Surun kaiut | S | angst / deathfic, raapale

[priinia]

Ficin nimi: Surun kaiut
Kirjoittaja: priinia
Tyylilaji/Genre: angst / deathfic (raapale)
Ikäraja: S
Päähenkilö: Remus Lupin
A/N: Kirjoitusblokin poistamiseksi haastoin itseni kirjoittamaan tasan sata sanaa. Näinkin suuri aihe niin pieneen sanamäärään puristettuna tarjosi tosiaan haastetta - tiivis ilmaisu ei ole vahvuuteni! Niin paljon asioita jäi sanomatta, ja epäilemättä tämä palvelikin tarkoitustaan.

Toinen päivä toukokuuta, 1998. Päivä, jona minä kuolin.

Minä en kuollut yksin. Lukematon määrä vainajia makasi minun ruumiini ympärillä. Ikävöiviä läheisiä jäi jälkeen enemmän kuin synkinkään mieli olisi voinut toivoa, eikä siinä ollut kaikki. Sama suru ja murhe tulisivat vielä koskettamaan tulevia sukupolvia, vaikka he eivät ymmärtäisikään, mitä menneisyyden kaiut todella kertoivat. Syntyisi sukupolvia, joille välittyisi surun haamuja niiden kautta, jotka tuona päivänä ja sitä edeltävinä synkkinä kuukausina kohtasivat kauhut silmästä silmään.

Minun poikanikin joutuisi kohtaamaan tuon päivän jälkimainingit yksin. Muiden kertomuksia Dorasta ja minusta - siinä kaikki mitä pojallani olisi jäljellä vanhemmistaan. Kaikuja ja muistoja, jotka eivät olleet hänen omiaan.

[repa]

Miksi tata ei oo kommentoitu? 

Ihan mielettoman hyvin tiivistetyt sata sanaa. Ma en ole itse viela saanut niin lyhytta ficcia kirjoitettua. oon jaarittelun mestari ja tiedan tuskan tiivistamisen suhteen. Tassa oot onnistunut tosi hyvin!

Tosi paljon tunnetta oot ladannut raapaleeseen. Ilmi tuli kaikki tarvittava ja tunnelma on surumielinen ja koskettava. Oot ilmaissut hyvin, mita sota oikeastaan yksiloille tarkoittaa. Heille, jotka menettivat laheisiaan. tykkaan tassa ihan hirveesti siita, etta kirjoitat Remuksen nakokulmasta. Hauska yksityiskohta, tai pitaisiko sanoa, etta riipaiseva.

kokonaisuutena onnistunut raapale. Tykkaan paljon!

(oon tabletilla, joten sori typot)

[priinia]

Oo, jee, kiitos kommentoinnista, repa! Tunnustan, että jaarittelu on omankin paheeni. Tämä itselle asetettu raapalehaaste pistikin aivot töihin, koska mikä onkaan vaikeampaa kuin ilmaista mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä... Ihanaa kuulla, etten ole ihan onnettomasti suoriutunut tästä. Ja mitä tulee näkökulmavalintaan: kirjoitin nyt ensimmäistä kertaa Rowlingin luoman hahmon näkökulmasta. On monia hahmoja, jotka kiinnostaisivat, mutta joiden käyttö jännittää. Tässä kynnystä madalsi se, että hahmo on kuollut - karua mutta totta. Ehkä joskus uskallan tarttua eläviinkin, heh.

[Neiti Syksy]

Voi kuinka nätti!

Pitää myöntää, menin googlaamaan tuon päivämäärän mutta mitään ei paljastunut. Skippaa kaikki päivämääräjutskat, luulin tätä originaaliksi! En tiedä, ihan epähuomiossa vain ahmin tämän tosiaan originaalina, eli niinkin tämä olisi näköjään toiminut. Hups! No mutta, ei se mitään. Tämä päivämäärään liittyvä seikka oli oikeastaan ainoa tällainen, mikä tähän ei ehkä liity... Karsastan usein deathficcejä, koska koen ne liian masentaviksi ja pidän enemmän iloisten ja söpöjen juttujen lueskelusta. Olen siis aika kaukana omilta alueiltani, mutta en kadu ollenkaan tämän läpilukaisemista. Tässä ei tunnelma ehkä niinkään ollut masentava vaan enemmänkin haikea.

