OUAT: Syntymästä (S, Captain Swan, oneshot, angst) 5. Kausi!

[Siunsäe]

Nimi: Syntymästä
Author: Siunsäe
Ikäraja: S (toivon, että osuu oikeaan kategoon)
Varoitukset: muutamia kirosanoja, kuolema mainittu SPOILERIVAROITUS: s5e8!
Paritukset: Emma/Hook
Fandom: Olipa kerran, Once Upon a Time
Genre: one-shot, angst, romance
Disclaimer: Henkilöt OUAT -maailmasta.
Summary: Emma on Camelotissa pelastanut Killianin kuolemalta muuttamalla myös tämän Pimeäksi Olennoksi. Karvas totuus paljastuu Killianille vasta viikkoja myöhemmin heidän palattuaan Storybrookeen.

A/N: Aaaaah, these feels! Oon sanonut tämän joka syksy, ja sanon taas, että tämä uusi kausi on lempparini.  Syntymä-jakso oli niin surullinen, että tämäkin kivisydän porasi. Ei tule mitään, pakko oli kirjoittaa jotain. Tämä ficci on ajatusleikki siitä, millaisen karun keskustelun Emma ja Koukku voisivat käydä sen jälkeen, mihin jakso päättyi. Kauhean angstista, mutta mitenkään muuten en oikein voi nähdä tämän päättyvän. Captain Swan <\3
Hope u like. Itkekää tekin vähän!

~S

_____________________________________


Syntymästä


He seisoivat Emman talon hämärässä eteisessä. Emma, Zelena sekä Killian, joka oli juuri hetki sitten saanut tietää, mitä Camelotissa oli kuusi viikkoa sitten tapahtunut. Hän tuijotti vaaleaa naista totuuden lamauttamana. Hän oli nyt Pimeä Olento. Oli ollut tietämättään jo viikkokausia. Emman ansioista.

"Hoida meidät helvettiin täältä, Swan", mies käski, eikä hänen teräviä sanojaan pystynyt väistämään. Ne iskivät Emmaan kuin tikarit.

Nainen sulki silmänsä ja ajatteli ainoaa paikkaa, joka hänelle siinä hetkessä tuli mieleen. Hän tunsi sydämensä hakkaavan paniikinomaisesti samalla, kun antoi sakean, mustan savun ympäröidä heidät ja kuljettaa pois Zelenan sekä ulkona odottavien Reginan sekä perheensä lähettyviltä.

Seuraavassa hetkessä suolainen merituuli pyyhkäisi hänen kasvojaan, ja hän avasi silmänsä hitaasti. He olivat ilmestyneet Jolly Rogerin kannelle. Yö oli leuto, mutta ympäröivä meri tuntui ainoastaan karvaalta. Samassa Emma jo katui siirtoaan. Mutta samalla hän katui kaikkea muutakin tekemäänsä.

Killian seisoi hänen edessään puristaen Excaliburia terveessä kädessään.

"Katkeran huvittava valinta, Swan", mies totesi ja silmäili laivaansa pikaisesti.

Emma ei vastannut mitään. Hän vain tuijotti miestä paikoilleen jähmettyneenä.

Mutta Killianin ei ollut vaikea löytää sanoja: "Mitä sinä oikein ajattelit? Mitä sinä oikein teit minulle?!"
"Pelastin sinut!" Emma huusi ja tunsi kyyneleiden purskahtavan silmiinsä. "Minä helvetti vie pelastin sinut, Killian!"
"Kutsutko sinä tätä pelastamiseksi?" mies sanoi huitaisten kiivaasti miekalla ilmaa.
"En minä tiennyt, mitä muutakaan olisin tehnyt!"

Nyt oli merirosvon vuoro hiljentyä. Hän tuijotti synkkänä miekkaa, johon oli kärkeen kaiverrettu nimi Emma Swan ja heti sen alapuolelle Killian Jones.

