nimi: Lauantain tarina
Kirjoittaja: nover
Ikäraja: S
Genre: draama
A/N: Inspiroiduin Leslie Hanscomin lauseesta: "Mitä ihmettä tapahtui lauantai-illalle?" ja noh, otin tuon aika konkreettisena kysymyksenä
Toivottavasti pidätte ja kommentoikaa jos ilahduitte tai löysitte virheitä tai jäi jotain hampaankoloon
Lauantain tarina Olipa kerran aika, jolloin lauantai katosi. Se oli aivan tavallinen viikko, aivan tavallisessa kaupungissa, jossa ihmisillä oli tavalliset menot ja tekemiset. Kukaan ei osannut odottaa tätä, miksipä olisivat osanneet? Koskaan ennen ei ollut viikonpäivä päättänyt lähteä.
Kaikki alkoi kovin pienestä, niin kuin asioilla on tapana alkaa. Lauantai riitaantui pahasti keskiviikon kanssa. Kukaan ei pääse yksimielisyyteen riidan syystä. Huhuja ja tarinoita on monia. Useimmat sanovat, että lauantai kyllästyi keskiviikon päsmäröintiin arkipäivien merkityksestä ihmisten elämässä. He sanovat, että lauantai halusi keskiviikon myöntävän viikonlopun arvon. Varsinkin ainoan oikean lepopäivän, eli lauantain olemassaolon tärkeyden.
Kuulemma tästä seurasi kaikkien muistama sunnuntain ja lauantain rajasota, joka äityi pitkäksi, uuvuttavaksi taisteluksi lepopäivän maineesta. Tämä rajasota on siis historiallista faktaa, kaikki myöntävät sen tapahtuneen. Ongelmana oli useimpien mielestä lauantain koppavuus. Olihan ihan yleinen käsitys se, että nimenomaan sunnuntai on lepopäivä. Sunnuntai, syvästi uskonnollinen ja, noh, näin meidän kesken, myös hyvin konservatiivinen päivä, oli todella loukkaantunut lauantaille.
Sunnuntain mielestä viimeinen pisara oli, kun lauantai julkisesti sanoi haluavansa lepopäivän tittelin ja uskovansa sen kuuluvan hänelle ennemmin kuin sunnuntaille. Kaikki tuon tavallisen kaupungin asukkaat varmasti muistavat hullunmyllyn, joka lähti liikkeelle tästä lausunnosta. Lauantai perusteli mielipidettään sillä, että perjantai aloittaa viikonlopun: perjantaina ihmiset nauttivat kohta koittavasta levosta eli lauantaista. Lauantain mielestä sunnuntai taas oli aikaa, jolloin valmistaudutaan tulevan viikon koitoksiin ja maanantaihin; näin ollen kukaan ei voi levätä kunnolla sunnuntaina.
Sunnuntai ilmoitti ykskantaan olevansa ainut oikea lepopäivä: näin oli raamattuun kirjoitettu, näin tulisi aina olemaan. Lauantai oli kuitenkin saanut kannattajia. Moni kaupungin asukas yhtyi lauantain mielipiteisiin ja sanoi kokevansa sunnuntain oikeastaan aika stressaavaksi päiväksi. Sunnuntain kannattajat taas olivat pöyristyneitä moisesta liberaaliudesta. He kyselivät ivallisesti, että liitetäänkö perjantaikin nyt viikonlopuksi. Varmasti kaikki kaupungin asukkaat muistavat, kuinka lauantai huusi suureen ääneen vallankumousta uhoten, että miksipä ei? Kaikki pitävät perjantaista.
Se ei kuitenkaan ollut aivan totta, sillä kaikki eivät suinkaan pitäneet perjantaista, jolla oli pienoinen alkoholiongelma. Oli julkinen salaisuus, että asiaan liittyi muitakin päihteitä. Näistä syistä konservatiivit olivat hylkineet perjantaita jo kauan aikaa, ja oli yleisesti tiedossa, ettei sunnuntai voinut sietää perjantaita ja sen örvellystä. Toinen asia, jonka kaikki tiesi, oli perjantain ja lauantain pitkään kestänyt ystävyys, joka tietysti mahdollisti lauantaille perjantain kannattajien tuen.