Tykkäsin lauseistasi, sillä tosiaan lauseet olivat korukielisiä (joista itse varsinkin tykkään) ja tuntui, että lauseissa oli paljon enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Yleensä raapaleissa tuntuu olevan ongelmana se, että niissä on paljon vähemmän kuin tarvitsisi. Tietenkin tämäkin herätti kysymyksiä aika paljonkin, mutta toisaalta tykkäsin tästä haikean rauhallisesta tunnelmasta.

Ikävöiviä läheisiä jäi jälkeen enemmän kuin synkinkään mieli olisi voinut toivoa

Varsinkin tämä oli jotain niin kaunista! Hetken joutui makustelemaan, mutta tämä oli oikeasti jotain kaunista ja pysähdyttävää. Tuntuu typerältä kehua tätä, mutta tykkään näistä vastakohdista. On ne ikävöivät läheiset ja sitten taas ne pahat ihmiset, jotka toivovat mm. kuolemaa tai kenties että toisille sattuu jotain ikävää. Eritoten ilmaus synkinkään mieli sai minut hurisemaan, sillä se kuulosti jotenkin niin tähän sopivalta.

Pidin tästä siis jollain tavalla aika paljonkin, kun keskitän huomioni yksittäisiin sanavalintoihin. Kuinka voikaan saada mahdutettua raapaleen mittoihin näin hienoa ja korukielistä tekstiä? En itse siinä ole onnistunut ikinä, lauseet tuppaavat olemaan aikalailla muotoa subjekti, predikaatti ja objekti. Toivottavasti innostut jatkossakin kirjoittelemaan ja julkaisemaan rohkeammin!

//Ai niin ja vielä otsikosta: vau! Surun kaiut on jotenkin niin nätti otsikokkin. Kun se ikävä kumpuaa jostain sisältä ja jää kaikumaan sinne sisälle, tunteisiin. Tuntuu jotenkin niin surulliselta ja siihen voin samaistua itsekin. On välillä vaikea vaimentaa sitä ikävää, kun se silti tuntuu ja kolottaa joka paikassa. Oli pakko siis tulla vielä tämä kohta lisäämään tähän.
///Ja nyt kun tosiaan tajusin, että tämä on HP-osastolla, tämähän aukenee ihan eri tavalla! Synkin mieli voisi olla Voldemort tai muut luihuiset ja siis huh kun tuli uusia ja monia ulottuvuuksia lisää. Mutta ehkä suljen suuni nyt tältä höpinältä ja tulkitsemiselta, sillä olen saanut tähän jo kulutettua aikaa, vaikka tarkoitukseni oli vain pienellä kommentilla ilmoittaa lukeneeni ja pitäneeni!

- Syksy

[priinia]

Uijui! Voihan kiitos, Neiti Syksy. Potter-maailma tarjoaa niin loputtomia mahdollisuuksia synkkään kauneuteen ja lohdulliseen suruun. Joskus näissä rypeminen on mahdottoman kivaa. Kun reflektoin itseäni kirjoittajana, tunnistan voimakkaan taipumuksen sanoa usein liikaa silloin, kun muutamakin sana riittäisi. Vähäeleisyys ei taida olla ominta alaani, ei edes raapaleissa... Eh. Olen kuitenkin tavattoman iloinen siitä, että krumeluuri kirjoitukseni sopi sinun makuusi. Ehkä sadan sanan tiukka rajaus karsi niitä aivan ylitsevuotavia tekotaiteellisuuksia, joita teksteihini yleensä mahtuu. Paha tapa sellainen, mutta haitanneeko tuo! Joskus pieni korukivijaarittelu on tarpeenkin, kai?

Olen tosi ujo julkaisemaan mitään. En kyllä saa juuri mitään valmiiksikaan, koska tahdon aina viilata ja hioa kaikkea. Aiemmin olen täällä julkaissut vain kaksi omiin hahmoihini keskittyvää HP-fanficiä: Vanha kunnon Albus (S) ja Kullankimallus silmäkulmassa (S). Nämä ovat kaikkea muuta kuin deathficiä, sen voin luvata.

Kiitän käyttämästäsi ajasta ja ilahduttavan antoisasta kommentista.

[Hazyel]

Huh, tässähän oli tosiaankin mahdutettu paljon yhteen raapaleeseen! Kuten itsekin sanoit, sataan sanaan on todellakin haaste mahduttaa näin paljon asiaa, enkä yhtään ihmettele, että se ei ole ollut helppoa! Hyvin olet kuitenkin saanut tämän toimimaan ja vaikka epäilemättä paljon jäi vielä sanomatta, mielestäni tämä toimi tällaisena lyhyenä sadan sanan pätkänä todella hyvin.

