Tervehdys toistamiseen Kommenttikampanjasta.
Kun aloin lukea tätä, kiinnostukseni heräsi heti kun tajusin, että miljöönä on koulun disko. En nimittäin ole ikinä ollut koulun diskossa, tunnustan! Siispä en myöskään osaa ottaa kantaa siihen, onko seitsenluokkalaisten ynseä suhtautuminen diskoon realistista, mutta musta tuntuu, että se saattaa hyvinkin olla. Tai voisi kuvitella, että tuon ikäisillä melko yleinen konsensus on se, että kaikki kouluun liittyvä on epäcoolia ja tylsää. Vaikka disko ja biletys itsessään kiinnostaisivat, niin kukapa tosiaan haluaisi harrastaa niitä koulussa ja vieläpä perjantai-iltana, kun olisi vapaa tekemään mitä vain? Tästä tulee myös sellainen fiilis, että tuo disko on ehkä jollakin tapaa pakollinen tapahtuma, tai että siihen osallistuminen on hyvin suotavaa ja pois jääminen paheksuttavaa, mikä on täysin ymmärrettävää, kun kyseessä ilmeisesti on ysiluokkalaisten järkkäämä projekti.
Vähän harmittaa noiden ysiluokkalaisten puolesta, kun he ovat nähneet vaivaa koristellessaan salin ja suunnitellessaan ohjelman diskoa varten ja sitten kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan, kun ensteks valotekniikassa on häikkää ja sitten diskovieraat ei oikein innostu. Tykkään tosi paljon tuosta, miten oot ottanut tähän mukaan älypuhelimet ja niihin kiinni liimautumisen:
Viimeisin voimin he koettavat hauskuuttaa vaativaa yleisöään, mutta nämä pitävät kovan kuorensa yhtä tiiviinä kuin katseensa pimeässä hohkaaviin älypuhelimien näyttöihin.
Puhelimet tuntuu tosiaan kulkevan nykyään mukana kaikkialle, eikä pelkästään kulkevan vaan ne on myös aina esillä kaikkialla. Pystyn hyvin kuvittelemaan, miten seiskaluokkalaiset seisoskelevat salin reunoilla luureihinsa keskittyneinä ja kasvot näyttöjen valaisemina.
Pidän muuten siitä, miten sisäänpääsyä ootellessaan seiskaluokkalaiset ovat turhautuneita ja juroja, mutta ovien auetessa heistä paljastuukin ainakin hetkellisesti epävarmempi ja ujompi puoli, josta tavallaan on aistittavissa kunnioitusta ja ehkä vähän jännitystäkin vanhempia ysiluokkalaisia kohtaan. Ite muistan, miten seiskaluokkalaisena ysit vaikutti jo ihan aikuisilta ja kieltämättä vähän pelottaviltakin.
Asiasta kolmanteen: pidän ihan hirveästi tämän shotin tunnelmasta. Koen sen jotenkin jännän utuisena ja aavistuksen etäisenä, siis positiivisessa mielessä. Tarinan loppupuolen tunnelma on luonnollisestikin vähän utuinen ja sekavakin, kun mukana on huumeita, mutta myös alkupuolesta välittyy mulle vähän samantyyppisiä viboja. Tässä shotissa on todella elävää ja upeaa kuvailua, joka saa mut kokemaan kaiken ihan kuin olisin ite paikan päällä, mutta samanaikaisesti koen itteni kuitenkin ulkopuoliseksi, sivustaseuraajaksi, mikä on tosi jännää ja mielenkiintoista. Tää etäisyyden ja ulkopuolisuuden vaikutelma saattaa tulla siitä, että shotti etenee aika pitkään, usean kappaleen verran, ennen kuin siinä nimetään ketään tiettyä henkilöä, ennen kuin päästään keskittymään kenenkään yksittäisen tyypin ajatuksiin ja tekemisiin. Kuvaillaan vain ympäristöä ja tapahtumien kulkua yleisesti. Ja se siis toimii tässä mielestäni loistavasti. Jossain toisessa tapauksessa voisi ehkä turhauttaa lukea pitkää pohjustusta suhteellisen lyhyelle tarinalle, mutta tässä tapauksessa ei ollenkaan. Tykkään tosi paljon siitä, että alussa on keskitytty tunnelman luomiseen ja puitteiden avaamiseen. Se herättää mielenkiinnon ja tempaa mut mukaan tarinaan. Muutenkin on tosi virkistävää, ettei päähenkilöä esitellä heti alussa. (Sikäli mikäli Matiasta siis voi päähenkilöksi kutsua; mielestäni tämän voisi ehkä myös tulkita niin, ettei varsinaista päähenkilöä ole, vaan Matias ja Eelis ovat ikään kuin avaimia jonkin laajemman ja useita ihmisiä koskettavan käsittelyyn. Enkä nyt tarkoita vähätellä heitä henkilöhahmoina, koska he ovat takuulla ehdottoman tarpeellisia ja antavat tarinalle kasvot ja persoonaa.)