Siihen aikaan olivat tutkijat jo alkaneet spekuloida muiden viikonpäivien suhtautumista lauantai-kysymykseen. Monet uskoivat torstain lopulta kallistuvan perjaintain ja lauantain leiriin, mutta muut päivät arvioitiin konservatiiveiksi, jotka eivät hevillä luopuisi sunnuntain yksinvallasta lepopäivien aatelistossa.
Monen kuukauden nokittelu ja rajakiistely liukui jo kellonaikojen puolelle, lauantai jopa taivutteli kello kahdentoista ja yhden välisen tunnin omalle puolelleen. Se vaikeutti tilapäisesti ihmisten elämää viikon ajan. Siinä vaiheessa maanantai sanoi haluavansa pitää lomaa. Hän oli toki aina ollut hankala, mutta kukaan ei odottanut, että maanantai olisi niin vaikea, että se haluaisi ryhtyä lakkoon.
Mitä siitäkin nyt olisi tullut? Ihmiset jännittivät kellonaikojen kiistelyä ja maanantaitilannetta muutaman päivän ajan, kunnes päästiin jonkinlaiseen sopimukseen, jossa monet tahot pyysivät anteeksi maanantailta loukkauksiaan, jotka se oli toki käytöksellään ansainnut. Myös launtaille luvattiin väliaikaista lepopäivän sertifikaattia, joka oli ollut tähän asti sunnuntain yksinoikeus.
Kaupunkilaiset muistavat tämän väliaikaisena rauhana.Hetken ajan kaikki näytti toimivan. Mutta tottakai sunnuntailla ja lauantailla oli jatkuvasti keskinäistä kähmää arkisista asioista. Kuten esimerkiksi niin sanotusta ”krapulakysymyksestä” käytiin kovaa depattia.
Tähän asti lauantai oli aina saanut suuren korvauksen vahingoista, joita se oli mukisematta hoitanut ja korjannut perjantain jäljiltä. Mutta nyt kun se sai myös sertifikaattiin sisältyvää lepopäivärahaa ja oikeuden työn tekemisen rajoittamiseen, oli sunnuntai sitä mieltä, että lauantailla oli kohtuuttomasti etuuksia. Toki sunnuntaikin sai korvauksia suorittamistaan vahingonkorjauksista lauantain jäljiltä, näinhän oli aina ollut, mutta huomattavasti vähemmän kuin lauantai sai. Muut päivät asettuivat tässä asiassa puolustamaan sunnuntaita.
Sunnuntai huomautti, että ihmiset alkoivat olla ymmällään miten toimia lauantaina. Esimerkiksi kaupan alalla käytiin kovaa kiistelyä, että pitäisikö kauppojen aukioloaikoja lyhentää myös lauantaina, niin kuin oli aina sunnuntaina lyhennetty. Myös julkinen liikenne oli keskustellut samantapaisista asioista ja oli lopulta päätynyt laittamaan lauantaille ”sunnuntaivuorot” eli liikenne kulki harvemmin. Tästä johtuen oli tullut muille aloille ja ihmisten normaaliin arkeen uudenlaisia haasteita suoritua normaaleista askareista lauantaina.
Muuan Pirkko Lahtinen sanoi lehdessä kun häntä haastateltiin, että oli aluksi puolustanut lauantaita, mutta ei ollut tajunnut mitä seurauksia kahdesta lepopäivästä oikeasti olisi arkielämään. Haastattelussa hän sanoi vetävänsä äänensä lauantailta. Eikä Lahtinen ollut ainut, ihmisiä oli todella alkanut kismittää viikonpäiväsota.
Kaupanalan johtaja sanoi sen olevan piikki perseessä, olihan jo muutenkin hankalat talousajat, lyhennetyt aukioloajat tästä nyt vielä puuttuikin. Myös tiistai ja keskiviikko olivat vihaisia, viikonpäivistä käytännöläheisimpinä he syyttivät lauantaita viikonpäivävalan rikkomisesta. Valassahan todetaan viikonpäivien tehtävän olevan ihmisten elämän helpottaminen ja rytmittäminen.