Jouduin hetken miettimään, että kenestä tämä kertookaan. En jotenkin osannut yhdistää päivämäärää ja Doraa (jouduin muuten googlettamaan tämän, koska hölmöt aivoni eivät tietysti tajunneet, että tässä tarkoitettiin Tonksia, heh ) ja googletettuanikin ajattelin hetken jostain syystä, että tässä olisi kyse Tonksin isästä tai äidistä. Mutta sitten iski oivallus, että tämähän tietysti kertoo Remuksesta ja kaikki suorastaan valkeni.

Tämä oli todella surullinen, koska tietysti tuo sota vaikuttaa myös tuleviin sukupolviin, ja tässä nimenomaan sitä on tuotu esiin. Vaikka sota on jo ohi, surutyö ei ole, ei vielä vuosikausiin ja kenties sukupolviin. Pidän siitä, miten tässä on korostettu nimenomaan sitä huolta tulevasta sukupolvesta, ja siitä, kuinka he joutuvat yhä kestämään sodan jälkivaikutuksia, vaikka itse sota onkin jo ohi. Harvoin asiaa katsotaan tältä kannalta, vaan usein enemmänkin niin, että ne jotka ovat sodassa mukana olleet, kärsivät, ja sitten taas se seuraava sukupolvi onkin jo ihan ok.

Huh, kuten jo sanoin, tämä oli todella surullinen, mutta myös kaunis! Kuten Syksykin, minäkin pidän hirveästi myös otsikosta ja se kyllä sopii tälle tekstille. Kiitän tästä suuresti!

[Puoliverinen prinsessa]

Tämä oli ihana pieni ficci!
En itse aluksi tajunnut, kuka kertoja oli, heh... Mutta kun tuossa mainittiin pojasta ja Dorasta, niin heti tajusin että kertoja onkin Remus!
Tämä ficci oli koskettava ja luin sen monta kertaa putkeen. Sun teksti on taidokasta ja oot mahduttanut 100 sanaan kaiken todella hyvin. Kirjoitit lempihahmoni näkökulmasta joten tämä kosketti minua todella paljon. Otsikko herätti mielenkiintoni kauneudellaan ja tämä ei ollut pettymys.

Ei ehkä pitäisi tulla näin myöhään kommentoimaan kun en kuitenkaan saa mitää järkevää sanottua.
Mutta niin, halusin jättää puumerkkini tänne ja kertoa että pidin tästä ficistä hyvin paljon!

[priinia]

Lisäsin päähenkilön ficin alkutietoihin. Hassua, miten sitä unohtaa, etteivät lukijat tiedä mitä kirjoittaja on aloittaessaan ja kirjoittaessaan ajatellut. Pujahdin niin muitta mutkitta Remuksen nahkoihin, ettei käynyt mielessäkään etten tule maininneeksi sitä missään.

Kiitos ihanista kommenteistanne, Lauchuo ja Puoliverinen prinsessa! Suunnilleen hypin aina riemusta ja yllättyneisyydestä, kun saan kommentteja.

Erityisen kivaa on aina kuulla, että teksti on miellyttänyt jotakuta, jonka lempihahmo kertoja tai päähenkilö on. Kun nyt ensimmäistä kertaa uskalsin tarttua Rowlingin luomaan hahmoon, vähän jännittikin. Rowlingin maailmassa seikkailee niin monia hahmoja, joissa olisi ainesta vaikka ja mihin. Se on yksi tämän fandomin parhaita puolia: loputtomat mahdollisuudet!

Mukavaa on ollut myös se, että otsikko on saanut positiivista palautetta. Mietin ficin nimeä pitkään, enkä ollut siihen lopulta täysin tyytyväinen. Se on kuitenkin tuonut ainakin muutaman uteliaan lukijan kurkkimaan pikkuista raapalettani, ja siitä olen iloinen.

[neaemilia]

Saatana ootko nyt tyytyväinen sait mut angstailee Remuksen kuolemista perkele

HUH NYT NEA KIELENKÄYTTÖ! Eli siis tirautin pari kyyneltä taas Remuksen ja Tonksin kohtalolle, sun syytäsi! Tää oli hyvin tiivistetty ja koskettava ja kaunis ja kamala

Siis kaikki Remuksen kuolemaan liittyvä on kamalaa, mutta tämä oli hyvä!