"Tätäkö sinä tavoittelit koko ajan? Että meistä tulee jokin pimeä parivaljakko?"
Emma tuijotti häntä järkyttyneenä. "Hyvä jumala, en tietenkään! Ei vain ollut mitään muuta keinoa."
"Ja ajattelitko yhtään minua tehdessäsi päätöksesi?"
Nainen värisi kauttaaltaan. "En voinut antaa sen tapahtua. En voinut menettää sinua..." hänen äänensä murtui. "Minä... rakastan sinua."

"Minäkin rakastin sinua, Swan."
Emma kohtasi merirosvon katseen ja näki ruskeissa silmissä vain pelottavan tuntematonta vihaa, järkytystä, raivoa.
"En olisi koskaan voinut uskoa sinusta tällaista", mies sylkäisi sanat suustaan.
Silloin Emma menetti itsehillintänsä viimeisetkin rippeet. "MITÄ MINUN SITTEN OLISI PITÄNYT TEHDÄ? ANTAA SINUN KUOLLA?!" hän karjui.
"Mikä vain olisi parempaa kuin tämä. Kuin tulla samanlaiseksi kuin Krokotiili."
"Kuin tulla samanlaiseksi kuin minä", naisen toteamus oli katkeran väritön.
"Emma, sinä et ollut koskaan tällainen."

Emma tunsi puristavan kivun rinnassaan. Hän oli menettämäisillään elämänsä rakkauden, ainoan miehen, jota koskaan enää kykenisi rakastamaan. Ja hän oli kaiken aikaa vain yrittänyt pelastaa tämän. Hänen teki mieli ripustautua mieheen ja pakottaa tämä ymmärtämään.

"Etkö tajua, mitä olet tehnyt?"
Emman otsa käpertyi ryppyyn, kun hän tuijotti miestä epätoivoisena.
Mutta Killianin katse ei pehmentynyt milliäkään. Hänen mustat hiuksensa nousivat pystyyn merituulen tarttuessa niihin. "Olet valehdellut kaikille, valehdellut minulle. Koko tämän ajan. Et voinut kertoa totuutta."
"Mutta minä olisin kertonut -!"
"LIIAN MYÖHÄISTÄ!"
"Minä yritin auttaa", Emma itki.
"Zelenan murhaaminen ei helvetti auta meitä kahta millään lailla! Me olemme kirottuja, Swan."

Emma vaikeni ja painoi katseensa Jolly Rogerin puisen kannen lautoihin. Niissä näkyi lukemattomia, ajan nirhaamia kolhuja, mutta ne pystyivät silti kannattelemaan lastinsa vahvoina.

"Me voimme voittaa pimeyden yhdessä", hän vingahti.
Merirosvon ääni oli armottoman kylmä. "Ei ole mitään meitä, Swan."
Emma vavahti ja kääntyi tuijottamaan miestä, joka oli nyt perääntynyt kauemmas.
"Killian..." Emma henkäisi ja astui eteenpäin.

Ruskeat silmät tuijottivat häntä haavoittuneina. Niissä näkyi puhdasta, syvää kipua, ja Emma tunsi oman sydämensä vuotavan verta niiden katseen voimasta.

"Älä seuraa minua", Killian sanoi ja nosti Excaliburin kilveksi heidän välilleen.

Mutta Emma ei välittänyt typerästä miekasta. Hän ei välittänyt enää mistään. Kaikki oli menettänyt merkityksensä. Kun hän vain voisi korjata virheensä. Hän hyökkäsi kohti miestä ja tarrautui tämän kaulukseen epätoivoisena. Hän huohotti vasten toisen kaulaa. Tuttu, ihana tuoksu tulvahti hänen sieraimiinsa, ja hän imi sitä kuin hukkumiselta pelastunut raikasta ilmaa.

"Killian, älä jätä minua", hän aneli. Kuumat kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan, upoten lopulta miehen paitaan.

Mutta keho häntä vasten oli jähmettynyt paikoilleen.