Mulle välittyy tästä tekstistä myös hivenen ahdistava tunnelma. Osittain se tulee varmaan siitä, että muistan tätä lukiessani omat kouluaikani ja sen, miten mua jostain syystä usein ahdisti kaikenlaiset illanvietot niin koulussa kuin vapaallakin, mutta enimmäkseen uskon sen tulevan noista huumeista, niihin liittyvistä tunteista ja ajatuksista ja tietenkin niiden vaikutuksista poikiin. Huumeet on mulle vähän ahdistava aihe, enkä yleensä niistä lue. Nyt oon kuitenkin tosi iloinen siitä, että tartuin myös tähän tekstiin Kommenttikampanjassa, koska tää on ahdistavuudesta huolimatta älyttömän hyvä -- ehkä itse asiassa osittain juuri sen ahdistavuuden ansiosta.
Mielestäni toimii hyvin, ettei Matiasta varsinaisesti esitellä mitenkään vaan hän vain tulee mukaan kerrontaan. Pidän siitä, miten äkkiä alkaakin tapahtua: Eelis tulee ja lähtee viemään Matiasta jonnekin juoksujalkaa. Olet mielestäni tosi vaivattomasti ja selkeästi avannut henkilöiden välistä suhdetta kertomalla, etteivät he ole olleet viime aikoina läheisissä väleissä kun tiet on erkaantuneet uusien ystävien myötä. Asetelma tuo tähän jonkinlaista jännitettä: miksi Eelis nyt tulee Matiaksen luo, mitä näytettävää hänellä on?
Vessakohtauksessa tulee monin tavoin ilmi, ettei pojat oo olleet läheisiä viime aikoina. Eelis esittelee Matiakselle hankkimiaan pillereitä ja Matias on jopa kauhuissaan, sillä hänen tuntemansa Eelis ei ole sellainen. Sitä rupeaa lukijana miettimään, mihin seuraan Eelis on mahtanut ajautua ja mitä sellaista sen elämässä on tapahtunut, mistä Matias ei tiedä ollenkaan. Ystävyyssuhteiden viilentyminen ja eri porukoihin ajautuminen on usein mielenkiintoista.
Matiaksen ajatusten ristiriitaisuus tuntuu realistiselta. Toisaalta sitä tajuaa, ettei niitä pillereitä kannattaisi kokeilla, ja toisaalta taas tekee mieli, ehkä kokeilunhalusta tai näyttämisenhalusta tai molemmista. Tätä lukiessa vähän hirvittää, miten vietävissä ja houkuteltavissa tuon ikäiset usein ovat. Ei ole varmaan edes kovin vaikeaa eksyä vääriin piireihin tai ajautua mukaan ei-niin-järkeviin juttuihin.
Eikä se aina edes ole varsinaisesti eksymistä tai ajautumista, vaan voihan se lähteä ihan omasta kiinnostuksesta ja halusta.
Kuvailet noita tablettienjälkeisiä tunnelmia mielestäni mielettömän hienosti. Välkkyviä valoja, tasapainottomuutta, todellisuudentajun hämärtymistä, äkkiä karttunutta rohkeutta ja itsevarmuutta... En tiedä, millaiset aineet voi aiheuttaa tuollaista, mutta varmasti jotkin voivat, ja sekavuus välittyy todella hienosti lukijalle. Lukeminen on vähän ahdistavaa, kun tietää, että olotila on huumeilla aikaansaatua eikä mitään luonnollista itsevarmuuden lisääntymistä tai niin sanottua sosiaalista "juopumusta", mutta kuten aiemmin sanoin, pidän tässä tekstissä siitä ahdistavuudesta. Se sopii aihepiiriinkin hyvin.
