Ficin nimi: Kevät (kaipauksesta raskas)
Kirjoittaja: Odo
Genre: melankolinen draama
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Selailin saamiani inspiraation murusia FF50:stä varten (aiheella Luihuiset). Sain alla mainitun sanaan 030.Kevät. Osallistuu myös Vuosi raapalehtien V.
“You can cut all the flowers but you cannot keep Spring from coming.”
― Pablo Neruda
Nevillan antama upea inspiraatio, kiitos. <3
Kevät
(kaipauksesta raskas)
Harry nousi vuoteesta tavallista myöhempään. Keittiössä oli hiljaista hänen astellessa alakertaan. Kahvipannussa oli haaleaa kahvia, unohtunutta, eikä Päivän profeettaan oltu koskettu. Takapihan kuistille vievä ovi oli raollaan ja Harry erotti saksien vaimeat kaiut.
Kukkien nuput ja lehdet peittivät tammilaudoitusta ja mullan tuoksu oli tuore aamukasteesta. Aurinko oli jo noussut lämpimänä, kevään merkkinä. Dracon kädet olivat vakaat hänen katkoessa Harryn istuttamien kukkien varsia. Pudottaakseen nuput pois, niin ettei kenenkään tarvitsisi niitä katsoa. Vihreän saviruukun kukat olivat kynittyjä ja tunnistamattomia, mutta Harry tiesi mitä oli viljellyt siihen kevään lähestyessä. Narsisseja, Dracon äidille, mitkä kukkisivat keväällä.
Takapihalla olevat Ruskoliljat eivät olleet vielä heränneet punakultaiseen loistoonsa. Liljat olivat vasta kesän lapsia, kuten hekin olivat. Harry astui aivan lähelle avutonta miestään, joka pysyi vaiti jatkaessaan työtään. Lehdet paljaiden jalkojen alla tuntuivat viileiltä ja elottomilta. Olisivat voineet olla kauniita, jos olisivat saaneet elää.
”Et voi estää kevättä tulemasta”, Harry kuiskasi, eikä hänen tarvinnut nähdä kyyneleitä miehensä poskipäillä tietääkseen tämän itkevän. Velhosodasta oli jo vuosikausia aikaa, kaksi siitä, kun Narcissa Malfoy oli nukkunut pois. Silti Dracon sydän kaipasi, eikä hän halunnut kohdata muistojaan tai kevättä, jolloin narsissat kukkivat ja palauttivat lapsuuden puutarhan mieleen. Äidin helmeilevän naurun ja halaukset.
Kyllä hän tiesi, ettei kevättä voinut kieltää saapumasta.