Siis aihe oli kamala - teksti todella hyvä, ei kamala. Remuksen kuolema kamala, raapale hyvä!

Okei sori järkevästä kommentista ei tietoakaan ja yöllä väsyneenä kirjottaminen ei ole fiksu veto. Neaemilia kiittää kumartaa häpeää ja poistuu

[priinia]

neaemilia kyllä, olen hyvin tyytyväinen buahaha Kiitos kommentista! Ilahdutti!

[Odo]

Vaikea uskoa, että tiivis ilmaisu ei ole sinun vahvuutesi Todellakin olet tässäkin onnistunut todella hyvin, kuten myös Mies joka kuului varjoihin ficissä. Tässä oli vielä vähemmän sanoja, mutta sait sataan sanaan niin paljon tunnetta, että siitä on todella nostettava aamukahviahattua ja kiitettävä, että päätit kirjoittaa tämän. Aiheesta olisi epäilemättä saanut vaikka one-shotin, mutta tavallaan tiiviissä muodossa tämä oli huomattavasti iskevämpi.

Remus on aivan mahtava hahmo ja Teddyn tulevaisuus varmasti haastava ilman vanhempiaan vaikka kotiolot ovat epäilemättä paljon esimerkiksi Harrya paremmat. Se on kutkuttava ajatus, että molemmilla on samanlainen menneisyys, että vanhemmat ovat kuolleet velhosodassa, mutta niissä on silti huomattavasti eroja. Teddyn vanhemmat kuolivat sodan tuoksinnassa, Lily ja James murhattiin omaan kotiinsa sodan aikana.

Harvemmin tulee luettua kuolleiden näkökulmasta, mutta tässä se toimi todella hyvin, vaikka canoniin tämä ei osukaan. Muistelisin ainakin, että Dumbledore ei tiennyt, kuinka asiat etenevät hänen kuolemansa jälkeen, kun he juttelivat Harryn kanssa King's crossilla vaikka tässä voikin minulla olla pieni aukko. Tässä tämä näkökulma kuitenkin toimi ja oli sydäntä riipaisevan surullinen, miten joskus niin yksinäinen Remus näki joukolla itseään ja muita surevia ja ajatteli surun kaikuja ja muistoja, jotka hänen poikansa saisi kuulla ennemmin tai myöhemmin. Lopetuksesta pidin kaikkein eniten, kun todettiin, että muistot eivät ole omia. Se oli jotenkin pysäyttävä ja sai miettimään muitakin sodassa kärsineiden lapsia, vaikka pidinkin erityisesti siitä, että tässä pohdittiin nimenomaan Teddyä, joka menetti vanhempansa.

Todella upeasti onnistuttu siis sadassa sanaassa ja kerrottu tarinaa niin menneisyydestä kuin tulevaisuudestakin synkkänä joiltain osin, vaikka ajat pahan silmästä silmään kohtaamisesta onkin takanapäin tulevilla sukupolvilla. Ne kuitenkin saavat kuulla ajoista, jotkut ehkä näkevät jopa ajatusseuloista, millaisia asioita aikoinaan on tapahtunut. Toisesta velhosodasta ei kuitenkaan ole kuin haamuja ja tässäkin ficissä on pakko kehua yksityiskohtaista kuvailua niin ruumista Remuksen ympärillä kuin surusta ja haamuista. Kiitos siis tästäkin!

[priinia]

Odo, kiitos ja kumarrus! Nämä raapaleet ovat mulle aivan ikuinen haaste. Jaarittelisin niin mielelläni! Mieleen tulee hirmu paljon asioita, jotka haluaisi kertoa, ja on vaikeaa mutta myös mieluisaa ratkaista, kuinka kertoa mahdollisimman paljon mahdollisimman "pienesti". Tavallaan haluan raapaleiden kautta oppia tiettyä eleettömyyttä, tuottaa tekstiä joka riittää itsenäisenä eikä tarvitse sivutolkulla taustoitusta (vaikka Potter-kirjoistahan näihin taustaa ja sisältöä tuleekin). Tämä raapale ei tosiaan välttämättä aivan osu canoniin, sillä Remus on kuollut ja siirtynyt eteenpäin, enkä tiedä kuinka paljon nämä siirtyneet ajattelevat jälkeen jätettyä maailmaa - tai ajattelevat ylipäänsä. Ajatuksella oli kuitenkin hauska vähän leikitellä.