Ficin nimi: Kalanruotoletti
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: The Avengers
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Wanda & Steve
Genre: Kepeä draama
Summary:
”Pelastan sinut kriisiltä.”A/N: Random idea on random idea ja yöllä syntyneet tekstit parhaita.
***
”Johan minä sanoin, ei ole mitään syytä huoleen”, Steve toisti kärsivällisesti vakuutellen ja istahti Wandan sängylle nojattuaan aikansa kirjahyllyä vasten. ”Eivät ne sinua sentään ole poskeensa pistelemässä.”
”Et voi olla varma”, tyttö hymähti puoliksi vakavissaan ja vaihtoi roikkuvien korvakorujen tilalle kuparinpunaiset helmet.
”Nehän ovat vain illanistujaiset”, Steve tokaisi olankohautuksella.
”Minusta se kuulosti melko muodolliselta tilaisuudelta. Siinä kutsussakin teititeltiin niin ylenpalttisesti.”
”Sellainen taho hoitaa usein pikkuisetkin asiat tekemällä niistä kunnon ohjelmanumeron. Puhumattakaan sitten byrokratiasta.”
”Sen voin uskoa.”
Epäilemättä itse Kapteeni Amerikalle tärkeiden poliittisten henkilöiden tapaaminen oli muodostunut rutiiniksi jo kauan sitten, mutta Wanda oli suhtautunut illalliskutsuun hiukan varuillaan. Sen siitä kai sai, kun päätti liittyä osaksi Kostajia: sitä asetti itsensä eräänlaiselle sosiaaliselle tarjottimelle ja velvolliseksi luomaan tärkeitä diplomaattisiakin suhteita, niin hän oli ainakin ymmärtänyt. Heitä pidettiin niin erityislaatuisina, minkä vuoksi monet olivat halukkaita tekemään tuttavuutta, jos eivät muuten niin edes saadakseen uuden sulan hattuunsa.
Wanda ei ollut koskaan laskenut itseään niihin ihmisiin, jotka tutustuivat toisiin mutkattomasti tai osasivat murtaa jään vaikkapa kertomalla jonkin hauskan kaskun. Ehkä hän säästä osaisi sanoa jotain, mutta se puheenaihe lojui visusti hänen vaihtoehtojensa Ö-mapissa.
”Olet vain oma itsesi, niin kaikki sujuu”, Kapteeni sanoi, mutta rohkaisu ei juurikaan ottanut tuulta alleen.
”Kliseistä”, Wanda tokaisi ja laski kätensä irti päälaelle sidotusta poninhännästään keksimättä muuta kuin antaa sen olla sellaisenaan. ”On hankalaa olla oma itsensä tämän näköisenä”, hän huokaisi perään ja loi peilikuvaansa tyytymättömän silmäyksen. Heijastuksen kautta hän näki Steven kurtistavan kulmiaan kummastellen.
”Ei sinussa mikään ole vialla”, Kapteeni huokaisi hivenen huvittuneena. Jalosieluisella ja herttaisella Stevellä ei ymmärrettävästi tainnut olla paljoakaan käsitystä etenkin naisille ajoittain iskevästä ulkonäkökriisistä.
Jos Wanda olisi tarkastellut itseään ulkopuolisen silmin, hän ei luultavasti olisi keksinyt mitään ihmeellistä paranneltavaa, mutta omakohtainen turhautuminen oli aina se tyypillisin. Loppujen lopuksi häntä inhotti sillä tavalla mumista pinnallisuuksista, mutta seniltainen ainutlaatuinen tilaisuus teki kaikesta paljon suureellisempaa ja heilautti siksi prioriteetit pieneen epäjärjestykseen. Mitä tuli kokonaisuuteen, hän oli mustaan mekkoonsa ihan tyytyväinen, mutta hiukset aiheuttivat päänvaivaa. Se toimi pisteenä iin päälle jo muutenkin takaraivossa kalvavalle stressille.
Sen lisäksi, että hänen pitäisi rohkaistua ja tavata tärkeitä henkilöitä sinä iltana, hän todennäköisesti tekisi sen variksenpelättimen näköisenä.
”Okei, vedä syvään henkeä ja istu sitten alas”, Steve virkkoi ja viittasi mattoa sängyn edessä. Kehotuksen kyseenalaistaminen käväisi Wandan mielessä, mutta lopulta hän vain päätti toimia ohjeiden mukaan.
”Onko sinulla ylimääräistä hiuslenkkiä?”
”On. Miten niin?”
”Pelastan sinut kriisiltä”, Kapteeni tokaisi ja haroi sormiaan muutaman kerran lempeästi hänen poninhäntänsä läpi. Wandan oli helppo uppoutua ajatuksiinsa hetkeksi ja vain tuntea kevyet nykäykset Steven käydessä toimeen hänen hiustensa kanssa.
”Mitä aiot?” Wanda kysäisi.
”Sittenpähän näet.”
Kelloa vilkaistuaan Wanda totesi, että heillä oli vielä muutama tovi aikaa ennen lähtöä. Lykykseen hän oli aloittanut valmistautumisen kerrankin ajoissa, mutta oli silti ollut auttamattomasti jäljessä omasta päänsisäisestä aikataulustaan Steven ilmaannuttua vartti sitten hänen ovensa taakse.
”Keitä muita on tulossa?”
”Meidän lisäksi ainakin Tony, Sam ja Vision”, Steve sanoi, ”Lisäksi agentti Hill Shieldin puolesta. Sanoisin, että pieni mutta tehokas tiimi.”
Wanda silmäili lakattuja kynsiään etsien niistä halkeilleita kohtia, mutta pakotti sitten itsensä jättämään asian sikseen. ”Clintiä kuulemma laiskotti liiaksi.”
”Olipa yllätys”, Steve hymähti. ”Eipä tuollaisia tilaisuuksia silti joka päivä tule vastaan.”
”Sitä minäkin sanoin.”
”Yhtä lailla sinunkin pitäisi etsiä hivenen optimistisempaa näkökulmaa”, Steve tuumasi ja nykäisyistä päätellen sitoi hiuslenkin kiinni.
”Niin”, Wanda myöntyi. Steve taisi tapansa mukaan olla oikeassa. ”Nytkö se on valmis?”
”Kyllä vain”, Kapteeni tokaisi. ”Päästäsi kasvaa kalanruoto.”
Muutaman sekunnin Wanda ehti ihmetellä, mutta tajusi sitten mitä Steve ajoi takaa.
”Vau, kiitos”, hän sanoi katsoessaan peiliin ja sipaisi kampaustaan kevyesti. Wandasta tuntui kuin koko hänen olemuksensa olisi kohentunut kertaheitolla. ”Kukapa olisi uskonut, että kuuluisalla Kapteeni Amerikalla on tällainenkin taito hallussaan?”
”Kaikilla meillä on salaisuutemme ja kätketyt taitomme”, Steve vastasi naurahtaen.
"Saat opettaa minua joskus."
"Ilman muuta", Kapteeni sanoi ja nousi sängyltä todettuaan kellon käyneen tarpeeksi. ”No niin, ota laukkusi niin lähdetään. Meillä on juhlat tiedossa.”