sillä hetkellä kiinnostanut kuulla sen saarnoja.
”Voitko sä vaan jättää mut rauhaan?” mä kysyin ja vedin samalla henkeä rauhoittuakseni. Mikael käveli mun huoneen sängylle ja istuutui. Mä huokaisin turhautuneena. ”Etkö sä jumalauta ymmärrä Suomea? Lähe menee!”
”Joo, mut sun kielellä se yleensä tarkoittaa, et haluat puhuu ja kyllä mä näen, ettei sulla ole kaikki ihan kohdallaan”, Mikael sanoi. Se siirtyi istumaan lattialle ja aloitti lasinsirpaleiden siivoamisen. Kun mä istahdin sitä vastapäätä ja aloin nyppimään karvamatolta pienempiä sirpaleita, se kosketti mun kättä estääkseen mun liikkeen. ”Älä. Ne pitää ottaa imurilla, muuten ne voi tarttua kiinni sun ihoon ja aiheuttaa pahemman sotkun.”
”Niin kai”, mä vastasin vain ja lopetin siivoamisen. Mikael oli kasannut jo kaikki isoimmat sirpaleet yhteen kasaan ja nosti sillä hetkellä ylös yhden valokuvan musta ja Niilosta. Silja oli ottanut sen edellisenä kesänä, me halattiin toisiamme laiturilla. Takana taivas oli tumma ja meillä näytti olevan herkkä hetki menossa. Kumpikaan ei ollut huomannut, että meitä kuvattiin, mutta kaikki sanoivat, että se oli yksi parhaista kuvista, joita ne olivat nähneet.
”Haluisitko sä kertoa, mistä kiikastaa?” Mikael kysyi multa suoraan ja hymyili pienesti tavalla, joka toi mieleen Niilon. Mä huokaisin.
”Mä pilasin kaiken”, sanoin hiljaa katsomatta mun isoveljeen. ”Mä olin itsekäs paska ja mustasukkainen kusipää.”
”Heei”, Mikael sanoi ja kohotti mun leukaa ylöspäin. ”Leuka pystyyn. Mä en pidä siitä, että mun perheenjäseniä haukutaan. En, vaikka haukkuja olisi ne itse. Sä olet fiksu ja mä tiedän, että mitä ikinä onkaan tapahtunut, niin virheet voi aina korjata.”
”Ei tätä virhettä”, mä sanoin ja tunsin, kuinka kyyneleet alkoi valua mun poskia pitkin. ”Ei todellakaan tätä virhettä.”
***
Mikael laski mun eteen kahvikupin ja istuutui itse pöydän toiselle puolelle mua vastapäätä. Silja oli onneksi jollakin kaverillaan yötä, joten me oltiin kahdestaan kotona. Jos Silja olisi ollut paikalla, se olisi vain heitellyt typeriä vitsejään luullen, että ne kohentaisivat tilannetta enkä mä just sillä hetkellä ollut sillä tuulella, että jaksaisin niitä vitsejä kuunnella.
”No niin, pikkubroidi”, Mikael hymyili vaisusti toisella suupielellään ja käytti musta nimitystä, jota en ollut kuullut sen suusta pitkään aikaan. ”Olis vähän niin ku aika avautua. Mitä oikein tapahtui sun ja Niilon välillä?”
”Me oltiin ajelulla Niilon moottoripyörällä”, mä aloitin ja tuijottelin kahvikuppia. Kiersin käteni sen ympärille, mutta en nostanut sitä huulilleni. ”Käytiin Niilon yhdellä frendillä yhdessä vaiheessa ja mua ärsytti, koska olisin halunnut jo mennä himaan. Lisäks mua ärsytti, koska Niilo ei ollut maininnut siitä ystävästään aikaisemmin. Ja lopulta selvisi, että se jätkä oli seurustellut joskus Niilon kanssa”, annoin kaiken tulla yhteen putkeen pitämättä juurikaan taukoja välissä. Mikael henkäisi äänekkäästi mun tarinan lopussa.
”Mut miks sä sit sanot, et oot pilannu kaiken jos Niilo ei ollut kertonut eksästään aikaisemmin?” Mikael kysyi ja kun mä kohotin katseeni siihen, näin, että sillä oli tutut huolestuneet uurteet otsallaan. Mä hörppäsin kahvia ennen kuin vastasin, kahvi oli laihaa, mutta Mikaelin kahvi oli aina laihaa. Nyrpistin nenääni, mutta en sanonut mitään.