"Minun täytyy saada olla nyt hetki yksin", toisen ääni oli kolkko, tunnistamaton.

Emma tunsi jonkin näkymättömän paineen työntävän itseään irti miehestä. Kauhukseen hän tajusi, että kyse saattoi olla Killianin sisällä uinuvista pimeistä voimista. Hän yritti puristautua kiinni toiseen kaikin voimin, mutta joutui lopulta irrottamaan otteensa nahkatakista. Hän perääntyi askeleen taaksepäin, nyyhkyttäen holtittomasti.

"Et voi tehdä minulle näin..." hän sopersi.
Merirosvo pudisti päätään. "Ei, vaan sinä et voi tehdä minulle näin. Tee itsellesi ihan mitä haluat, mutta minusta sinä et voi tehdä Pimeää Olentoa. Minulla kesti satoja vuosia - ymmärrätkö, satoja vuosia - muuttua takaisin hyväksi, ja nyt sinä olet turmellut sen kaiken. Luulin, että sinä olit avain parempaan puoleeni, mutta nyt vasta näen, että oikeasti vain kaiken aikaa raottelit sitä pahuutta, jonka olin yrittänyt työntää pois."
Emma ravisti päätään. "Ei, Killian... Ei..."
Mutta miehen katse oli jo aikaa sitten lasittunut tunteettomaksi. "Hyvästi, Swan."

Ja sitten Killian Jones, tuore Pimeä Olento, heilautti kädessään olevaa miekkaa ilman halki, ja samassa hän oli jo kadonnut mustan savun pyörteeseen.

Emma jäi seisomaan yksin autioille laivan kannelle. Kuolettava hiljaisuus ympäröi hänet. Hän vajosi polvilleen ja painoi kasvonsa käsiinsä, taipuen kaksinkerroin tuskissaan. Sillä hetkellä hänen mustunut sydämensä tuntui repeytyvän irti paikoiltaan. Hänen itkunsekainen huutonsa kiiri tuulen saattelemana läpi tumman merenpinnan ja halki hiljaisen, nukkuvan satukaupungin.

[tirsu]

Voi luoja. Mä vaan itken täällä.  Saa nähä mitä tästä kommentista nyt tulee.

Tämä oli aivan loistava ja todella sydäntä riipaisevaa. Voisin hyvin kuvitella, että tämä on kohtaus OUAT:ssa.

Mä niin ymmärrän miksi Emma teki mitä teki pelastaakseen Killianin - kuka tahansa pelastaisi varmasti rakkaansa, jos siihen olisi mahdollisuus. Mutta ymmärrän myös hyvin miksi Killian on vihainen ja pettynyt. Hänestä tuli se mitä hän on inhonnut eniten maailmassa. Kuvittelisin kuitenkin, että ajan kuluttua Killian pystyisi antamaan anteeksi Emmalle ja ymmärtämään tämän näkökulman asiaan.

Molempien ajatusmaailmat asiaa kohtaan ovat tässä täysin sellaisia kuin voisi olettaa niiden olevankin. Loistavaa työtä. Muutenkin kaikki tässä on sellaista (tai no, ainakin siihen suuntaan) mitä olen itse ajatellut koko juonikuviosta.

Voi luoja, en nyt oikein tahdo saada muuta kommenttia aikaiseksi lainkaan. Halusin vain ilmoittaa lukeneeni ja, sydämen (uudelleen) särkymisestä ja parkumisesta huolimatta, pitäneeni tästä kovasti. Tämä on aivan loistava ficci. Olen sitä mieltä, että tuo kohtaus pitäisi saada jollain ilveellä mukaan OUAT:n. Se on todellakin sinne sopiva ja kuuluva. Tarvitsen tällaisen kohtauksen sinne.

Ai hei. Yksi pieni kohta pisti vain silmään. Eikös Killianilla ole siniset silmät eikä ruskeat? Vai onko mulla vaan mennyt jotain ohitse (ei olisi mikään ihme)?