Kerronta on mielestäni hyvällä tavalla hämmentävää niin, että on vaikea sanoa, ovatko Matias ja Eelis kirjaimellisesti toistensa iholla tai lojuvatko he todella välillä posket lattiaa vasten vai onko kyse kenties aistien tehostumisesta ja siitä, että voi
kuvitella tuntevansa kaiken kovin selvästi. Hämmentävyys ja monitulkintaisuus tehostavat mielestäni lopun sekavaa tunnelmaa hienosti.
Ja niin epävarmat seitsemäsluokkalaiset ovat vaihtuneet satapäiseen joukkoon sankarillisia heeroksia, jotka kierivät salin pehmeässä seitissä sankasta savusta juopuneina.
Myös tämä viimonen virke herättelee mussa ajatuksia. Näyttäytyykö koko ympäristö Matiaksen ja Eeliksen silmissä niin erilaisessa valossa, että koulutovereistakin näyttää kaikki epävarmuus karisseen pois, vai leviävätkö huumeet illan mittaan ehkä laajemmallekin...? Tabletteja kun taitaa kuitenkin olla aika monta. En nyt tiedä yhtään, mitä sä oot ajatellut ja seikkaileeko mun ajatukset jossain ihan pöpelikössä, mutta jotenkin mulle tulee tästä lopusta sellainen kutina, että nuo molemmat vaihtoehdot voisivat olla mahdollisia. Enemmän ehkä kallistun kuitenkin siihen ensimmäiseen. Mutta siis tykkään tosi paljon siitä, että tää teksti herättää ajatuksia ja kutkuttelee mielikuvitusta ja että osa jää ehkä lukijan tulkintojen varaan. Tästä lainatusta pätkästä on vielä pakko sanoa, että tykkään hirmusti
sankarillisia heeroksia -ilmauksesta, oi. Se on suuren kontrastin vastakohta aiemmin epävarmoille salin reunoille pakkautuneille nuorille.
Lopuksi on vielä pakko tarttua otsikkoon, joka kuvastaa tätä shottia mielestäni todella hyvin. Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, että tarina kuvastaa otsikkoa, kun tämä osallistuu Älyttömät otsikot -haasteeseen?
Oli kummin vain, tykkään otsikosta ja tekstistä ja niiden yhteennivoutumisesta. Näin ne diskovalot saa tosiaan itse taiottua, jos tunnelma muuten on vähän väritön ja ankea... Eri asia sitten, millä seuraamuksilla. Rupesin muuten miettimään, että tartteiskohan tuonne "tee-se-itse" ja "diskovalot" väliin viivan, kun tee-se-itse kuitenkin määrittää diskovaloja ja ite ainakin mieltäisin tuon kokonaisuudessaan yhdyssanaksi, vaikkakin pitkäksi ja kinkkiseksi sellaiseksi. Tai voiko tee-se-itse-osaa sittenkin pitää ikään kuin adjektiivina? Äää, en tiedä, mun ajatukset on ihan puuroa tähän aikaan illasta univajeisena enkä saa nyt päähäni ees mitään fiksuja kielioppitermejä, joiden avulla voisin ilmaista ajatukseni. x) Mutta siis nykyisessä muodossaan tuo otsikko on mielestäni ainakin huimasti paremman näköinen kuin mitä se väliviivalla kirjoitettuna olisi. Ja siis pidän otsikosta valtavasti. Älyttömät otsikot -haasteessa on mahtavia otsikoita, niitä on hauska lueskella ja miettiä, millaisia tarinoita niihin voisi liittää.
Taustavalot saavuttavat hädin tuskin esiintymislavaa ja niiden likaisenkeltainen valo katkeaa aika-ajoin.
Pitäisikö olla "aika ajoin" ilman viivaa?
En tiedä, olenko onnistunut kehumaan tätä shottia tarpeeksi, mutta tykkään tästä siis tosi, tosi paljon. Vahvasta tunnelmasta, upeasta kuvailusta ja taidokkaasta sanojenkäytöstä, osapuilleen kaikesta. Olisin voinut lainata tuolta vaikka kuinka monta kohtaa osoituksina hienosta kuvailusta, mutta en sitä tehnyt, kun niitä hienoja kohtia on niin paljon ja tää on oikeastaan mun mielestä kokonaisuudessaan tosi hieno. Olen iloinen, että tartuin tähän Kommenttikampanjassa. Kiitos jälleen hienosta lukukokemuksesta. ♥ Ja anteeksi jos en osannut sanoa mitään järkevää, mua vähän hävettää kun tää kommentti on megalomaanisen pitkä ja luultavasti täynnä ihan sekavia höpinöitä.