”Mä suutuin sille siitä”, sanoin lopulta aika pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Ja taisin sanoa aika rumasti.”
”Mitä sä sanoit?” Mikael kysyi hiljaisella äänellä, jota mä en tunnistanut sen ääneksi. Mä painoin kasvot mun käsiin ja itkin hiljaa. Kuulin tuolin jalkojen aiheuttamaa ääntä lattiaa vasten ja lopulta tunsin Mikaelin kädet mun olkapäiden ympärillä. ”Sanoit sä mitä tahansa, niin mä tiedän, että Niilo rakastaa sua. Se on varmasti ihan yhtä rikki kuin säkin.”
”Niilo vihaa mua”, nyyhkäisin. ”Mä syytin sitä raiskausyrityksestä.”
”Sä teit mitä?” Mikael oli kauhistunut, eikä syyttä. Sen kädet tippui mun olkapäiltä.
”Kuulit oikein”, sanoin hiljaa. ”Muistatko sen huhun, josta Silja puhui kun Niilo tuli kuvioihin? Koulussa huhuttiin, että se oli raiskannut sen edellisen seurustelukumppanin, sitä huhua kerrottiin pitkään. Mä tiesin, ettei se oo totta, mutta olin niin suuttunut sille salailusta ja vihainen muutenkin ja se vain lipsahti mun suusta. Oon yrittänyt pyytää anteeksi ja korvata kaiken, mutta en mä ole täydellinen enkä saa tehtyä tekemättömäksi.”
Mikael tuijotti mua hetken aikaa sanomatta mitään ja mä ehdin jo pelätä, että sekin oli suuttunut mulle, kunnes se lopulta aukaisi suunsa.
”Riitoihin tarvitaan aina kaksi”, se sanoi ikivanhan viisautensa. ”Sä oot tehnyt väärin, mutta silti pyytänyt anteeksi. Et voi paljon enempää tehdä ennen kuin Niilo itse ottaa yhteyttä. Mikäli mä yhtään sitä jätkää tunnen, niin se vain kerää rohkeutta ja tarvitsee aikaa.”
”Toivottavasti”, mä huokaisin syvään ja kosketin kahvikuppia. Kahvi oli jo kylmennyt.
Ovikello soi. Mikael nousi ylös ja meni avaamaan.
”Sulle on vieras”, mun isoveli sanoi ja Niilo käveli keittiöön.
***
Mikael meni omaan huoneeseensa jättäen mut ja Niilon kahdestaan sopimaan. Niilo istui kysymättä Mikaelilta vapautuneeseen tuoliin ja huokaisi syvään. Se oli jättänyt sen nahkatakin päälle ja sillä oli vielä musta mopokypärä kädessään. Tutut mustat farkut ja ketjut kilisivät kun se vaihtoi asentoa. Mutta huulilla oli tiukka ilme hymyn sijaan ja sitä hymyä mulla oli kävä.
”Mä oon pahoillani”, mä sanoin suoraan katsoen sitä suoraan silmiin. ”En olisi saanut sanoa niin.”
”Ja mun olisi pitänyt kertoa Antonista aikaisemmin”, Niilo vastasi. ”Meidän juttu oli vain niin lyhyt, tajuttiin itsekin lopussa, ettei meitä oo tarkoitettu yhteen, että me oltiin vain ystävii, ei sen enempää... -”
”Ei sun tarvii selitellä”, mä sanoin. Laskin katseeni Niilosta pöydän pintaan ja keittiöön lankesi hiljaisuus. Tuntui oudolta olla samassa tilassa, mutta hiljaa. Meillä oli aina ollut tosi vähän hiljaisia hetkiä, koska Niilo puhui yleensä paljon tai sitten me väiteltiin hyväntahtoisesti jostakin aivan turhasta. ”Mun olisi pitänyt kuunnella sua sen sijaan, että olisin syytellyt ihan turhasta.”
”Shh”, Niilo sanoi ja nousi ylös. Se tarjosi mulle kättään ja mä tartuin siihen empimättä. Niilo veti mutkin ylös ja kietaisi kätensä rennosti mun vartalon ympärille. ”Sulje suusi ja suutele mua. Mulla oli ikävä sun huulia.”
”Mäkin sua”, mä virnistin. Hymy levisi Niilon kasvoille. ”Tota hymyä mulla oli ikävä.”
Ja mä kiedoin käteni sen hartioiden ympärille ja suutelin sitä.