Mäpäs menen tästä nyt nurkkaan itkemään hiukan lisää (ja toivomaan, että Emma ja Killian saisivat pian olla taas onnellisia). 

Pahoittelen lyhyttä ja hönöä kommenttiani. Toivottavasti sait siitä irti jotain. Ja toivottavasti siitä on jotain iloa.

-tirsu

[Siunsäe]

Ihanaa, kiitos tirsu!

Jee, sain sinutkin messiin pillittämään. :'D Ei se kyllä ilon aihe ole, mutta se nyt oli kuitenkin vähän niinkuin tämän ficin tarkoitus anyways.

Apuaa, Killianin silmät! Ei mitään hajua, jotenkin vaan siinä kirjoituspäissäni ajattelin että ruskeat ruskeat. Pitääpä korjailla, taidat olla oikeassa että siniset ne ovatkin oikeasti. Heh heh!

Minäkin ymmärrän Emmaa, ymmärrän täysin! Siksi varmaan kirjoitinkin tämän hänen näkökulmastaan, koska minusta tässä nyt on käynyt pieni väärinymmärrys. Ihan sama jostain pikku muutoksesta Pimeäksi Olennoksi, kun se nyt kuitenkin PELASTI HOOKIN. C'moon oikeasti.

Sun kommentti oli täydellinen. Pahoittelen sydämen särkemistä, sniif. Omanikin särkyi noin sata kertaa viime jaksoa tuijottaessa. Pistin pahan kiertämään. Ja kiitos vielä. <3

~S

[jossujb]

Ai vitsi... ehkä tein taktisen virheen ottaessani tämän ficin kommenttikampanjasta, ei sikäli että minua spoilerit haittaa, vaan se että olen katsonut jaksoja hyvin periodisesti ja poukkoilevasti. Joskus saattaa mennä pitkäkin aika ennen kun minua kiinnostaa vilkaista mitä tässä sarjassa on taas tapahtunut, joku ehkä paremmin kärryillä ollut immeinen varmasti olisi imeytynyt paremmin tarinan dramatiikasta hybrikseen. Pahoittelen jos kommentteni vaikuttaa nyt hengettömältä, minä olen aivan varma, että sitten kun pääsen tähän kohtaan sarjassa niin mietin että nyyh, missä tämä kohtaus on canonista

Siis tunnehan tästä tulee hyvin ilmi! Sattuu sydämeen, hyvin OUATin tyylin mukainen kohtaus jos minulta kysytään. Että tänkin parituksen vaan pitää satuttaa mua, miksi Mä olen sen verran telkkaria katsonut, että tiedän, että rakkaansa pelastaminen tuholta ja kuolemalta korkealla hinnalla ei tasan ikinä kannata, vaikka se kuinka ymmärretävää onkin. Elä elä tee sitä, ei siitä seuraa hyvää. Jos pelastat toisen rakkaudesta arveluttavin keinoin, voit sanoa hyvästi onnelliselle rakkauselämälle. Tässähän sen näkee. Ristiriitoja tulee, sattuu, pelkkää pettymystä kaikki tyynni.

En tiä oliks tää lähinnä sitä, että hyppäsin vähän kylmiltään fandomiin, jota en ole katsonut tai lukenut vähään aikaan vai oliko dialogia paikoitellen vähän kömpelö seurata... siis en missää nimessä tarkoita kirjoitusta itsessään, vaan muotoilua, välilyöntejä ja sen sellaista. Olisin ehkä itse rytmittänyt jotkut repliikit eri tavalla. Mutta emmä ole asiassa mikään ekspertti, kunhan vaan nyt mainitsin kun tuli tässä mieleen.

Lopputulemana, sattuu siis sydämeen. Luulen että sattuu vähän myöhemmin vielä lisää, kun olen up to date sarjan kanssa ja sit sitä viimestään vähän itketään.

Kiitos,
T: jjb