Tutkijat ovat sitä mieltä, että tuona aikana lauantaihin kohdistui kohtuutonta vihaa ja tämä on syy sen lähtöön. Oli miten oli, pian tiistain ja keskiviikon kovistelun jälkeen lauantai lähti. Tavallisessa kaupungissa oli yhtäkkiä epätavallinen tilanne. Muita viikonpäviä oli tietysti pidennettävä pikinmiten mikä oli kamalaa kaikille. Se tarkoitti ylitöitä jokaiselle viikonpäivälle.
Reiluahan olisi toki ollut lisätä kaikkille päiville hiukan yli kolme tuntia töitä, näin kenellekkään ei olisi tullut kohtuutonta taakkaa. Mutta sunnuntai yksinkertaisesti kieltäytyi. Maanantai sanoi haluavansa tasan viisi tuntia. Kukaan ei tänä päivänäkään tiedä miksi, mutta näin tehtiin. Tiistai ja keskiviikko järkevään tapaansa sanoivat ottavansa mielellään heille määrätyn kolme tuntia ja 43 minuuttia ylitöitä pitääkseen järjestystä yllä. Torstai kieltäytyi sunnuntain tapaan, sanoi ettei ollut halunnut puuttua missään vaiheessa asiaan eikä aikoisi nytkään puuttua. Näin ollen kasassa oli vasta 12 tuntia ja 26 minuuttia. Perjantai ilmoitti (änkyräkännissä) ottavansa ilomielin jäljellä olevat 11 tuntia ja 34 minuuttia itselleen. Ihmiset olivat tästä järjestelystä hyvin huolissaan. Koska muustakaan järjestelystä ei syntynyt yhteisymmärrystä niin päädyttiin tähän kummalliseen tilanteeseen, jossa perjantaista tuli melkein 36 tuntinen päivä.
Monet pelkäsivät tätä järjestelyä, kyseenalaistivat ja vihasivat. Sillä viikolla melkein puhkesi mellakka. Mutta lopulta ihmiset tottuivat pitkään perjantaihin ja elämään ilman lauantaita. Tavallisesta kylästä tuli näin hiukan epätavallisempi, sen rytmi oli omanlaisensa. Perjantaihin kuului monelle 12 tuntia bileitä, siitä voimme syyttää erästä yökerhoa joka brändäsi tämän itselleen. Mutta se onkin jo aivan oma tarinansa.
Joka tapauksessa perjantaista tuli 12 tuntinen reivipäivä, jota turistit ympäri maailmaa tulivat kokemaan. Myös pidennyksiä muissa päivissä opittiin arvostamaan, koska ne tarkoittivat ihmisille lisää vapaa-aikaa viikolla.
Monet uskovat, ettei lauantai tule enää takaisin, elämä ilman sitä on mennyt niin hyvin, että sille voisi olla nöyryyttävää tulla takaisin. Mihin lauantai sitten meni? Sitä ovat monet tutkijat miettineet. Siitä on myös kirjoitettu useita kirjoja, niistä tunnetuin on tietysti ”Lauantain matkapäiväkirja” jossa lauantai rentoutuu Intiassa ja lopulta murhaa sunnuntain raakalaismaisesti.
Kaiken kaikkiaan voisimme kai sanoa, että lauantain katoaminen on parasta, mitä tuolle tavalliselle kylälle on koskaan tapahtunut. Sen kuralla ollut talous nousi huimasti turistien ansioista ja sen tavallisilla ihmisillä on vihdoinkin jokin tavallisuudesta poikkeava tarina kerrottavanaa. Vielä nykyäänkin ihmiset päivittelevät lauantain lähtöä, spekuloivat yksityiskohtia ja vitsailevat. Ihmisten lempivitsi on sanoa tekevänsä jotain lauantaina, varsinkin koululaiset ovat ottaneet tavaksi pyytää esseen palautuspäiväksi lauantaita. Tästä syystä on varmasti ihan hyväksyttävää sanoa, että suurin osa kylän ihmisistä eli suhteellisen tyytyväisenä elämänsä loppuun asti ilman lauantaita.
